Jarmo Harno: Näkökulmia virkakysymyskiistan käytännön ratkaisuihin

Kotimaassa julkaistiin 22.4. artikkeli, joka pohjautui saman päivän Radio Dein ja Kotimaan yhteiseen Piispan kyselytuntiin, jossa vieraana oli arkkipiispa Tapio Luoma. Kyselytunnilla haettiin muun muassa arkkipiispan näkemyksiä siitä, miten voitaisiin löytää ratkaisu tulehtuneeseen ja ongelmalliseen tilanteeseen naisten pappeuteen eri tavalla suhtautuvien tahojen välillä kirkon sisällä. Kysymys on vaikea ja akuutti, joten keskustelua on syytä jatkaa. Kirkkomme historia on täynnä esimerkkejä kiistoista ja jakaantumisista eri leireihin. Toisaalta se on ymmärrettävää, sillä kyse saattaa olla ihmisten syvimmistä tunnoista ja elämän perimmäisistä kysymyksistä. Toisaalta uskovien keskinäinen yhteys on kristillisen uskon ydintä. Rajankäynti on siis usein haastavaa, mutta ykseys uskon todellisessa ytimessä, Kristuksessa, ei katoa mihinkään, ja kehällisemmät kysymykset, sikäli kuin ne eivät loukkaa itse ydintä, ovat soviteltavissa, siinä määrin kuin molempien näkökulmien edustajilla on aito halu ymmärtää toista osapuolta ja joustavuutta käytännön ratkaisuissa.

Arkkipiispan kannanotot eivät mielestäni, sellaisena kuin kokonaisuus kirjoituksesta välittyi, valitettavasti johtane kovin pitkälle näkökulman yksipuolisuuden takia. Esimerkiksi: ”Minusta tällä hetkellä ei ole oikein mitään muuta mahdollisuutta kuin tehdä sellaisia päätöksiä, jotka selvästi alleviivaavat sitä, että papiksi vihitty nainen on oikea pappi.” Tämä on varmasti tärkeä ja hyvä asia kirkkomme naispuolisten pappien identiteetin ja työn kannalta, mutta mitä käden ojennusta arkkipiispalla olisi vastaavasti tarjota niille kirkon jäsenille, jotka ovat omantuntonsa takia pitäytyneet perinteisessä kannassa? Siltä osin hän ”myöntää oman neuvottomuutensa”, mutta sanoo kernaasti ottavansa vastaan vinkkejä, mikä on sinänsä positiivinen asenne.

Keskustelussa käsiteltiin myös toista hiertävää aihetta kirkossamme, eli avioliittokäsitystä. Tässä yhteydessä arkkipiispa toteaa, että ”meitä yhdistää kristittyinä Kristus, ei käsitys avioliitosta”. Erilaiset tulkinnat siis sallitaan siinä kysymyksessä, mutta voidaan kysyä vastaavasti: Yhdistääkö meitä käsitys pappeudesta vai Kristus? Yleinen pappeus Kristuksen pyhittäminä yhdistää meitä kristittyjä, mutta ei varmastikaan pappisvirka missään muodossaan.

Tulisi nähdäkseni etsiä tietä, jossa puolin ja toisin tunnustetaan vastakkaisen osapuolen ”olemassaolo” ja tulkinta, vaikkei sitä itse pidetäkään oikeana. Paasikiven tunnettua lausumaa lainaten: ”Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku.” Tämä voisi osin toteutua esimerkiksi siten, että naisten pappeuteen kielteisesti suhtautuvat papiksi vihittävät osoittavat arvostusta naispuolisille papiksi vihittäville ja heidän työlleen osallistumalla yhteiseen vihkimykseen, vaikka eivät pidäkään heidän tehtäväänsä varsinaisena pappistehtävänä. Vaikka näkemys pappisvirasta eroaakin, on paljon yhteistä, tärkeää evankeliumin työtä, mitä kukaan ei voine kieltää. Ei kai toisen mukanaolo voi tehdä tyhjäksi oman kutsumuksen ja vihkimyksen aitoutta? Ehkä tässä voidaan viitata myös siihen, että pappisvihkimys, sen enempää luin avioliittoon vihkiminenkään ei ole kirkossamme sakramentti. Eikä sakramentinkaan toimittamisen pätevyys ole sen toimittajan pyhyyden varassa. Joka tapauksessa kummankin kannan omaavat haluavat olla nimenomaan Suomen ev.lut. kirkon pappeja.

Vastaavasti perinteisellä kannalla oleville annettaisiin mahdollisuus omiin jumalanpalvelusyhteisöihin ja messuihin kirkkomme sisällä ja pappisvihkimyksien saamiseen niissä toimiville. Toki nämä jumalanpalvelusyhteisöt olisivat kaikille avoimia, niin kuin nykyäänkin ovat. Tämä olisi aitoa kotipaikkaoikeuden antamista – v. 1986 tehtyyn päätökseen liitetyn ponnen mukaisesti. Kotipaikkaoikeus ei voine merkitä muuta, kuin että annetaan perinteisen kannan omaaville, sekä maalikoille että papeille, mahdollisuus tässä kodissa myös harjoittaa uskoaan ja tehdä palvelutyötään – myös sakramenttien osalta.

Merkitseekö tämän salliminen kuitenkin sitä, että naispuolisten pappien arvo tulisi loukatuksi? Jos lähdetään taas tosiasioiden tunnustamisesta, niin tämä kotipaikkaoikeuden myöntäminen ei muuta vallitsevia käsityksiä pappeudesta millään tavalla, mutta edesauttaa saman kirkon sisällä toimimista erilaisesta näkemyksestä huolimatta. Jos aidosti kuunnellaan toista osapuolta, niin tunnustetaan, että on kyse lähtökohtaisesti omantunnonkysymyksestä, ei taistelusta miesten ja naisten tasa-arvoa vastaan. On myös huomattava, että perinteisen näkemyksen kannalla olevien joukossa yhtä lailla niin naisia kuin miehiäkin. Rohkaistakoon siis erilaisten jumalanpalvelusyhteisöjen muodostumista, ja annetaan kirkon jäsenille vapaus valita. Myös yhteistyölle voidaan varmasti luoda uusia mahdollisuuksia eri tasoilla. Uskon, että nykyisen juovan kaventuminen olisi omiaan tuomaan hedelmällistä kasvua kirkkoomme.

”Tosiasioiden tunnustaminen” ei toki voi merkitä sitä, että kaikki mahdollinen hyväksyttäisiin. Virkakysymys on kuitenkin sellainen omantunnon kysymys, jossa nähdäkseni voidaan vilpittömästi päätyä Raamatun pohjalta eri näkemyksiin. Kumpaakaan kantaa ei kirkossamme ole käsitetty harhaopiksi, joka olisi Raamatun ja tunnustuksemme vastainen, joten hyvällä tahdolla olisi varmasti löydettävissä käytännön ratkaisut kaikkien kirkon jäsenten parhaaksi, ja ennen kaikkea evankeliumin eteenpäin menemiseksi.

Tässä olen tuonut esiin ajatuksiani keskusteluun pappeuskysymyksestä, mutta mielestäni se on vähäisempi skisma kuin avioliittokysymykseen liittyvä, missä mennään kristillisen etiikan juuriin. Alkuseurakunnassa oli palvelutehtävissä sekä miehiä että naisia, kuten UT:sta voimme lukea, mutta avioliittoetiikka oli seurakunnassa ehdoton. Jos nyt ei löydetä sellaista yhteiseloa, jossa virkakysymyksen molempien kantojen edustajille löytyy elintilaa, niin miten voidaan välttää entistä suuremmat ongelmat lähitulevaisuudessa?

Jarmo Harno
TkT, riviseurakuntalainen, Helsingin Tuomiokirkkoseurakunta

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

186 KOMMENTIT

    • Jos luin blogikirjoituksen oikein, sinä kirjoitat siinä avioliitosta tämän verran:

      ”Alkuseurakunnassa oli palvelutehtävissä sekä miehiä että naisia, kuten UT:sta voimme lukea, mutta avioliittoetiikka oli seurakunnassa ehdoton.”

      En tuon perusteella pysty päättelemään edes sitä, mitä ehdotat ratkaisuksi avioliittokysymyksen ratkaisemiseksi. Ymmärsin, että pappeuskysymyksen halusit ratkaista siten, että sallitaan jumalanpalvelusyhteisöt, jotka perustuvat vanhaan virkakantaan.

      Haluatko avata, mikä on ehdotuksesi avioliittokysymyksen ratkaisemiseksi?

  1. Sami Paajanen kirjoittaa: ”Kirkolle avioliiton ydin ei olekaan viranomaistyö tai lakitekninen sopimus, vaan kahden ihmisen välisen rakkauden muuttuminen matkaksi kohti Jumalan valtakuntaa.”

    Jos joku epäilee avioliiton maallista alkuperää, kannattaa avata Raamattu Ensimmäisen korinttilaiskirjeen 7. luvun kohdalta. Apostoli Paavali ei puhu siellä mitään avioliiton pyhyydestä tai sakramentaalisuudesta. Päinvastoin, Paavalin mielestä paras olotila kristitylle oli pysyä naimattomana, koska maailmanloppu oli tulossa aivan näillä näppäimillä.

    Avioliitto oli Paavalille pelkkä maallinen hätäratkaisu ja myönnytys ihmisen heikkoudelle. Kuten hän jae yhdeksässä suoraan sanoo: ’parempi on mennä naimisiin kuin palaa himosta’.

    Alkukirkon silmissä avioliitto oli siis olemassa vain siksi, etteivät ihmiset harrastaisi seksiä avioliiton ulkopuolella. Siinä on aika vähän sitä ’ikuista ja kaunista jumalallista instituutiota’, jota kirkon konservatiivit nykyään yrittävät historian valossa epätoivoisesti puolustaa.

