Ketä voimme kristittyinä kannattaa?

Uskonsisaremme ja -.veljemme USA:ssa, kuulemma myös suomalaiset evankelikaaliset ovat kannattaneet miestä,
-joka heilutteli Raamattua ja
-toimitti saudeille hienoimpia hävittäjiä roppakaupalla ja
-hyväksyi sauditoimittaja Khashoggin paloittelumurhan.

Mielestäni oli hyvä kommentti, kun Biden sanoi, että Trumpin olisi hyvä myös lukea Raamattua.

Samantapaista suhtautumista esivaltaan on ollut suomalaisilla Israelin ”ystävillä”. Benjamin Netanjahu ei piittaa YK:sta, vaan pyrkii koko ajan laajentamaan valtion rajoja ja ottamaan miehitetyt arabien alueet hallintaansa. Korruptiosyytteet hän haluaa ratkaista ottamalla oikeuslaitoksen omaan määräysvaltaansa. Israelin ”ystävät” eivät tästä piittaa, eivät edes koko demokratian romuttamisesta. He seisovat Israelin valtion ja sen yksinvaltaan pyrkivän esivallan rinnalla ja puolella. Eikö tämä väistämättä johda sotaan – niinkuin meillä ei sitä maailmassa jo kyllin olisi?

  1. Heikki Palmu kysyy :
    ”TARJA, onko Israel-vihaa, jos ei hyväksy, että Israel tekee palestiinalaisille sen saman, joka sille itselleen aikanaan tehtiin? Vainoaa, riistää, tuhoaa ja pitää kaikkea ryöstämäänsä omanaan.”

    Samanko tekevät? En ole kuullut yhdestäkään polttouunista, tai nähnyt luurangoksi laihdutettua palestiinalaista.

    Liioittelet suuresti, koska mitään vainoa ei ole havaittavissa kuin palestiinalaisten puolella, koska mitä enemmän he valehtelevat ja haukkuvat israelilaisia, sitä enemmän heille virtaa rahaa, valmiiksi vihamielisestä maailmasta.
    Juutalaisten haukkuminen on palestiinalaisten elinkeino. Niin se on ollut myös kirkon elinkeino.
    Ei talojen rakentaminen paljaille kukkuloille ole ryöstämistä, ja tietääkseni yhtään palestiinalaista ei asu teltoissa, heillä on elintaso noussut huomattavasti sen jälkeen kun Israelin valtio on perustettu.

    Eikä rakentaminen ole tuhoamista, sinun vihasi malja on jopa ylitsevuotavainen.

    Muuri tuntuu myös ärsyttävän suuresti kristikansaa, mutta tosiasia on että itsemurhapommitukset ovat vähentyneet huomattavasti sen jälkeen kun muuri on rakennettu.

    ” Ei kuulu enää väkivaltaa sinun maassasi, ei tuhoa, ei turmiota sinun rajasi sisällä ja sinä kutsut pelastuksen muurikseni ja kiitoksen portiksesi.” Jesaja.

    Aina löytyy tilanteisiin sopivia raamatunlauseita,, oikein muurikin mainittu.

  2. Heikki Palmu kirjoittaa:

    ”Tarja, valitsit Paavalilta tuon kohdan, vaikka ihan toisenlaisiakin löytyy. Absurgia, paradoksaalista on, että Paavalilta, juutalaiselta löytyy myös antisemitistisiä kirjoituksia.”

    Niin valitsin, koska tiedän, että kukaan ei ole sitä kohtaa lukenut.

    Paavali myös sanoo; ”Tämä on pehennukseksi juutalaisille, mutta meille se on jumalan voiman, ” tarkoittaen evankelimia.
    Sitä voidaan sanoa pahennukseksi olemisen hyväksymiseksi. Paavali oli katkera koska hänen uutta oppiaan ei otettu vastaan synagogissa. Paavlihan kumoaa lain, mutta myöhemmin peruu senkin puheen.

    Myöhemmin hän sanoo:” Älkää ole pahennukseksi juutalaisille, kreikkalaisille, tai jumalan seurakunalle.”

    Paavali on itseasiassa luopio juutalainen, yksittäistapauksia on paljon muitakin.

    • ”Paavali on itseasiassa luopio juutalainen.” Näin voi varmaan sanoa, jos sillä tarkoitetaan, että hän lakkasi pitämästä kansaansa joka suhteessa muita kansoja parempana.

