Jeesuksen toiminnan alku

Kuvassa kaksi osaa Targumista.

Targum on syntynyt juutalaisten synagogissa tekemistä käännöksistä, kun resitoitu heprean kielinen teksti on vapaasti selitetty arkikielelle arameaksi, paikoitellen hyvinkin tarkkaa käännöstä, paikoitellen enemmänkin selitettyä tekstin asian kertomista.

 

Jordanilla

Jeesus sai kasteen, kun hän meni Johannes Kastajan luo. Tuon kasteen mukana odotus muuttui täyttymykseksi. Pyhä Henki laskeutui kastettavan päälle. Kasteesta oli tullut täyttymyksen kaste, Pyhän Hengen kaste.

Autiomaassa

Pyhän Hengen voimassa Jeesus kohtasi saatanan. Kiusaaja yritti vietellä häntä juonillaan. Turhaan. Jeesus voitti kiusaukset ja karkoitti perkeleen. Hän avasi tien pahan voittamiseen. Meidän uskomme on voittoisa, pahan on väistyttävä Jumalan edestä.

Nasaretissa

Jeesus tulee kotikaupunkiinsa. Siellä hän oli kasvanut lapsena ja nuorena. Neitsyen lapsi, autuas äitinsä Maria. Äitinsä lisäksi Jeesusta kasvatti Joosef, rakennusmies, joka juridisesti juutalaisen oikeuden järjestelmän mukaan oli isä, muttei kuitenkaan biologinen isä. Ikääntynyt Joosef oli valittu nuoren Marian suojelijaksi. Kasvinkumppaneinaan Joosefin ensimmäisestä avioliitosta neljä veljeä Jaakob, Joosef, Juuda ja Simeon sekä kolme sisarta Ester, Martta ja Salome. Näistä mainittakoon että Jaakob Vanhurskas oli vanhempi kuin Maria ja että Salome avioitui Sebedeuksen kanssa ja näille syntyivät apostolit Jaakob ja Johannes.

Ensimmäinen tapakristitty

Saatuaan täydellisen voiton saatanan kiusauksista Jeesus menin jumalanpalvelukseen, liturgiaan. Tämä on luonnollinen jatko Jumalan valtakunnan esiintulon voimassa.

Jeesus on ollut ensimmäinen tapakristitty. Tapansa mukaan hän meni jokaisena sapattina synagoogassa pidettävään liturgiaan. Myös muina päivinä hän osallistui säännöllisesti juutalaisen tavan mukaisiin liturgisiin menoihin.

Ainakin yhteen aikaan Jeesus lauloi päivittäiset rukoushetkensä seitsemästi päivässä. Vaihtoehdot olivat joko kolmesti, viidesti tai seitsemästi. Seitsemästä kerrasta puhuu se että hän toisinaan jäi rukoilemaan vielä illalla toisten lähdettyä, aamulla taas hän oli rukoilemassa jo ennen auringon nousua. Muslimit ovat ottaneet tästä juutalaisesta ja kristillisestä perinteestä viiden rukoushetken vaihtoehdon.

Hyvä tapa on ihmisen elämässä suuri hyve. Mitä paremmin hyvät tavat ohjaavat elämän kulkua sitä vakaammin kaikki sujuu. Jeesus näytti tässä hyvää esimerkkiä.

Meidänkin perheemme osallistuu messuun säännöllisesti. Suosittelen samaa myös toisille.

Ikivanha liturgia

Kun Jeesus kasteensa voimassa tuli Nasaretin synagogaan, niin hän osallistui liturgiaan. Hän toimi tekstin lukijana ja saarnaajana.

Liturgia on ikivanha jumalanpalveluksen muoto. Liturgiaa on vietetty jo Vanhan testamentin aikana. Esimerkiksi Jesajan kutsumus profeetaksi vuonna 738 e.Kr. tapahtui ruokaliturgiassa, ehtoollisen esikuvassa. Pyhäkössä laulettiin Pyhä, Pyhä, Pyhä -hymniä, siellä suitsutettiin ja siellä annetussa ateriassa julistettiin synnit anteeksi, kuten meidänkin aikanamme Herran pyhässä ehtoollisessa.

