Herätyskristittyjen hätähuuto (Leif Nummelan pääkirjoitus)

Luin tänä aamuna Leif Nummelan pääkirjoituksen Uusi Tien verkkolehdestä https://uusitie.com/antakaa-perinteisille-heratyskristityille-tilaa-kirkossa/

Teen sieltä muutamia nostaja ja kommentoin niihin omien havaintojen ja lukemani pohjalta. Heti alussa kiinnitän huomiota sanaan herätyskristitty. Se on varmaan tietoisesti valittu konservatiivi sanan sijaa, joka tässä yhteydessä tuntuu olevan lähes kirosanan kaltainen monille. Herätyskristitty toki on kattavampi ja sen alle mahtuu jo laajempi joukko, joka tosin ajattelee virkakysymyksestä eri tavalla. No se on sivuhuomio ehkä takerru tähän enempää.

Intro: Kansainvälinen tilanne virkakysymyksessä

  • Enemmistö kristillisen kirkon papeista on miehiä, kun lasketaan katoliset, ortodoksit, vapaat suunnat, baptistit, luterilaiset, reformoidut, metodistit, anglikaanit etc.
  • Nummelan mukaan Suomessa perinteisellä virkakannalla olevia kohdellaan jäätävästi.

A. Perinteisen virkakannan edustajien huono kohtelu

  • Esimerkkejä huonosta kohtelusta:
  • 1. Ensin perinteisellä virkakannalla olevilta otettiin pois mahdollisuus saada pappisvihkimys.
  • Kommentti: Tässä viitataan Heikan työryhmän mietintöön, jonka seuraksena perinteinen virkakannan edustajien pappisvihkimyksen saaminen vaikeutui merkittävästi.
  • 2.Sitten osa jo kirkossa vihityistä papeista potkittiin ulos viroistaan.
  • Kommentti: Tämä tapaus lienee yksi tunnetuimmista. https://yle.fi/uutiset/3-5935544    Rankisen tapaus osoittaa, että oikeus asettui myös uudessa tilanteessa sen kannalle, että miespappi ei voi kieltäytyä työtehtävään kuuluvasta ehtoollisen jaosta naispapin kanssa. Kuten tiedämme, niin perinteisen virkakannan edustajilla on vielä työpaikkoja kirkon herätysliikkeissä ja järjestöissä. Pysyykö tilanne ennallaan vielä 2020-luvulla?
  • 3. Sen jälkeen alettiin siellä täällä ottaa pois tietyille naispappeuteen ja uuteen avioliittokäsitykseen kriittisesti suhtautuville järjestöille osoitettuja seurakuntien määrärahoja.
  • Kommentti: No tässä Sley, Kylväjä, Kansanlähetys kärsivät Suomen Lähetysseuran ja Kirkon ulkomaanavun kustannuksella. Henkilökohtaisesti tätä on vaikeinta ymmärtää. Monilla lähetyskentillä eletään niin erilaisessa todellisuudeessa ja ei siellä virkakysymyksen ole ensisijaisia lainkaan. Tässä sahataan helposti omaa jalkaa ja Kristuksen maailmanlaajuinen ruumis kärsii sisäisestä kirkkopolitiikasta. Ymmärrän sen, että perinteisellä virkakannalla olevien kotimaan toimintojen rahoihin kosketaan, mutta miksi niiden heikompien ja vähäosaisten pitää kärsiä Afrikassa ja Aasiassa, joilla ei ole osaa eikä arpaa näihin kysymyksiin. Rahojen eväämistä on perusteltu sillä, että halutaan viedä länsimaisia arvoja kuten tasa-arvo myös kohdemaihin.
  • 4. Sitten arkkipiispa kielsi Turussa Maata näkyvissä -festareilla ehtoollisen viettämisen ilman naispappeja

  • Kommentti: Tämä oli kova paikka eikä pelkästään Sley:lle. Arkkipiispan päätös sai toki kiitosta ja se oli suoraselkäinen sekä nykyisten kirkon pelisääntöjen mukainen. Silti eniten tässsä kärsivät ne nuoret, joilta vietiin mahdollisuus siihen ainutlaatuiseen mahdollisuuteen päästä ehtoollisellle. Moni festari-nuorista ei välttämättä käy edes kerran vuodessa ehtoollisella… Voi olla, että ehtoollinen ei enää palaa sinne, mutta aika näyttää. No Sley veti ässän hihasta ja alkoi mainostaa pitävänsä Suomen suurimman nuortenillan. Kuitenkin onhan se eriasia kuin Herran ehtoollinen.

