Kaikki yhdeksi Kristuksessa

Herraan Jeesukseen Kristukseen uskovat ovat Kristukselle ja hänen sanelleen kuuliaiset ja alamaiset. Kristus on Herra ja kaiken pää. Kristuksessa olemme jo nyt autuiaita. Kristus korjasi synnin aiheuttaman sodan Jumalaa vastaan. Hänessä meillä on rauha.

Tehden meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessään tehdä – siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, – oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä. (Ef. 1:9-10 / FB38)

Miten voi olla samamanaikaisesti syntinen ja pyhä?

Mitä sinulle tarkoittaa, että olemme kuuliaiset Kristukselle?

Miten sinusta Jumalan valtakunta (Kuningaskunta) eroaa tästä nykyisestä maailmastamme?

Kaikki yhdistetään Kristuksessa mitä taivaassa on ja mitä maan päällä, miksi tämä on sinusta tärkeää?

Miksi sinulle on tärkeää rukoilla Kolmiyhteistä Jumalaa?

Jeesus Kristus on kaikkivaltias Jumala. Tule Herra Jeesus!

 

  1. Juha Heinilä

    ”Ettekö ole lukeneet, mitä Daavid teki, kun hänen ja hänen seuralaistensa oli nälkä, kuinka hän meni Jumalan huoneeseen, ja kuinka he söivät näkyleivät, joita ei hänen eikä hänen seuralaistensa ollut lupa syödä, vaan ainoastaan pappien? (Matt. 12:3‭-‬4/ FB38) ”

    Niin Jeesus väittää, että Daavd noin vain söi näkyleivät, joita hänellä ei olut lupa syödä, saati hänen joukoillaan.

    Daavid pyysi ja sai vanhat leivät, ja näin ollen hänellä oli lupa syödä niitä. Jeesusken väite ei siis ole totta.

    • Tarja, kyllä Jeesus tuntee Jumalan sanan
      pyhän Raamatun. Koko Raamattu on Hänen kirjansa.

      Ja ota lestyjä jauhoja ja leivo niistä kaksitoista kakkua; joka kakussa olkoon niitä kaksi kymmenennestä. Ja lado ne päälletysten kahteen pinoon, kuusi pinoonsa, aitokultaiselle pöydälle Herran eteen. Ja pane pinojen päälle puhdasta suitsuketta leipien alttariuhriosana uhriksi Herralle. Sapatti sapatilta hän aina asettakoon ne Herran eteen israelilaisten antina; se on ikuinen liitto. Ne olkoot Aaronin ja hänen poikiensa omat, ja he syökööt ne pyhässä paikassa, sillä ne ovat korkeasti-pyhät; ne ovat hänen ikuinen osuutensa Herran uhreista.”
      (3. Moos. 24:5‭-‬9 / FB38)

  2. Juha Heinilä

    Ei siinä mitään, jos pidät tätä pelinä, jossa kilpaillaan väittelemällä.

    Mutta ehkä luetun ymmärtämisessä on kuitenkin puutteita, ei ainoastaan sinulla, vaan ylipäätänsä kristillisellä opetuksella, joko tahattomasti tai ihan tahallisesti. Lue ajatuksen kanssa sieltä ylhäältä, mitä itse kirjoitit aikaisemmin. Ei minun kannata sitä toistaa.

  3. Juha Heinilä kehoitat menemään ”kristilliseen seurakuntaan”, kuinka sen voi ymmärtää oikeaksi?

    Siis kun ajattelee omaa elämää niin nuorena kun oma maallinen isä esim käski olla menemättä heikoille jäille niin miksi me menimme kuitenkin porukalla niille? Nyt ymmärrän etten silloin ymmärtänyt isän todella tietävän paremmin ja suojelevan käskyillään minua, se etten hukkunut ei muuta asiaa.

    Eikö Jumala tiedä paremmin kuin minun oma ”porukka” eli kun voin esim lukea kuinka ”oman entisen porukan” uskon isät ovat kirjoittaneet esim ”kirouksia” juutalaisista niin kun kerran Jumala Jeesuksen kautta selkeästi kieltää tällaiselta opettajalta ottamasta yhtään mitään niin miksi menisin sellaiseen seurakuntaan kun voin olla täydellisen varma etten voi löytää sieltä iankaikkisen elämän sanoja, samoin kuin en voisi löytää orjantappuroista viinirypäleitä?