Juutalaisessa liturgiassa oli tekstien lukemista, kahdesta tai kolmesta tekstistä. Lakia eli Tooraa eli viittä Mooseksen kirjaa luettiin niin että vuoden aikana päästiin koko viisiosainen teos läpi. Profeettoja eli Nevi’imiä luettiin myös säännöllisesti. Kirjoituksia eli Ketuvimia luettiin monin paikoin muttei säännöllisesti kaikkialla. Jeesuksen aikana sen luku oli voittamassa alaa, se oli tulossa yleisempään käyttöön.

Jeesus on Raamatun keskus

Jeesuksen saarnassa tuli esille, että Jesajan kirjan ennustus oli käynyt toteen. Se mikä oli luvattu oli jo läsnä. Jumalan valtakunta oli kohdannut paikalla olleet ihmiset. Ulkonaisesti mitään ei ollut muuttunut. Liturgia jatkui kuten ennenkin. Kansa luki Raamattua kuten ennenkin, Psalmeja eli meidän aikamme virsiä laulettiin kuten ennenkin.

Ja kuitenkin kaikki oli tullut kokonaan uudeksi. Nyt lupaus oli saanut uuden käänteen. Profetiat olivat täyttyneet. Jumala itse oli tullut kansansa keskelle. Hän oli läsnä pyhässä liturgiasssa, puhujana, saarnaajana. Yhä edelleenkin hän on läsnä messuissamme niin sanan saarnassa kuin ehtoollisen sakramentin vietossa.

Koko maailman lähetys

Kuuluisassa saarnassaan Jeesus nosti esille lähetystyön. Evankeliumi kuuluu myös muille kansoille.

Tämän ohjelman mukaisesti Jeesus puhui Elian aikaisesta nälänhädästä. Tuolloin profeetta oli paennut nälänhätää vieraalla maalle erään lesken luo. Tämä leski piti huolta hänen luokseen tulleesta nälkäpakolaisesta.

Elian seuraaja profeettakoulun rehtorina oli Elisa. Elisan aikana Syyrian armeijan komentaja Naaman tuli pyytämään apua pitaliinsa. Jopa yhteen aikaan vihollisena olleen kansan jäsenille ojennettiin Jumalan apu. Elisan antamin ohjein Naaman parantui.

Jumalan työ oli ulottunut uusille kansoille. Tie maailmanlaajuiseen lähetystyöhön oli avattu. Jeesus itse tuli täyttämään tämän näköalan kertomalla avointa evankeliumia ja tekemällä sovintotyönsä koko maailman edestä.

Ensi sunnuntai 20.8.2017 ja Av-kuun 9. päivä

Sunnuntain aihe on ”Etsikkoaikoja”. Päivällä on ikivanhat juuret juutalaisessa kalenterissa. Sen aihe tulee juutalaisten suuresta surun päivästä, Av -kuun yhdeksännestä päivästä. Tuona päivänä ensimmäinen temppeli tuhoutui vuonna 587 e.Kr., kun Babylonian joukot Nebukadnesar II:n aikana valtasivat Jerusalemin. Tasan samana juutalaisen kalenterin päivänä  vuonna 70 j.Kr. uusi temppeli paloi roomalaisten miehittäessä Jerusalemia.

Tän vuonna 2017 Tish’a B’Av eli Av-kuun yhdeksäs päivä alkoi heinäkuun 31. päivän auringonlaskusta ja jatkui elokuun 1. päivän auringonlaskuun.

Meidän luterilaisten käsikirjaan aihe on sijoitettu vietettäväksi 11. sunnuntaina helluntaista.

http://notes.evl.fi/Evkirja.nsf/keFI?OpenPage&dindex=20170820

 

 

  1. VETOOMUS

    Lankesin tarpeeksi monta kertaa kommentoimaan tällä ja muilla sivustoilla. Kannatan perinteistä avioliittomääritelmää ja olen sitä useasti puolustanut. Arvostan teitä kaikkia jotka olette täällä ja muualla sitä totuutta, jonka te näette Raamatun pohjalta.

    Miksi nyt vielä komentoin? Huomaan että tämä vie hirveäst energiaa paljon tärkeimmiltä asioilta. Se vie katseeni pois Hänestä, jolla yksin on valtaa ja voimaa muuttaa kansojen historiaa.
    Me olemme kantamme tuoneet monesti esiin. Uskon edelleen että lakimuutoksen vastustajilla on edelleen johdonmukaisimmat ja paremmat perustelut omalla kannalle.
    Haluan muistuttaa kuitenkin siitä raamatullisesta tosiasiasta että tämä ”taistelu” ei voiteta ihmisvoimin. Meidät on kutsuttu antamaan todistusta meidän toivosta, meidät on kutsuttu toki puolustaa totuutta, mutta tärkein tehtävämme on kuitenkin tuoda Herramme hyvää sanomaa niille, jotka ovat valmiina sitä kuulemaan.