  3. Mitään miehitettyä palestiinalaisaluetta ei oikeasti ole. Sellaista valtiota. kuin Palestiina, ei ole eikä ole koskaan ollut.
    Alue kuului Israelin valtiolle sen itsenäistyttyä. Sitten Arabivaltiot hyökkäsivät ja miehittivät mm. Länsirannan. 67 kesäsodassa. Jordania ryhtyi sotatoimiin Israelia vastaan ja menetti Länsirannan ja Jordania luopui myöhemmin siitä kokonaan. Näin Israelille palautui alue, joka sille YK:n päätöksen mukaan kuuluu. YK kun äänestyksessään päätti aikanaan Israelin alueesta ja itsenäisyydestä. Nyt sitten puhutaan ihan outoja juttuja. Kansainvälisen lain mukaan Israel ei saisi kyseisellä omalla maalaan olla, eikä rakentaa sinne mitään. Samaan aikaan mekin kannatamme Palestiinan valtion perustamista, josta heti syntyisi vihamielinen valtio Israelin tuhoamiseksi. Mitä järkeä? En tajua. Kertokaa viisaammat.

  4. Pitkään jatkuneilla suurmielenosoituksilla yritetään estää Netanjahun hallitusta viemästä läpi lainmuutoksia, jotka uhkaavat Israelia oikeusvaltiona. Israelilla ei ole perustuslakia, jota vasten knessetin säätämiä lakeja punnittaisiin. Korkein Oikeus arvioi lakien oikeellisuutta suhteessa n. peruslakeihin. Israelin väestö on tässä asiassa jyrkästi jakautunut, samoin knesset. Oppositiojohtaja Jair Lapid ja monet muut oppositiopoliitikot esiintyvät puhujina mielenosoituksissa.

    Netanjahun hallitus on viemässä läpi lakia, jonka perusteella knessetin yksinkertainen enemmistö voisi kumota Korkeimman Oikeuden päätöksen. Tämä avaisi tietä lainsäädännölle, jolla kulloinenkin enemmistö knessetissä voisi säätää mieluisiaan lakeja eikä vain tavanomaisissa taloutta yms. koskevissa asioissa, vaan myös esimerkiksi rajiittaa mielipiteen- ja sananvapautta tai rukata vaalilakeja omaa etuaan palvelemaan.

    • Jorma H,

      ”Tämä avaisi tietä lainsäädännölle, jolla kulloinenkin enemmistö knessetissä voisi säätää mieluisiaan lakeja…”

      Meillä on Suomessa periaatteessa sama ongelma. Eduskunnan yksinkertainen enemmistö voi valita perustuslakivaliokunnan, joka voi päättää mitä haluaa ja tulkita perustuslaki oman päänsä mukaan. Näin ei ole tehty Suomessa, mutta laki ei estä. Meillähän ei ole perustuslakituomioistuinta.

    • Ei se noin yksinkertaista ole. Meillä on perusrtuslaki, joka kattavasti suojaa kansalaisten perusoikeudet. Perustuslakia taas ei voi muuttaa eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä.

      Näen muutostarpeena oikeuslaitoksen riippumattomuuden suojaamisen nykyistä vahvemmilla perustuslain tasoisilla säädöksillä. Oikeuslaitos näyttää nimittäin olevan läntisissä maissa – oireilevasti meilläkin – antidemokraattisen äärioikeiston painostuksen kohteena.

    • ”Meillä on perusrtuslaki, joka kattavasti suojaa kansalaisten perusoikeudet.”

      Näin on, mutta sitä tulkitsee perustuslakivaliokunta, joka valitaan yksinkertaisella enemmistöllä. On toiminut hyvin tähän asti, mutta tämä on selvä valuvika.

      Suurin ongelma Suomessa on heikko osaaminen lakien säätämisessä. Koskee niin sananvapautta (epämääräinen ”vihapuhe”) kuin sotea ja kaikkea siltä väliltä.

  5. Heikki Palmulle (15.3. klo 23:37)

    Nyt vedät kyllä Heikki Palmu häikäilemättä mutkat suoriksi. Olet ennenkin todennut, että UK antoi ”säälistä ja syyllisyydestä” juutalaisille alueen Lähi-idästä. Tuohon toteamaan vähän sellainen tunne – joka toivottavasti on virheellinen – että kunpa ei olisi antanut, eipä olisi tätäkään riesaa.