    • Juha Heinilä ei tässä ole kyse tuosta vaan selkeästi kenen ääntä kuuntelet ja kenen tahtoa toteutat?

      Oletko todella Jeesuksen ”ohjauksessa” kun kerran et tee sitä mitä Hän sanoo/käskee?

      Mietippä nyt Jeesuksen vertausta rakentajista, oletko viisas vai tyhmä rakentaja?

      Matt. 7:24
      Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.

    • Ari, sinulla on paljon ongelmia, kuten näistä sinun kommenteista voi lukea.

      Ari, kukaan ei tarvitse sinun hyväksyntään, tiedätkö miksi?

    • Juha Heinilä et ota kantaa asiaan vaan käännät katseesi minuun ja ohitat peruskysymyksen kuka ohjaa uskovia ja kuka taasen tahtoo eksyttää?

      Jeesuksen sanat ovat iankaikkisen elämän sanoja ja niiden kautta voi ainoastaan pelastua.

      Rakastatko Jeesusta?

      Joh. 14:21
      Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.”

      Ja toisaalla Jeesus sanoo:

      Joh. 12:48
      Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.

      Huomaa etteivät nuo ole minun ajatuksia vaan selkeitä Jeesuksen sanoja.

    • Ari, sinä et ohjaa ketään. Huutelet ulkopuolelta.

      Sisäpuolella olevia johtaa Jeesuksen sanat:


      ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut — että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.”
      (Joh. 13:34‭-‬35 / FB38)

    • Juha Heinilä onko todella luterilaisessa kirkossa ”keskinäinen rakkaus”, mietippä nyt kuinka sisällissodassa saman kirkon jäsenet tappoivat toisiaan, entäpä kun saman kirkon jäsenet eroavat omiksi lahkoikseen jne…?

      Taas käänsit katseesi minuun etkä ota JEESUKSEN SANOJA joita toin esille, ne tulevat tuomitsemaan meidät kaikki sen mukaan katsommeko ne ylen vai emme, uskotko tämän?

    • Ari Pasanen on kastettu villilisti, hän on vailla seurakuntayhteyttä ja toistelee jatkuvasti samoja kysymyksiä. Uudestaan ja uudestaan. Hän esiintyy kiusaavana opettajana ja yrittää syyllistää ja manipuloida ihmisiä. Hän viskaa Raamatun sanoja ihmisten päälle kuin Jeesuksen ajan fariseukset. Kaikkia koirantaluttajia ei onneksi tarvitse kuunnella.

    • ”Entäpä, kun saman kirkon jäsenet eroavat omiksi lahkoikseen?” Juuri niin sinä olet tehnyt, Ari Pasanen. Lienet vienyt sen niin äärimmilleen, että et hyväksy lahkoosi muita kuin itsesi.

  4. Martti Pentti nyt kyllä yllätit ja jopa ylitit itsesi, vai että minulla olisi yhden miehen lahko.

    Miksi keskustelua ei käydä siitä missä olen tuonut evankeliumia väärin, jos näyttäisitte sen niin voisin oikaista ajatteluani?

    Siis kun tuodaan esille ”keskinäinen rakkaus” niin mitä se tarkoittaa, voiko sen sisällä olla väkivaltaa, mielestäni ei, niin miksi sanotte sellaista porukkaa tunnistettavan keskinäisestä rakkaudesta jossa jopa tapetaan toisia? Ketään ei voi pakottaa rakastamaan, luonnostaan ihminen ei voi rakastaa Jumalaa ylikaiken ja lähimmäistään niinkuin itseään, siihen tarvitaan Jeesus parantamaan ihmisen sydän.

    Onko väärin kertoa että on väärässä porukassa ja julistaa Tietä parantajan luo?