    Usein tulen surulliseksi siitä miten täällä kommunikoidaan, varsinkin silloin kun uskovat sisarukseni (minut mukaan lukien) eivät seuraan Jeesuksen hyvää esimerkkiä. Haluan meidän puolestamme pyytää anteeksi, jossa olemme epäasiallisesti toimineet ja henkilökohtaisesti loukanneet lakimuutoksen kannattajia.
    Nyt vetoan teihin: rukoilkaa niiden puolesta jotka päättävät tästä asiasta, rukoilkaa heidän puolesta, jotka täällä pilkkaavat ja vastustavat totuutta. Rukoilkaa tämän maan kärsivien ja hädässä olevien sielujen puolestan.
    Menkäämme rohkeasti ulos puolustusasemistamme ja tuokaamme toivoa toivottomille.
    Mikä valtava todistus se olisi kun me jätämme yhdessä tämän keskustelun ja menemme polvillamme Herramme eteen. Hän elää ja hän tietää jo miten asiat tulevat tapahtumaan ja miksi.

    Ja muistutan vielä siitä että vaikka jonkun käytös olisi joskus väärä, se ei välttämättä tee hänen argumentista väärää.

    Haastakaa mielummin naturalismia, ajatuksia ja perusteluista objektiivista ihmisoikeudesta, miksi Ugandan lait ovat väärät ja me olisimme oman maailmankatsomuksen kanssa oikeassa jos Jumalaa ei olisi…….
    Tässä riittäisi keskustelua..
    Luovutamme asian nyt Herramme haltuun.

  2. Vaikea aihe kieltämättä. Mikäli tarkoitetaan sellaista perhettä, jossa jompikumpi vanhemmista on tullut kaapista ulos ja heillä on yhteishuoltajuus. Lesbo pareja taitaa olla enemmistönä seksuaalivähemmistössä, koska kahden miehen perheistä on todella vähän dokumentoitua faktaa. Tässäkin tapauksessa usein lapsi kokee tulleensa hyljätyksi, koska toisella vanhemmalla on uusi kumppani, elämä ja siihen liittyvät riennot jne. Näitä tapauksia on esim. heteroperheissä, eikä homosuhteet myöskään säästy tältä, vielä hankalammaksi se menee kun puuttuu se parisuhde uskollisuus ja erotilastot, myös miten se lapseen vaikuttaa.

    Tiedämme vastaukset näihikin asioihin vasta seuraavan sukupolven päähän, onko tulokset positiivisia vai negatiivisia.

    • Onpa sekava kommentti. Jos miehen ja naisen muodostama pari eroaa, heidän lapsellaan on kait täsmälleen yhtä monta erovanhempaa silloin, kun jompi kumpi vanhempi solmii suhteen samaa sukupuolta olevaan, kuin jos olisi silloin, kun tämä solmii suhteen eri sukupuolta olevaan. Kuinka hylätyksi lapsi itsensä kokee vanhempien eron yhteydessä, riippuu kai juuri siitä, kuinka kypsästi vanhemmat kykenevät eroamaan. Minusta meillä on kohtalaisesti jo kokemusta avioeroperheistä ja niiden lapsiin liittyvistä ongelmista. Miten samaa sukupuolta olevien avioliiton mahdollisuus tässä mitään muuttaa??

    • Kyllä lapsi siihen reagoi ja varsinkin sellaiset lapset, jotka ovat 8-15 vuotiaita, tiedän kyllä muutamia tapauksia, jossa toinen vanhempi on ilmoittanut lapsilleen, että isi ja äiti eroaa, koska hänestä tullut lesbo/homo ”riippuu kumpaa sukupuolta edustaa”. Se muuttaa ja radikaalisti lapsen elämää. Lapsi voi hyväksyä sen miellyttääkseen vanhempiaan, mutta sisinpään se jää jäytämään, ehkä koko elämän ajaksi. Eikä se aina riipu siitä, kuinka sivistyneesti vanhemmat eroavat.

    • Kuinka sattuukaan, että tasa-arvoista avioliittolakia vastustavilla on jokaista argumenttia varten valmiina jokin ”tuttavapariskunta”, jolla sattuu olemaan juuri argumenttiin sopiva riipaiseva ongelma omalla kohdallaan.

