Herätyskristittyjen hätähuuto (Leif Nummelan pääkirjoitus)
Luin tänä aamuna Leif Nummelan pääkirjoituksen Uusi Tien verkkolehdestä https://uusitie.com/antakaa-perinteisille-heratyskristityille-tilaa-kirkossa/
Teen sieltä muutamia nostaja ja kommentoin niihin omien havaintojen ja lukemani pohjalta. Heti alussa kiinnitän huomiota sanaan herätyskristitty. Se on varmaan tietoisesti valittu konservatiivi sanan sijaa, joka tässä yhteydessä tuntuu olevan lähes kirosanan kaltainen monille. Herätyskristitty toki on kattavampi ja sen alle mahtuu jo laajempi joukko, joka tosin ajattelee virkakysymyksestä eri tavalla. No se on sivuhuomio ehkä takerru tähän enempää.
Intro: Kansainvälinen tilanne virkakysymyksessä
- Enemmistö kristillisen kirkon papeista on miehiä, kun lasketaan katoliset, ortodoksit, vapaat suunnat, baptistit, luterilaiset, reformoidut, metodistit, anglikaanit etc.
- Nummelan mukaan Suomessa perinteisellä virkakannalla olevia kohdellaan jäätävästi.
A. Perinteisen virkakannan edustajien huono kohtelu
- Esimerkkejä huonosta kohtelusta:
- 1. Ensin perinteisellä virkakannalla olevilta otettiin pois mahdollisuus saada pappisvihkimys.
- Kommentti: Tässä viitataan Heikan työryhmän mietintöön, jonka seuraksena perinteinen virkakannan edustajien pappisvihkimyksen saaminen vaikeutui merkittävästi.
- 2.Sitten osa jo kirkossa vihityistä papeista potkittiin ulos viroistaan.
- Kommentti: Tämä tapaus lienee yksi tunnetuimmista. https://yle.fi/uutiset/3-5935544 Rankisen tapaus osoittaa, että oikeus asettui myös uudessa tilanteessa sen kannalle, että miespappi ei voi kieltäytyä työtehtävään kuuluvasta ehtoollisen jaosta naispapin kanssa. Kuten tiedämme, niin perinteisen virkakannan edustajilla on vielä työpaikkoja kirkon herätysliikkeissä ja järjestöissä. Pysyykö tilanne ennallaan vielä 2020-luvulla?
- 3. Sen jälkeen alettiin siellä täällä ottaa pois tietyille naispappeuteen ja uuteen avioliittokäsitykseen kriittisesti suhtautuville järjestöille osoitettuja seurakuntien määrärahoja.
- Kommentti: No tässä Sley, Kylväjä, Kansanlähetys kärsivät Suomen Lähetysseuran ja Kirkon ulkomaanavun kustannuksella. Henkilökohtaisesti tätä on vaikeinta ymmärtää. Monilla lähetyskentillä eletään niin erilaisessa todellisuudeessa ja ei siellä virkakysymyksen ole ensisijaisia lainkaan. Tässä sahataan helposti omaa jalkaa ja Kristuksen maailmanlaajuinen ruumis kärsii sisäisestä kirkkopolitiikasta. Ymmärrän sen, että perinteisellä virkakannalla olevien kotimaan toimintojen rahoihin kosketaan, mutta miksi niiden heikompien ja vähäosaisten pitää kärsiä Afrikassa ja Aasiassa, joilla ei ole osaa eikä arpaa näihin kysymyksiin. Rahojen eväämistä on perusteltu sillä, että halutaan viedä länsimaisia arvoja kuten tasa-arvo myös kohdemaihin.
-
4. Sitten arkkipiispa kielsi Turussa Maata näkyvissä -festareilla ehtoollisen viettämisen ilman naispappeja
-
Kommentti: Tämä oli kova paikka eikä pelkästään Sley:lle. Arkkipiispan päätös sai toki kiitosta ja se oli suoraselkäinen sekä nykyisten kirkon pelisääntöjen mukainen. Silti eniten tässsä kärsivät ne nuoret, joilta vietiin mahdollisuus siihen ainutlaatuiseen mahdollisuuteen päästä ehtoollisellle. Moni festari-nuorista ei välttämättä käy edes kerran vuodessa ehtoollisella... Voi olla, että ehtoollinen ei enää palaa sinne, mutta aika näyttää. No Sley veti ässän hihasta ja alkoi mainostaa pitävänsä Suomen suurimman nuortenillan. Kuitenkin onhan se eriasia kuin Herran ehtoollinen.
