Kenen kirkkoherra? Olen ollut siinä käsityksessä, että seurakuntalaiset valitsevat itselleen (=seurakunnalle) kirkkoherran. Nyt on käynyt ilmi, että myös hiippakunnan tuomiokapituli haluaa vaaliin roolin.
Aihe nousi voimakkaammin esiin, kun Helsinkiin valittiin uutta tuomiorovastia eli tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherraa. Seurakunta halusi käyttää välillistä vaalia eli että valinnan tekisi seurakuntaneuvosto. Kapituli oli välittömän vaalin kannalla ja piispa Teemu Laajasalo oli voimakkaasti sillä kannalla. Välitön vaali tuli valituksi.
Välitön eli jäsenvaali on ensisijainen vaalitapa, mutta seurakunta voi esittää välillistä vaalia. Kapituli päättää eli sillä on viimeinen sana tässä asiassa.
Espoon piispa Kaisamari Hintikka asettui uusimmassa Hiipassa (Espoon hiippakunnan tiedote) Laajasalon kannalle ja puolusti tuomiokapitulin oikeutta ottaa kantaa valintatapaan.
Kirkkoherran vaalitapa oli keväällä esillä myös kirkolliskokouksessa, jossa käsiteltiin aloitetta, että vaalitavat olisivat samanarvoisia.
Piispa Hintikka kirjoittaa Hiipassa: ”Aloitteen tavoitteena on, että kirkkoherran välillinen ja välitön vaalitapa olisivat jatkossa keskenään tasavertaisessa asemassa. Tällä hetkellä välitön vaali on ensisijainen vaalitapa. Tuomiokapituli voi kuitenkin kirkkovaltuuston tai seurakuntaneuvoston pyynnöstä päättää, että kirkkoherra valitaan välillisellä vaalilla. Vaalitavasta säädetään sekä kirkkolaissa että kirkkojärjestyksessä.”
Hän jatkoi: ”Keskustelun kärki ei niinkään kohdistunut vaalitapaan, vaan tuomiokapitulin rooliin sen valinnassa. Onko siis oikein, että tuomiokapituli puuttuu asiaan vai pitäisikö seurakuntien saada päättää kirkkoherran vaalitavasta itsenäisesti?”
Piispa Hintikka vastasi, että ”On oikein, ja ei pitäisi”.
Hän perustelee tätä sillä, että kirkkoherran valinta ei ole pelkästään seurakunnan itsehallintoa koskeva asia. ”Kirkkoherrakandidaatit on vihitty kirkon virkaan, eikä pappisvirkaa vihkimysvirkana ja kirkkoherran virkaa julkisoikeudellisena palvelussuhteena voi erottaa toisistaan. Ne ovat molemmat kytköksissä myös tuomiokapitulin ja piispan toimivaltaan, siis kaitsennan ja valvontatehtävän piiriin.”
”Siksi kirkkoherran valinta koskee samanaikaisesti sekä paikallisen seurakunnan itsehallintoa että kirkon ja hiippakunnan kokonaisetua.”
Hän vielä korostaa, että tuomiokapituli ja seurakunta valmistelevat kirkkoherranvaalia tiiviisti yhdessä tavoitteena paras lopputulos
Tuomiokapitulissa ylin valta on täysistunnolla, jonka kokoonpano määräytyy sen verran monen mutkan kautta, että vallan lähde on hämärän peitossa.
Tämä kuvaa havainnollisesti yhtä kirkon demokratian solmukohtaa, jossa vaikutetaan päätökseen kahdesta suunnasta, ”vedetään ja työnnetään” samanaikaisesti.
Kirkkoherra on siis toisaalta piispan ja kapitulin edustaja seurakunnassa ja toisaalta seurakuntalaisten valitsema seurakunnan johtaja. Piispalle hän on johtamisen väline seurakuntaan päin. Samalla hänen tulisi toteuttaa seurakuntalaisten tarpeita ja toiveita.
Lyhyesti: mahdoton tehtävä.
Käytännössä piispan vaikutusvalta kirkkoherraan on paljon seurakuntalaisten valtaa vahvempi. Piispalla ja kapitulilla on valta ojentaa kirkkoherraa, jopa laittaa viralta. Seurakuntalaisilla ei tällaista valtaa ole.
