Kasteen armo

 

Kotoisessa kuvassa näkyy rakas prinsessani Colette taustanaan pieni osa kotokirjastomme lukemattomista hyllyistä. Olen onnellinen rakkaastani ja iloitsen myös jokaisesta teoksesta,  joka kotiimme on kerääntynyt vuosien mittaan.

Kolmas adventtisunnuntai puhuu

Johannes Kastajan toiminnasta

Johannes Sakariaan poika valmisti ihmiset vastaanottamaan Vapahtajamme Jeesuksen.  Johannes oli voimakas julistaja. Paljon kansaa saapui hänen luokseen kastettavaksi.  Näitä tuli kaikista yhteiskuntaluokista.

Johannes kertoi, että Jeesus on Jumalan pelastus. Jeesuksen uhri on koko maailman toivo.

Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: »Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!  (Joh. 1:29)

Johannes ei sanonut tätä tyhjästä. Kasteen toimittaminen oli avannut hänen silmänsä. Johannes näki sen, kun Jeesus oli tullut kasteelle. Kolmiyhteinen Jumala ilmoitti itsensä: Isä taivaassa, Poika Jordanin virran äärellä ja Pyhä Henki, yhteyden Henki, laskeutui taivaasta, Isän luota Pojan luo.

Johannes todisti: »Minä olen nähnyt, kuinka Henki laskeutui taivaasta kyyhkysen tavoin ja jäi hänen päälleen.  Minäkään en häntä tuntenut. Mutta hän, joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: ’Se, jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä.’   Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika.» ( Joh. 1:32-34)

Kolmiyhteinen Jumala toimii pyhässä kasteessa

Luominen, lunastus ja pyhitys pitävät yhtä.  Kasteessa toimii Jumala. Hän yhdistää ihmisen yhteyteensä. Ihmisestä tulee Jumalan lapsi. Ihminen saa syntiensä anteeksiannon. Ihminen saa Pyhän Hengen lahjan. Hänessä  ihmisen elämään tulee uudistus, parannus. Pakanasta tule kristitty, kuten Luther sen ilmaisee.

Kaikki tämä sisältyi jo tuohon kastetoimitukseen, missä Johannes toimi kätenä, Jeesus kasteen keskuksena ja Pyhän Hengen aktiivisuus toiminnan merkityksen avaajana, uskon antajana. Sama sisältö on jokaisella kasteella, jossa Jeesus on keskuksena, Taivaan Isä kertoo ihmiselle oman rakkautensa ja Pyhä Henki vaikuttaa Kristuksen tuntemisen sisällön.

Jeesuksen kasteessa Johanneskin sai silmänsä auki. Jeesus on koko maailman syntien sovitus, Jumalan Karitsa, koko maailman synnin pois ottaja.

Jumalan armahtava laupeus

Sirakin kirjassa kerrotaan Jumalan armahtavasta rakkaudesta. Hänen laupeudestaan, joka hyvyydessään vetää syntisen ihmisen oman mielisuosionsa osallisuuteen.  Jeesuksessa tämä ikuinen rakkaus tuli todeksi. Jumala Poika syntyi maailmaamme. Elämällään, kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan  hän toi meille taivasten valtakunnan.

Kuinka suuri onkaan Herran laupeus,  kuinka anteliaasti hän armahtaa ne,  jotka palaavat hänen luokseen! 

Jeesus on koko langenneen maailmamme käännekohta.  Hänessä ihmiset saavat kääntymyksen. Paluun Jumalan yhteyteen.  Synti  alkoi ensimmäisestä ihmisestä ja jatkuu jokaisessa ihmisessä. Jumalan antama armo vapauttaa synnin  tuomiosta, pelastaa meidät anteeksiantamukseen, rauhaan ja vapauteen. Kaiken tämän tekee Vapahtajamme Jeesus, Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa.

Jokapäiväisessä parannuksessa ihminen saa alati elää todeksi Jumalan laupeuden. Päivittäin tarkistaa elämänsä kulun, ojentautua uuteen päivään uusin voimin ja alati uudistuvana.  Kasteessa lahjaksi saatu armahdus tukee meitä. Vie meidät perille asti. Aina Kristuksen takaisin tuloon asti ja nostaa taivaan iki-iloon. Jumalan kirkkauden asuntoihin, täyttymykseen, onneen, autuuteen.

SUNNUNTAI 11.12.2022

3. adventtisunnuntai

Tehkää tie Kuninkaalle

Viikon apokryfiteksti Sir. 17:25–32

Käänny Herran puoleen,  jätä syntinen elämä,  rukoile häntä ja pyri eroon synneistäsi.  Palaa Korkeimman luo,  käännä selkäsi vääryydelle.  Hän johdattaa sinut pimeydestä pelastuksen valoon. Vihaa sydämesi pohjasta sitä, mitä Herra kammoksuu.  Kuka ylistää Korkeinta tuonelassa? Eläviltä hän saa kiitoksensa.  Ei kuollut kiitä,  ei mikään eloton,  Herraa ylistävät ne,  jotka ovat elossa ja voimissaan.