-
5.Sitten helsinkiläisessä Paavalin kirkossa kiellettiin naispappeuteen ja uuteen avioliittokäsitykseen torjuvasti – juuri Paavalin opetusten tähden – suhtautuvien järjestöjen materiaalin jakaminen.
Kommentti: Jokainen seurakunta saa toki päättää millaista materiaalia pitää esillä. Olisiko silti reilua antaa kaikkien kukkien kukkia. Kun vierekkäin on kirkon konservatiivisen herätysliikkeen mainos ja sateenkaarimessun mainos se kuvastaa vallitsevaa tilannetta todella hyvin. Olemme jakautuneet pienempiin porukoihin kirkon sisällä.
B. Klassisen virkakannan edustajat ovat muinaisjäänne
Nummela: "joillekin kirkossa jo pelkkä klassisella virkakannalla olevien, ja sen mukaisesti toimivien, olemassaolo on sietämätön ajatus. Täytyy ihmetellä konservatiivisten kristittyjen kärsivällisyyttä tässä tilanteessa.
Kun kirkolliskokous hiljattain päätti, ettei kirkko laajenna avioliittokäsitystään koskemaan myös samaa sukupuolta olevia pareja, ”sateenkaaripapit” päättivät olla välittämättä päätöksestä ja jatkoivat näiden parien vihkimistä.
Sateenkaaririntamaan kuuluva teologian tohtori Vesa Hirvonen toteaa Kotimaa24:n blogissa (23.1.): ”Minusta näyttää siltä, että tilanne kärjistyy, jos seurakuntalainen tai ryhmä tuntee joutuvansa ratkaisevalla tavalla osalliseksi itselleen mahdottomasta asiasta. – – Yhteisen kirkkoon kuuluminen on vaikeaa tai mahdotonta niille, joiden mielestä ei voi kuulua kirkkoon, jossa edes periaatetasolla sallitaan itselle mahdoton asia. Jos riittää, että itse ei asiaa tarvitse hyväksyä tai sen voi käytännössä väistää, voi kuulua yhteiseen kirkkoon.”
Suurin piirtein näin se on. Ihmisten pakottaminen toimimaan omaa vakaumustaan vastaan toimii harvoin.
Kommentti: Nummela sanoittaa huolensa paperille. Pakottamistakin on jo ehdotettu ja jokainen voi tietenkin miettiä siinä kohtaa, miten itse Jeesus toimisi. Vastakkain ovat erilaisen vakaumukset joiden yhteensovittaminen tuntuu todella haastavalta. Nummela itse puhui sateenkaariparien vihkimisestä syntinä ja monet papeista näkee sen olevan itse Jeesuksen seuraamista. Miten tämä ristiriita ratkaistaan?
Timo Pöyhösen ehdotus on mielestäni todella kannatettava.
"Kolmanneksi pitää luoda väylä perustaa suoraan kapitulien alle ns. henkilö- eli yhteisöseurakuntia, joissa sallitaan alueseurakuntia suurempi vapaus itsenäiseen teologiaan ja kulttuuriin.
Näiden turvatekijöiden seurauksena kirkostamme voisi kehittyä "sateenvarjokirkko", joka muodostuu teologisesti ja toiminnallisesti erilaisista seurakunnista ja yhteisöistä. Kaikkia seurakuntia yhdistäisi kuitenkin sitoutuminen piispalliseen kaitsentaan ja CA7:n pykäliin (evankeliumi ja sakramentit) vaikka muuten niissä voisi olla hyvinkin erilaisia painotuksia ja kulttuureita. Sateenvarjokirkko olisi samalla tie nykyistä joustavampaan ihmisten tavoittamiseen, sillä se lisäisi seurakuntaelämän monimuotoisuutta." (Timo Pöyhönen blogi 20.1.2020 https://www.kotimaa.fi/blogit/sopuratkaisu-parisuhdekiistaan/)
C. Kirkkoherrat paljon vartijoina ja mahdollistajina
"Niin kuin kirkkoherrana toimiva ja perinteisellä kannalla oleville omassa seurakunnassaan tilaa järjestänyt Kaisa Huhtala sanoi jo vuonna 2017: ”Meidän kirkossa on sellaisia ihmisiä, jotka jostakin syystä ajattelevat, että nainen ei voi olla pappi. Minua ei häiritse, että joku ajattelee sillä tavalla. Ei se ole minulta pois.” (Aamulehti 20.11.2017)
Kommentti: Tämä on sitten täysin kiinni siitä kuka on kirkkoherrana. Osalla paikkakunnalla tämä on mahdollista. Teemu Laajasalokin kokeili sitä aikanaan Helsingissä, mutta ne messut loppuivat lyhyeen.