    • Ari ei kuulu mihkään hänellä on oma örkkikerho jossa jäsenenä on hän itse. Hän kuvittelee joku on hänen kanssaan. Ari julistaa örkki sanomaa, mutta ei osaa neuvoa mihin kirkoon pitäisi liittyä. Koska Ari uskoo itsekseen kotona ja jatkaa örkkisanoman julistusta. Hänelle kaikki kirkot ovat vääriä, koska Arin omassa örkkiluolassa on vain pelastus.

    • Sami Paajanen näyttäistkö missä kohden minun ”örkkikerho” julistaa evankeliumin vastaisesti?

      Keskustelu on hankalaa jos ei omia näkemyksiä tuoda Raamatun sanan kautta esille, siis oletan ja itselleni Raamattu on se jonka sanasta keskustellaan, eikö vain?

    • Ari, sinä toistat jatkuvasti omaa örkki sanomaa. Kyselet samoja örkki kysymyksiä jatkuvasti, toistaen ja toistaen. Sinun kirkkosi on oma kotisi josta jaat örkkisanomaa. Näin kirkkosi örkki kirkko. Se on vain sinulle ei muille.

    • Sami Paajanen edelleenkin on hankala ymmärtää missä olen väärässä kun et tuo Raamatun sanaa, onko mielestäsi väärin kun esim vanhemmat käskevät lapsiaan pysymään poissa sieltä missä on väkivaltaa tai huumeita tms? Eikö Jumala tiedä paremmin mistä ei löydä Häntä?

    • ”Häntä seuraamalla pääsee perille, jopa yksinkin.” Jeesus on seurakunnan Herra. Seurakunta on Hänen ruumiinsa maailmassa. Ruumis tarvitsee monta erilaista jäsentä. Yksin ei voi muodostaa seurakuntaa. ”Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.”

    • Martti Pentti nyt ajattelet loogisesti kun sanot ettei yksi voi olla ruumis eli tarvitaan monta jäsentä, no ajatteleppa nyt samalla logiikalla että mitä kun saman ruumiin jäsenet alkavat tappamaan toisiaan, kuinka siinä käy?

    • ”Kun saman ruumiin jäsenet alkavat tappaa toisiaan, kuinka siinä käy?” Huonostihan siinä käy. Silloin tarvitaan parantajaa pysäyttämään syövän eteneminen. Onneksi meillä on sellainen.

  5. Arin on vaikea käsittää, että Kristityt tuntevat toisensa Jumalan Pojan Rakkaudesta käsin, Armon ja laupeuden mukaan, sillä Rakkaus peittää synnin paljouden. Kristityt eivät siis kaiva tikulla toisistaan hyviä ja pahoja tekoja, vaan he ovat Armollisia tosiaan kohtaan, koska tuntevat mitä vääryyttä kaikissa ihmisissä on.

    Varsinkin Kristityissä ihmisissä on synnin tunto ja he seurakuntana yhdessä tunnustavat syntinsä Jumalan edessä. Tämä on sitä vanhurskautta, mistä Johannes kirjoittaa kirjeessään. (1.Joh.3 luku) Paavali taas kirjoitti Tiitukselle:

    ”Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
    pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
    jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.” Tiit.3:4-7

    • Ismo Malinen tuot Paavalin kirjeestä Tiitukselle muutaman luvun, jätit luvun alun pois, ehkä epähuomiossa mutta siinä on tärkeää asiaa:

      ””
      1 Muistuta heitä olemaan hallituksille ja esivalloille alamaiset, kuuliaiset, kaikkiin hyviin tekoihin valmiit,
      2 etteivät ketään herjaa, eivät riitele, vaan ovat lempeitä ja osoittavat kaikkea sävyisyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan.
      3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.””(Tiit.3)

      Huomaatko tuon että ””Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.””

      Siis kun vertaa tuota kirkon oppiin eli kasteessa saatuun ”autuuteen” ja pelastukseen ja vielä perisynti oppiin, niin tuo on täysin eriasiasta eli Paavali sanoo että ”olimme”, siis eivät he enää olleet ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä….