    • Heikki Niemisen oma tulkinta Paavalin kirjoituksista, on tietysti induvidualistinen. Kirkossa ei ole ikinä tulkittu asioita noin. Kannattaa tutustua kirkon tulkinta historiaan. 🙂

    • Uskoisin, että Sami Paajanen tietää itsekin että sekä Apostoli Paavali että monet ensimmäisen vuosisadan uskonoppineet katsoivat naimattomuuden edustavan hengellisyyttä ja avioliiton olevan maallinen sopimus. Tämä käy sangen selvästi ilmi lukemalla Ensimmäisen korinttilaiskirjeen seitsemäs luku. Eikä tarvitse edes tulkita.

      Toki kun maailmanloppu on pari vuosituhatta myöhässä, selibaatista on jouduttu käytännön syistä luopumaan. Se on toki aikamoista Jumalan tahdon uudelleenselittämistä kun unohdetaan Paavalin höpinät selibaatista ja keksitään tarina siitä kuinka avioliitto onkin kristillinen instituutio ja kuvaa Kristuksen ja seurakunnan välistä yhteyttä.

    • Meillä on avioliittokäsitykseen ratkaisu. Papit voivat vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, mutta se ei ole pakollista jos se ei papin omaantuntoon istu. Vaikea kuvitella muuta ratkaisua, joka mahdollistaisi yhteiselon ja kunnioittaisi kumpaakin näkemystä aiheesta.

      Kuten jäljempänä kirjoitin, tämä on toisinto vuoden 1948 kirkolliskokouksen päätöksestä yrittää kieltää eronneiden uudelleen vihkiminen. Jollen pahasti erehdy, mikään kirkolliskokous ei ole hyväksynyt eronneiden uudelleen vihkimistä mutta hyvin tiedämme, että kirkko vihkii eronneita uuteen avioliittoon.

      Lisäksi huomautan, että eronneiden uudelleenvihkimiseen löytyy paljon kirjaimellisemmat kiellot Raamatusta. Raamatussa ei ole ensimmäistäkään lausetta samaa sukupuolta olevien avioliitoista eikä Jeesus puhu homoista mitään. En ole sinänsä yllättynyt siitä kaksinaismoralismista että toisessa tai kolmannessa avioliitossaan elävät saarnaavat sateenkaariliittoja vastaan, mutta oman avioliittonsa osalta sulkevat silmänsä Raamatun teksteiltä.

      Aina on kivempi osoitella muiden syntiä. Kuten olen monta kertaa tässä keskustelussa sanonut, tämä avioliittoasia on aina ollut valtapolitiikkaa: kuka omistaa avioliiton ja kuka saa sanella sille ehdot.

    • Heikki homoseksuaalit osoittavat seksuaalisuutta akressiivisesti. Tämä on nyt nähty useasti. He he hakevat sille normatiivista asemaa yhteiskunnassa, ihmisten tietoisuudessa ja mielessä. Kysymys on ideologisesta elämän tavasta jota tuputetaan muille jatkuvasti.

    • ”Homoseksuaalit osoittavat seksuaalisuutta agressiivisesti.” Eivät suinkaan kaikki. Heteroseksuaaleissakin on sukupuolisuuttaan räikeästi tuputtavia. Hekin hakevat yhteisöllistä asemaa. Tämäkin on nähty, mutta siihen on totuttu, kun se on ollut aina mahdollista.

  2. Jos joku epäilee avioliiton taivaallista alkuperää, kannattaa avata Raamattu 1. Mooseksen kirjan luvusta 1:27-28
    ”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa..””

    Edelleen avioliiton taivaallisesta alkuperästä Herramme Jeesuksen Kristuksen sanat Matt. 19:4-6 ja Mark. 10:6-9.

    Alkukirkon silmissä avioliitto oli pyhä ja olemassa siksi, että Jumalan hyvä tahto saisi tapahtua.

  3. Mikäli pidetään avioliittoa pelkästään maallisena instituutiona, niin miksei sitten pitäydytä siviilivihkimisessä eikä yritetä tunkea tätä epäpyhää spn-liittoa kirkkoon ja yritetä hakea sille siunausta. Sillä juuri tuota siunausta pidetään luovuttamattomana osana tuota toimitusta.

    Heikki N. yrittää myös epätoivoisesti etsiä perusteluja Raamatusta käsityksensä tueksi Paavalin kirjeestä. ”Avioliitto oli Paavalille pelkkä maallinen hätäratkaisu ja myönnytys ihmisen heikkoudelle”

    Hebr. 13.4 kutienkin toteaa: ”Pitäkää avioliitto kaikin tavoin kunniassa älkääkä häpäiskö aviovuodettanne, sillä Jumala tuomitsee siveettömät ja avionrikkojat.” Tuossa kohdassa viitataan myös Paavalin kirjeeseen (1Kor9):
    ”Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa”?

    Heikki N. viittaa myös Lutheriin ja luomisjärjestykseen avioliiton osalta miehen ja naisen liittona, koska – ”Jumala kuulemma niin päätti.” Mitä Luther sitten ajattelee koskien avioliittoa ja luomisjärjestystä (Joh2:1).

    ”Ensiksi on tälle säädylle suuri kunnia tapahtunut siinä, että Kristus itse äitinsä ja opetuslapsinensa menee häihin ”Avioliitolla on siis sellainen perustus ja lohdutus, että – se on itse – J u m a l a n a s e t t a m a – ja Kristus myös itse näin sitä kunnioittaa ja lohduttaa.” Kannattaa siis etsiä varma perustus sille, ettei jouduta sen harhapolulle, joka on ollut kaikkien himojen alkuunpanija.

    Jumala on asettanut sekä papinviran, avioliiton ja maallisen jörjestyksen. Mitä tapahtuu, jos maallinen esivalta tekee päätöksiä Jumalan sanaa vastaan. Niitä ei ole kirkossa noudatettava.

    ___________________________________________________________

    Entäpä tuo yhteiselo kirkossa, josta Jarmo toivoo keskustelua, kun joka tapauksessa avioliittokäsitys jakaa kirkkoa voimakaammin kuin virkakäsitys. Mielestäni yhteiselo onnistuu parhaiten kuten TT Miikka Ruokanen ehdottaa lukijoilta palstalla 30.5.

    ”Oppikaa vanhoillislestadiolaisilta. Perustakaa tekin rauhanyhdistysten kaltaisia omia vahvoja organisaatioita, joilla on omat opilliset korostukset, omat toiminnot, omat hengelliset virat, omat rukoushuoneet jne. Mutta samalla he ovat osa kansankirkkoa, hyväksyen sen ”hengellisenä esivaltana”, ei todellisena Kristuksen kirkkona.”

    • Historian ironia on siinä, että kirkko on ennenkin yrittänyt leikkiä moraalipoliisia ja hävinnyt. Vuoden 1948 kirkolliskokous nimittäin yritti hätäpäissään nimenomaan kieltää ja rajoittaa eronneiden uudelleenvihkimistä, kun avioerot sodan jälkeen yleistyivät. Kirkko yritti lukita ovensa todellisuudelta ja takertua kirjaimellisiin raamatunkohtiin haureudesta.

      Mutta mitä tapahtui? Maallinen yhteiskunta ja tavallisten ihmisten elämä menivät kirkolliskokouksen ohi oikealta ja vasemmalta. Jopa kirkon omat papit alkoivat kapinoida sääntöä vastaan, koska he ymmärsivät luterilaisen perusajatuksen: avioliitto on maallinen järjestys, joka on olemassa ihmistä varten, ei mikään kirkon kontrolliväline. Lopulta kirkon oli pakko niellä ylpeytensä ja sallia eronneiden vihkiminen, koska muuten se olisi eristänyt itsensä täysin suomalaisten arjesta.

      Nykyinen sateenkaarikeskustelu on täydellinen toisinto tästä vuoden 1948 paniikista. Kirkko yrittää jälleen kerran asettua maallisen lain yläpuolelle, ja aivan kuten silloinkin, se tulee häviämään tämän taistelun. Historia osoittaa, että kun maallinen lainsäädäntö muuttuu ja ihmisten moraalikäsitys kehittyy, kirkon on ennen pitkää aina pakko tulla perässä – itkien ja potkien, mutta perässä silti.

    • Heikki Nieminen puhuu nyt ehkä protestanttisesta raamatuntulkinnasta. Sen sijaan Kirkko on aina sallinut avioeron, ihmisen heikkoudesta johtuen. Kirkolle avioliittoa ei olla jaettu maalliseen ja hengelliseen lokeroihin, koko elämä on hengellistä.

    • Kuten totesin, miksei sitten pitäydytä siviilivihkimisessä vaan yritetään tunkea tätä epäpyhää spn-liittoa kirkkoon hakemalla sille siunausta, jos avioliitto on kerran perustaltaan vain maallinen järjestys – jota se ei pelkästään ole, kun se on – Jumalan asettama – todistettavasti.

      Setan TT Vesa Hirvonen on yrittänyt perustella eronneiden vihkimisellä tätä nykyistä muutosta, mutta ei näköjään ole huomannut, että 1948 oli kysymys miehen ja naisen liitosta. Tässä on kysymys – täysin eri asiasta – mikäli se on ylipäätään noteerattu näkökyvyllä.

      Tiedät, ettei maallinen laki ole uhannut tässä asiassa kirkon autonomiaa suhteessa valtioon. Kirkko olisi voinut täysin torpata koko kysymyksen, mutta minkä sille sitten voi, kun kirkon selkäranka on panikoinut ja joustanut tämän puhtaasti maallisen ideologian edessä. Se on heidän ongelmansa, varsikin kun kirkon virallinen kanta ei ole muuttunut. Ja vaikka KK:n kanta muuttuisikin, Jumalan asetus ei muuksi muutu.