  • 5.Sitten helsinkiläisessä Paavalin kirkossa kiellettiin naispappeuteen ja uuteen avioliittokäsitykseen torjuvasti – juuri Paavalin opetusten tähden – suhtautuvien järjestöjen materiaalin jakaminen.

    Kommentti: Jokainen seurakunta saa toki päättää millaista materiaalia pitää esillä. Olisiko silti reilua antaa kaikkien kukkien kukkia. Kun vierekkäin on kirkon konservatiivisen herätysliikkeen mainos ja sateenkaarimessun mainos se kuvastaa vallitsevaa tilannetta todella hyvin. Olemme jakautuneet pienempiin porukoihin kirkon sisällä.

B. Klassisen virkakannan edustajat ovat muinaisjäänne

Nummela: ”joillekin kirkossa jo pelkkä klassisella virkakannalla olevien, ja sen mukaisesti toimivien, olemassaolo on sietämätön ajatus. Täytyy ihmetellä konservatiivisten kristittyjen kärsivällisyyttä tässä tilanteessa.

Kun kirkolliskokous hiljattain päätti, ettei kirkko laajenna avioliittokäsitystään koskemaan myös samaa sukupuolta olevia pareja, ”sateenkaaripapit” päättivät olla välittämättä päätöksestä ja jatkoivat näiden parien vihkimistä.

Sateenkaaririntamaan kuuluva teologian tohtori Vesa Hirvonen toteaa Kotimaa24:n blogissa (23.1.): ”Minusta näyttää siltä, että tilanne kärjistyy, jos seurakuntalainen tai ryhmä tuntee joutuvansa ratkaisevalla tavalla osalliseksi itselleen mahdottomasta asiasta. – – Yhteisen kirkkoon kuuluminen on vaikeaa tai mahdotonta niille, joiden mielestä ei voi kuulua kirkkoon, jossa edes periaatetasolla sallitaan itselle mahdoton asia. Jos riittää, että itse ei asiaa tarvitse hyväksyä tai sen voi käytännössä väistää, voi kuulua yhteiseen kirkkoon.”

Suurin piirtein näin se on. Ihmisten pakottaminen toimimaan omaa vakaumustaan vastaan toimii harvoin.

Kommentti: Nummela sanoittaa huolensa paperille. Pakottamistakin on jo ehdotettu ja jokainen voi tietenkin miettiä siinä kohtaa, miten itse Jeesus toimisi. Vastakkain ovat erilaisen vakaumukset joiden yhteensovittaminen tuntuu todella haastavalta. Nummela itse puhui sateenkaariparien vihkimisestä syntinä ja monet papeista näkee sen olevan itse Jeesuksen seuraamista. Miten tämä ristiriita ratkaistaan?

Timo Pöyhösen ehdotus on mielestäni todella kannatettava.

”Kolmanneksi pitää luoda väylä perustaa suoraan kapitulien alle ns. henkilö- eli yhteisöseurakuntia, joissa sallitaan alueseurakuntia suurempi vapaus itsenäiseen teologiaan ja kulttuuriin.

Näiden turvatekijöiden seurauksena kirkostamme voisi kehittyä ”sateenvarjokirkko”, joka muodostuu teologisesti ja toiminnallisesti erilaisista  seurakunnista ja yhteisöistä. Kaikkia seurakuntia yhdistäisi kuitenkin sitoutuminen piispalliseen kaitsentaan ja CA7:n pykäliin (evankeliumi ja sakramentit) vaikka muuten niissä voisi olla hyvinkin erilaisia painotuksia ja kulttuureita. Sateenvarjokirkko olisi samalla tie nykyistä joustavampaan ihmisten tavoittamiseen, sillä se lisäisi seurakuntaelämän monimuotoisuutta.”  (Timo Pöyhönen blogi 20.1.2020 https://www.kotimaa.fi/blogit/sopuratkaisu-parisuhdekiistaan/)

 

C. Kirkkoherrat paljon vartijoina ja mahdollistajina

”Niin kuin kirkkoherrana toimiva ja perinteisellä kannalla oleville omassa seurakunnassaan tilaa järjestänyt Kaisa Huhtala sanoi jo vuonna 2017: ”Meidän kirkossa on sellaisia ihmisiä, jotka jostakin syystä ajattelevat, että nainen ei voi olla pappi. Minua ei häiritse, että joku ajattelee sillä tavalla. Ei se ole minulta pois.” (Aamulehti 20.11.2017)

Kommentti: Tämä on sitten täysin kiinni siitä kuka on kirkkoherrana. Osalla paikkakunnalla tämä on mahdollista. Teemu Laajasalokin kokeili sitä aikanaan Helsingissä, mutta ne messut loppuivat lyhyeen.