Kuinka suuri onkaan Herran laupeus,  kuinka anteliaasti hän armahtaa ne,  jotka palaavat hänen luokseen!  Samaan ei ihminen yllä,  koska hän on kuolevainen.  Mikään ei loista aurinkoa kirkkaammin,  mutta sekin pimentyy,  ja ihminen,  joka on lihaa ja verta,  hautoo pahoja ajatuksia.  Herra valvoo taivaan korkeuksien joukkoja,  mutta ihmisten suku on tomua ja tuhkaa.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Sami Paajanen olet esittänyt kasteestani tämän saman virheellisen olettaman aiemminkin ja olen siihen vastannut, miksi tuot sitä uudestaan esille etkä korjaa virheitäsi?

    Siis olin täydellisesti luterilaisessa seurakunnassa kun Pyhä Henki avasi minulle Pietarin sanat: ” ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.””

    Siis seurakunnassani ei kukaan olisi minua kastanut joten etsin kastajaa, helluntai seurakunnassa todella oli ”vaatimus” liittyä siihen mutta vapaakirkossa näin ei ollut ja näin kävin vapaakirkon työntekijän kanssa keskusteluja useasti ja niin todistin heidän tilaisuudessaan ja sen jälkeen menin kasteellle jonka suoritti vapaakirkon työntekijä.

    Miksi en liittynyt vapaakirkkoon, koska tarkoitukseni oli jatkaa omassa luterilaisessa seurakunnassa.

    • Ari, todella kummallista, että olet menetellyt noin. Vapaaseurakunnan käytäntö on Raamatun vastainen samoin sinun toiminta. Samaa villeyttä ja mielivaltaa jatkat, hommat on sinulla aivan sekaisin. Otat kasteen kirkossa joka on eronnut luterilaisesta kirkosta. Sitten haluat olla kuitenkin luterilaisen kirkon jäsen, mihin sinut on lapsena kastettu, aivan sekoilua.

    • +Sami Paajanen tuot taasen omia ajatelmiasi esille, saanet näin tehdä, mutta oikaisen kuitenkin siltä osin mitä itse tiedän tapahtuneen.

      Pidät ”sekoiluna” toimintaani, no mietippä nyt ihmistä joka syntyy johonkin perheeseen ja eikö silloin lasta opeteta siihen uskontoon jota vanhemmat harjoittavat, näin kävi ainakin minulle.

      Siis kun olin jo elänyt 40 vuotta luterilaisena sokeana ja kun koin herätyksen niin tottakai etsin luterilaisten joukosta oikeaa uskoa ja opetusta, onko tämä ihmeellistä ja sekoilua?

      En siis kyseenalaistanut oman seurakunnan toimia vaan kun Pyhä Henki puhui kasteelle menosta niin menin eli toimin niin kuin edellä kerroin.

      Se että tarkoitukseni oli jäädä luterilaiseen seurakuntaan oli tosi, mutta kun kasteessa silmäni avautuivat ja ”näin” sen oman seurakunnan toiminnan Jumalan sanan vastaisena niin erosin siitä seurakunnasta. Jos tämä on mielestäsi ”sekoilua” niin olkoon, minulle se Pyhän Hengen johdatusta.

    • Ari

      Jos olisit muistanut Paavalin ja Johanneksen ohjeen, että henkiä on koeteltava, olisit huomannut että tulkintasi Markuksen lähetyskäskystä on 1525-27 keksitty vääristely. Samaten olisit huomannut, että tuo sinua entistä kauemmaksi virheelliseen tulkintaan mennyt tulkintasi kirkosta on vienyt sinua vielä kauemmaksi yhteisen kirkon yhteisestä perinnöstä, että pyhässä kasteessa meidät on liitetty Jumalan kansaan eli siis kirkkoon, joten myös eläkäämme siinä ja palvelkaamme Herraamme koko elämämme voimasta.

      1.Korinttolaiskirje:

      14:29 Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot;

      1.Johanneksen kirje:

      4:1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.

      Jos olisit toiminut oikein, niin et olisi yrittänyt vertaustani käyttäen yrittänyt uida Helsingistä Tukholmaan vaan luottanut autolauttaan joka kulkee säännöllisesti reitillään. Eli siis: olisit pitäytynyt Jumalan työhön luottamuksessa omien touhujesi sijaan.

