Jeesus johtaa omansa kotiin

 

Kuvassa vaimoni prinsessa Colette Ahvenanmaalla Kumlingessa 14.7.2019. Kävimme siellä lomailemassa keskellä sydänkesää.  Ihanan meren rannalla yövyimme. Tuli hyvä mieli.

Toimin Kumlingen kirkkoherrana yli 40 vuotta sitten. Siellä on kaunis kirkko, saariston helmi, jossa on täydellinen sarja seinämaalauksia oikeaoppisesti järjestettyinä. Kuvat kertovat koko pelastushistorian maailman luomisesta viimeiseen tuomioon ja taivaan iloon asti.

SUNNUNTAI 23.4.2023

2. sunnuntai pääsiäisestä (Misericordia Domini)

Hyvä paimen

Vietin usein aikaani meren rannalla. Aaltoja katselin. Saariston valtaisaa kauneutta ihailin.  Luonnon upeutta, laajojen vesien ja läheisten saarten kokonaisuudesta syvästi iloitsin.

Kaiken Jumala on luonut kauniisti aikanaan. Kiitollisuus täytti mieleni.

Sirakin kirjassakin kerrotaan merestä ja sen rantahiekasta. Vetten äärellä voi rauhassa miettiä elämänsä rajallisuutta ikuisuuden rinnalla.  Rantakivien ja hiekan murusten läheisyys kertoo, että iankaikkisuus on paljon enemmän kuin ajan rahtu, jonka elämme.

Kuin hiekanjyvä, kuin pisara meressä

ovat vuotemme vähäiset yhden ikuisuuden päivän rinnalla.

Olen kiitollinen Jumalalle kaikesta, mitä hän on elämääni antanut.  Paljon iloa ja kauniita päiviä. Paljon myös surun hetkiä, vaivaa ja kovaa työtä. Mutta jotenkin näin vanhempana elämänsä kulkua  miettiessään tulee mieleeni räsymaton tarina. Äitini aikoinaan oli innokas räsymattojen kutoja.  Niissä vaaleammat ja tummemmat raidat vuorottelevat.  Molemmat yhdessä muodostavat maton värimaailman. Näin myös elämän ilot ja kolhut yhdessä kertovat Jumalan huolenpidosta jokaisena elämämme hetkenä.

Siksi Herra on kärsivällinen

ja vuodattaa hyvyyttään ihmisille.

Evankeliumin ydin on iloinen sanoma Jumalan hyvyydestä ja laupeudesta. Jumala on armollinen. Hän rakastaa meitä luomiaan ihmisiä. Meidän pelastuksemme tähden hän antoi Jeesuksen tulla maailmaamme.  Jeesus opetti, auttoi hädässä olevia, kärsi, kuoli ja haudattiin. Hän myös nousi kuolleista. Tästä kertoo pääsiäinen, ja tästä muistuttaa koko pääsiäiskausi aina helluntaihin saakka.  Kristus nousi kuolleista, kuolemallla kuoleman voitti.  Näin Jumalan hellä huolenpito koitui koko ihmiskunnan toivon perustaksi.

Ihmisen myötätunto ulottuu lähimmäiseen

mutta Herran laupeus kaikkeen mikä elää.

Hän nuhtelee, kasvattaa ja opettaa,

paimenen tavoin hän johtaa laumansa kotiin.

Kumlingen kirkossa enkelit ja perille päässeet Jumalan pyhät kantavat stoolaansa ristissä.  Sanoma on selkeä. Jumalan kansa pääsee perille Kristuksen sovintotyön tuoman sovinnon perusteella. Jeesuksen ristillä meidänkin taivaspaikkamme lunastettiin ja hänen ylösnousemuksensa osallisuudessa meillekin on Jumalan kirkkauden säteily pilkottamassa ja kerran se aukeaa ikuisen ilon ja riemun täyteyteen Jumalan äärettömän autuuden avautuessa meillekin. Jumalan lapsille kaikista kansoista.

Sunnuntain apokryfiteksti

Sir. 18:8–14

 
Mikä on ihminen? Mihin hänestä on?

Mitä painaa hänen hyvyytensä tai pahuutensa?

Sadan vuoden ikää pidetään pitkänä

mutta kuolonunen pituus jää kaikilta määrittämättä.

Kuin hiekanjyvä, kuin pisara meressä

ovat vuotemme vähäiset yhden ikuisuuden päivän rinnalla.

Siksi Herra on kärsivällinen

ja vuodattaa hyvyyttään ihmisille.

Hän näkee ja tietää, kuinka kova heidän loppunsa on,

ja siksi hän on avokätinen laupeudessaan.

Ihmisen myötätunto ulottuu lähimmäiseen

mutta Herran laupeus kaikkeen mikä elää.

Hän nuhtelee, kasvattaa ja opettaa,

paimenen tavoin hän johtaa laumansa kotiin.

Hän armahtaa niitä, jotka ottavat kasvatuksen vastaan

ja auliisti noudattavat hänen käskyjään.

.

  1. Seuraavissa suuomensukuisissa kielissä käytetään venäläisiä kirjaimia

    Näissäkin panen viitteen Roomalaiskirjeen lukuun kahdeksan

    Udmurtiksi

    http://listen.bible.is/bible/UDMIBT/ROM/8?audio_type=audio_drama

    Niittymariksi

    http://listen.bible.is/bible/MHRIBT/ROM/8?audio_type=audio_drama

    Vuorimariksi

    http://listen.bible.is/bible/MRJIBT/ROM/8?audio_type=audio_drama

    Ersä mordvaksi

    http://listen.bible.is/bible/MYVIBT/ROM/8?audio_type=audio_drama

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25