Luin tänä aamuna Leif Nummelan pääkirjoituksen Uusi Tien verkkolehdestä https://uusitie.com/antakaa-perinteisille-heratyskristityille-tilaa-kirkossa/
Teen sieltä muutamia nostaja ja kommentoin niihin omien havaintojen ja lukemani pohjalta. Heti alussa kiinnitän huomiota sanaan herätyskristitty. Se on varmaan tietoisesti valittu konservatiivi sanan sijaa, joka tässä yhteydessä tuntuu olevan lähes kirosanan kaltainen monille. Herätyskristitty toki on kattavampi ja sen alle mahtuu jo laajempi joukko, joka tosin ajattelee virkakysymyksestä eri tavalla. No se on sivuhuomio ehkä takerru tähän enempää.
Intro: Kansainvälinen tilanne virkakysymyksessä
- Enemmistö kristillisen kirkon papeista on miehiä, kun lasketaan katoliset, ortodoksit, vapaat suunnat, baptistit, luterilaiset, reformoidut, metodistit, anglikaanit etc.
- Nummelan mukaan Suomessa perinteisellä virkakannalla olevia kohdellaan jäätävästi.
A. Perinteisen virkakannan edustajien huono kohtelu
- Esimerkkejä huonosta kohtelusta:
- 1. Ensin perinteisellä virkakannalla olevilta otettiin pois mahdollisuus saada pappisvihkimys.
- Kommentti: Tässä viitataan Heikan työryhmän mietintöön, jonka seuraksena perinteinen virkakannan edustajien pappisvihkimyksen saaminen vaikeutui merkittävästi.
- 2.Sitten osa jo kirkossa vihityistä papeista potkittiin ulos viroistaan.
- Kommentti: Tämä tapaus lienee yksi tunnetuimmista. https://yle.fi/uutiset/3-5935544 Rankisen tapaus osoittaa, että oikeus asettui myös uudessa tilanteessa sen kannalle, että miespappi ei voi kieltäytyä työtehtävään kuuluvasta ehtoollisen jaosta naispapin kanssa. Kuten tiedämme, niin perinteisen virkakannan edustajilla on vielä työpaikkoja kirkon herätysliikkeissä ja järjestöissä. Pysyykö tilanne ennallaan vielä 2020-luvulla?
- 3. Sen jälkeen alettiin siellä täällä ottaa pois tietyille naispappeuteen ja uuteen avioliittokäsitykseen kriittisesti suhtautuville järjestöille osoitettuja seurakuntien määrärahoja.
- Kommentti: No tässä Sley, Kylväjä, Kansanlähetys kärsivät Suomen Lähetysseuran ja Kirkon ulkomaanavun kustannuksella. Henkilökohtaisesti tätä on vaikeinta ymmärtää. Monilla lähetyskentillä eletään niin erilaisessa todellisuudeessa ja ei siellä virkakysymyksen ole ensisijaisia lainkaan. Tässä sahataan helposti omaa jalkaa ja Kristuksen maailmanlaajuinen ruumis kärsii sisäisestä kirkkopolitiikasta. Ymmärrän sen, että perinteisellä virkakannalla olevien kotimaan toimintojen rahoihin kosketaan, mutta miksi niiden heikompien ja vähäosaisten pitää kärsiä Afrikassa ja Aasiassa, joilla ei ole osaa eikä arpaa näihin kysymyksiin. Rahojen eväämistä on perusteltu sillä, että halutaan viedä länsimaisia arvoja kuten tasa-arvo myös kohdemaihin.
-
4. Sitten arkkipiispa kielsi Turussa Maata näkyvissä -festareilla ehtoollisen viettämisen ilman naispappeja
-
Kommentti: Tämä oli kova paikka eikä pelkästään Sley:lle. Arkkipiispan päätös sai toki kiitosta ja se oli suoraselkäinen sekä nykyisten kirkon pelisääntöjen mukainen. Silti eniten tässsä kärsivät ne nuoret, joilta vietiin mahdollisuus siihen ainutlaatuiseen mahdollisuuteen päästä ehtoollisellle. Moni festari-nuorista ei välttämättä käy edes kerran vuodessa ehtoollisella… Voi olla, että ehtoollinen ei enää palaa sinne, mutta aika näyttää. No Sley veti ässän hihasta ja alkoi mainostaa pitävänsä Suomen suurimman nuortenillan. Kuitenkin onhan se eriasia kuin Herran ehtoollinen.