      Itselläni ei ole tosin sinänsä mitään ongelmaa, koska olen jo kauan seurannut tuota Miikka Ruokasen ehdotusta ennen kuin hän äsken Kotimaassa otti sen esille.

      Totta kyllä, olen huomannut miten ihmisten moraalikäsitys on kehittynyt alaspäin maallisen lainsäädännön muuttuessa – ja muutenkin -, muutoksen tavoittaessa myös kirkon. Nyt olet väärin informoitu. Kristuksen kirkko ei taistelua häviä. Kirkkojen maalliset raamit voivat rapistua, kuten on käynyt Euroopassa. Aina sen pahempi Euroopalle.

    • > Heikki Nieminen puhuu nyt ehkä protestanttisesta raamatuntulkinnasta.

      Sain sen käsityksen, että Jarmo Harmon blogikirjoitus koskee Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa. Siinä kontekstissa on varmaan reilua todeta, että luterilaisen teologian mukaan avioliitto on maallinen asia, jonka sääteleminen kuuluu valtiolle.

      1500-luvun uskonpuhdistuksen ja Lutherin jalanjäljissä ainoa teologisesti perusteltu ratkaisu on se, että maallinen esivalta päättää avioliittoon vihkimisestä ja kirkko vihkii kuuliaisena maalliselle esivallalle maallisen esivallan tekemien ratkaisujen pohjalta.

      Sekä vuoden 1948 yritys kieltää eronneiden uudelleen vihkiminen että tämän hetkinen keskustelu estää samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen ovat irtiottoja luterilaisesta teologiasta ja pyrkimyksiä siirtää avioliitto maalliselta esivallalta kirkon omistukseen.

    • ”Miksei sitten pitäydytä siviilivihkimisessä eikä yritetä tunkea tätä epäpyhää spn-liittoa kirkkoon ja yritetä hakea sille siunausta.” Jumalan siunausta ei todellakaan haeta kuin viranomaiselta jotain avustusta. Sitä toivotetaan ja toivotaan rukouksessa.

    • Onko Kristuksen kirkko sitten moraalittomuuden kirkko, kun luetaan 10 käskyä niin kuin se on Jumalan sormella kirjoitettu? (2Mos31:18). Eikä kukaan meistä sitä täytä. Sitten voidaan miettiä: missä suhteessa Jumalan vanhurskaus on hänen armahtavaisuutensa? Sitä voisi kysyä vaikka paljaan taivaan alla. Ei mitään hätää ei Jumala suutu, tasa-armo on avara olettivat myös Nooan aikalaiset, jotka ihmettelivät, kun tuo hullu rakensi arkkia kuivalle maalle.

    • Kosti. Kommenttisi osuu luterilaisen teologian syvään ytimeen: kukaan meistä ei täytä lakia, ja jokainen meistä seisoo paljaan taivaan alla pelkän armon varassa. Mutta juuri siksi vertauksesi Nooan arkista ja ”moraalittomuuden kirkosta” ontuu luterilaisessa kontekstissa.

      Martti Lutherin suurin oivallus oli, että Kristuksen kirkko ei ole moraalisten onnistujien kirkko, vaan syntisten sairaala. Jos kirkon tehtävä olisi vaatia ihmisiltä käskyjen täydellistä täyttämistä avioliitto-oikeuden ehtona, kirkko joutuisi sulkemaan ovensa myös kaikilta eronneilta, uudelleen naimisissa olevilta, valehtelijoilta ja kateellisilta. Eli meiltä kaikilta.

      Jumalan vanhurskaus ja armahtavaisuus kohtasivat ristillä – se on kristinuskon ydin. Kun me ihmiset alamme vetää rajoja sille, kenen rakkaus ja uskollisuus on Jumalalle kelpaavaa ja kenen ei, me asetumme itse Jumalan sormen paikalle kirjoittamaan lakia. Luterilainen kirkko ei muutu ”moraalittomuuden kirkoksi” siksi, että se suojelee ja siunaa kahden ihmisen välistä elinikäistä liittoa, vaan siksi, jos se alkaa lajitella ihmisiä pelastuskelpoisiin ja hylättyihin heidän syntymälahjansa perusteella.

    • Heikki. Tiedän hyvin, että kirjoitukseni osuu luterilaisen teologian syvään päätyyn. Se on sidottu Raamattuun ja tunnustukseen. Mistä löydät perusteet tälle uudelle ”spn-teologialle”. Et kummastakaan. Löydät sen tämän ajan hengestä, et muusta ja paljon toistetusta sanasta: Lähimmäisenrakkaus. Se vaan ei auta tässä tapauksessa.

      Lisäksi vertaukseni Nooan aikaan ei onnu, kun mietitään: missä suhteessa Jumalan vanhurskaus on hänen armahtavaisuutensa? Tuossa on kaksi sanaa vanhurskaus ja armahtavaisuus. Laki ja evankeliumi. Nooa saarnasi kumpaakin. Ei auttanut.

    • ”Onko Kristuksen kirkko sitten moraalittomuuden kirkko, kun luetaan 10 käskyä niin kuin ne on Jumalan sormella kirjoitettu?” Mitä moraali ja moraalittomuus ovat? Sanat tarkoittavat yhteisön sääntöjä oikeasta ja hyvästä toimimisesta – ja niiden sääntöjen rikkomista. Kristillisyyden kohdalla puhuisin mieluummin etiikasta. Sana viittaa syvällisempään hyvän ja oikean pohtimiseen. Se asettaa eteemme ihanteita, joihin pyrkiä. Kristillisen etiikan keskus on rakkaus, Jumalan rakkauden kanavoiminen lähimmäisten hyväksi.

    • Kosti. Jos katsotaan luterilaista tunnustusta ja metodia – nimenomaan mainitsemaasi Lain ja Evankeliumin erottamista – sateenkaariteologialle löytyy erittäin vankka pohja. Se ei nouse ”ajan hengestä”, vaan luterilaisen opin ytimestä.

      Luterilaisessa teologiassa Laki jaetaan kahteen käyttöön:

      1) Uskonnollinen (teologinen) käyttö: Laki paljastaa syntisyyden ja ajaa ihmisen Kristuksen luo. Tästä olemme samaa mieltä.

      2) Yhteiskunnallinen käyttö: Laki suojelee elämää, estää kaaosta ja auttaa ihmisiä elämään yhdessä.

      Ja tässä kohtaa luterilainen oppi tekee ratkaisevan jaon: avioliitto kuuluu lain yhteiskunnalliseen käyttöön, ei teologiseen. Tunnustuskirjoissa (Apologia, artikkeli XXIII) todetaan suoraan, että avioliitto on luonnonoikeudellinen ja maallinen asia. Se on olemassa yhteiskunnan järjestyksen, turvan ja uskollisuuden vuoksi.

      Kun yhteiskunnallinen laki (joka perustuu järkeen ja muuttuvaan maailmaan) toteaa, että avioliiton laajentaminen sateenkaaripareille lisää vakaudesta, uskollisuudesta ja vastuunkannosta nauttivien perheiden määrää, se toteuttaa täydellisesti lain yhteiskunnallista tehtävää. Se kanavoi ihmisen seksuaalisuuden ja rakkauden tarpeen vastuulliseen instituutioon – aivan kuten Luther aikanaan ajatteli.

      Nooa saarnasi lakia ja evankeliumia, kyllä. Mutta Nooa ei saarnannut sitä, että maallisen lainsäädännön pitäisi pysyä muuttumattomana. Jos lukitsemme maalliset instituutiot (kuten avioliiton) ikuisiksi ajoiksi yhteen historialliseen muotoon, hämärrämme juuri sen eron lain kahden käytön välillä, jota luterilainen tunnustus vaatii meitä varjelemaan.

    • Heikki. Tekstissäsi viittaat tunnustukseen, et Raamattuun. Apologiassa (XIII), johon Sami viittasi todetaan mm. – ”Avioliittoa ei ole asetettu vasta uuden liiton aikana, vaan heti alussa, kun ihmissuku oli luotu. Se perustuu Jumalan käskyyn, ja siihen liittyy myös lupauksia…” -Vaikka se ei ole luterilaiselle sakramentti, niin sillä on sakraalinen ulottuvuus.

      Tämän saman olen jo todennut aiemmassa viestissäni hieman eri sanoin. Väitteestä yhteiskuntamme tunnustaessa kahdenlaisia avioliittoja loogisesti seuraisi, että tämä olisi alkuperäisen uskon mukaista. Tämä ei ole linjassa sen kanssa, mikä on jo VT:n alussa perustetun kirkon virallinen kanta asiaan, perustuen sen intentioon luomisesta. (Mat19).

      ”Avioliitolla on siis sellainen perustus ja lohdutus, että – se on itse – J u m a l a n a s e t t a m a – ja Kristus myös itse näin sitä kunnioittaa ja lohduttaa.” (Luther) Mitä jo tästä on pääteltävissä. Sateenkaariliitoille ei ole olemassa sakraalista pohjaa. Se nousee pelkästään tämän ajan hengestä, eikä se nouse kirkon opin ytimestä.

      Mutta seuraavassa sanot totuuden. ”Yhteiskunnallinen laki perustuu järkeen ja muuttuvaan maailmaan.” Samalla tulet ilmaisseeksi sen, mihin spn-liitot todellisuudessa perustuvat. Järkeen ohi Raamatun sanan. Lisäksi tässä tullaan myös perustavaan kysymykseen syntiinlankeemuksesta. Säilyikö järki sen ulkopuolella, vai onko ihminen tiettyjen häntä koskevien ontologis-antropologisten lainalaisuuksin alainen?

      Kyllä Nooa saarnasi muuttumattomasta avioliitosta nimenomaan juuri niin kuin Apologiassa (XIII) annetaan ymmärtää: avioliitto nousee kirkon opin ytimestä, josta spn-liitot eivät nouse. Siksi ne ovat verrattavissa Nooan ajan epäjumlanpalvelukseen.