      Luther selittää aivan oikein, miten Markuksen evankeliumin kastekäskyn sisältö on valtaisa Jumalan työ:

      – Kaste antaa syntien anteeksiannon

      – Kaste vapauttaa Perkeleen vallasta

      – Kaste vapauttaa kuoleman vallasta

      – Kaste antaa iankaikkisen elämän.

      Kaiken tämän kaste tarjoaa niille, jotka tähän Jeesuksen työhön uskossa luottamuksensa panevat.

      Luther. Vähä-Katekismus

      Kasteesta

      Toiseksi
      Mitä kaste antaa ja hyödyttää? Vastaus:

      Kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat.

      Mitkä ovat nämä Jumalan sanat ja lupaukset? Vastaus:

      Ne jotka Herramme Jeesus Kristus lausuu Markuksen viimeisessä luvussa: ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”

  2. Slaavilaisten kansojen keskuudessa kirkkoslaavilla on jonkin verran sama asema kuin latinalla on ollut läntisen Euroopan maissa.

    Tässä Sirakin kirja kirkkoslaaviksi

    https://www.puhtitsa.ee/library/bible_csl/sir.pdf

    Ukrainan ortodoksit käyttävät myös kirkkoslaavin kielistä Raamattua. Tässä Sirakin kirja ukrainaksi

    https://bible-lessons.in.ua/bible/old/book28/gl17.html

    Täsä toinen käännös ukrainaksi

    https://parafia.org.ua/biblioteka/svyate-pysmo/bibliya-upts-kp/knyha-premudrosty-isusa-syna-syrahovoho/#glava17

    Venäjälläkin ortodoksien liturgia toimitetaan kirkkoslaaviksi, vaikka saarnattaisiinkin venäjäksi mutta yksityiseen ja kotien hartauteen on myös käännös venäjäksi. Tässä Sirakin kirja venäjäksi.

    https://raamattu.fi/raamattu/SYNOD/SIR.17/

    Inkerin kirkon venäjänkielisiä messuja voi kuunnella esimerkiksi täältä

    https://www.facebook.com/watch/live/?ref=notif&v=676514830868474&notif_id=1670139029719198&notif_t=live_video_explicit

    Ranskaksi Vanhan testamentin apokryfisiä kirjoja voi lukea esimerkiksi täältä.

    https://www.aelf.org/bible/Si/17

    Englanniksi voi sekä kuunnella että lukea Sirakin kirjan täältä.

    https://www.youtube.com/watch?v=9brzx96jevc

    Saksaksi voi lukea täältä

    https://www.katholisch.de/bibel/28-sirach-17

  3. Totuuden nimessä kasteella tehdään uusia veronmaksajia kirkolle kysymättä lupaa kastetulta, hän kun ei vielä osaa puhua.

    Kasteelle voi kehitellä satuja pilvin pimein, mutta yhdelläkään papilla ei ole jumalallista toimeksiantoa pakkoliittää vauvoja kirkkoon, kuten nyt tapahtuu pimeyden vielä vallitessa. Suurimmalle osalle kastetuista kirkko ei anna minkäänlaista apua, tai tukea elämän matkalla, sellainen on ulkoistettu uskolle ja Jeesukselle, joka sitten auttaa.
    Kukaan ei kuitenkaan tiedä, missä tällainen Jeesuksen luukku sijaitsee, josta leipärahaa köyhä saisi.
    Jeesus kun ei tule lesken luokse, kuten Elia aikoinaan. Leipä ja öljy ei senjälkeen leskiäidiltä loppunut ja ainoan pojankin hän herätti kuolleista. Ei todellakaan, laskiäidin ihailu perustuu Jeesuksella siihen, että leskiäiti antaa viimeisenkin roposen muille. Itselle ei jää mitään.

    Kastetulle jää vain tehtävä pitää kirkkoa pystyssä maksamalla rahaa, eli veroja sen toimintaan ja palkkoihin.
    Rahalla ei saa edes viimeistä leposijaa, sekin on maksettava erikseen, vaikka se on kansan rahoilla ostettu.

    • Tarja

      Kasteen tarkoitus on tehdä lapsesta Jumalan lapsi. Kaste yhdistää meidät Kristukseen. Ilman kastetta ei Kristuksen omaksi voi päästä. Kaikki kastetut on Jumalan omiksi otettu. Tämä ei milloinkaan raukea tyhjiin. Kaste pysyy voimassa koko elämän ajan. Kaste pysyy voimassa vaikka joku epäuskonsa takia luopuisikin Jumalaan uskosta, mutta siinä tapauksessa se vain jäisi hyödyttömäksi kuin raha joka on unohtunut vintille johonkin muiden paperien joukkoon eikä omistaja enää niitä tiedosta. Mutta sinä päivänä kun hän niiden olemassaoloon havahtuu niin ne ovat edelleenkin toimivaa rahaa. Näin myös kasteen antama Jumalan lapseus on koko ajan voimassa Jumalan puolelta. Kun Jumalan hylännyt ihminen palaa Jumalan luo, niin kaste alkaa jälleen vaikuttaa kaikessa voimassaan.