-
5.Sitten helsinkiläisessä Paavalin kirkossa kiellettiin naispappeuteen ja uuteen avioliittokäsitykseen torjuvasti – juuri Paavalin opetusten tähden – suhtautuvien järjestöjen materiaalin jakaminen.
Kommentti: Jokainen seurakunta saa toki päättää millaista materiaalia pitää esillä. Olisiko silti reilua antaa kaikkien kukkien kukkia. Kun vierekkäin on kirkon konservatiivisen herätysliikkeen mainos ja sateenkaarimessun mainos se kuvastaa vallitsevaa tilannetta todella hyvin. Olemme jakautuneet pienempiin porukoihin kirkon sisällä.
B. Klassisen virkakannan edustajat ovat muinaisjäänne
Nummela: ”joillekin kirkossa jo pelkkä klassisella virkakannalla olevien, ja sen mukaisesti toimivien, olemassaolo on sietämätön ajatus. Täytyy ihmetellä konservatiivisten kristittyjen kärsivällisyyttä tässä tilanteessa.
Kun kirkolliskokous hiljattain päätti, ettei kirkko laajenna avioliittokäsitystään koskemaan myös samaa sukupuolta olevia pareja, ”sateenkaaripapit” päättivät olla välittämättä päätöksestä ja jatkoivat näiden parien vihkimistä.
Sateenkaaririntamaan kuuluva teologian tohtori Vesa Hirvonen toteaa Kotimaa24:n blogissa (23.1.): ”Minusta näyttää siltä, että tilanne kärjistyy, jos seurakuntalainen tai ryhmä tuntee joutuvansa ratkaisevalla tavalla osalliseksi itselleen mahdottomasta asiasta. – – Yhteisen kirkkoon kuuluminen on vaikeaa tai mahdotonta niille, joiden mielestä ei voi kuulua kirkkoon, jossa edes periaatetasolla sallitaan itselle mahdoton asia. Jos riittää, että itse ei asiaa tarvitse hyväksyä tai sen voi käytännössä väistää, voi kuulua yhteiseen kirkkoon.”
Suurin piirtein näin se on. Ihmisten pakottaminen toimimaan omaa vakaumustaan vastaan toimii harvoin.
Kommentti: Nummela sanoittaa huolensa paperille. Pakottamistakin on jo ehdotettu ja jokainen voi tietenkin miettiä siinä kohtaa, miten itse Jeesus toimisi. Vastakkain ovat erilaisen vakaumukset joiden yhteensovittaminen tuntuu todella haastavalta. Nummela itse puhui sateenkaariparien vihkimisestä syntinä ja monet papeista näkee sen olevan itse Jeesuksen seuraamista. Miten tämä ristiriita ratkaistaan?
Timo Pöyhösen ehdotus on mielestäni todella kannatettava.
”Kolmanneksi pitää luoda väylä perustaa suoraan kapitulien alle ns. henkilö- eli yhteisöseurakuntia, joissa sallitaan alueseurakuntia suurempi vapaus itsenäiseen teologiaan ja kulttuuriin.
Näiden turvatekijöiden seurauksena kirkostamme voisi kehittyä ”sateenvarjokirkko”, joka muodostuu teologisesti ja toiminnallisesti erilaisista seurakunnista ja yhteisöistä. Kaikkia seurakuntia yhdistäisi kuitenkin sitoutuminen piispalliseen kaitsentaan ja CA7:n pykäliin (evankeliumi ja sakramentit) vaikka muuten niissä voisi olla hyvinkin erilaisia painotuksia ja kulttuureita. Sateenvarjokirkko olisi samalla tie nykyistä joustavampaan ihmisten tavoittamiseen, sillä se lisäisi seurakuntaelämän monimuotoisuutta.” (Timo Pöyhönen blogi 20.1.2020 https://www.kotimaa.fi/blogit/sopuratkaisu-parisuhdekiistaan/)
C. Kirkkoherrat paljon vartijoina ja mahdollistajina
”Niin kuin kirkkoherrana toimiva ja perinteisellä kannalla oleville omassa seurakunnassaan tilaa järjestänyt Kaisa Huhtala sanoi jo vuonna 2017: ”Meidän kirkossa on sellaisia ihmisiä, jotka jostakin syystä ajattelevat, että nainen ei voi olla pappi. Minua ei häiritse, että joku ajattelee sillä tavalla. Ei se ole minulta pois.” (Aamulehti 20.11.2017)
Kommentti: Tämä on sitten täysin kiinni siitä kuka on kirkkoherrana. Osalla paikkakunnalla tämä on mahdollista. Teemu Laajasalokin kokeili sitä aikanaan Helsingissä, mutta ne messut loppuivat lyhyeen.