      Sitten kun vielä näkee sitä hedelmää jota kirkon sisällä on, niin kyllä siellä on ymmärtämättömyyttä, tottelemattomuutta, himojen orjia, pahuuttaa ……

    • Ari mihin kirkkoon itse kuulut. Et mihkään, et osaa suositella mitään kirkkoa. Se on suurin ongelmasi. Olet vain omassa örkkiluolassa josta ammut kaikkea mikä liikkuu. Sellainen kristitty Ari olet.

    • Kiitos hyvästä kommentista, Ismo.

      Jumalan hyvyys ja rakkaus meitä kohtaan on suuri. Jumala on Jeesuksen Kristuksen tähden armollinen meille, vaikka me olemme aika mahdottomia. Ikivanha tie Herra Jeesus Kristus vie meidät meidät Isän kotiin taivaisiin.

  6. Ari usein nostaa esiin sen, ettei luonnollinen ihminen voi käsittää sitä, mikä tulee Jumalan sanaa.
    Samalla Ari pitää itseään ymmärtäväisenä, vaikka on yhtä luonnollinen ihminen , kuin kaikki muutkin. Joten on selvää, ettei Ari kykene ymmärtämään yhtään sen paremmin Jumalan armoa, kuin mekään. Ihmisen luonnolliselle järjelle kun on täysin mahdotonta käsittää Jumalan armon suuruutta. Järki ei sitä käsitä. Silti uskolla voimme se aivan helposti omistaa. Tämä paradoksi on se kiistakapula johon aina törmätään, kun tulee esiin se, että uskovina olemme samaan aikaan syntisiä ja pyhiä. Tämä on täysin ihmisen järjen vastaista ja siksi Ari ja Seppo ym. Vastustavat tätä oppia yhdessä. Siis jopa monet uskovat ja ei uskovat käyvät yksimielisesti tätä oppia vastustamaan. Siinä sitä on ihmettelemistä. Näin ihmeellisesti Jumala on oman evankeliuminsa salannut.

    • Pekka kuinka luet evankeliumin sanaa kun Jeesus opetti opetuslapsilleen niin ymmärsivätkö he sen opetuksen, tämä on vastaus kysymykseen luonnollisen ihmisen kyvystä ymmärtää Jeesuksen sanaa?

      Mieti hiukan kuinka Pietari oli kuullut Jeesuksen opetuksen siitä että kun joku kieltää Hänet ihmisten edessä niin Hän kieltää tämän Jumalan edessä:

      Matt. 10:33
      Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.

      Entäpä kun Jeesus sanoi kaikkien opetuslapsien loukkaantuvan Häneen, niin mitä Pietari sanoi?

      27 Ja Jeesus sanoi heille: ”Kaikki te loukkaannutte, sillä kirjoitettu on: ’Minä lyön paimenta, ja lampaat hajotetaan’.
      28 Mutta ylösnoustuani minä menen teidän edellänne Galileaan.”
      29 Niin Pietari sanoi hänelle: ”Vaikka kaikki loukkaantuisivat, en kuitenkaan minä”.

      Nöyrtyikö Pietari uskomaan sen mitä Jeesus seuraavaksi sanoi että Pietari kieltää Hänet?

      29 Niin Pietari sanoi hänelle: ”Vaikka kaikki loukkaantuisivat, en kuitenkaan minä”.
      30 Jeesus sanoi hänelle: ”Totisesti minä sanon sinulle: tänään, tänä yönä, ennenkuin kukko kahdesti laulaa, sinä kolmesti minut kiellät”.
      31 Mutta hän vakuutti vielä lujemmin: ”Vaikka minun pitäisi kuolla sinun kanssasi, en sittenkään minä sinua kiellä”.

