Kohti fitnesskilpailuja

Kilpailen nyt keväällä taas 2,5 vuoden jälkeen fitnesslavoilla. Kilpailudieetistä on suurin osa kulunut ja se on osunut hyvin kirkon suureen paaston aikaan. Tästä olen iloinnut. Luterilaisuudessa ei tosin yleensä paastossa korostu niin paljon niin sanottu ruokapaasto tai toisin sanoen fyysinen paasto yhtä voimakkaasti kuin joissain muissa kirkkokunnissa tai vaikkapa islamin Ramadanissa. Itsekin olen aiempina vuosina pastorina painottanut ruokapaaston sijaan mm. kärsivien auttamista esimerkiksi usein paastonaikaan sijoittuvan Yhteisvastuukeräyksen kautta tai keskittymään pohtimaan omaa Jumala-suhdetta.

Tämä kilpailudieetti on kuitenkin jossain määrin johtanut pohtimaan tarkemmin etenkin omaa suhdettani etenkin fyysiseen ruokapaastoon. Tässä blogissa pyrin hieman hahmottelemaan ajatuksiani kirkollisesta fyysisestä paastosta. Lisäksi pyrin antamaan pienen kurkistuksen vain harvoille ja valituille tarkoitettuun fitnesskilpailupaastoon.

Seuraavassa paastosta hieman kirkon näkökulmasta.

Kirkko ja paasto

Upealta ja minulle rakkaalta kirkoltani Suomen evankelis-luterilaiselta kirkolta löytyy virallista ohjeistusta ohjeistusta paastoon ennen kaikkea jumalanpalveluksiin liittyen. Esimerkiksi piispainkokouksen hyväksymä Jumalanpalveluksen opas (2009) kuvaa kristillistä paastoa seuraavaan tapaan:

” Kristillisessä perinteessä fyysinen paasto perustuu Kristuksen esimerkkiin ja se ymmärretään osaksi hänen seuraamistaan. Paasto avaa mahdollisuuden hengelliseen rakentumiseen ja uudistumiseen. Se kutsuu Kristuksen kärsimyksen mietiskelyyn, Jumalan sanan tutkimiseen, katumukseen ja rippiin. Se muistuttaa itsehillinnän hyveestä, joka sekä Raamatussa että antiikin filosofiassa kuuluu osaksi hyvää elämää, mutta jonka myönteinen merkitys on nykyisin jäänyt hämäräksi.

Samalla fyysinen paasto johdattaa arvioimaan omaa elämää uudelleen. Onko kaikki päivittäin käyttämäni tarpeellista? Haittaako tavaran ja ruoan paljous elämääni Jumalan kuvaksi luotuna ihmisenä? Estääkö yltäkylläisyys näkemästä lähimmäiseni hätää? Raamatullisella paastolla on aina diakoninen ulottuvuus. Fyysinen paasto tähtää ´toisenlaiseen paastoon´

(Jes. 58) eli köyhien ja kärsivien auttamiseen.”

Toisin sanoen luterilainen paasto on pohjimmiltaan hyvin moniulotteinen. Se voi tarkoittaa mm. perinteistä ruokapaastoa tai toisin sanoen fyysistä paastoa, hengellisten asioiden mietiskelyä, turhista asioista luopumista ja köyhien sekä kärsivien auttamista. Toisaalta esimerkiksi köyhien auttaminen ja omasta luopuminen ovat siinä myös jossain määrin sidoksissa toisiinsa.

Minusta näyttää siltä, että fyysinen paasto on seurakuntien käytännön elämässä aika marginaalisessa roolissa nykyään. Yhtenä syynä näkisin (joko perustellut tai perustelemattomat) huolet fyysisen paaston terveysriskeistä etenkin heikkokuntoisille tai vaikkapa syömishäiriöisille.

Toisaalta toki taustalla fyysisen paaston vähäisyyteen voi olla myös ajatusta siitä, että ruokapaasto on vain tuulahdus menneestä maailmasta, jossa korostettiin liikaa kieltäymystä. Elämme enemmän tai vähemmän historiallisesti tarkasteltuna yltäkylläisyyden ja hedonismin aikaa. Etenkin hedonismi taas helposti johtaa arjessa tiedostamattakin kärsimyksen välttämiseen.