Loppukommentit:
- Perinteisellä virkannalla olevia on paljon enemmän itse seurakuntaväessä ja luottamushenkilöissä kuin papistossa. Seurakuntalaiset saavat toki itse valita mihin messuun tai seurakuntaan menevät. Olen kuullut siitäkin, että osa valitsee mielummin naispapin esim.kastetilaisuuteen.
- Teologisessa tiedekunnan opiskelijajoukko on kirjavaa. Omien havaintojen mukaan siellä on ortodokseja, sateenkaariväkeä, perinteisen virkakunnan edustajia, pakanoita, agnostikkoja, muslimeja, katolisia, ja jopa yhä enemmän lähetyshiippakuntalaisia. Luther-säätiö viihkii 5-7 miestä papiksi vuosittain, joten se on monelle todellinen työllistymisvaihtoehto.
- Näppituntumalta merkittävä osa teologian opiskelijoista (kirkon jäsenisssä yhtä lailla heitä on) on kuitenkin luterilaisia keskikirkollisia, jotka hyväksyvät naispappeuden, mutta ajattelevat eri tavalla avioliittokysymyksestä. He eivät kuitenkaan ole siinä äänekkäitä suuntaan tai toiseen. Heitä voisi kutsua TOLKUN kristityiksi, jotka tahtovat rakentaa siltoja eivätkä polttaa niitä. Itse kuulun tähän joukkoon.
- Toivon ja rukoilen, että tuleva kirkolliskokous antaa elintilaa koko kirkon joukolle. Kyllä meillä erilaisuudelle tilaa on. Eivät kirkon kuitenkaan liian täynnä monessa paikassa sunnuntain messuissa ole paitsi toki joissakin paikoissa:)
Leif on hienosti koonnut asiat yhteen ja näin tuonut esiin sen miten kirkosta järjestelmällisesti pyritään poistamaan ne, jotka pitäytyvät yhä kirkon alkuperäiseen ja muuttumattomaan perinteeseen. Nämä perinteet olemme perineet kirkkoisiltämme ja niillä on yhä sama arvo, kuin muullakin opillisella sisällöllä, jonka olemme heiltä saaneet.
Vesa Hirvonen. En ehdi ja jaksa nyt vastata kunnolla kysymyksiisi, vaikka haluaisin. Tarkoitan piispojen kieltäytymistä erillisvihkimyksistä, työvuorojärjestelyjen kieltämistä ja kirkkoherran- ja kappalaisen virkojen sulkemista (siten että ei edes yritetty käyttää uskonnonvapauslain antamia nahdollisuuksia). sekä jumalanpalvelusyhteisöjen toiminnan pakottamista naispappien hyväksymiseen. Taustalla on ikävä kyllä myös tuo ikävä totuuskysymys jota tietysti voidaan soveltaa ja pohtia: jos naispappeus 40 v sitten ei ollut eaamatun valossa oikein se ei todennäköisesti ole muuttunut oikeaksi nytkään. Kiitos Manu Ryösö, monista hyvistä kommenteista.
Kiitos samoin itsellesi.
Pikku lisäys Vesalle. Jos siis aidosti toimittaisiin sateenvarjokirkkona, tilaa olisi kaikille, kunhan ketään ei tieten tahtoen kiusattaisi ja soviteltaisiin. Muuan tuntemani vanhan polven naispappi, jota arvostan suuresti, kertoi jo 1980-luvun lopussa, kuinka hänet lähinnä painostettiin pappisvihkimyksen ottamiseen. Hän totesi olevan älytöntä, että virkakysymyksestä ja yhteistyöstä kieltäytymisistä tehtiin niin iso kysymys. Koska kirkossa kuitenkin oli niin monia muitakin keskenään ristiriitaisia käsityksiä rinta rinnan. Mutta tässähän on toki kysymys totuudesta ja symbolisesta kiistasta rintamalinjojen molemmin puolin. Taustalla oli toki myös raamatuntulkinnan ja Raamatun arvovaltaa koskevien käsitysten hajanaisuus, joka on vain lisääntynyt. Ja nyt kukin meistä uskoo ja tekee kuten itse hyväksi näkee… Hyvä lääke olisi ollut johdonmukainen ja yhdenmukainen raamatuntulkinta sekä kaikkia pappeja sitova ylhäältä päin annettu opillinen ja eettinen ohjeistus. Kiitos keskustelusta ja palataan toiste asiaan.