      Tämän jälkeen tulee yksi evankeliumin ydin asioista, nöyrtyminen:

      66 Kun nyt Pietari oli alhaalla esipihassa, tuli sinne muuan ylimmäisen papin palvelijattarista;
      67 ja nähdessään Pietarin lämmittelevän hän katsoi häneen ja sanoi: ”Sinäkin olit Nasaretilaisen, tuon Jeesuksen, kanssa”.
      68 Mutta hän kielsi sanoen: ”En tiedä enkä käsitä, mitä sanot”. Ja hän meni ulos pihalle. Ja kukko lauloi.
      69 Ja nähdessään hänet siellä palvelijatar rupesi taas sanomaan lähellä seisoville: ”Tämä on yksi niistä”.
      70 Mutta hän kielsi uudestaan. Ja vähän sen jälkeen lähellä seisovat taas sanoivat Pietarille: ”Totisesti, sinä olet yksi niistä, sillä olethan sinä galilealainenkin”.
      71 Mutta hän rupesi sadattelemaan itseänsä ja vannomaan: ”En tunne sitä miestä, josta te puhutte”.
      72 Ja samassa kukko lauloi toisen kerran. Niin Pietari muisti Jeesuksen sanat, jotka hän oli sanonut hänelle: ”Ennenkuin kukko kahdesti laulaa, sinä kolmesti minut kiellät”. Ja hän ratkesi itkuun.

      Nöyrille Jumala antaa armon, ylpeitä vastaan on Hän:

      Jaak. 4:6
      Mutta hän antaa sitä suuremman armon. Sentähden sanotaan: ”Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon”.

      Mikä oli lopputulos, kun opetuslapset Pietari mukaan luettuna saivat helluntaina Pyhän Hengen, he ymmärsivät kaiken Jeesuksen opettaman.

  7. Se on tosiaan ihmeellistä, kuten Pekka toteaa.

    Moni loukkaantuu Kristukseen, Jumalaan, joka vanhurskauttaa ihmisen yksin uskon kautta. Tuo on inhimillisen järjen vastaista, että Jumala lukee jumalattoman vanhurskaaksi YKSIN Kristuksen tähden, ilman tekoja.

    Jokainen, joka turvaa omaansa, ei voi käsittää, synnin ja Armon totaalisuutta.

    ”Joka tahtoo tallettaa elämänsä itselleen, hän kadottaa sen; mutta joka sen kadottaa, pelastaa sen.” Luuk.17:33

    • Ismo Malinen tuot esille:””Moni loukkaantuu Kristukseen, Jumalaan, joka vanhurskauttaa ihmisen yksin uskon kautta.”

      Miten ihmeessä liität tuohon vauvakasteen? Onko siis kasteella mitään virkaa kun vanhurskaus saadaan yksin uskosta?

    • Ari, ei kuulu mihkään kirkkoon, eikä voi suositella mitäön seurakuntaa, näin hän toimii Raamattua vastaan ja uskoo omassa örkkiluolassaan yksin.

    • Kristinopissa 1948 on kohdat Kasteen siunaus ja Kasteen velvoitus. Lahjaan liittyy siis myös se, että lahjaa on käytettävä oikein. Vastausta ksymykseen kasteen merkityksestä sopii etsiä tutkimalla Roomalaiskirjettä: Room. 6:1-14.

    • Martti Pentti luitko mitä copy pastasit Rooomalaiskirjeestä?

      Siis siinä on:

      6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;

      11 Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.
      12 Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille,
      13 Älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.
      14 Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.

      Eikö tuo kumoa perisyntiopin ja ”syntinen/pyhä” jankutuksen?

    • Ari

      Itsepäs kirjoitit sen jakeen, joka kumoaa sinun pyhitysoppisi.

      14 Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan ARMON alla.

      Eihän tässä sanota että me itsessämme olisimme muuttuneet synnittömiksi, vaan sitä että JUMALAN ARMO on meidän toivomme. Elämme siis KRISTUKSEN armosta eli pelkästään ANTEEKSIANNON VARASSA.

      Joten olisi hyvä, että opettelisit edes uskon opin alkeellisimmat opit kunnolla:

      vanhurskautemme on

      YKSIN USKOSTA (ei siis töistä),

      YKSIN ARMOSTA ( ei siis omasta paremmaksi tulosta)

      ja YKSIN KRISTUKSEN TÄHDEN ( ei siis siitä että me muka itse olisimme tehneet sellaisen ratkaisun jonka takia me muka itse olisimme muuttaneet elämämme. Meidän valintamme on siinä, että Kristus itse on meidät ottanut omakseen.)