 

Loppukommentit:

  • Perinteisellä virkannalla olevia on paljon enemmän itse seurakuntaväessä ja luottamushenkilöissä kuin papistossa. Seurakuntalaiset saavat toki itse valita mihin messuun tai seurakuntaan menevät. Olen kuullut siitäkin, että osa valitsee mielummin naispapin esim.kastetilaisuuteen.
  • Teologisessa tiedekunnan opiskelijajoukko on kirjavaa. Omien havaintojen mukaan siellä on ortodokseja, sateenkaariväkeä, perinteisen virkakunnan edustajia, pakanoita, agnostikkoja, muslimeja, katolisia,  ja jopa yhä enemmän lähetyshiippakuntalaisia. Luther-säätiö viihkii 5-7 miestä papiksi vuosittain, joten se on monelle todellinen työllistymisvaihtoehto.
  • Näppituntumalta merkittävä osa teologian opiskelijoista (kirkon jäsenisssä yhtä lailla heitä on) on kuitenkin luterilaisia keskikirkollisia, jotka hyväksyvät naispappeuden, mutta ajattelevat eri tavalla avioliittokysymyksestä. He eivät kuitenkaan ole siinä äänekkäitä suuntaan tai toiseen. Heitä voisi kutsua TOLKUN kristityiksi, jotka tahtovat rakentaa siltoja eivätkä polttaa niitä. Itse kuulun tähän joukkoon.
  • Toivon ja rukoilen, että tuleva kirkolliskokous antaa elintilaa koko kirkon joukolle. Kyllä meillä erilaisuudelle tilaa on. Eivät kirkon kuitenkaan liian täynnä monessa paikassa sunnuntain messuissa ole paitsi toki joissakin paikoissa:)

 

 

    • ”Katolinen, ortodoksinen, luterilainen, helluntailainen … uskonnäkemys ei ole yhteen sovitettavissa.” Usko ei onneksi ole uskoa näkemykseen vaan uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Uskonnäkemykset ovat yrityksiä sanoittaa jotain, joka jää aina lopullisesti sanoittamatta. Eri lähtökohdista ja näkökulmista johtuen sanoitukset poikkeavat toisistaan. Se ei tarkoita, että se, mitä yritetään sanoittaa, olisi eri.

    • Martti Pentti se mitä yrität sanoittaa on epäselvää, siis kun eri ”uskon näkemykset” johtavat sotiin ja toisten tappamiseen niin kuinka ne voivat olla saman rakkauden lähteestä?

    • Martti P.

      No, totuus on, että vaikka uskon kohde tai uskontunnustus olisi sama, erottavia seikkoja on niin paljon, että ollaan eri kirkkoina eikä voi edes kuvitella paluuta yhdeksi kirkoksi.

    • Anita,

      Kunhan heitin ajatuksen, jotta muistaisimme, että kaikki uskomme samaan Jeesukseen. Me ihmiset itse heitämme itsemme aina vain pienempiin ja pienempiin lokeroihin monien sivuasioiden myötä.
      On ehkä mukavampi olla, kun kaikki omassa lokerossa olevat ovat samaa mieltä ja jos ei ole, niin sitten taas jakaannutaan.

    • ”Kun eri ’uskon näkemykset’ johtavat sotiin ja toisten tappamiseen niin kuinka ne voivat olla saman rakkauden lähteestä?” Perkele iskee nähtävästi inhottavimmin juuri sinne, missä rakkauden lähde vaikuttaa.

Yli-Jaakkola Juha
Yli-Jaakkola Juha
Maaseudulla kasvanut ja urbaaneissa ympyröissä asunut mies. Toimin nykyään Kansan Raamattuseuran kaupunkityöntekijänä Turussa. Luottamustehtävänä on Turku Mission toiminnanjohtajan pesti. Kristittyjen yhteys, rukous ja elävä kristillisyys sen monissa muodoissa ovat lähellä sydäntäni.