”Hyvä lääke olisi ollut johdonmukainen ja yhdenmukainen raamatuntulkinta sekä kaikkia pappeja sitova ylhäältä päin annettu opillinen ja eettinen ohjeistus.” Paaviako kaivataan?
”Tämän blogin aihe oli Lefan sanoittamaSuomen evl-kansankirkon herätyskristittyjen hätätila, ja blogistin siihen esittämän ratkaisumalli.
Minä pyrin omalla kommentillani herättämään siihen, ettei Raamattu-tunnustuksellisuus ole oikeastaan mitään “hard core” -kristillisyyttä, vaan myös Suomen evl-kansankirkon virallinen identiteetti. – Monien ahdistus syntyy siitä kokemuksesta, että kirkollinen käytäntö edustaa yhä enemmin virallisesta uskosta etääntynyttä moniarvoisuutta. Blogisti tarjoaa vaihtoehdoksi moniarvoisuuden virallistamista kirkon identiteetiksi, mutta itse olen tällaista vastaan, koska en usko sen tyydyttävän ketään Raamatun sanasta seurakunnan olemukseen liittyvää ohjetta ja totuutta etsivää kristittyä.”
= Toin esille yhden näkökulman ja ehkä jopa ratkaisumallin. En väitä sitä ainoaksi oikeaksi ja välttämättä edes parhaaksi. Manun näkökulmat ovat tervetulleita ja hänellä punnittuja puheenvuoroja.
Tiedän, että monet kristitityt toivovat ja rukoilevat kansankirkon jakaantumista liberaaliin ja konservatiiviin tunnustuskuntaan. Tuleeko näin väistämättä tapahtumaan? Aika näyttää.
Tässä tilanteessa kuitenkin on vielä mahdollista yrittää löytää keinoa, niin että voimme olla saman talon sisällä.
Toki olen sitä mieltä, että Raamattu kannattaa pitää keskeisenä perustana luterilaiselle kirkolle. Ongelma tuntuu olevan, että olemme eri mieltä jopa siitä kuka Jeesus oikeasti on. Jumalan Poika voidaan hyväksyä, mutta nähdäänkö hänet myös voitokkaana Kuninkaana, joka palaa takaisin maanpäälle ja Hän oikeasti vaikuttaa ihmisten elämään Sanansa, Pyhän Henkensä ja sakramenttien kautta. Osalle nämä ovat vain sanahelinää ja kyllä tosiaan teologisessa ohjeistettiin, että jos kieltää Jeesuksen neitsestäsyntymisen, niin sitä ei tule sanoa saarnassa ääneen kirkossa, vaan pitää se kahvipöytäkeskustelun tasolla.
Tuntuu siltä, että konservatiivisimmat veljemme ja sisaremme eivät ole ihan ymmärtäneet sitä, että näissä kahdessa viime vuosikymmeninä kovaa keskustelua ja nyt siis jopa kirkosta eroamisspekulaatioita herättäneessä asiassa on kyse ihan selkeästä ihmisten syrjimisestä. Olkoonkin, että Paavali on lähes 2000 vuotta sitten sanonut muutaman sanan, joista tämä syrjintä kumpuaa. Nämä muutamat Paavalin sanat eivät kuitenkaan ole uskomme perusta eivätkä millään muotoa Raamatun koko sisältö niin, että niiden mukaan voitaisiin ruveta erottelemaan Raamatulle uskollisia ja sen kieltäjiä. Tätä erottelua kuitenkin tehdään. Miksi?
Kari Roos,
Minä en kyllä puhuisi tässä teologisessa kontekstissa syrjinnästä.
Ennemminkin tulee mieleeni kirkon todellisen valtaapitävän Herran Jeesuksen Kristuksen sana:
”Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”
En minäkään tarkoittanut siinä kohdassa teologista kontekstia vaan ihan ihmiselämää täällä tämän päivän Suomessa, jossa yritetään päästä syrjinnästä eroon.
Eikö asiat ole hiukan päälaellaan, jos kristityt syrjivät mutta ”maailma” ei?
”yritetään päästä syrjinnästä eroon.”
-Kun aina on niitä, joiden mielestä ja näkökulmasta jokin on ”syrjintää”, ja vastaan ei saa sanoa, niin miten koskaan päästään eroon ”syrjinnästä”?