Lisäksi suomalainen yhteiskuntakin on rakennettu niin toimivaksi, että voit elää kotona käymättä edes kaupassa – puhumattakaan oman ravinnon metsästämisestä, kasvattamisesta tai keräilemisestä. Helppous, hedonismi (sis. helposti saatavilla olevan viihteen) ja yltäkylläisyys taas ruokkivat tietynlaista laiskuutta. Voin itsekin tunnustaa ajatelleeni usein paastoa ennen ja sen aikana, että en nyt kyllä millään viitsi kituuttaa itseäni ruokapaastolla. Ennemmin elän mukavampaa elämää.

Tämän kilpailudieetin kautta näkökulmani on kuitenkin muuttunut – sen verran isoiksi olen kokenut mm. paaston hengelliset hyödyt. Mietin, voisinko jatkossa enemmänkin puhua myönteisesti myös ruokapaaston hyvistä puolista kirkossa – etenkin, kun minulla on siihen toisen ammattini puolesta eli fitnessvalmentajana erityisasiantuntemusta.

Toki lukijankin on tärkeää huomioida, että fitnesskilpailudieetti ja kirkollinen paasto ovat hyvin erilaisia vaativuudeltaan. Kirkollinen paasto nimittäin usein noin 4–7 kertaa lyhyempi, paljon kevyempi, vähemmän suunnittelua vaativampi, riskittömämpi ja helpompi kuin fitnesskilpailudieetti. Siksi kirkollinen paasto fiksusti toteutettuna sopii sopivasti ja yksilöllisesti sovellettuna melkein kaikille toisin kuin esimerkiksi fitnesskilpailudieetti, joka on tarkoitettu vain ammattitaitoisesti valmennetuille kilpaurheilijoille.

Tästä huolimatta haluan kuitenkin lopuksi tarjota pienen kurkistuksen uteliaalle lukijalle myös fitnesskilpailudieetin maailmaan ja sen vaikutuksiin minuun.

Kilpailudieetti äärimmäisenä paaston muotona

Kilpailudieetti fitness- ja kehonrakennuslajeissa on pohjimmiltaan paaston äärimmäinen muoto. Siinä keho pyritään viemään mahdollisimman vähärasvaiseen tilaan ilman terveyttä vaarantamatta tai lihasta menettämättä. Kyse on paljon enemmän suunnittelua, aikaa ja sitoutumista vaativasta paastoista kuin usein paljon lyhyemmästä uskonnollisesta ruokapaastosta.

Fitness onkin jossain määrin äärimmäinen laji. Se ei kilpailumuotona sovi kaikille. Sen toteuttaminen vaatii mm. yksilön omaa voimakasta halua kilpailla, ajan ja rahan panostamista, rutiineista selviytymistä ja mielellään niiden rakastamista, tasapainoista elämätilannetta, tervettä suhtautumista ruokaa ja itseen sekä ammattitaitoista valmennusta.

Ammattitaitoisesti toteutettuna kilpailudieetistä ei kuitenkaan ole tutkimusten mukaan ole yleensä vaaraa. Isoimmat fyysiset muutokset rasvan palamisen lisäksi ovat hormonaalisia. Esimerkiksi miehillä kilpailudieetti laskee etenkin loppuvaiheessa testosteronitasoja. Hormonitoiminta kuitenkin yleensä palaa normaaliksi muutaman kuukauden kuluessa kilpailujen loppumisen jälkeen, kunhan urheilija saa riittävästi ravintoa.

Isoimmat haasteet fitnesskilpailemisessa yleensä ovatkin psyykkisiä. Jos urheilijalla ei ole esimerkiksi tervettä ja rakastavaa suhdetta omaan kehoonsa ennen kilpailua, ei kilpailemista voi siinä tilanteessa suositella. Kilpailudieetin aikana ja sen jälkeen kehon ulkomuoto nimittäin kokee muutoksia ja urheilija voi huonossa tilanteessa esimerkiksi jäädä liikaa kiinni omaan kisakuntoonsa ja yrittää pitää siitä liian kauan kiinni – samalla aiheuttaen itselleen fyysisiä ja psyykkisiä terveysriskejä.