      Totean kuitenkin, että Risto Laineen esiin nostaman esimerkin kannalta on herttaisen yhdentekevää kutsutaanko liittoa avioliitoksi vaiko rekisteröidyksi parisuhteeksi. Riston esimerkki mahdollisesti mustamaalaa homoja, mutta se ei liity mitenkään avioliittolain muuttamiseen.

    • Jusu!

      Se että tietää tälläisiä kohtaloita, ei mielestäni tarkoita tuttavaa, sukulaista, ystävää. Myös itse olet näitä heteroiden ”riipaisevia” kohtaloita ja ongelmia tuonut esille aika ansiokkaasti. Eikä kukaan ole ottanut niitä tai kokenut ”musta maalaamiseksi”, koska se on totuus.

    • Risto, eikö kuvaamasi homosuhteiden erityisongelma saada ratkaistua sillä, että kannustetaan kaikin keinoin homoseksuaalisten suhteiden tasavertaista hyväksymistä yhteiskunnassa? Tämän jälkeen jää jäljelle avioerojen vähentäminen kaikissa liitoissa.

    • Risto Laine, millä tavoin avioliittolain ennallaan pitäminen vähentäisi kuvaamiasi eroja? Eivätkö nämä ihmiset eroa, koska he voivat valita ainoastaan rekisteröidyn parisuhteen mutta eivät avioliittoa? Vai olisitko kieltämässä avioerot taikka homoseksuaaliset suhteet kokonaan?

  3. ”Se on kristillisen uskon pohjalta nouseva kysymys ihmisarvosta.”

    Ihmisarvo on todella kaikilla sama riippumatta asemasta, ajattelusta, kansallisuudesta, uskonnosta. Mutta jos puhutaan, sukupuolisuudesta, sen merkityksestä ihmisenä olemisen kutsumuksessa ja tehtävässä, on mielestäni harhauduttu mielikuvatodellisuuteen tai vähintäänkin keinotodellisuuteen, kun kyseisen asian yhteydessä vedotaan tasa-arvoon.

    Sekoitetaan tunne- ja tahtoelämän alueet naisen ja miehen biologian erilaisuuteen ja niputetaan ne kaikki mielikuvayhdentyvyydeksi, joka on absurdi yhtälö tarkoituksenmukaisuuden kannalta. Lasten mallintaminen tulevia sukupolvia ajatellen toteutetaan osin ’keinoilulla’ ja näin luotujen välitön esikuvallisuus vallitsevasta sukupuolitodellisuudesta häiriytyy ja vääristyy.

  4. Hatunnosto arkkipiispalle hienosta kannanotosta asiaan (vaikka hän ei varsinaisesti ottanutkaan kantaa asiaan).

    Lapsiin kohdistuvilla negatiivisilla vaikutuksilla tasa-arvoista avioliittolakia on todellakin turha vastustaa, koska alan asiantuntijaorganisaatioissa vallitsee varsin suuri yksimielisyys siitä, että tasa-arvoinen avioliittolaki tulisi säätää. Lain puolesta ovat ottaneet kantaa muun muassa Väestöliitto, Pelastakaa lapset, Mannerheimin lastensuojeluliitto, lapsiasiavaltuutettu, sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kattojärjestö SOSTE, sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia, Lääkäriliitto ja Mielenterveyden keskusliitto.

    Toivon, että lasten asioista huolensa ilmaisseilla kansanedustajilla on rohkeutta luottaa asiantuntijoihin enemmän kuin omiin ennakkoluuloihinsa.

  5. Piispa Jolkkonenkin totesi että klassista avioliittokäsitystä ei ole suunnattu ketään vastaan. ”Se ei myöskään ole riippuvainen uskonnollisista perusteluista”, piispa Jolkkonen kertoo K24 uutisessa. Tämä on tärkeää todeta varsinkin kun avioliittolain muutosehdotus koskee kaikkia suomen kansalaisia, kaikkia uskontosuuntia ja myös näihin uskontokuntiin kuulumattomia kansalaisia.

    -Arkkipiispa Kari Mäkisen mukaan kansalaisaloitteen ympärillä käydyssä keskustelussa on syntynyt uhkakuvia: ”Siksi on minusta tarpeen todeta: Jos aloite hyväksytään, kenenkään avioliitto ei menetä yhtään arvostaan, eikä yhdenkään lapsen asema vaarannu.”