      Yllä olevan tekstin kehotus on luopuneille hyvää harjoitusta. Kannattaa palata elämään todesta sitä, mitä kasteen välityksellä jo on omakseen saanut, nimittäin Jumalan lapseutta:

      Käänny Herran puoleen, jätä syntinen elämä, rukoile häntä ja pyri eroon synneistäsi. Palaa Korkeimman luo, käännä selkäsi vääryydelle. Hän johdattaa sinut pimeydestä pelastuksen valoon.

    • Tarja

      Kirkon diakoniatyö tekee erittäin monipuolista työtä. Kysymys ei ole mistään ulkoistamisesta, vaan lähimmäisen palveleminen on oleellinen osa kirkon olemusta.

      Jeesuksen antama pelastus ei myöskään ole mikään ulkoistus, vaan koko kirkkohan ON Kristuksen ruumis.

      Yhteisten asioiden hoito vaatii aina joitain varoja. Siksi kerätään kirkollisveroja, siksi myös kerätään maksuja hautapaikoista jne. Nämä maksut eivät ole itsetarkoitus. Kirkko ei ole voittoa keräävä liikelaitos, vaan omassa toiminnassaan tuo pelastuksen osallisuuden ihmisten luo.

  4. Lisää Sirakin kirjasta eri kielillä

    Jatkaakseni romaanisista kielistä

    Espanjan kieli on yksi maailman suurimpia. Sitä pututaan Brasiliaa lukuunottamatta USA:n etelästä Etelä-Amerikan eteläisimpään niemeen saakka

    https://www.bibliacatolica.com.br/biblia-latinoamericana/siracides-eclesiastico/17/

    Italiaksi

    https://www.bibliacatolica.com.br/it/la-bibbia/siracide/17/

    Ja jatkaakseni slaavilaisista kielistä tähän esimerkkinä

    Kroatiaksi

    https://www.bibliacatolica.com.br/es/biblija-hrvatski/knjiga-sirahova/17/

    Puolaksi

    https://biblia.deon.pl/rozdzial.php?id=607

  5. Matias
    ”Käänny Herran puoleen, jätä syntinen elämä, rukoile häntä ja pyri eroon synneistäsi. Palaa Korkeimman luo, käännä selkäsi vääryydelle. Hän johdattaa sinut pimeydestä pelastuksen valoon. ”

    Minne minä elämäni jättäisin, tässä se on kaikkine synteineen, joita tosin itse en havaitse, Korkeimman luota en ole koskaan lähtenyt pois, eikä epäilys ole koskaan mieltäni kaihertanut. Välikäsiin ja herroihin olen aina suhtautunut torjuvasti, joka johtunee siitä, että minulla on Rokkaa veressä.

    Ihan varmasti johdataa myös pimeydestä valoon, koska tiedän, että aurinko palaa taas kevään koittaessa, ja lapseni syntyi aikoinaan juuri seisauttamaan talvipäivä.

    ”Jos minä en olisi tullut, teillä ei olisi ollut syntiä, mutta nyt kun minä olen puhunut teille, teillä ei ole millä syntiänne puolustaisitte. ” Joku sanoi aikoinaan näin ja synti tuli maailmaan. Uusi syntiinlankeemus.

    • Tarja

      Pohdiskelusi ajatuksesta ”kaikkine synteineni” voisin lausua, että juuri meille suurille syntisille on Jeesuksen armo ja anteeksianto on suuri lohdutus. Saamme jättää kaiken Jeesuksen haltuun. Hän on meille varannus syntien anteeksiannon- Tämän takia saamme hyväksyä itsemme ja myös antaa anteeksi kanssaihmisillemme. Miksi tuomitisimme kanssaihmisemme, armo kuitenkin on meidän kaikkien ihmisten ainoa toivomme ja turvamme.

      Yllä olevasta tekstistä saamme ottaa omaksemme sanat:

      Kuinka suuri onkaan Herran laupeus,
      kuinka anteliaasti hän armahtaa ne,
      jotka palaavat hänen luokseen!

      Palaamisemme Jumalan tykö ei ole muuta kuin kiittää Jumalaa ja ottaa tosissaan sen Jumalan lapseuden, johon meidät jo kasteessa liitettiin. Kun huomaamme Jumalan armahtavan rakkauden, niin silloin myös vapaudumme itsekin ottamaan todesta oman puutteellisuutemme eli siis terveellä itsetunnolla katua vääriä tekojamme ja luottaa anteeksiannon voimasta.