Itse olen totaalisesti kyllästynyt koko termiin, sen nykymuotoisissa monenkirjavissa merkityksissä. Ja siihen että sen varsinainen merkitys (jolle löytyy ihan selkeä ja johdonmukainen määritelmä ja kriteerit) on kärsinyt totaalisen inflaation.
Sari,
Syrjintää on, jos ihmistä kohdellaan epätasa-arvoisesti hänen ominaisuuksiinsa perustuen.
Näitä ominaisuuksia ovat esimerkiksi sukupuoli, ihonväri, seksuaalinen suuntautuminen tai vammaisuus.
Ajatus, että joku asia ei kuulu jollekulle sen takia, että hän sattuu olemaan fyysisiltä ominaisuuksiltaan tietynlainen, on siis se, mistä halutaan luopua.
Pitäisikö näihin fyysisiin ominaisuuksiin lisätä myös muita ominaisuuksia, on toki mielenkiintoinen kysymys, josta ehkä pitäisi enemmänkin keskustella.
Näihin saattaisi kuulua esimerkiksi ihmisen luonteenpiirteet, varallisuus, perhetausta tai vaikkapa hengellisyys.
”Syrjintää on, jos ihmistä kohdellaan epätasa-arvoisesti hänen ominaisuuksiinsa perustuen.”
-Kari, juurikin koska on erittäin tulkinnanvaraista, mikä on ja mitä tarkoittaa ”epätasa-arvoisesti” (sehän on oikeastaan synonyymi syrjinnälle, ei sen määritelmä eikä kriteeri), syrjinnän käsitteelle on olemassa tunniste ja ehto.
Erottelun tai jonkin oikeuden kieltämisen tai joukosta pois sulkemisen täytyy perustus pelkästään ja täysin _mielivaltaiseen päätökseen_. Ei siis ole johdonmukaista perustelua poissulkemiselle tai jonkin kieltämiselle.
Eli tuo edellä esittämäsi ”syrjinnän määritelmä” ei ole määritelmä vaan kehäpäätelmä.
”Ajatus, että joku asia ei kuulu jollekulle sen takia, että hän sattuu olemaan fyysisiltä ominaisuuksiltaan tietynlainen, on siis se, mistä halutaan luopua.”
…
-Tätä juuri tarkoitan. Tietyissä tilanteissa on täysin johdonmukaista, ja perusteltus kieltää joltakults jotskin sen takia, että hän sattuu olemaan fyysisiltä ominaisuuksiltaan tietynlainen.
On kehonrakentajille tarkoitettuja tapahtumia, kilpailuja, vaatteita ja tuotteita. On mieskuoroja, naiskuoroja. Fitness-malleja, ja pluskokoisia/XXL-malleja. On paralympia-kisoja…
Eli mitä syytä meillä on pyrkiä eroon tämänkaltaisesta ”erottelusta”, joka ei ole mielivaltaista?
Sori virheet, sormi siteessä palovamman takia
🙂
Toivottavasti Leif Nummela saa jatkaa arvokasta työtään kirkolliskokouksessa.
Juha, toteat: ”Blogisti tarjoaa vaihtoehdoksi moniarvoisuuden virallistamista kirkon identiteetiksi, mutta itse olen tällaista vastaan, ”. Ketä nyt oikein tarkoitat blogistilla? Nummelan teksti kai oli pääkirjoitus. Ja itseäsi et ainakaan voi tarkoittaa. Oletan, että puhut Nummelan ehdotuksesta.
Edelleen toteat: ”monet kristitityt toivovat ja rukoilevat kansankirkon jakaantumista liberaaliin ja konservatiiviin tunnustuskuntaan.” Tämä on mielestäni täysin teoreettinen jako, eikä ratkaise vallitsevaa tilannetta. Jäsenistö on paljon kirjavampi.
Itse näen ainakin kolme pääryhmää: 1) konservatiisin siipi, joka ei hyväksy naispappeutta eikä samaa sukupuolta olevien vihkimisiä, 2) liberaali siipi, joka hyväksyy ja haluaa molemmat, 3) keskitien kulkijat, jotka hyväksyvät naispappeuden mutta eivät samaa sukupuolta olevien vihkimisiä.
Nämä kaksi asiaahan tuntuvat olevan pääkriteerit. Lieneekö sitten vielä muitakin kriteereitä, jotka jakavat jäsenistöä, mutta eivät nouse yhtä oleellisina näkyviin.