    -Ja lisäksi hän sanoo, että riippumatta eduskunnan päätöksestä ja kirkon valitsemasta polusta ”sateenkaariparien ja -perheiden puolustaminen on tärkeää. Se ei minulle ole mielipidekysymys. Se on kristillisen uskon pohjalta nouseva kysymys ihmisarvosta.”

    On todella super hienoa että meidän kirkossa on näin rohkea ja oikeudenmukainen arkkipiispa Mäkinen joka Jeesuksen syvimmän sanoman pohjalta uskaltaa ottaa kantaa kaikkien lähimmäisten ihmisarvon puolesta ja kannustaa meitä hyväksymään ja rakastamaan toinen toisiamme kaikista erilaisuuksista ja synneistäkin huolimatta !

    Syvä kiitos siitä hänelle ja kaikille muillekin jotka ovat ihmisten tasavertaisen kohtelun ja ihmisarvon puolesta kirjoittaneet ja sitä kannustaneet !

    Kiitos !

  6. Arkkipiispan ratkaisuvaihtoehdot siitä, mitä voidaan tehdä jos laki menee läpi ei ole uusi.

    Jo piispa Huovinen on esittänyt samat ratkaisumallit jos sellaiseen tilanteeseen joudutaan.

    Samat mahdolliset ratkaisumallit esittää myös Keijo Nissilä Päivämies lehdessä.

    Erona vain on siinä, että arkkipiispa on toisaalla liputtanut uuden lakiesityksen puolesta, kun taas kirkkomme suurin elämänliike lestadiolaisuus ottaa kielteisen kannan lakiesitykseen.

    http://paivamies.fi/usko-ja-elama/artikkelit/675/

    Kielteinen kanta lakiesitykseen on myös kirkkomme virallinen kannanotto.

    https://www.kotimaa.fi/artikkeli/kirkko-ei-kannata-avioliittolain-muuttamista/

    • Henkilökohtaisesti pidän huonona esimerkkinä sitä, että kirkon arkkipiispa antaa kannanotoissaan avoimesti kirkon virallisen ja voimassa olevan kanna vastaisen viestin.

    • Mikä asia tuossa viestissä on kirkon virallisen ja voimassa olevan kannan vastainen? Ei taida olla mikään.

    • Roto: ”kirkkomme suurin elämänliike lestadiolaisuus ottaa kielteisen kannan lakiesitykseen.”

      Ei lainkaan niin yksimielisesti, kuin saattaisi kuvitella.
      Nuoret lestadiolaisnaiset ovat perustaneet FB-sivuston: Lestadiolaiset tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Ihailtavaa rohkeutta nuorilta naisilta vanhojen äijien hallitsemassa uskonlahkossa.

      Tykkäyksiä on jo 1431.

  7. Kylläpä jaksatte saivarrella homoavioliitosta! On taas ”oppi” uhattuna, paitsi ei kenenkään henkilökohtainen vakaumus! Edelleen voi olla hetero!

    Oikeita kysymyksiä, joista sietäisi olla huolissaan kirkossa: jäsenkato, jumalanpalveluksissa käyvien nuorten vähyys, rahoituksen muuttuminen ja sitä kautta mahd seurakuntien yhdistymiset.

    Muita vakavia ongelmia, joista pitää keskustella: perhesurmat, laman vaikutukset, kuten työttömyys, lasten ja alaikäisten ahdistekeminen verkossa, pedofilia

    • Äläpä vähättele.

      Luomisjärjestystä vastaan nouseminen ei ole koskaan merkityksetön juttu.

  8. Asiassa on myös se puoli, että kulutusyhteiskunnassa myös Ihmissuhteet ovat usein kuluttavia. Siitä seuraava esimerkki.

    Poika jutteli tytölle ja asia meni mukavasti eteenpäin, joten poika rohkeni kysyä tytöltä, että ett sie miu kanss riiaamaan rupiais. Tyttö katto kainosti ja totess jot mie siu kanss voi ruvetakkii jos ett ihan heti sänkhyyn halua mihin sitten poika, jot voi mie sen äkkii luvatakki ja varthoo huomisseen

    Tästähän hyvinkin syntyy kestävä ja nykymuotoinen ja myös kirkon hyväksymä asetelma. Mutta mitä se kertoo muuten asiasta.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25