      Olkoon siis meilläkin se mieli, että annamme anteeksi toinen toisellemme, koska itsekin elämme vain Hänen anteeksiantamuksensa varassa. Koska Jeesus rakastaa meitä, niin saamme mekin rakastaa toinen toistamme.

  6. Sirakin kirja muutamalla germaanisella kielellä

    Islanniksi

    https://biblian.is/biblian/siraksbok-17-kafli/

    Tanskaksi

    https://www.bibelselskabet.dk/brugbibelen/bibelenonline/sir/17

    Hollanniksi NBV21

    https://debijbel.nl/bijbel/NBV21/SIR.17/Sirach-17

    Omalta puoleltani tämä riittäkön tällä kertaa eri kielisten Sirakin kirjojen osoitteita.

    Jos joku arvoisista lukijoitani haluaa tuoda esiin vielä uusia osoitteita joillakin muilla kielillä, niin voi ystävällisesti antaa vihjeitä.

    Jos Herra suo, niin saarnaan Tarvasjoen kirkossa sunnuntaina 11.12.2022 klo 10 messussa ja saarnasi rakentuu Sir. 17: 25-32 tekstin pohjalle.

  7. Matias

    ”Pohdiskelusi ajatuksesta ”kaikkine synteineni” voisin lausua, että juuri meille suurille syntisille on Jeesuksen armo ja anteeksianto on suuri lohdutus.”

    Minähän sanoin, ettei minulla omasta mielestäni syntiä ole. Minulle yritetään vakuutella, että minä olen syntinen, eli minun pitäisi nyt tehdä jotain, joka ei ole oikein, että voisin olla samaa mieltä kanssanne. Minulla ei kuitenkaan ole vetovoimaa minkään pahan tekoon, joten tilanne on hiukan ongelmallinen.

    Matias: ”Palaamisemme Jumalan tykö ei ole muuta kuin kiittää Jumalaa ja ottaa tosissaan sen Jumalan lapseuden, johon meidät jo kasteessa liitettiin.”

    Sitä minäkin toivon, että palaatte, Kommentissa sanoin, että minä en ole sieltä koskaan pois lähtenytkään, joten minä en voi palata sinne missä jo olen. Onhan maailma ja luonto hänen töitään. Minä voisin pitää Jumalaa isänäni, kuten eräs toinenkin, mutta Jeesusta en voi, hän on siihen liian nuori. Erinäisten syiden takia en häntä pohjaksenikaan haluaisi, pitäisi olla koko ajan huolissaan, että missä joukoissa hän liikkuu.

    Vastauksessasi on linkkejä Siirakin kirjaan, mutta minulla on se omassa raamatussani. Enkä oikein ymmärrä mitä mieltä on lukea sitä isalanniksi, hollanniksi tai tanskaksi, jos niitä kieliä ei osaa. Raamattua ei muutenkaan vain lueta, sitä tutkitaan. Kysymys oikeasta ja väärästä ei ole yksinkertainen asia.

    • Tarja

      Sanot: ”Raamattua ei muutenkaan vain lueta, sitä tutkitaan.”

      Raamattua olen lukenut ja tutkinut pienestä pojasta asti kotona, pyhäkoulussa, koulussa, yliopistosssa jne. Olen sitä tutkinut sekä hartaudellisesti että tieteellisesti sekä alkukielellä että käännöksenä hyvinkin monella kielellä.

  8. Kaikki lapset syntyvät jumalan lapsiksi, kuka minkin. Kasteella sitoutetaan ihmiset veronmaksajiksi. Veroista suurimman osan vievät palkat ja kiinteistöt, varsinaiseen toimintaan jää rahaa vain pieni osa. Kun jäsenmäärä pienenee, huudetaan valtiota apuun kirkkojen ylläpitämiseen, tai ne myydään ”syntiseen” käyttöön, Niistä tehdään ”kulttuurilaitoksia”. Saivartelu eri kielillä tuntuu arvottomalta, eikä tuo lisäarvoa. Jokaiselle riittänee oma äidinkieli raamattujen ymmärtämiseen. Jos ei mene jakeluun, ei ole ihmisen syy, vaan sanan selittäjien, niiden ”räppärien”.

    • Charlotta, taas mahtava vihainen näkökulma, joka tuo paljon trollitehtaan ajattelua, näitä sinä kylvät toistuvasti.

    • Charlotta

      Kasteen tarkoitus on opetuslapseuttaa.

      Matteuksen evankeliumi:

      28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastaMALLA heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

      Tässä se on selkeästi sanottu.