Teoriassa siis voitaisiin ajatella kirkon jakautuvan kolmeen osaan. Mutta mitä se mahtaisi olla käytännössä. Aika mahdoton ajatus. Pienillä paikkakunnilla, jossa on vain yksi kirkko, voisi periaatteessa olla vuorosunnuntaisin kunkin ryhmän messu/jumalanpalvelus. Mutta pitäisikö sitten tasapuolisesti papistokin valita kussakin seurakunnassa niin, että pappeja olisi näistä kolmesta linjasta yhtä monta? Vähän hassulta tämä kaikki kuulostaa.
Pelkkä teoria ei riitä, on ratkaistava, miten mahdolllinen jako toteutuisi seurakunnissa.
Kannat kirkon virkaan ja avioliittoon perustuvat suhtautumisesta Raamatun arvovaltaan. Konservatiiveiksi kutsutaan niitä, joille niin Vanhan kuin Uudenkin testamentin säädökset ovat kirjaimellisesti noudatettavia myös omana aikanamme. Liberaaleiksi nimitetään niitä, joille rakkauden kaksoiskäsky antaa vapauden arvioida säädöksiä sen mukaan, toteuttavatko ne rakkautta lähimmäiseen vai ovatko ne häntä kohtaan tylyjä ja sydämettömiä. Pidän kumpaakin katsomusta raamatullisena, vaikka niiden välillä onkin jännite.
Martti Pentti:”” Liberaaleiksi nimitetään niitä, joille rakkauden kaksoiskäsky antaa vapauden arvioida säädöksiä sen mukaan, toteuttavatko ne rakkautta lähimmäiseen vai ovatko ne häntä kohtaan tylyjä ja sydämettömiä.””
Puhutko ”säädöksinä” Jumalan käskyistä?
Kun Jumala käskee rakastaa lähimmäistä niinkuin itseään, onko tämä ihmisen itsensä pääteltävissä kuinka tekee lähimmäiselle? Tekeekö rakkaus mitään phaa lähimmäiselle?
Martti Pentti, ”Eikö usko ole aina tavallaan loogisessa ristiriidassa?”
Onhan se, niin Kristuksen neitseestäsyntyminen kuin myös Hänen ylösnousemuksensa – suhteessa järkeen. Usko ei nojaa rationaalisiin perusteluihin, vaan ilmoitukseen, jonka alkuperä on yliluonnollinen. Siksi en ihmettele ollenkaan sitä, kuten Juha Yli-Jaakkola toteaa, että ”Kristuksen neitseestäsyntymisen kieltäminen on syytä pitää kahvipöytäkeskuteluissa.” Tosin se on kyllä aistittavissa julistuksessa. Vai mitä ajatellaan siitä, kun liturgi toteaa jumalanpalveluksen alkutervehdyksessä; ”toivotaan, että ”Jumala on täällä meidän kanssamme.” Eikö Hän ole erityisesti ja varmasti siellä, missä uskoa Kristukseen saarnataan ja sakramentit jaetaan.
Martti P. Tiedän, että kannat perustuvat erilaiseen suhtautumiseen Raamattuun. Mutta käytännön johtopäätöksethän ovat oleellisia, konkreettisia ja paremmin ymmärrettäviä kuin periaatteelliset asenteet. Ja siksi kiistat syntyvät juuri käytännön johtopäätöksistä.
Konservatiivien kanta on teoriassa varsin selkeä, mutta ehdottomimmatkaan konservatiivit eivät noudata kaikkea Raamattuun kirjoitettua: eivät usko ennaltamääräämiseen (Paavalin Room.kirje), naisten pelastumiseen lasten synnyttämisen kautta (paitsi ehkä lestadiolaiset), naiset eivät rukoile pää peitettynä eivätkä pidä suutaan supussa raamattupiireissä eivätkä kysele uskonasioita vain miheiltään, jne. Kiivaasti konservatiivien puolesta rummuttavissa on naisia, jotka ovat elämänsä toimineet Raamatun opettajina, vaikka Paavali sanoo, että minä en salli, että nainen opettaa. Jne.
Liberaalien perustautuminen vain rakkauden kaksoiskäskyyn sen sijaan on äärimmäisen epämääräistä. Rakkaudeksi kun voi ymmärtää ihan mitä vaan. Eikä yleensä oteta huomioon, että siinä sanotaan ensin: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken” ja Johannes selittää, että rakkaus Jumalaan on sitä, että pitää hänen käskynsä. Siinäpä liberaaleille pään raapimista riittäisi, jos ottaisivat tosissaan rakkauden kaksoiskäskyn alkuosankin. Mutta lähimmäisenrakkauteen on niin helppo nojautua, kun sen kaikki hyväksyvät – mutta käytännössä sen toteuttaminen on mitä kiistanalaisin asia.