    • Kosti. Väitteesi siitä, että yhteiskunnallisen järjen käyttäminen avioliittolainsäädännössä olisi ”Raamatun sanan ohittamista” tai peräti ”epäjumalanpalvelusta”, sotii suoraan luterilaista tunnustusta vastaan. Juuri tässä kohtaa teet sen perustavanlaatuisen virheen, josta Luther meitä varoitti: sekoitat maallisen ja hengellisen regimentin keskenään.

      Kyllä, syntiinlankeemus turmeli ihmisen kyvyn pelastaa itsensä hengellisesti. Mutta luterilainen teologia opettaa painokkaasti, että maallisessa regimentissä – siis yhteiskunnan lakien ja järjestysten hoitamisessa – Jumala hallitsee nimenomaan ihmisen järjen kautta. Luther sanoi suoraan, että maallisissa asioissa järki on ”Jumalan jalo lahja” ja ikään kuin valtiollinen jumala. Valtion lait eivät nouse suoraan Raamatusta, vaan siitä, mikä kulloinkin parhaiten palvelee yhteistä hyvää ja estää kaaosta.

      Jos väität, että yhteiskunnallisen avioliittolain muuttaminen järkisyillä on synnin turmelemaa eksymystä, joudut hylkäämään myös suomalaisen avioliittohistorian. Järkeen ja muuttuvaan maailmaan perustuivat myös ne päätökset, joilla luovuttiin miesten naimisiinmenon esteistä, sallitiin eronneiden uudelleenvihkiminen tai säädettiin avioliittolaki vuonna 1929 tekemään puolisosta juridisesti tasavertaisia. Muuttuiko kirkko silloinkin ”epäjumalanpalveluksen kirkoksi”?

      Mitä tulee Nooaan ja epäjumalanpalvelukseen: Luterilaisen Ison katekismuksen mukaan epäjumalanpalvelusta on se, että ihminen turvaa sydämessään johonkin muuhun kuin Jumalaan. Kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen julkinen, elinikäinen ja vastuullinen sitoutuminen toisiinsa – yhteiskunnan lakien ja järjestyksen mukaisesti – ei ole epäjumalanpalvelusta. Se on moraalista vastuunkantoa.

      Sateenkaariteologia ei ohita Raamatun luomisintentiota, vaan tunnistaa sen syvemmän tarkoituksen: ”Ei ihmisen ole hyvä olla yksin.” Sateenkaariliitot eivät pyri murentamaan avioliittoa, vaan ne nousevat juuri siitä Lutherin mainitsemasta kaipuusta ”Jumalan asettamaan lohdutukseen” ja uskollisuuteen, joka kuuluu kaikille ihmisille – ei vain osalle meistä.

    • Ymmärrän kyllä sen, että vetoat avioliittoon vain yhteiskunnallisena asiana ja ohitat sujuvasti Lutherin ja tunnustuksen Raamattuun perustuvasta – Jumalan asetuksesta. Ristiriita on ilmeinen ja ilmeisen pysyvä juuri tästä johtuen.

      Kyllä. Valtion lait eivät nouse suoraan Raamatusta, mutta kirkko on autonominen oppinsa suhteen. Tämä nyt sentään lienee selvä. Esivallan ei tule puuttua uskon asioihin, eikä kysymykseen tässä tapauksessa avioliitosta, vaikka se on myös maallinen asia.

      ”Järkeen ja muuttuvaan maailmaan perustuivat myös ne päätökset, joilla luovuttiin miesten naimisiinmenon esteistä”. Tätä ei voi verrata eronneiden vihkimiseen yhtä vähän kuin avioliittolakiin vuonna 1929. Vuoden 2017 päätöksellä ohitettiin se raja, jota kirkon ei olisi ollut pakko hyväksyä. Kirkko meni ansaan siinä, että hyväksyi spn-liitojen vihkimisen alttarilla. Ja kyllä. Kirkko taipui epäjumalanpalvelukseen tältä osin.

      Vaikka samaa sukupuolta olevan ihmisen julkinen, elinikäinen ja vastuullinen sitoutuminen toisiinsa olisikin – yhteiskunnan lakien ja järjestyksen mukaista – niin se ei ole Raamatun mukaista.

      ”Ei ihmisen ole hyvä olla yksin.” Sen takia Aadam sai vaimokseen naisen. Tämä on Raamatun luomiskertomuksen syvä pääty avioliiton osalta Lutherin mukaan, eikä Lutherilla ole mitään tekemistä sateenkaariliittojen kanssa.

    • Tässä tullaan juuri siihen paradoksiin, josta tämä koko keskustelu alkoi. Väität, että kirkon pitäisi olla avioliittokäsityksessään ”autonominen” ja että valtion lailla ei pitäisi olla siihen vaikutusta, koska kyseessä on uskon asia.

      Mutta tuo ajatus on suoraan katolista kanonista oikeutta, ei luterilaisuutta. Juuri katolinen kirkko keskiajalla julisti, että avioliitto on kirkon autonomista aluetta ja sakramentti, johon maallinen esivalta ei saa koskea. Kun vaadit kirkolle oikeutta määritellä avioliiton rajat valtion laista riippumatta, vaadit itse asiassa paluuta paavinvallan aikaan.

      Martti Luther teki uskonpuhdistuksessa täsmälleen päinvastoin: hän riisui kirkolta tämän autonomian. Hän siirsi avioliitto-oikeuden maalliselle esivallalle juuri siksi, ettei kirkko voisi käyttää sitä ihmisten kontrollointiin ja uskonnolliseen kiristykseen. Kun Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuonna 2017 alkoi vihkiä sateenkaaripareja, se ei suinkaan ”mennyt ansaan”, vaan se toimi puhtaan luterilaisesti: se tunnusti maallisen esivallan (eduskunnan) oikeuden säätää avioliitosta.

      On helppo sanoa, että Aadam sai Eevan ja lukita ihmisyys siihen. Mutta teologia, joka osaa lukea vain Luomiskertomuksen ensimmäisiä rivejä, jättää huomiotta sen reaalimaailman, jonka keskelle Jumala meidät asetti. Maailmassa on aina ollut ja tulee aina olemaan ihmisiä, joiden identiteetti ja kyky rakastaa suuntautuvat samaan sukupuoleen.

      Se, että kutsut kahden ihmisen elinikäistä, julkista ja uskollista rakkautta alttarilla ”epäjumalanpalvelukseksi”, kertoo enemmän omasta tarpeestasi rajata Jumalan armo vain itsesi kaltaisille kuin luterilaisesta opista. Lutherille avioliitto oli lohdutus ja arjen tuki syntistä maailmaa vastaan. Jos kirkko kieltää tämän lohdutuksen sateenkaaripareilta vedoten ”autonomiaan”, se asettaa itsensä jälleen kerran Jumalan ja ihmisen väliin – juuri niin kuin se teki ennen uskonpuhdistusta.

    • Mikä paradoksi seuraavassa on. Uskonnollisilla yhdyskunnilla on itsenäinen oikeus päättää, ketä ne vihkivät kirkollisesti. Tämä perustuu perustuslain turvaamaan yhdistymisvapauteen ja avioliittolain 16 §:ään. Kirkon ei olisi tarvinnut tässä asiassa seurata puhtaan luterilaisesti maallista esivaltaa. Ihmettelen mikäli tässä on jotakin epäselvyyttä.

      Ihmisyys on helppo lukita miehen ja naisen luomiseen alussa ja siihen mihin Jumala heidät asetti. Mutta alkuasetukset menivät pieleen ja toisista asetuksista kummankin osalta Jumalan kuva hävisi. Se on juuri sitä, mitä tarkoitetaan reaalimaailmalla, jonka keskellä Nooakin saarnasi lakia ja evankeliumia mutta tuloksetta, kun ihmisten identiteetti oli mitä oli ja kuten tekstikin sanoo: ”Kaikki liha oli turmellut vaelluksensa.”

      Et sitten malttanut olla kajoamatta henkilööni. Se kertoo ehkä siitä, että argumenttisi ovat loppumassa. Mutta siitä huolimatta en peru puheitani kirkon alttarista, jonne spn-liitot eivät kuulu. Siviilivihkiminen on asia erikseen.

      Viittaan vielä prof.emeritus Jouko N. Martikaisen avoimeen kirjeeseen arkkipiispa Luomalle. (Seurakuntalainen)

      ”Johtamasi piispainkokous ei ole suositellut papeille ja seurakunnille pidättäytymistä sateenkaarimessujen järjestämisestä, vaikka sateenkaari-ideologia on poliittisena aatesuuntana ja uskomusjärjestelmänä kiistatta kirkkomme opin vastainen ja ilmeinen harhaoppi. Se on tunkeutunut, ja tuotu, kirkkoon sen ulkopuolelta.”

    • En suinkaan pyrkinyt kajoamaan henkilöösi, vaan osoittamaan sen ankaran kielenkäytön seuraukset, jonka itse valitsit: kun nimittää kanssakristittyjen elinikäistä ja uskollista liittoa ”epäjumalanpalvelukseksi”, astuu väistämättä alueelle, jossa arvioidaan teologian sijasta ihmisyyttä ja armottomuutta.

      Viittauksesi perustuslakiin ja avioliittolain 16 §:ään on juridisesti aivan oikein. Kirkolla on autonominen oikeus päättää vihkimisistään. Mutta tässä onkin se luterilainen ydinkysymys: Se, että kirkolla on juridinen oikeus pitää ovet suljettuina, ei tarkoita, että se olisi teologisesti tai moraalisesti oikein.

      Luterilainen kansankirkko ei ole olemassa eristäytyäkseen omaksi moraalisaarekkeekseen, vaan palvellakseen tämän maan kansaa siellä missä he elävät.