      Verotus on tasapuolisempi tapa kerätä jäsenmaksuja kuin kiinteähintaiset järjestelmät, joissa saman summan maksaminen on köyhille aivan eri tavalla vaikeaa kuin rikkaammille. Yhteiskunnan rationalisoitumisen perusteella verotuksella kerättävä jäsenmaksun hoitaminen sujuu miltei samalla vaivalla kuin toisiakin edunsaajien saama tuki niiden toimintaan järjestyy. Kukin edunsaaja maksaa korvauksen veroviranomaisten tekemästä työstä.

      Lähetyskäskyn kohteena on kaikkien kansojen voittaminen kokonaisina kansoina ei siis vain joitakin yksittäisiä ihmisiä sieltä täältä vaan kokonaiset kansat kokonaisina kansoina.

    • Charlotta

      Pidät eri kielten esillä pitämistä saivarteluna. Minulle ne eivät ole saivartelua, vaan innoituksen antajia erilaisten näkökulmien saamiseksi samasta ajatuksesta erilaisten kulttuurien erilaisia taustoja vasten tarkasteltaessa. Jokainen kielihän on paitsi informaation ja yhteyden välittämistä myös mitä syvällisin kulttuurin syvinten tuntemusten välittämistä.

      Kamerunissa oli sinne menemiseni aikaan 286 eri kieltä. Kun lähdimme sieltä takaisin, niin maassa oli 281 elävää kieltä. Viralliset kielet ovat ranska ja englanti.

      Toisinaan meidän ranskaksi pitämissämme jumalanpalveluksissa saattoi väkeä olla läsnä 20 – 30 eri kieltä puhuvista heimoista. Niinpä tärkeimmät tervehdyssanat saatoin toisinaan sanoa kolmesta viiteenkin eri kielellä. Jumalanpalvelusten loppusiunauksissa saatoin toisinaan sanoa saman apostolisen siunauksen sekä ranskaksi että fulfuldeksi, toisinaan vieläpä jollain kolmannella kielellä tilanteesta riippuen.

      Kirkkomme oli aktiivinen usean kieliryhmän kielenhuollossa ja raamatunkäännöstyössä.

      Tulimme Suomeen 2007. Vaimoni prinsessa Colette puhui tuolloin vain 15 eri kieltä. Niiden joukossa ei ollut yksikään Suomen viidestä puhutuimmasta äidinkielestä: suomea, ruotsia, venäjää, arabiaa eikä viroa.

      Kotonamme on Raamattuja tai sen osia yli 150 eri kielellä. Jo vuosituhannen vaihteen aikoihin kokoelmani ylitti sadan kielen rajan.

      Tässä pieni tutkielmani Matteuksen evankeliumin lähetyskäskystä muutaman kamerunilaisen kielen valossa.

      https://www.roto.nu/doku.php/text006

    • Charlotta,

      Kirjoitat niinkuin vain jumalaton voi kirjoittaa, muttet kirjoita niinkuin evlut jumalaton. Tällä viittaan selkeään Jeesuksen vastustamiseen. Samaa vastustamista edustaa 90% evlut kirkon jäsenluetteloista olevista. Tähän ”luetteloon” joutuu/pääsee lapsikasteen kautta. Kuitenkaan se ei ole tuloa Jeesuksen opetuslapseksi, vaan tähän em. jäsenyyteen.

      Lapset syntyvät otolliseen, taivaaseen kelpaavaan tilaan, vt. ”sillä senkaltaisten on Taivasten Valtakunta”.

      Tuo taloudellinen laskelma osuu oikeaan. Siinä mukana olevat teologit ja muut siitä hyötyvät joutuvat kannattamaan tulkintoja ja ”varjella” itsensä tulemasta uskoon.

    • Reijo

      1) Annat kovin huonon todistuksen kristikansan uskonelämästä. Kuvitteletko että toisten uskoa vähättälemällä oma uskonelämäsi muka kasvaisi.

      2) Taistelet myös Jumalan sanaa vastaa, joka sanoo, että kastamalla ihmisestä tulee Jeesuksen opetuslapsi. ” — tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastaMALLA —” Matt. 28:18-20

      3) Tulkitset myös Jeesuksen opetuksen lapsenkaltaiseksi tulemisesta sen historiallisen tilanteen vastaisesti. Sehän viittaa kääntymyksen kasteeseen, josta juutalaiset opineet käyttivät nimitystä ”tulla yhden päivän ikäiseksi” eli siis meidän nykyaikaisen matematiikamme mukaan aloittaa uudellen elämänsä nollapisteestä alkaen eli siis uudelleen syntymästä asti aloittaen. Tuonaikaisessa kielenkäytössä siis uudestisyntymä -sana tarkoitti kääntymyksen kasteen antamaa uutta elämän alkua.