Usein ajatellaan, että kirkko rakentuu ylhäältä alas. Maallisessa mielessä ylimpänä ovat piispat ja muut kirjanoppineet, alimpana seurakuntalaiset. Valtaa käytetään ylhäältä alas.
Sen voisi ajatella myös toisinpäin. Kirkko rakentuisikin alhaalta, seurakuntalaisista ylöspäin.
Kulmakivenä olisi seurakuntalainen ja hänen jumalasuhteensa.
Kirkon demokratia ja hallinto kipuilevat tämän ristiriidan kanssa. Valta ja vastuu peitttyvät hämärään.
Onpa hyvää pohdiskelua, kiitos siitä.
Kaisamari Hintikka kirjoittaa, että ”kirkkoherran valinta koskee samanaikaisesti sekä paikallisen seurakunnan itsehallintoa että kirkon ja hiippakunnan kokonaisetua”. Ristiriidan ydin tulee ilmi tässä lausumassa.
Tuomiokapituli pitää kirkkoherran vaalissa huolta kirkon ja hiippakunnan kokonaisedusta antamalla lausunnon tehtävää hakeneista ja ohjaa näin seurakunnassa tapahtuvaa valintaa. Lausunnollaan se karsii pois tehtävään vähemmän pätevät ja tyystin ”mahdottomat”.
Näin tuomiokapituli tosiasiassa rajoittaa seurakunnan itsehallinntoa. Kysymys kuuluu, onko perusteltua, että se voi vaalitapaan puuttumalla mennä vielä pidemmälle seurakunnan itsehallinnon rajoittamisessa?
Seurakunnan päättäjät kyllä osaavat kirkkoherraa valitessaan ajatella asiaa myös kirkon ja hiippakunnan kannalta. Olin seurakuntaneuvoston ja valintaa valmistelevan työryhmän jäsenenä vaikuttamassa nyt eläkkeelle jääneen Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherran valintaan. Ymmärsimme, että emme ole valitsemassa vain oman seurakunnan kirkkoherraa, vaan myös tuomiokapitulin varapuheenjohtajaa. Tämä oli yhtenä perusteena sille, että päädyimme valinnan suorittamiseen seurakuntaneuvostossa.
Markku J.,
Kirjoitit ”Kirkko rakentuisikin alhaalta, seurakuntalaisista ylöspäin.” Tämä on outo ja Kirkolle vieras ajatus ja on johtanut ja johtaa erilaisiin lahkoutumisiin ja itse-tehtyihin uskontoihin ja oppeihin. Tämä tarkoittaisi, että satunnainen enemmistö päättää milloin mistäkin uudesta opista tai käytännöstä (”naispappeus”, haureelliset ”avioliitot” jne.)
Kirkon pää on Kristus, ja piispat toimivat hänen alaisuudessaan ja ovat vastuussa laumansa kaitsemisesta. Kirkossa (siis ortodoksisessa) piispa on keskeinen toimija. Piispa mm. päättää pappien kelpoisuudesta eri tehtäviin. Luottamushenkilöiden rooli on olla apuna piispalle.
Hyvää pohdintaa. Selkeä perussääntö olisi, että piispa (ja tuomiokapituli) ehdottavat paimenta seurakunnalle ja seurakunnalla on valta valita, ottaa tai jättää. Jännite on helposti juurikin siinä, onko kirkkoherra enemmän seurakuntansa paimen ja sen erilaisten toiveiden edustaja suhteessa piispaan ja tuomiokapituliin vaiko enemmän piispan ja tuomiokapitulin edustaja suhteessa seurakuntaan. Yhtälö on vaikea, jos seurakunnan ja piispan/tuomiokapitulin linjat ovat vastakkaiset jossakin keskeisessä asiassa. Yhtälö on mahdoton, jos seurakunnan luottamushenkilöt ovat lisäksi vahvasti jakautuneita vastakkaisiin leireihin.
Tulkitsenko oikein, että piispakunnassa on pyrkimystä oman valtansa ja asemansa vahvistamiseen suhteessa paikallisseurakuntaan?