      Kun kuvaat reaalimaailmaa Nooan ajan hengessä pelkkänä ”lihan turmeltumisena” ja Jumalan kuvan katoamisena, maalaat lohduttoman kuvan ihmisyydestä. Jos kaikki inhimillinen rakkaus, joka ei mahdu täydelliseen luomiskuvaan, on vain turmelusta, silloin kirkon pitäisi vetäytyä kaikesta maallisesta elämästä. Mutta luterilaisuus opettaa, että Jumala toimii tässä rikkinäisessä reaalimaailmassa – herättäen rakkautta, vastuunkantoa ja uskollisuutta siellä, missä ihmiset löytävät toisensa.

      Martikaisen kirjeen sitaatti puolestaan tiivistää sen pelon, johon kirkon konservatiivinen siipi on lukkiutunut. Sateenkaariparien oikeudessa sitoutua toisiinsa kirkon alttarilla ei ole kyse ”ulkopuolelta tuodusta poliittisesta ideologiasta”. Siinä on kyse elävistä, lihasta ja verestä olevista kirkon jäsenistä, jotka pyytävät liitolleen Jumalan siunausta. Heidän uskonsa ja kasteensa ei ole ulkopuolista, se on kirkon sisäpuolella.

      Tässä keskustelussa on tullut selväksi kaksi täysin erilaista tapaa ymmärtää kirkko ja luterilaisuus. Toinen etsii oppijärjestelmiä ja rajoja, joilla ihmiset pidetään ulkopuolella. Toinen uskoo kirkkoon, joka uskaltaa katsoa ihmistä silmiin, tunnustaa arjen realiteetit ja siunaa rakkautta siellä, missä sitä tässä rikkinäisessä maailmassa ilmenee.

  4. Heikki Nieminen, kyllä luterilaiset nimittävät avioliittoa myös sakramentiksi, tämä on luterilaisessa tunnustuksessa mainittu asia; (Apologia, XIII).

    Luterilaisuudessa lailla on kolme käyttöä. Nämä kaikki 3; kolme käyttöä voidaan liittää avioliittoon. Luterilaiset rajoittivat sakramenttien lukumäärää suhteessa katoliseen kirkkoon, mitä yhtenäiskirkossa, ei ikinä ole lyöty lukkoon. Luterilainen avioliitto käsitystä voidaan kutsua ei sakramentiksi ahtaassa mielessä, laajassa mielessä kyllä, joka tapauksessa sillä sakraalinen luonne, jolla on aina ollut hengellinen ja pyhittävä ulottovuus. Luterilaisen teologian voidaan näin nähdä liittyvän jossakin mielessä vanhakirkolliseen tradition virtaan. 🙂

    • Onko aihetta synnyttää kirkkoa hajoittava kiista asiasta, joka ’voidaan jossakin mielessä nähdä liittyvän tradition virtaan’? Eikö kirkon tule pikemminkin rakentaa sovintoa ja hakea yhteyttä kuin väkisin etsiä perusteita riitelylle?

    • Sami. Olet aivan oikeassa siinä, että Apologian 13. artiklassa käydään kiinnostavaa keskustelua terminologiasta. On totta, että luterilaiset teologit olivat valmiita kutsumaan avioliittoa sakramentiksi, jos sille annetaan hyvin laaja määritelmä Jumalan asettamana säätynä. Luterilaisuudella on tosiaan syvät juuret vanhakirkollisessa traditiossa.

      Mutta jos luetaan sama Apologian 13. artikla loppuun asti, huomataan, miksi luterilaisuus teki siinä selvän pesäeron katolisuuteen. Siellä sanotaan sanatarkasti näin:

      ”Mutta jos sakramenteiksi kutsutaan ainoastaan niitä merkkejä, jotka on Jumalan käskystä asetettu ja joihin liittyy lupaus armosta, on vaikea nimittää avioliittoa sakramentiksi.”

      Tunnustuskirjat siis nimenomaan toteavat, että avioliitto ei ole pelastuksen väline (se ei anna syntien anteeksiantamusta), toisin kuin kaste ja ehtoollinen. Se on sakraali ja pyhä liitto, kyllä, mutta sen pyhyys toteutuu tässä maailmassa, ihmisten välisessä elämässä.

      Mitä tulee lain kolmeen käyttöön, olet oikeassa, ne kaikki liittyvät kristityn elämään. Mutta avioliitto instituutiona – siis juridisena ja yhteiskunnallisena rakenteena – kuuluu lain ensimmäiseen, yhteiskunnalliseen käyttöön. Ei kirkko tutki ihmisten uskon tilaa (lain toista käyttöä) tai heidän pyhityskristillisyyttään (lain kolmatta käyttöä) ennen kuin se suostuu vihkimään heidät. Kirkko vihkii syntisiä, rikkinäisiä ja usein täysin maallistuneita ihmisiä joka lauantai.

      Jos kerran myönnämme, että avioliitolla on ”laajassa mielessä sakraali luonne”, joka ilmentää Jumalan hyvyyttä ja ihmisten välistä uskollisuutta, niin silloin spn-avioliitto sopii tähän luterilaiseen raamiin erittäin hyvin. Miksi kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen julkinen, elinikäinen ja uskollinen sitoutuminen toisiinsa ei voisi heijastaa tätä samaa ”hengellistä ja pyhittävää ulottuvuutta”?

      Jos avioliitto on olemassa suojelemassa rakkautta ja estämässä haureutta – kuten vanhakirkollinen ja luterilainen traditio opettavat – se tekee sitä aivan yhtä lailla sateenkaariparien kohdalla.

    • ”Onko aihetta synnyttää kirkkoa hajoittava kiista asiasta, joka ’voidaan jossakin mielessä nähdä liittyvän tradition virtaan” Tämä tekstisi on kuin suoraan Erasmuksen suusta contra Luther. Lisäksi ”jossain mielessä” ilmaisee aiheellisesti epävarmuutesi ko. asiassa. Spn-liitot kun eivät missään mielessä liity kirkon tradition virtaan.

    • Heikki Nieminen. Mies ja nainen edustavat luomisteologisessa ajattelussa kahta erilaista, toisiaan täydentävää kosmisia periaatteita, jotka Jumala loi alussa. Kun mies ja nainen yhdistyvät avioliitossa, kyseessä on alkukuvallisen eheyden palauttaminen.
      Näin ollen homoseksuaalisesta parisuhteesta puuttuvat nämä, miehen ja naisen välinen dualismi ja polariteetti. Tästä Paavali mainitsee ( Ef 5), ja on syytä mainita, että Ut eli kirkon liturgiassa.

      Sitten, avioliitossa saamme ja pyydämme anteeksi, puolisolta ja Jumalalta. Luterin kritiikki ei siis kohdistu tähän vaan skolastiikkaan. Ei tästä enempää. Mutta populismi ei aukaise käsitteistöä, vaan antaa virheellisen kuvan.

      Pyhyys on kristinuskon teksteissä aina logoksesta lähtevää, joten sen ilmeneminen kattaa koko kosmoksen. Sitä ei rajata.

      Luterilainen avioliittokäsitys ei ole koskaan ollut pelkkää ”maallistunutta juridiikkaa”, vaikka Luther korostikin sen kuuluvan maallisen regimentin piiriin. Koska avioliitolla on Jumalan sana, käsky ja lupaus, sillä on – kuten kirjoitat – sakraalinen luonne sekä hengellinen ja pyhittävä ulottuvuus. 1500 luvun luterilaisuus puhuu siis miehen ja naisen välisestä liitosta.

      Käytät paljon energiaa lutherin keksimään lain ja evankeliumin ja lähinnä lain tulkinta mekanismiin. Se on ymmärrettävää, mutta avioliitto oli olemassa paljon ennen luterilaisuutta. On paljon varhaisempia tekstejä avioliitosta miten kirkko on sen ymmärtänyt.

    • ”Tämä tekstisi on kuin suoraan Erasmuksen suusta.” Kiitän kohteliaisuudesta. Tyyliseikoilla ei kuitenkaan ole tässä merkitystä. Kysymykseni on edelleen, kannattaako hajottaa kirkkoa tällaisten ajallisten kysymysten vuoksi. Riidat ja eripura kuuluvat Paavalin mukaan lihan hedelmiin kuten kai muistamme.

    • ”Mies ja nainen edustavat luomisteologisessa ajattelussa kahta erilaista, toisiaan täydentävää kosmista periaatetta, jotka Jumala loi alussa.” Luomiskertomus ei kuvaa kosmisten periaatteiden syntyä vaan kouriintuntuvaa ruumiillisuutta. Ihminen luotiin mieheksi ja naiseksi maan tomusta, ei periaatteista. Sukupuolten erilaisuutta ei myöskään korosteta. Niin miehisyys kuin naiseuskin ovat ihmisen ominaisuuksia. – – – Itämaisen filosofian Yin ja Jang ovat asia erikseen.

    • Kannattaako Martti vielä kiitellä, kun kerran Jeesuskin sanoo: ”Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle vaan miekan.”

    • Sami. Puheesi ”kosmisista periaatteista”, ”dualismista” ja ”alkukuvallisesta eheydestä” on kaunista filosofiaa ja mystiikkaa, mutta se on lähempänä antiikin platonismia tai katolista sakramenttioppia kuin Martti Lutherin rehellistä, käytännöllistä maanviljelijä-luterilaisuutta.

      Kun kuittaat argumenttini ”populismina” ja toteat, että avioliitto oli olemassa paljon ennen luterilaisuutta, tulet samalla myöntäneeksi sen, mistä tämä koko keskustelu alkoi: sateenkaarivastaisuudelle ei löydy kestäviä perusteita luterilaisesta opista. Siksi joudutkin hakemaan vauhtia luterilaisuutta varhaisemmista, korkeakirkollisista traditioista, joissa avioliitto mystifioitiin maallisen elämän yläpuolelle.