Anita,
Osuit aika lailla asian ytimeen tuossa konservatiivien harjoittamassa asioiden poimimisessa Paavalin ajatuksista. Joku asia on lähes pelastuskysymys vielä tänäänkin ja toisella asialla ei ole juuri mitään merkitystä.
”Puhutko ’säädöksinä’ Jumalan käskyistä?” Mitä Jeesus opetti käskyistä? Hän kiinnitti huomion yksittäisistä kielloista ja käskyistä niiden ytimeen: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”
Jos haluamme seurata Paavalia, niin ehkä pitäisi enemmän kysellä hänen kanssaan, että ”onko Kristus jaettu”.
Hyvä, kun kaipaat täsmennystä Anita. Olin merkinnyt epäselvästi lainauksen.
Juha, toteat: “Blogisti tarjoaa vaihtoehdoksi moniarvoisuuden virallistamista kirkon identiteetiksi, mutta itse olen tällaista vastaan, “. Ketä nyt oikein tarkoitat blogistilla? Nummelan teksti kai oli pääkirjoitus. Ja itseäsi et ainakaan voi tarkoittaa. Oletan, että puhut Nummelan ehdotuksesta.
= Manu Ryösö siis kommentoi tuossa ehdotustani, joka ei ole oma ehdotukseni vaan Hengen uudistus kirkossamme ry:n Timo Pöyhösen. Olen toki ehdotuksen kannalla pääpiirteissään.
Edelleen toteat: “monet kristitityt toivovat ja rukoilevat kansankirkon jakaantumista liberaaliin ja konservatiiviin tunnustuskuntaan.” Tämä on mielestäni täysin teoreettinen jako, eikä ratkaise vallitsevaa tilannetta. Jäsenistö on paljon kirjavampi.
Itse näen ainakin kolme pääryhmää: 1) konservatiisin siipi, joka ei hyväksy naispappeutta eikä samaa sukupuolta olevien vihkimisiä, 2) liberaali siipi, joka hyväksyy ja haluaa molemmat, 3) keskitien kulkijat, jotka hyväksyvät naispappeuden mutta eivät samaa sukupuolta olevien vihkimisiä.
Nämä kaksi asiaahan tuntuvat olevan pääkriteerit. Lieneekö sitten vielä muitakin kriteereitä, jotka jakavat jäsenistöä, mutta eivät nouse yhtä oleellisina näkyviin.
= Näiden kolmen pääryhmän lisäksi läpileikkaava kysymys on suhtautuminen karismaattisuuteen ja Pyhän Hengen toimintaan luterilaisessa kontekstissa. Sitten keskitien kulkijoihin voidaan lisätä ainakin yksi ryhmä
4) Keskitien kulkijat, jotka hyväksyvät samaa sukupuolta olevien vihkimiset
5) Karismaattiset keskitien kulkijat(nämä voivat toki kuulua myös ryhmään 3 ja 4)
6) He, jotka ovat valmiita luopumaan kokonaan kirkon avioliitto-oikeudesta eivätkä näe sitä ratkaisevan tärkeänä
Joillakin pienellä paikkakunnilla voi olla jopa neljä kirkkoa. Siinä voi luontevasti kyllä sovitella kullekin ryhmälle omat messut. Nykyään tosin jo teemamessut ja erikoismessut sekä herätysliikkeiden messut toteuttavat tätä agendaa.
”Konservatiiveiksi kutsutaan niitä, joille niin Vanhan kuin Uudenkin testamentin säädökset ovat kirjaimellisesti noudatettavia myös omana aikanamme.”
-Jaha. No sitten minä en ole ”konservatiivi”. Mahtaako sellaisia olla olemassakaan…
”Liberaaleiksi nimitetään niitä, joille rakkauden kaksoiskäsky antaa vapauden arvioida säädöksiä sen mukaan, toteuttavatko ne rakkautta lähimmäiseen vai ovatko ne häntä kohtaan tylyjä ja sydämettömiä.”
-Kiitos tästä. Olen siis liberaali 🙂
Vakavasti: eikö Jeesus opettanut juuri tätä.
”rakkauden kaksoiskäsky antaa vapauden arvioida säädöksiä sen mukaan, toteuttavatko ne rakkautta lähimmäiseen vai ovatko ne häntä kohtaan tylyjä ja sydämettömiä.”