    Väite Britannian suopeudesta juutalaisia kohtaan oli vähintäänkin kyseenalainen. Britit rajoittivat vainoja pakenevien juutalaisten maahanmuuttoa siten, että vuodesta 1939 alkaen vain 15 000 juutalaista sai muuttaa alueelle vuosittain seuraavan viiden vuoden ajan. Tätä valvottiin tarvittaessa aseinkin. Tämän jälkeen tämäkin olisi loppunut ilman palestiinalaisten suostumusta. Se on mittaluokaltaan olematon määrä verrattuna pelkästään vainon kohteena olevaan juutalaisten määrään.

    Kun Britannia ilmoitti luopuvansa mandaatin hoitamisesta helmikuussa 1947, YK käynnisti selvitysprosessin, jonka lopputulemana yleiskokous suositteli 29.11.1947 juutalaisvaltiolle luvatun alueen uudelleenjakamista arabien ja juutalaisten kesken. Palestiinan juutalaiset hyväksyivät itselleen epäedullisen ehdotuksen, arabit eivät, vaan kiihdyttivät jo 1920 aloittamaansa väkivaltaa juutalaisyhteisöä kohtaan ja hyökkäsivät yhdessä seitsemän arabimaan armeijan kanssa 15.5.1948 vastasyntyneen Israelin kimppuun aikeenaan tuhota se. Israel kykeni – ihme kyllä – puolustautumaan ja sai haltuunsa melkein koko sille luvatun alueen.

    Israelin valtio perustettiin YK:n päätöksellä 14.5.1948, mutta juutalaisten historialliset juuret ja oikeus omaan valtioon alueella on tunnustettu monin kansainvälisin sopimuksin. Israelin kansainvälisoikeudellisen perustan muodostavat mm. Britannian 2.11.1917 antama Balfourin julistus, arabien ja juutalaisten sopimus Pariisin rauhanneuvotteluissa 3.1.1919 sekä YK:n edeltäjän, Kansainliiton, San Remon konferenssissa 25.4.1920 Britannialle antama mandaatti näiden asiakirjojen toimeenpanoon ja sen yksimielinen ratifiointi Kansainliitossa 1922.

    Myöhemmissä rauhanneuvotteluissa Israel suostui (jopa) tunnustamaan terrorijärjestönä toimineen PLO:n palestiinalaisten edustajaksi sillä ehdolla, että se tunnustaa Israelin oikeuden olemassaoloon, luopuu terrorista ja suostuu rauhanprosessiin ja yhteistyöhön Israelin kanssa. Lopullisesti (?) rauhanneuvottelut päätyivät umpikujaan kesällä 2000, kun palestiinalaishallinto hylkäsi Israelin tarjoamat alueluovutukset, jotka sisälsivät lähes koko Länsirannan ja jopa Itä-Jerusalemin temppelialueineen, juutalaisille kaikkein pyhimmän ja tärkeimmän. Eli liki kaiken mitä palestiinalaiset vaativat. Palestiinalaiset marssivat ulos neuvotteluista ja aloittivat sen sijaan syyskuussa 2000 toisen intifadan. Israelissa alettiin tehdä terrori-iskuja viikoittaan busseissa, ravintoloissa ja julkisilla paikoilla. Tilanteen vakavuuden voi suhteuttaa, kun ajattelee mitä jo yksi terroristi sai aikaan Suomessa yhdellä iskulla muutama vuosi Turun torilla.

    Se mitä puhut arabien asemasta Israelissa, ei yksikertaisesti pidä paikkaansa. Israel ei suinkaan ole apartheid-valtio, vaikka niin väitetään. Vertaamiset Etelä.-Afrikkaan ja apartheidiin ovat suorastaan naurettavia/itkettäviä. Mutta se on varmaan jo eri blogin paikka.

    Tässä aiemmin lähettämäni clippi suomeksi tekstitettynä (toivottavasti).
    https://www.youtube.com/watch?v=dY1Yivs4fAU

    • ”Israel ei suinkaan ole apartheid-valtio, vaikka niin väitetään.” Apartheid on jokseenkin täsmällinen poliittinen termi, vaikka sitä käytetäänkin nykyisin lähinnä haukkumasanana. Se tarkoittaa kansallisten ryhmien erottamista toisistaan ja aineellisten ja aineettomien varojen jakamista niiden välille eri tavoin. Etelä-Afrikassa se ei ollut vain ihonvärin mukaan tapahtuvaa erottelua vaan myös eri afrikkalaisten kansallisuuksien sulkemista omiin ns bantustaneihinsa. Niiden ulkopuolella työskentelyyn tarvittiin erityinen lupa. Mielestäni vaatii aikamoista sokeutta, jos ei näe tätä politiikkaa toteutettavan nykyisessä Istaelissa.