      Olen tätä kolmatta näkökohtaani käsitellyt blogissani, josta kävimme keskustelua yli 200 kommentin verran

      https://www.kotimaa.fi/blogit/kaste-jumalan-lapseuteen/

  9. Matias Roto tuot taas omaa ”viisauttasi” eli

    ””28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastaMALLA heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

    Tässä se on selkeästi sanottu.””(Matias Roto)

    Siis vaikka otat pätkän Raamatusta niin kun jätät osan pois niin mitä teet ja miksi?

    Jätät opettamisen pois eli ei opetuslapseksi tulla pelkällä kasteella.

    Hyvä esimerkki olet juuri sinä itse, ei sinua voi opettaa pitämään kaikkea mitä Jeesus on käskenyt pitää.

    • Ari

      Jälleen kerran tuot esille ajattelusi puutteellisuuden.

      Kuinka koulussa voidaan opettaa lasta ennen kuin hänet on otettu koulun opilaaksi. Mietipä sitä.

      Jeesuksen käskyssä todetaan että ensiksi tehdää oppilaiksi kastamalla.

      Sen jälkeen kerrotaan että näin kasteen kautta oppilaiksi otetuille opetetaan se, mitä pitää, eli siis koko Jeesuksen opettama evankeliumi.

      Lopuksi Jeesus lupaa olla kirkkonsa eli koko maailmanlaajuisen kansoista kokoon kutsutun Jeesuksen opetuksiin osallisiksi tulleitten kanssa ilman pienintäkään katkosta, joka päivä maailman loppuun asti.

      Eihän tässä tarvitse muuta kuin lukea mitä siinä sanotaan ja ottaa siitä opikseen tervettä järkeä hyväkseen käyttäen.

      Tekstimme edellä Sirakin kirjan luvussa 17: 6-12 sanotaan viisaudesta:

      6 Hän ( Jumala ) antoi heille harkintakyvyn,
      kielen, silmät ja korvat
      ja sydämen ajattelemista varten.

      7 Hän täytti heidät tiedolla ja ymmärryksellä
      ja opetti, mikä on hyvää, mikä pahaa.

      8 He saivat sydämeensä Herran pelon,
      jotta oppisivat hänen tekojensa suuruuden.
      {Ajasta aikaan hänen ihmetekonsa ovat heidän ilonaan.}

      9 Siksi he kuuluttavat hänen tekojensa suuruutta

      10 ja ylistävät hänen pyhää nimeään.

      11 Herra antoi heidän käyttöönsä tiedon

      ja lahjoitti lain, joka antaa elämän

      {ja muistuttaa ihmisiä heidän kuolevaisuudestaan}.

      12 Hän solmi heidän kanssaan ikuisen liiton

      ja opetti heille käskynsä.

    • Matias Roto:””Kuinka koulussa voidaan opettaa lasta ennen kuin hänet on otettu koulun opilaaksi. Mietipä sitä.””

      Entäpä kun lapsi viedäänkin valhe opetukseen eli opetetaan että kaikki hyvin vaikka ei olekkaan.

      Mitä et ymmärrä tässä on että tuo käsky tehdä opetuslapsia kastamalla ja opettamalla on annettu opetuslapsille, voitko ymmärtää ettei Pietari helluntaina sanonut lähellekkään sitä mitä tuot esille eli Pietari sanoo selkeästi että tulee tehdä parannus ja ottaa kaste ja saada Pyhän Hengen niin vasta silloin on kykenevä menemään ”kouluun” eli alkaa ottamaan oppia vastaan, tässä on se ero meidän kesken, toinen meistä on jättänyt parannuksen teon pois kun luottaa isiltä saatuun väärään oppiiin.

    • Ari

      Valitettavasti luet Raamatun teksteihin sellaista mitä siellä ei ole. Olet jostain saanut väärän opetuksen, missä kokonaan unohtuu jatkuvuus pyhän kansan perinnön eläminen kirkon alkuaikojen elämässä.

      Ota huomioon, että Kyproksen kirkko laskee kansallisen kirkkonsa alkaneen Paavalin ja Barnabaan käynnistä Kyproksella noin vuonna 50 jKr. Intian tuomaskirkko laskee oman syntynsä alkaneen apostoli Tuomaan tulosta nykyisen Intian nykyisen Keralan alueelle vuonna 58 jKr. ja se on edelleen kahden Intian osavaltion kansankirkko.

      Unohdat kokonaan, että tänne Pohjoismaihinkin kristinusko tuli kansankirkoksi paikallisten kansojen poliittisina päätöksinä. Jos noita päätöksiä ei olisi tehty, niin etpä sinäkään tässä olisi keskustelemassa kristinuskon asioista, vaan kiivailisit ikivanhojen
      suomalaisten pakanajumalien puolesta.