Hyvä itsearvostus sekä niin rasvaisemman kuin rasvattomankin oman kehonkuvan arvostaminen on tärkeää kaikille kilpailudieettiä harkitseville. Itse esimerkiksi pidän molemmista versioista itsestäni: kisakuntoisesta ja myös rasvaisemmasta kehityskauden kunnosta. Kehityskauden hyviä puolia on mm. parempi yleisvointi, rennompi ruokailu sekä nousujohteinen kehitys mm. toistoissa ja painoissa salilla.

Kilpailudieetillä on kuitenkin riskiensä lisäksi myös omat hyvät puolensa. Niistä seuraavassa hieman tarkemmin.

Fitnesskisadieetin hyvät puolet

Fitnessiä pidetään usein ihan ymmärrettävästi pinnallisena tai hienommin sanottuna esteettisenä lajina. Se voi kuitenkin yllättää ihmisen, joka ei ole siinä kovin sisällä. Voikin tuntua yllättävältä kuulla tätä, mutta kilpailudieetin yksi isoimmista anneista minulle ovat fyysisten puolien lisäksi sen henkinen ja ennen kaikkea hengellinen anti.

Olen mm. huomannut seuraavia myönteisiä muutoksia omassa fyysisessä, henkisessä ja hengellisessä hyvinvoinnissa:

1. Näkymä omaan tulevaisuuteen ja visio oman elämän suunnasta on kirkastunut.
2. Olen pystynyt parempaan keskittymiskykyyn ja tehokkuuteen.
3. Somen käyttö ja etenkin kulutus on vähentynyt erittäin paljon tärkeämpien asioiden edeltä.
4. Työteho, hyvä suunnittelu ja organisointikyky on parantunut huomattavasti.
5. Epämukavuuden ja nälän sietokyky on lisääntynyt.
6. Suhde etenkin Jumalaan ja kirkkoon on lähentynyt ja syventynyt. Kumpaakin kohtaan tuntemani rakkaus on ehkä suurinta koko elämäni aikana.
7. Kiitollisuus omaa elämää ja elämäntilannetta kohtaan on lisääntynyt.
8. Osaan arvostaa paljon enemmän arjen pieniä asioita, kuten lepoa ja ravintoa.
9. Huomaan, miten mukavaa ja edullista on tehdä vain oikeastaan hyvistä raaka-aineista omat ruoat. Dieetti on myös herkistänyt makuaisteja. Nautin esimerkiksi erittäin paljon ravintopitoisten ruokien mausta. Toki dieetillä voi olla ns. roskaruokaakin, mutta ne eivät toimi minulla. Aionkin kisadieetin jälkeen yhä enemmän suunnitella myös kehityskaudella ruokailua hyvien raaka-aineiden pohjalta monipuolisesti.
10. On helpompi samaistua muiden kärsimykseen. Fitnesskilpailudieetti toisaalta kyllä johtaa loppuvaiheessa tiettyyn apaattisuuteen, eristäytymisen tarpeeseen ja omaan itseen sekä mm. Jumalaan keskittymiseen. Siitä huolimatta sen myötä on kokemuspohjalta kuitenkin helpompaa samaistua maailmassa monin tavoin kärsiviin ihmisiin. Hieman ristiriitaista – tiedän.
11. Oma ego on hyvällä tavalla hiljentynyt entisestään ja toisaalta itsearvostus lisääntynyt. Ristiriitaista tämäkin.

Fitnesskisadieetin haittapuolet

Toki haittapuoliakin on:

1. Olen ollut vetäytyneempi sosiaalisista suhteista.
2. Tavoitteellinen kilpaurheilu on aina jossain määrin itsekästä hommaa. Se vie paljon omaa huomiota, energiaa ja aikaa. Siksi esimerkiksi läheisille ja ystäville on jäänyt vähän vähemmän energiaa – etenkin, kun työt pitää myös samalla luonnollisesti hoitaa. Toisaalta uskon, että pitkällä tähtäimellä kilpaurheiluni on koitunut myös muiden hyväksi – olen kilpaurheilun ansiosta mm. paljon vahvempi, tehokkaampi, fiksumpi, toimintakykyisempi, terveempi ja iloisempi kuin ilman sitä.
3. Ajoittaista väsymystä tai ärtyneisyyttä en ole 100% pystynyt peittämään ainakaan ilmeiden tasolla, vaikka yritys onkin ollut kova.

Mitä sinä, arvoisa lukija, ajattelet ruokapaastosta?