  6. Tarja Parkkila 16.3. klo 10.47.

    Tarja, Israelin valtio ei ole tehnyt palestiinalaisille samaa, minkä Natsi-Saksa teki juutalaisille. Eipä tietenkään. Mutta Israel on vainonnut, riistänyt ja tuhonnut palestiinalaisalueita, ennen muuta Gazan kapeata naapurikaistaa. Sitä on rakennettu kerta toisensa jälkeen, lähinnä EU:;n tuella Ja koska sieltä on lähetetty raketteja, on Israel massiivisella ylivoimalla tuhonnut aluetta, hiukan samalla tavalla kuin Putin Ukrainaa. Sitä on vaikea hyväksyä, kauan jatkunutta koston kierrettä. Rauhaan pyrkivät sosialidemokraatit olivat välillä vallassa Israelissa. Sitten äärioikeistolainen juutalainen murhasi heidän johtajansa. Venäläisten ym maahanmuutto on muuttanut voimasuhteet Israelissa.

    Israelin on annettu rakentaa oma ydinaseensa. Mihinkä se sen suuntaa? Loputon koston kierre ei voi tuoda rauhaa. Toivottoimalta näytti myös Irlannin katolisten ja protestanttien tilanne, mutta siellä on päästy eteenpäin. Lähi-Idässä molemmat, kaikki osapuolet ovat syyllistyneet sotarikoksiin. Vastapuolesta esitetään viholliskuvia, ei rakenneta rauhaa. Pointtini on vain tämä: systemaattinen epäoikeudenmukaisuus ei voi olla pohjana rauhalle. Kummankin osapuolen olisi etsittävä muuta kuin aseellista ratkaisua.

    • Heikki Palmu

      Palestiinalaisten on opittava myös elämään oikein, ei raketteja ampumalla, kiviä heittelemällä ja autonrenkaita polttelemalla, sekä lähettämällä lapsia ja naisia tekemään itsemurhaiskuja missään maassa voi elää, niistä seuraa rangaistuksia, se on ihan selvä.

      Eikä noilla keinoilla pidä antaa myöskään uutta valtioa, se on huono esimerkki kaikelle maailmalle, jos sabotaasilla, puukotuksilla, mustalla savulla ja autojen romuttamisella ja perheitä tappamalla annetaan valtio hoidettavaksi. Ei missään nimessä, siinä pitää olla muita taitoja.

      Tästä en tingi.

    • Israelko Apartheid-valtio?

      Israelin vastaiset (useimmiten länsimaisen rahoituksen turvin toimivat) aktivistit ja järjestöt ovat ajaneet Israeliin kohdistuvaa apartheid-tuomiota jo parikymmentä vuotta. Sanalla apartheid on ainakin tähän asti kuvattu järjestelmää, jossa vallalla on laillistettu rotusorto ja tavoitteena erirotuisten eristäminen. Sen alkuperä on Etelä-Afrikassa, jossa valkoinen väestönosa harjoitti sortoa ja ylivaltaa muita väestönosia vastaan.

      Eikö ole erikoista, että ”apartheid-valtiossa” nimeltä Israel asuu parisen miljoonaa arabia. Selvyyden vuoksi todettakoon – vielä kerran – että ns. palestiinalaisiksi itseään nimittävät ovat etnisesti aivan samoja arabeja kuin Israelin alueella ja muualla sen lähialueella elävät arabit (sama kieli, sama uskonto, sama perimä), eivät todellisuudessa mikään Lähi-idän erillinen vähemmistökansa.