      Luther nimenomaan halusi purkaa tämän kosmisen ja hierarkkisen mystiikan avioliiton ympäriltä. Hänelle avioliitto ei ollut mikään taivaallinen polariteettileikki, vaan arkinen, käsin kosketeltava sääty, jossa pestään vaippoja, jaetaan rahat ja kestetään toisen kiukuttelua. Se, että avioliitossa pyydetään ja saadaan anteeksi, on totta kai kristillistä arkea, mutta se toteutuu kaikissa ihmissuhteissa – ei vain heterosuhteissa. Anteeksianto ja rakkaus eivät vaadi toteutuakseen kosmista sukupuolidualismia, vaan kaksi vajavaista ihmistä.

      Paavali vertaa Efesolaiskirjeessä (Ef. 5) avioliittoa Kristuksen ja kirkon suhteeseen, mutta hänkin tekee sen muistuttaakseen miehiä rakastamaan vaimojaan uhrautuvasti – ei perustaakseen kosmista sääntökirjaa siitä, kuka saa solmia juridisen liiton 2000 vuotta myöhemmin.

      On totta, että 1500-luvulla puhuttiin miehen ja naisen välisestä liitosta, koska se oli sen ajan ainoa ajateltavissa oleva reaalitodellisuus. Mutta luterilainen teologia ei ole historian elävien kuvien museo. Jos lukitsemme kirkon opin 1500-luvun maailmankuvaan, hylkäämme luterilaisen periaatteen kirkosta, joka uudistuu jatkuvasti (ecclesia semper reformanda).

      Lopulta kyse on yksinkertaisesta asiasta: haluaako kirkko olla puolustamassa abstrakteja ”kosmisia polariteetteja” vai eläviä, lihasta ja verestä olevia ihmisiä, jotka haluavat sitoutua toisiinsa Jumalan ja seurakunnan edessä? Minulle luterilaisuus merkitsee jälkimmäistä. Kiitos tästä erittäin antoisasta ja syvästä teologisesta sparrauksesta!

    • ”Riidat ja eripura kuuluvat Paavalin mukaan lihan hedelmiin kuten kai muistamme.”

      Valikoivasti Paavalia; Paavalilla oli myös muuta sanottavaa blogilla olevaan keskusteluun liittyen. Paavali ymmärsi Kristuksen vahvistaneen jo luomisessa toteutuneen järjestyksen.

    • ”joudutkin hakemaan vauhtia luterilaisuutta varhaisemmista, korkeakirkollisista traditioista, joissa avioliitto mystifioitiin maallisen elämän yläpuolelle.”

      Luonnollisesta järjestyksestä ja tavallisesta elämästä on kysymys, ei mystiikasta.

    • Heikki, Luther oli itse nominalisti Luther tukeutui vahvasti antiikin moraalifilosofiaan ja erityisesti roomalaiseen stoalaisuuteen (kuten Ciceron tekstien kautta välittyneeseen ajatteluun). Joten kristityt ovat aina käyttäneet ja uudelleen sanoittaneet eri filosofioita, ei ole kysymys mystiikasta.

      Miehen ja naisen välinen liitto on uusi ontologinen todellisuus jossa on mahdollisuus kirkastaa ihminen. Se ei ole museo kamaa. Homoseksuaaliset suhteet sen sijaan nähdää Raamatun teksteissä taantumuksellisina. Kirkko ei siis uudistu homoseksuaalisuuden hyväksymisestä. Ef 5 tulkintasi loppuosa on erikoinen.

      Heikki haet itse perusteita avioliiton maallisuutta ja luterilaista sosiaalietiikkaa sovaltaen. On totta, että luther riisui ja pelkisti avioliiton. Mutta samalla puolusti avioliiton luomispohjaa. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi (1. Moos. 1:27) ja asetti heidät elämään yhdessä sukupuolten välisessä komplementaarisuudessa (toisiaan täydentävinä). Tämän näkemyksen mukaan homoseksuaalisuus ei vastaa Luojan alkuperäistä tarkoitusta ja muotoa luomakunnassa. Tämä on luterilaisuutta.

      Jos haetaan avioliiton perusteita, ei luterilainen teologia ole ainut ratkaisu, se ei pysähdy luterilaiseen näkemykseen. Se ei ole uskonpuhdistuksen idea.

    • Martti Pentti kirjoittaa; ” Luomiskertomus ei kuvaa kosmisten periaatteiden syntyä vaan kouriintuntuvaa ruumiillisuutta. Ihminen luotiin mieheksi ja naiseksi maan tomusta, ei periaatteista. Sukupuolten erilaisuutta ei myöskään korosteta. Niin miehisyys kuin naiseuskin ovat ihmisen ominaisuuksia. – – – Itämaisen filosofian Yin ja Jang ovat asia erikseen.”

      Ortodoksisessa ajattelussa koko näkyvä maailma on tehty heijastamaan näkymätöntä. Sukupuolten välinen dualismi (kaksinaisuus) on ikoni, joka osoittaa kahteen suureen hengelliseen mysteeriin:

      1. Kristus ja Kirkko: Kristus on Ylkä (miespuolinen periaate, aloitteentekijä, antaja) ja Kirkko on Morsian (naissukupuolinen periaate, vastaanottaja, synnyttäjä).

      2. Luoja ja Luomakunta: Jumalan ja maailman suhde nähdään samantyyppisenä liittona.

      Kun ortodoksinen teologia katsoo avioliittoa, se etsii tästä liitosta tätä nimenomaista salaisuutta. Koska samaa sukupuolta olevien liitosta puuttuu tämä rakenteellinen dualismi – siinä on kaksi samaa napaa – ortodoksinen ajattelu katsoo, ettei se voi kantaa sitä kosmista ja ikonista symboliikkaa, jota varten avioliiton mysteerio on perustettu.

      ​Kyse ei siis ole siitä, etteikö samaa sukupuolta olevien välillä voisi olla syvää rakkautta, uskollisuutta ja moraalista hyvyyttä. Ortodoksisen teologian näkökulmasta kyse on siitä, että avioliiton määritelmä ja sen sakramentaalinen fysiikka vaativat näiden kahden erillisen kosmisen navan – miehen ja naisen – läsnäoloa.

      Paavali rinnastaa tekstissä avioliiton miehen ja naisen välillä suoraan Kristuksen ja Kirkon väliseen suhteeseen. Tekstin huipentuma kuuluu näin:
      ​”’Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.’ Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja kirkkoa.” (Ef. 5:31–32)

      Ortodoksinen teologia lukee tätä kohtaa kirjaimellisesti ”salaisuutena” (kreikankielisessä alkutekstissä sana on mysterion, mistä juontuu sakramentin ortodoksinen nimi). Paavali ei käytä suhdetta vain vertauskuvana, vaan osoittaa, että miehen ja naisen välinen liitto on luotu heijastamaan näkymätöntä hengellistä todellisuutta.

      Efesolaiskirjeen luvussa 5 Paavali jakaa roolit ja suhteet tavalla, joka edellyttää kahta erilaista osapuolta (dualismia):

      ​Mies (Ylkä / Kristus-hahmo): Paavali kehottaa miehiä rakastamaan vaimoaan, ”niin kuin Kristuskin rakasti kirkkoa ja antoi itsensä alttiiksi sen puolesta” (Ef. 5:25). Mies edustaa tässä asetelmassa uhrautuvaa, aloitteentekevää ja elämää antavaa rakkautta.
      ​Nainen (Morsian / Kirkko-hahmo): Vaimon rooli rinnastuu Kirkkoon, joka ottaa tämän rakkauden vastaan, vastaa siihen ja saattaa sen hedelmälliseksi.

      ​Ortodoksisessa eksegetiikassa (raamatunselityksessä) katsotaan, että jos liitosta poistetaan tämä sukupuolten välinen ero, koko Paavalin rakentama ikoninen asetelma murtuu. Kahden miehen tai kahden naisen liitossa ei teologisessa mielessä pystytä mallintamaan tätä nimenomaista Kristus–Kirkko -polariteettia, koska molemmat edustavat samaa luomisen napaa.

      Martin väite, että ”sukupuolten erilaisuutta ei korosteta” ja että ”niin miehisyys kuin naiseuskin ovat ihmisen ominaisuuksia”, herättää ortodoksisessa teologiassa mielenkiintoisen sisäisen keskustelun.

      Idän kirkkoisiltä löytyy tähän kaksi tasoa, josta otan toisen;

      ​Gregorios Nyssalainen (k. 394) ja eskatologinen taso: Kirkkoisä Gregorios Nyssalainen kehitti ajatuksen, että sukupuolisuus (mieheksi ja naiseksi jakautuminen) oli Jumalalta tavallaan ”varautumista” ihmisen lankeemukseen ja kuolevaisuuteen, jotta suku pääsisi jatkumaan. Ylösnousemuksessa ja tulevassa maailmassa tämä biologinen sukupuolijako väistyy, sillä Jumalan valtakunnassa ”ei ole miestä eikä naista” (Gal. 3:28). Tässä suhteessa sukupuoli ei ole ihmisyyden absoluuttinen, ikuinen ydin, vaan tämänpuoleisen elämän ominaisuus.

      Pahoittelen tekstin pituutta.😓

    • Kiitos Sami. Hienosti kuvattu Kristuksen ja seurakunnan (Kirkon) välistä suhdetta. Raamatusta ei löydy tukea samaa sukupuolta olevien liitoille. Pienet lapsetkin ymmärtävät luonnostaan yksiselitteisesti mies/nainen välisen suhteen. Sama kaksinapaisuus esiintyy eläinkunnassa selvästi. Luomakunnan viesti on väkevä ja samassa linjassa Raamatun ilmoituksen kanssa.

    • Sami. Arvostan sitä, että toit keskusteluun Lutherin nominalistisen taustan ja stoalaisen moraalifilosofian vaikutuksen. Se on erinomainen historiallinen huomio. Jätät kuitenkin huomioimatta yhden tärkeän seikan.