      Ota huomioon, että helluntai oli juutalaisille iso kansallinen juhla, jolloin valtava määrä juutalaisia saapui Jerusalemiin helluntaita viettämään. Parhaimmillaan tulijoita oli niin paljon, että Jerusalemissa oli juhlan aikana noin miljoona ihmistä. Tuohon aikaan yksistään Jerusalemin temppelin Salomonin pylväskäytävä oli kaksi kertaa isompi kuin Roomassa Forum, jonka raunioita muutamat suomalaisetkin ovat käyneet katsomassa. Valitettavasti temppeli paloi ja revittiin maahan Jerusalemin hävityksen aikana vuonna 70 jKr.

      Tuon valtavan helluntain juhlan aikana vietettiin iso määrä julkisia liturgisia jumalanpalveluksia. Yhdessä niistä juhlasaarnaajana oli apostoli Pietari. Hänen saarnansa vaikutti niin voimakkaasti, että sen vaikutuksesta noin 3000 ihmistä sitten ajanoloon vähitellen liittyi Jeesuksen seuraajien joukkoon pyhän kasteen välityksellä. Tuntien tuon ajan kääntymyksen kasteen teologian ja käytännön juutalaisten keskuudessa voimme todeta, että tuollaisten kasteiden käytännön toteutuksessa meni oma aikansa ja aikuisten ottaessa kasteen kastettiin myös kaikki muut samaan huusholliin kuuluneet isovanhemmista kaikkien heidän poikiensa perheiden kaikkine lapsineen aikuisiän kynnykseltä äskensyntyneisiin saakka vauvasta vaariin. Yhdessä isäntäväen kanssa myös huushollissa asuva palvelusväki ja nurkissa asuvat kerjäläiset kastettiin samalla kertaa. Ehdoton sääntö oli, että kaikki kastettiin samalla kertaa. Jos joku meinattiin jättää kasteen ulkopuolelle, niin silloin ketään ei kastettu. Kääntymys oli aina yhteisöllinen tapahtuma. Se vastaanottettiin kasteen välityksellä. Näin myös Pietarin saarnassa puhutaan tästä koko perheitä koskevasta parannuksen teosta eli kasteessa Jumalan valtakuntaan siirtymisessä, ”teille ja teidän lapsillenne”, Jumalan lapseus vastaanotettiin kasteen lahjan vastaanottamisessa. Aölkukielen lapsi -sana ”teknon” on synnyttää verbin ”tikto” johdannainen, ”sellainen joka synnytyksessä tulee äidistä ulos”. Tästä sitten seurasi yleisessä käytössä olevat merkitykset äskensyntyneestä vauvoista muihinkin lapsiin, eläinten penikoihin, poikasiin jne.

      Vanhimmissa kasteen toimittamisen käsikirjoissa puhutaan, että väkeä kastettaessa ensiksi kastetaan lapset ja vasta heidän jälkeensä aikuiset. Näin haluttiin taata, että koko väki pääsi parannuKSEN kasteesta osallisiksi niin, ettei vauvan tai lasten hoidon aiheutamat yllättävät keskeytykset vahingossakaan jätä niitä väliin koko muun perheen saadessa Jumalan lapseuden lahjoittavan kasteen.

    • Ari

      Puhut siitä, että ensiksi pitää mennä kouluun. Mutta oletko ajatellut, että ensiksi pitää olla koulu ennen kuin sinne voi mennä.

      Vaimoni sai suuren etuoikeuden käydä koulua, kun norjalaiset lähetyssaarnaajat perustivat koulun siihen osaan nykyistä Kamerunia, missä hän asui. Hän sai käydä sitä jopa 11 vuotta. Se oli paljon noissa olosuhteissa. Suomessa se laskettiin peruskoulun tasoiseksi. Suomessa hän opiskeli ensin tutustumisen suomalaiseen yhteiskuntaan, sitten suomen kielen ja toisen asteen ammattikoulutuksen suomen kielellä, yhteensä parissa vuodessa ja neljässä kuukaudessa oleskeluluvan saamisesta.

      Kamerunissa Coletten isoveli prinssi Henri pääsi jopa jatkamaan toisen ruhtinaskunnan alueella toimivaan oppilaitokseen, joka sekin oli norjalaisten lähetyssaarnaajien ylläpitämä. Näin hän pääsi filosofian professoriksi 23 vuotiaana. Jos lähetys ei olisi näitä kouluja järjestänyt, niin eipä olisi nämä heimopäällikön lapsenlapsetkaan koulua käyneet.

      Joten koeta hyvä ihminen ymmärtää, ettei pelkkä oma ratkaisu eli oma halu riitä koko elämän suurten kysymysten ohjaamiseen. Olemme vain osa pitkässä yli sukupolvien ketjun jatkumossa. Jos tämän ymmärtää, niin ei tarvitse koko aikaa tapella oman elämänsä olosuhteitten raameja vastaan, vaan voi elää sopusoinnussa oman ympäristönsä kanssa..

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25