    • Matias Roto eikö Paavali sano ettei synnin pidä teitä vallitseman eli perisyntioppi on tuossa näytetty valheeksi.

    • Ari

      Höpö, höpö.

      Pitää tehdä kuin aikoinaan sodan jälkeen kouluissa läksynsä unohtaneille oppilailleen.

      Kirjoita tuo sana ”ARMO” 60 kertaa, niin opit, että mellle perisynnin alaisille ei todellakaan ole muuta tietä pelastukseen kuin yksistään Jeesuksen armo ! !

    • Matias Roto siis luuletko todella että kun on saanut armon ennen tehdyistä synneistä ja on tullut Totuuden tuntoon niin edelleen voi tehdä syntiä joka on kuolemaksi?

      Hepr. 10:26
      Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,

    • Paavalin ei tarvitsisi kirjoittaa noita kehotuksia Rooman seurakunnalle ja meille, jos olisimme uudestisyntymisen seurauksena synnittömiä. Itsensä pitäminen synnille kuolleena on totista kilvoittelkua, joka jatkuu elämän loppuun asti.

    • Martti Pentti kerrankin olet oikeassa, siis juuri näin on eli hän ohjaa uskovia oikealle Tielle.

      Oletko jo ajatellut sopiiko Paavalin sanat ”” Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.” itseesi, oletko todella ollut tietämätön ja eksyksissä ja tottelematon ja himojen orja?

      Minä tunnustan nuo täydellisesti.

    • Ari

      Sinä sanot:

      ” Oletko jo ajatellut sopiiko Paavalin sanat ”

      Joten allekirjoitappas siiten nämä Paavalin sanat

      Roomalaiskirje:

      2:12 Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;

      3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla

      5:12 Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet –

      Omien sanojesi mukaisesti tunnusta siis, että kaikki ovat syntisiä.

      OTA TOSISSASI KAIKKI -SANAT!

    • Ari

      Järkyttävän suuri on ero sinun ja Paavalin välillä. Sinä kerskut synnittömyydellä ja Paavali huomasi olevansa syntisistä suurin.

      1.Timoteuksen kirje:

      1:15 Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.

      Joten otapa tosissasi nuo Efeson ensimmäiselle piispalle Timoteukselle osoitetut sanat ja tunnusta tosiasiat ihmiskunnan syntisyydestä.

      Olet toisaalla puhunut omasta nöyrtymisestäsi, mutta miksi tässä keskustelussa sitten synnittömyyden väitteissäsi paljastuu nöyryyden päällystakin alta pilkottavan kivikovan sydämen ylpeys.

      Omala osaltani lopetan keskustelun tässä ketjussa tähän puheenvuoroon.

    • Matias Roto lueppa nyt seuraava ja ota se tosissasi :

      8 Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.

      Siis niinkuin Paavali oli uudestisyntynyt niin kaikki muutkin uudestisyntyneet voivat sanoa samaa, kun me vielä OLIMME syntisiä.

      Tee parannus ja usko evankeliumi, siis kun Jumala kutsuu, itse et voi mitään ansaita etkä ottaa, siis vaikka nyt ”viisautesi” sanoisi että olen ollut väärässä niin et omalla viisaudellasi voi löytää oikeaa Tietä vaan Jumalan tulee kutsua ja sinun nöyrtyä.

    • Matias Roto missä kohden olen ”kerskunut” tai edes sanonut nöyrästi olevani synnitön, miksi tuot minusta valheellista tietoa? Samoin tuot niin monta kertaa että olisin jonkun Humbmeirerin oppia ottanut, miksi tuot tätäkin valhetta? Mitä on rehellisyys, ovatko uskovat rehellisiä?

    • ”Oletko todella ollut tietämätön ja eksyksissä ja tottelematon ja himojen orja?” Kastettuna ja kristityn kodin lapsena olen koko ikäni taistellut tietämättömyyttä, eksytyksiä, tottelemattomuutta ja himojani vastaan. Muut arvioikoot, miten olen siinä onnistunut. Orja en ole ollut. Siitä annan kunnian ainoastaan Vapahtajalle.

Kirjoittaja

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.