      Nominalismihan nimenomaan opettaa, että ”yleiskäsitteet” tai abstrakteihin luontoihin perustuvat ”kosmiset järjestykset” eivät ole reaalisesti olemassa taivaassa, vaan ne ovat ihmisen luomia käsitteitä maallisen todellisuuden jäsentämiseksi. Stoalainen moraalifilosofia taas korostaa järjen ja luonnollisen moraalin käyttöä tässä maailmassa.

      Se, että kristityt ovat aina käyttäneet ja uudelleensanoittaneet kulloistakin filosofiaa, on täysin totta. Mutta juuri siksi sateenkaariteologiakin tekee nykyään täsmälleen samaa: se sanoittaa kristillistä avioliitto-oppia uudelleen nykyisen ihmiskäsityksen, psykologian ja biologisen tiedon valossa.

      Sanot, ettei ”luterilainen teologia ole ainut ratkaisu” ja ettei se ”pysähdy luterilaiseen näkemykseen”. Tässä tiivistyy koko tämän keskustelumme ydin: sateenkaarivastaisuudelle ei löydy kestäviä perusteita luterilaisen uskonpuhdistuksen omasta ytimestä (kuten regimenttiopista), vaan perusteita on pakko hakea muista, luterilaisuudelle vieraista filosofisista järjestelmistä ja traditioista.

      Suomen evankelis-luterilainen kirkko on kuitenkin sitoutunut luterilaiseen tunnustukseen. Ja luterilaisen teologian keskiössä on Kristus ja armo, ei biologinen komplementaarisuus tai ontologinen dualismi. Jos teemme miehen ja naisen välisestä polariteetista pelastushistoriallisen kynnyskysymyksen, korotamme biologisen sukupuolen ohi Kristuksen ja teemme siitä uuden epäjumalan.

      Se, että Luther 1500-luvulla puolusti avioliiton luomispohjaa miehen ja naisen välisenä, on selvää – se oli ainoa hänen tuntemansa todellisuus. Mutta uskonpuhdistuksen todellinen idea (ecclesia semper reformanda) oli siinä, että kirkko uskaltaa puhua oman aikansa ihmisille heidän omalla kielellään.

      Tämän päivän luterilainen kirkko tunnistaa, että myös sateenkaariparien suhteissa voi toteutua se sama Jumalan tarkoittama elämänikäinen uskollisuus, rakkaus ja toisen lohduttaminen.

    • ”Paavali ei käytä suhdetta vain vertauskuvana, vaan osoittaa, että miehen ja naisen välinen liitto on luotu heijastamaan näkymätöntä hengellistä todellisuutta.” Sitähän vertauskuva tarkoittaa, että se ’heijastaa näkymätöntä todellisuutta’. En ymmärrä, mitä ’vain’ tuohon vertauskuvaan kuuluu. – – – Mieheksi ja naiseksi jakautuminen tapahtui vasta sen jälkeen, kun ihminen oli luotu Jumalan kuvaksi mieheksi ja naiseksi.

  5. Heikki. Kirjoitat; ” Ja luterilaisen teologian keskiössä on Kristus ja armo ”. Mistä ihmeestä oikein puhut? En ole kuullut noin räikeätä väitettä vähään aikaan. Kannattaa lukea FC 11: toista.

    Jumala tuli ihmiseksi (mieheksi), ja Hänet synnytti nainen (Neitsyt Maria, Theotokos). Pelastushistoria on siis alusta asti kietoutunut sukupuolten konkreettiseen todellisuuteen. Homoseksuaaliset teot tuomitaan yksiselitteisesti.

    Luterilaiset osaavat kyllä perustella lukevathan he Raamattua. Siihen ei tarvita lutheria, ei nominalismia, ei lakia ja evankeliumin monimutkaista aparaattia.

    Ja jos luterilaiset eivät löydä perusteita, mitä epäilen, heidän on käännettävä katseensa yhtenäiskirkon teologiaan.

    • Jos väite siitä, että luterilaisen teologian keskiössä on Kristus ja armo, on mielestäsi ”räikeä”, olet tullut määritelleeksi luterilaisuuden täysin uudestaan. Koko uskonpuhdistus synnytettiin juuri tämän lauseen varaan: ihminen pelastuu yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden (sola gratia, sola fide, solus Christus).

      Viittaamasi Yksimielisyyden ohjeen 11. artikla (FC XI) nimenomaan alleviivaa tätä. Siellä sanotaan suoraan, että meidän ei tule etsiä Jumalan tahtoa ja valintaa salatuista järjestyksistä, vaan meidän on katsottava yksin Kristukseen, jossa Jumalan armo tarjotaan kaikille ihmisille. Tunnustus ei nosta sukupuolta tai biologiaa pelastuksen ehdoksi, vaan Kristuksen.

      Pelastushistoriassa Jumala tuli ihmiseksi, kyllä, mutta Hän tuli ihmisyyteen, ei sukupuolijärjestelmän vartijaksi. Kristuksen ristinkuolema ja ylösnousemus sovittivat maailman, eikä sitä armoa säännöstele kenenkään kromosomit tai biologinen polariteetti.

      Toteat itse, että jos luterilaiset eivät löydä perusteita kannallesi, heidän on käännettävä katseensa muualle. Tähän on hyvä lopettaa. Olemme nimittäin täysin samaa mieltä siitä kaikkein tärkeimmästä: sateenkaarivastaisuudelle ei löydy perusteita luterilaisesta teologiasta, vaan sitä varten on hylättävä uskonpuhdistuksen perintö ja palattava katolis-ortodoksiseen traditioon. Minä valitsen mieluummin luterilaisen armon ja Kristus-keskeisyyden.

    • ”Jumala tuli ihmiseksi, hänet synnytti nainen.” Jeesuksesta ei käytetä nimeä Naisen Poika vaan Ihmisen Poika.

    • Heikki. Sanomattakin on selvää, että ”sateenkaari” näyttäytyi aivan toisessa kontekstissa 1500-luvulla kuin tänään. Tuskin olisit saanut Martin (L.) samoihin kesäseuroihin kanssasi?

    • Reformaation aikana monia luostareita lakkautettiin. Tämän seurauksena monet entiset munkit ja nunnat poistuivat luostareista ja osa heistä meni naimisiin. Jotkut entiset munkit ja entiset nunnat avioituivat keskenään. Tunnetuin esimerkki on Luther itse, joka avioitui entisen nunnan Katharina von Boran kanssa vuonna 1525. Martilla oli oiva näkemys siitä minkä Jumala oli jo alussa nähnyt sangen hyväksi.

    • Heikki, etsi historiasta esimerkki, jossa spn-liitoja on vihitty k i r k o s s a. Et niitä löydä mistään ennen kuin nyt.

      Mutta mitä kertoo antiikin ajan roomalainen Decimus Juvenalis. (n. 60-135) Kaiken lisäksi on ”jopa niitä, jotka häpeämättömästi menevät naimisiin. Mies miehen kanssa.” Hääriitin aikana toisella on morsiamen rooli. Juvenaliksen mukaan on tultu pisteeseen, jolloin

      ”….jos vielä elää jonkin aikaa saa nähdä, voi kyllä vain, vastaavia riittejä juhlittavan julkisesti, ja kaiken lisäksi liitot tullaan viemään virallisiin rekistereihinkin.”

      Juvenalis, ollen aikaansa edellä, niin mitä me todistamme. Hän ennusti sen, mitä näemme nyt tapahtuvan lähes 2000 vuotta myöhemmin laillistaa spn-liitot. Juvenalis ennusti myös näiden parien vaatimuksen perustaa perhe.

      Ihminen syntiin langenneena on menettänyt Jumalan kuvan. Se tässä reaalimaailmassa unohdetaan. Aadam ja Eeva olivat kaikesta synnistä vapaat alussa. Sitten Saatana (joka on varsin tuttu kirosana) kylvi heihin synnin myrkyn, joka ilmenee meissä kaikissa jos jonkinlaisena vääristymänä ja poikkeavuutena. Se kaikki mikä ihmisluonnossa ilmenee on synnin vääristämä. Sekä heterot, että homot ovat sielunsa syvyydestä asti Saatanan vallan alaisia ja siinä pysyvät, ellei Jumala armosta meitä vapauta synnin orjuudesta.

      On turha kuvitella, että homseksuaalisuuden vääristymät yhtä vähän kuin heteroiden vääristymät olisivat millään tavalla Jumalan luomaa. Tämä aika ei kerta kaikkiaan tunne syntiinlankeemusta eikä sen syvyyttä. Mitä prof. Jouko N Martikaiseen tulee, hän teki ihan aiheesta selvän irtioton tästä kirkkoon sisälle tuodusta harhaopista. Se nyt ei ole uutta, että tämä leimataan konservatiiviseksi.

    • Kun argumentaatio siirtyy teologiasta, historiasta ja juridiikasta suoraan Saatanalla pelotteluun sekä kanssaihmisten nimittämiseen ”vääristymiksi” ja ”Saatanan vallan alaisiksi”, ollaan tultu pisteeseen, jossa asiallinen keskustelu on virallisesti päättynyt.

      Luterilaisessa kirkossa syntiinlankeemus on vakava asia, mutta meillä on aina uskottu, että syntisestä ja rikkinäisestä maailmasta huolimatta Jumalan kuva ihmisessä ei ole täysin pyyhkiytynyt pois. Ihminen on yhä kykenevä moraaliseen vastuullisuuteen, hyvyyteen, uskollisuuteen ja rakkauteen – asioihin, joita sateenkaariparien liitot ja perheet arjessaan todeksi elävät.

      Jos sinun teologiasi vaatii ihmisen demonisoimista ja elinikäisen uskollisuuden ja rakkauden kutsumista Saatanan kylvämäksi myrkyksi, se kertoo pelottavasta maailmankuvasta. Se on juuri sitä hengellistä väkivaltaa ja kiristystä, josta uskonpuhdistus halusi ihmiset vapauttaa.