      Eikö ole erikoista, että tässä ”apartheid-valtio” Israelissa on arabeilla (Wikipediankin mukaan) maan kansalaisina täydet kansalaisoikeudet. Eikö ole erikoista sekin, että tässä ”apartheid-valtiossa” saa vapaasti toimia arabipuolue, jonka päämääränä lakkauttaa valtio nimeltä Israel ja että tällainen puolue on saanut vapaissa vaaleissa myös edustajiaan Israelin parlamenttiin. Ja että tällainen puolue voidaan kelpuuttaa jopa maan hallitukseen. Eikö sekin ole erikoista, että tämä ”apartheid-valtio” nimeltä Israel on nimittänyt suurlähettiläikseen myös arabeja ja arabeja on toiminut maassa myös ministereinä ja korkeimman oikeuden jäseninä jne. Ei ihme, että kyselyjen mukaan 77 prosenttia Israelin arabeista asuu demokraattisessa Israelissa mieluummin kuin missään muussa maassa. Että sellainen raaka ja syrjivä ”apartheid-valtio” on Israel.

      On absurdia edes ajatellakaan, että mikään edellä mainituista arabien Israelissa nauttimista oikeuksista ja mahdollisuuksista voisi vastaavasti toteutua juutalaisten kohdalla arabi- ja islamilaisessa maailmassa. Tosin ei voisi toteutua senkään vuoksi, että juutalaiset on jo viime vuosisadalla karkotettu ulos ympäröivistä arabimaista, usein henkensä uhalla ja koko omaisuutensa menettäneenä. Käytännössä on tapahtunut siis ns. etninen puhdistus. Missä vallitseekaan apartheid?

      Arabi- ja islamislaisen maailman vaatimuksena on, että myös perustettavan ns. Palestiinan valtion (Juudean, Samarian ja Gazan alueet), tulee olla vanhaa tunnettua ilmaisua käyttäen ns. ”juden-frei” aluetta. Ja perimmäisenä tavoitteena on ihan asiakirjoihin kirjattu, että ko. ”juden-frei” Palestiinan valtion tulee ulottua Jordan-joelta Välimereen, mikä siis käytännössä tarkoittaa koko juutalaisvaltio Israelin hävittämistä. Alueen arabilapsilla on jo (EU:n rahoituksella) painettuja oppikirjoja joiden kartoista jo puuttuukin ”miehittäjävaltio” Israelin rajat ja nimi kokonaan. Äänekkäimmin ja avoimesti tätä tavoitetta ovat toistelleet ydinaseita hamuava Iran, Hamas, Hizbollah ja jihadistijärjestöt. YK, EU ja läntinen maailma eivät valitsemansa linjan mukaisesti ole halunneet noita tavoitteita mitenkään noteerata. Israel on jäänyt yksin. Silti Israelia pidetään apartheid-valtiona, ei yhtäkään ympäröivää maata.

      Eikö ole erikoista ole sekin, että nyky-Israelin entisen Uudenmaan läänin kokoiselle alueelle, jossa jo ennestään asuu vajaat 10 miljoonaa asukasta, joista juutalaisia noin 6,5 miljoonaa, vaaditaan ”paluumuutto-oikeutta” myös 6 miljoonalle ns. arabipakolaiselle. Mikä toteutuessaan jo sekin merkitsisi käytännössä maailman ainoan juutalaisvaltion loppua. Huomionarvoista on, että missään muualla maailmassa ei entisten asukkaiden jälkeläisiä katsota enää pakolaisiksi – eikä heitä myöskään pakoteta asumaan ja elämään vuosikymmeniä pakolaisleireissä vailla kansalaisoikeuksia eikä se tunnu muuta maailmaa tai YK:ta häiritsevän. Israelia kohtaan vaatimukset poikkeavat tässäkin asiassa muuhun maailmaan verrattuna. Maailmassa on 22 pinta-altaan valtavan laajaa arabivaltiota, jotka eivät sallisi edes yhden pikkuruisen juutalaisvaltion olemassaoloa. Ja vaikuttaa, ettei sitä halua muukaan maailma.

      Mutta kuinka kukaan rehellinen ja faktat tunnustava voisi vetää yhtäläisyysmerkkejä Apartheid-valtion ja nyky-Israelin välille? Vanhoja ja vahvoja mielikuvia synnyttävää Apartheid-leimaa käytetäänkin ilmeisen tietoisesti ja valheellisesti Israelin mustamaalaamisessa. Tässäkö ilmiölle selitys: Israelissa elävä juutalainen kansa on se todellinen Lähi-idän piskuinen vähemmistö arabi- ja muslimimaailman keskellä, ei suinkaan ns. palestiinalaisarabit, jotka ovat muuta ympäristöä. Niinpä olemassa olonsa puolesta taistelemaan joutunut ja edelleen jatkuvan uhan alla oleva Israel joutuu turvallisuussyistä toimimaan joiltakin osin tiukempien rajoitusten kanssa kuin vaikkapa valtiot meillä Euroopassa. Esimerkiksi ns. turva-aidan avulla se sai jatkuvat terrori-iskut kuriin.