Että on lupa arvioida, lähimmäisenrakkauden periaatteella, mitä on lupa tehdä esim. sapattina.
Mutta jako sen perusteella miten ymmärtää kristillisen avioliittokäsitteen, merkityksen ja tarkoituksen on epäreilu.
Martti Pentti siis ensin tulee ”rakasta Jumalaa koko sydämestäsi, mielestäsi ja sielustasi”.
Siis kun tämän tekee niin voiko tehdä mitään HänenSanaansa vastoin?
Ajatellaampa nyt esimerkiksi huorin tekoa, mikä on Jumalan tahto siinä, eikö ole että mies makaa vain vaimonsa kanssa, kaikki muu makaaminen on huorin tekoa?
Entäpä tänä päivänä kuinka edellä oleva voidaan yhdistää ”rakkauden” nimissä avioliiton ulkopuolisiin seksuaalisiin suhteisiin?
Seksuaalit eettiset kysymykset synnyttivät hyvää keskustelua Paavo Kettusen Häpeä ja syyllisyys kurssilla. Jopa kaikkein konservatiivisimmissa piireissä avoliitto ei enää ole mikään harvinaisuus. Toisaalta liberaalipiireissä pettämistä voidaan yhä pitää syntinä ja ikävänä asiana. Jakolinja ei ole enää niin selvä kuin luulisi.
Joh 8:1-11 Jeesus ja syntinen nainen. Tämä kertomus on mielestäni hyvä muistutus, että kukaan ei ole synnitön tässäkään asiassa.
”HänenSanaansa…” Pitääkö taas huomauttaa samasta asiasta? Isolla kirjoitettu Sana tarkoittaa Häntä, lihaksi tullutta Jumalan Sanaa. Mitä tuohon huorintekoon tulee, pitäisin oman puolison väkisinmakaamista myös huorintekona. Sehän ei olisi rakkauden vaan itsekkään vallanhalun osoitus. Rakkaus on moraalin tärkein mittapuu.
Juha. Kommentti kommenttiisi 13:33.
Löysit lisää ryhmiä: 4,5 jopa 6. En tiedä, millainen olisi keskitien kulkija, joka hyväksyy sukup.neutr.avioliiton. Minusta kaikki sen hyväksyvät kuuluvat liberaalkiin ryhmään.
Mutta mahdollisesti tuo karismaattisuus jakaa myös kristikuntaa. En lainkaan tiedä, millaista raamattunäkemystä he pääasiassa edustavat.
Mutta kirjavaksi menee. Huh huh! Kuin selvittelisi villalankakoria: kaikki takussa keskenään. En jaksa paljon toivoa enää kirkon yhtenäisyydeltä. Eiköhän siirrytä vapaakirkkoperiaatteeseen. Luterilainen vapaakirkko (tai itse asiassa 2) meillä onkin, mutta kovin vanhoillisia.
Jos me haluamme jakaa ihmiset jonkun yhden kysymyksen mukaan eri joukkoihin, niin sehän on meidän päätöksemme. Jumala ei tee niin.
Katolinen ja ortodoksinen kirkkokin aikoinaan jakautuivat yhden sanan takia (ehkä), mutta sekin oli ihmisten päätös tehdä niin.
En vain ymmärrä tätä jakautumisen ajatusta. Ihmiset ovat erimielisiä monista asioista, ei sille mitään voi, mutta silti voidaan olla yhdessä ja tehdä yhteistyötä.
Minun puolestani kaikki kirkot voisivat yhtyä jälleen takaisin yhdeksi, sitähän Jeesuskin ymmärtääkseni tahtoisi.
Kyllä yhdistäviäkin tekijöitä löytyy, joiden kautta voidaan tehdä hedelmällistä yhteistyötä konservatiivien ja liberaalien kesken.
1. Rippikoululeirit
= Rippikoululeireillä monesti työntekijät edustavat erilaisia painotuksia kirkkopoliittisissa kysymyksissä, mutta oman kokemuksen mukaan monesti pystytään hyvin toimimaan yhdessä.
2. Musiikkitapahtumat
= Tästä mainitsin esimerkkinä aiemmin Gospel Gentlemen.
3. Messut
= Pääosin tämäkin onnistuu paitsi tietyissä tapauksissa, jotka ovat kyllä kaikkien tiedossa
4. Perusseurakuntatyö
= Harvassa jos missään seurakunnassa kaikki painotukset ovat täysin toisessa päässä tai keskellä.