      Historiasta ei tosiaan löydy esimerkkejä sateenkaariparien kirkollisesta vihkimisestä ennen nykyaikaa, aivan kuten sieltä ei löydy esimerkkejä naispapeista tai siitä, että eronneet saavat astella alttarille uudelleen. Kirkko on ennenkin elänyt ajassa ja muuttunut, ja se muuttuu nytkin, koska sen on pakko valita, palveleeko se eläviä ihmisiä vai kuolleita dogmeja.

      Tämän syvemmälle emme tässä keskustelussa pääse, ja tämän vihanlietsonnan edessä on hyvä laittaa piste. Kaikkea hyvää elämääsi.

    • ”Saatanalla pelotteluun sekä kanssaihmisten nimittämiseen ”vääristymiksi” ” (Heikki N.)

      Heikki. Olet myös itse myöntänyt, että me kaikki olemme langenneet Jumalan vastustajan ansaan. Se, mikä oli alussa sangen hyvää, turmeltui. Elämään tuli osaksemme rikkaruohot, saasteet, ilmastomuutos, ihmisten väliset pienet sekä suuret riidat, tapot ja murhat. Tätä kaikkea media levittää eteemme aamuin ja illoin. Tämä on totta tänään.

      Paha on olemassa. Se voidaan tunnistaa. Kosti Vasumäki ei tee nostoa yhden ihmisryhmän kohdalla. Kosti toteaa edellä Jumalan vastustajasta: ”kylvi heihin synnin myrkyn, joka ilmenee meissä kaikissa jos jonkinlaisena vääristymänä ja poikkeavuutena. Se kaikki mikä ihmisluonnossa ilmenee on synnin vääristämä. Sekä heterot, että homot…”

      Heikki. Kuka tai ketkä tässä Kostin kommentissa selvisivät ns. puhtain paperein? Paha on aiheuttanut vääristymiä kaikkeen inhimilliseen elämään. Some sokeuttaa helposti. Näköä voi kirkastaa niin, että lukee viestit läpi huolellisesti.

      Ihminen kykenee myös edellä kuvatun lisäksi hyvään. Jumala rakkaudessaan antaa auringon paistaa sekä hyville että pahoille. Tämä Jumalan ylläpitämä moninainen todellisuus toteutuu kaikessa elämässä eikä vain evlut maailmassa. Paha on voitettu. Kristus lupaa ikuisen elämän niille, jotka uskovat häneen.

    • Kiitos Kari. Todella en tee nostoa yhden ihmisryhmän kohdalla. Totuus lankkemuksesta ei muuksi muutu, eikä myöskään se, kuka meidät langetti. Luther esittää omalta osaltaan sen perusteellisesti. Mutta myös sen, että Kristus on meidät kaikki lunastanut.

      Katsokaamme ristille, minkä hirvittävän kärsimyksen Jeesus viattomana sai kärsiä edestämme, kun Jumalan viha kohtasi hänet syntimme takia, että me saisimme uskossa Kristukseen iankaikkisen elämän. Yhdyn täysin prof. Emeritus

    • Kiitos Kari ja Kosti näistä täsmennyksistä. On hyvä, että täsmensitte oppianne yleisestä turmeluksesta – se tekee tekstienne logiikan selväksi.

      Se ei kuitenkaan muuta sitä reaalimaailman tosiasiaa, että tämä oppi kohdennetaan käytännön kirkkopolitiikassa ja alttarille pääsyssä aina vain yhtä tiettyä ihmisryhmää vastaan.

      Kuten totesin, meillä on tässä asiassa perustavanlaatuinen ja sovittamaton näkemysero kirkon tehtävästä, luterilaisuudesta ja ihmisyydestä, eikä se jatkamalla muutu.

      Toivotan teille molemmille vilpittömästi hyvää ja siunattua kesän jatkoa! Keskustelu on osaltani päättynyt.

    • ”On turha kuvitella, että homseksuaalisuuden vääristymät yhtä vähän kuin heteroiden vääristymät olisivat millään tavalla Jumalan luomaa.” Tämä asennoituminen johtaa suoraan siihen, että kaikki poikkeamat ns normaalista ihmiskuvasta olisivat saatanallisia vääristymiä. Ehkä sokeuden, kuurouden, rampuuden ja kyttyräselkäisyyden lisäksi katsotaan ’väärä ihonvärikin’ vääristymäksi. Pelottaa.

    • Heikki. Totta. Saatana hätkäyttää ja aiheuttaa erilaisia hätäpurkauksia. Jeesus puhuu kuitenkin yhtä itsestään selvänä asiasta sekä Jumalasta että Saatanasta. Hän nimittää Saatanaa murhaajaksi, valheen isäksi sekä tämän maailman ruhtinaaksi. Syntiinlankeemus nyt on vain fakta tässä maailmassa – Saatanan aiheuttamana. Ei se muuksi muutu. Mutta ei siitä sen enempää.

      Miksi sitten pitäisi hyväksyä ulkopäin tuodun ideologian tunkeutumisen kirkon sisälle todistetusti harhaoppina. On – eri asia -, miten ihminen kokee identiteettinsä, kuin vaatia sen tuomista osaksi kirkollista toimitusta, kun se ei ole koskaan ennen kuulunut kirkon oppiin ja kirkon historiaan, kuten itsekin myönsit. Etkä olisi voinut muuta tehdä, kun argumentaatio tässä asiassa kirkon opin muutosta vastaan on niin vahva.

      Totta on, että näkemyseromme ovat ristiriidassa mutta kiitos keskustelusta ja hyvää kesää myöskin!

    • ”Älä pelkää!” En pelkää sinua, Kosti Vasumäki, vaan sitä ilmapiirin yleistä muutosta, johon sinäkin näytät liittyvän. Kovenevat asenteet kaikkea erilaisuutta kohtaan vaarantavat vähitellen yhteiskuntarauhan. Siitä olen huolissani.

  6. Sivistys kirkossa voisi olla erilaisuuden ja erilaisten tulkintojen kunnioittamista ja elämistä yhdessä uskossa, toivossa ja rakkaudessa, mutta Suomenkin kirkossa on tärkeintä palvoa yhtä ja ainoaa oikea näkemystä joka asiassa. Me emme aidosti kunnioita erilaisia tulkintoja Jeesuksesta. Moni piispa toivoo, että kirkko vaikenee ja on hiljaa kiusallisista kysymyksistä ja ideoista. Yksi esimerkki on vaikkapa Wille Riekkisen ehdotus kirkon uudistamisesta. Asioita, joita on esitetty jo pitkään, mutta kuten eräs piispa minulle totesi, ettei hän halua antaa palstatilaa vaihtoehtoisille teologioille.

  7. 14 artikla Kirkosta
    Kirkko on Jumalaan uskovien eli pyhien yhteisö. Kirkko ilmenee paikallisesti seurakuntana.
    Kirkon tehtävänä on kuuluttaa Jumalan sanomaa ja opettaa tätä kristillistä sanomaa eri tavoin. Kirkon tehtävänä on myös toimittaa sakramentit, pitää messuja ja erilaisia tilaisuuksia kristillisen sanoman esille tuomiseksi ja uskonelämän hoitamiseksi. Kirkon tehtäviin kuuluu myös toimia ja elää tämän kristillisen sanoman mukaisesti vuorovaikutuksessa muuhun yhteiskuntaan. Kirkon tehtäväkenttänä on koko maailma.

    Kirkko ei ole hierarkkinen uskonyhteisö, vaan tasa-arvoinen ja demokraattinen kristittyjen yhteisö. Kaikki kristityt ovat samanarvoisia keskenään ja oikeutettuja tulkitsemaan Jumalan sanomaa ensimmäisen pääsiäisen tapahtumien edessä.

    Kristittyjen yhteys ja kirkon ykseys ei synny yhteisestä kristillisen sanoman tulkinnasta tai opillisesta yksimielisyydestä, vaan yhteisestä uskosta eli luottamuksesta Jumalaan.

    15 artikla Kirkon virasta
    Kirkon virka on kristittyjen yhteinen tehtävä. Tämä tunnustuskirja kannattaa yleistä pappeutta ja kaikkien seurakuntalaisten vapaata osallistumista kirkon tehtäviin.
    Jokainen kirkon jäsen eli seurakuntalainen on oikeutettu toimimaan pappina ja tulkitsemaan kristillistä sanomaa, puhumaan ja opettamaan messuissa ja muissa kirkon tilaisuuksissa sekä toimittamaan sakramentteja yhdessä muiden kristittyjen kanssa. Seurakunnat voivat kuitenkin perustaa erityisiä ammattivirkoja erilaisiin työtehtäviin toimintansa tehostamiseksi ja helpottamiseksi, mikäli seurakuntalaiset niin haluavat.

    16 artikla Paaviudesta
    Paavius on historiallinen katolisen kirkon johtamistapa. Paavi voidaan tulkita kirkon ykseyden symboliksi ja kirkon yhteiseksi puhemieheksi sekä yleisen kirkolliskokouksen puheenjohtajaksi. Ylin valta kirkossa kuuluu aina sen jäsenille ja näiden kristittyjen valitsemille luottamuselimille. Paikallisuus on suositeltavaa kirkon hallinnossa. Kristittyjen yhteisiä kirkolliskokouksia tarvitaan lisäämään keskinäistä yhteistyötä ja -toimintaa sekä vahvistamaan yhteenkuuluvuutta yhteisen kirkon jäseninä. Kirkolliskokoukset ovat erehtyväisiä ja ymmärrys kristillisestä sanomasta jatkuvasti kehittyvä ja uudistuva.

Vierasblogi
Vierasblogi
Kotimaan Vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä Kotimaan toimitukseen.