      Miksi maailma ja YK ei käytä apartheid-sanaa siellä, missä siihen todella saattaisi olla aiheitta? Kuten palestiinalaisten kohtelu Libanonissa tai Syyriassa? Tai kurdien kohtelu Turkissa ym. naapurimaissa – sitä voisi hyvin kutsua apartheidiksi. Puhumattakaan uskonnollisten vähemmistöjen kohtelusta Saudi-Arabiassa, Myanmarissa (rohingyat) tai Kiinassa (uiguurit), vain muutamia esimerkkejä mainitakseni.

    • Olisiko tuosta kurdien tilanteesta hyvä mainita huomenna Erdoganille ennen NATOn ratifiointia??

    • Tämä teksti on Wikipedian artikkelista ’Israelin arabit’ eikä siis käsittele palestiinalaisia: ”Jotkut arabit kokevat syrjintää, ja arabien sosioekonominen asema onkin juutalaisiin verrattuna heikompi monella alueella. Jotkut juutalaiset suhtautuvat maan arabeihin epäluuloisesti ja pitävät heitä demografisena uhkana.
      Israelissa arabit asuvat yleensä omilla asuinalueillaan erossa juutalaisista, lukuun ottamatta muutamaa kaupunkia. He käyvät myös omia koulujaan. Arabikylät saavat vähemmän rahoitusta kuin juutalaiskylät, minkä seurauksena niiden infrastruktuuri, koulut ja palvelut ovat heikompia. Arabit ovat Israelissa aliedustettuja korkeakoulutuksessa ja useimmilla teollisuudenaloilla. Juutalaisten käyttämä heprea on Israelin liike-elämän kieli. Arabeilla on myös juutalaisia huonommat mahdollisuudet vuokrata maata.
      Vuosina 2001–2004 Israelin hallitus käytti miljardi dollaria arabien sosioekonomisen aseman parantamisprojektiin.
      Vuoden 2018 heinäkuussa Israelin parlamentti hyväksyi kiistellyn kansalaisuuslain, joka määrittelee Israelin juutalaisten valtioksi. Lain on arvosteltu syrjivän vähemmistöjä ja sen myötä arabian kieli menetti virallisen asemansa heprean rinnalla.”

    • Heikki Palmu

      Etkö tykkää, no älä välitä, en minäkään, juuri siksi en pidä evankeliumista, koska se on täynnä VT:n asiayhteydestään irroitettuja lauseita.
      Niistä te kyllä tykkäätte, ja niitä puolustatte.

  7. TARJA kirjoitat: ”Palestiinalaisten on myös opittava elämään oikein…” Ei kiviä heittelemällä eikä raketteja ampumalla. Niin vain. Entä Israelin valtion? Yhden maapallon suurimmista sotilasmahdeista, Uudenmaan läänin kokoisella alueella. David kivellä kukisti Goljatin, mutta kun raketteihin joka kerta vastataan tykistollä ja ohjus-pattereilla, ovat kuolleisuustilastot rajan kahta puolta kovin eri kokoisia.

    Entä, jos ei kostettaisi ja sodittaisi, vaan koetettaisi rakentaa rauhaa? Mutta jos valtionpäämies ja rauhanrakentaja murhataan, on tulevaisuus synkkä. Näetkö Tarja mitään korjattavaa tämän päivän Goljatin puolella?

Heikki Palmu
Heikki Palmu
Uusi, neljästoista kirjani "Jeesus vai Paavali? Pohdintoja uskonasioista. (Väyläkirjat 2022) on poleeminen, se haastaa keskustelemaan Raamatusta, uskosta ja kirkosta. Koska sitä ei ole kaikissa hyvinvarustetuissakaan kirjakaupoissa, kannattaa se tilata verkkokaupasta osoitteella vaylakirjat.fi. (23 e) Sillä hinnalla se tulee postin kautta - mukaan tarvitaan postiosoite ja puhelinnumero. Älä anna kristillisen kirjan kuihtua! Tue sitä aktiivisesti! Pysy mukana!