Loppukommentit:
- Perinteisellä virkannalla olevia on paljon enemmän itse seurakuntaväessä ja luottamushenkilöissä kuin papistossa. Seurakuntalaiset saavat toki itse valita mihin messuun tai seurakuntaan menevät. Olen kuullut siitäkin, että osa valitsee mielummin naispapin esim.kastetilaisuuteen.
- Teologisessa tiedekunnan opiskelijajoukko on kirjavaa. Omien havaintojen mukaan siellä on ortodokseja, sateenkaariväkeä, perinteisen virkakunnan edustajia, pakanoita, agnostikkoja, muslimeja, katolisia, ja jopa yhä enemmän lähetyshiippakuntalaisia. Luther-säätiö viihkii 5-7 miestä papiksi vuosittain, joten se on monelle todellinen työllistymisvaihtoehto.
- Näppituntumalta merkittävä osa teologian opiskelijoista (kirkon jäsenisssä yhtä lailla heitä on) on kuitenkin luterilaisia keskikirkollisia, jotka hyväksyvät naispappeuden, mutta ajattelevat eri tavalla avioliittokysymyksestä. He eivät kuitenkaan ole siinä äänekkäitä suuntaan tai toiseen. Heitä voisi kutsua TOLKUN kristityiksi, jotka tahtovat rakentaa siltoja eivätkä polttaa niitä. Itse kuulun tähän joukkoon.
- Toivon ja rukoilen, että tuleva kirkolliskokous antaa elintilaa koko kirkon joukolle. Kyllä meillä erilaisuudelle tilaa on. Eivät kirkon kuitenkaan liian täynnä monessa paikassa sunnuntain messuissa ole paitsi toki joissakin paikoissa:)
157 kommenttia
Vesa Hirvonen. En ehdi ja jaksa nyt vastata kunnolla kysymyksiisi, vaikka haluaisin. Tarkoitan piispojen kieltäytymistä erillisvihkimyksistä, työvuorojärjestelyjen kieltämistä ja kirkkoherran- ja kappalaisen virkojen sulkemista (siten että ei edes yritetty käyttää uskonnonvapauslain antamia nahdollisuuksia). sekä jumalanpalvelusyhteisöjen toiminnan pakottamista naispappien hyväksymiseen. Taustalla on ikävä kyllä myös tuo ikävä totuuskysymys jota tietysti voidaan soveltaa ja pohtia: jos naispappeus 40 v sitten ei ollut eaamatun valossa oikein se ei todennäköisesti ole muuttunut oikeaksi nytkään. Kiitos Manu Ryösö, monista hyvistä kommenteista.
”Tämän blogin aihe oli Lefan sanoittamaSuomen evl-kansankirkon herätyskristittyjen hätätila, ja blogistin siihen esittämän ratkaisumalli.
Minä pyrin omalla kommentillani herättämään siihen, ettei Raamattu-tunnustuksellisuus ole oikeastaan mitään “hard core” -kristillisyyttä, vaan myös Suomen evl-kansankirkon virallinen identiteetti. – Monien ahdistus syntyy siitä kokemuksesta, että kirkollinen käytäntö edustaa yhä enemmin virallisesta uskosta etääntynyttä moniarvoisuutta. Blogisti tarjoaa vaihtoehdoksi moniarvoisuuden virallistamista kirkon identiteetiksi, mutta itse olen tällaista vastaan, koska en usko sen tyydyttävän ketään Raamatun sanasta seurakunnan olemukseen liittyvää ohjetta ja totuutta etsivää kristittyä.”
= Toin esille yhden näkökulman ja ehkä jopa ratkaisumallin. En väitä sitä ainoaksi oikeaksi ja välttämättä edes parhaaksi. Manun näkökulmat ovat tervetulleita ja hänellä punnittuja puheenvuoroja. Tiedän, että monet kristitityt toivovat ja rukoilevat kansankirkon jakaantumista liberaaliin ja konservatiiviin tunnustuskuntaan. Tuleeko näin väistämättä tapahtumaan? Aika näyttää. Tässä tilanteessa kuitenkin on vielä mahdollista yrittää löytää keinoa, niin että voimme olla saman talon sisällä. Toki olen sitä mieltä, että Raamattu kannattaa pitää keskeisenä perustana luterilaiselle kirkolle. Ongelma tuntuu olevan, että olemme eri mieltä jopa siitä kuka Jeesus oikeasti on. Jumalan Poika voidaan hyväksyä, mutta nähdäänkö hänet myös voitokkaana Kuninkaana, joka palaa takaisin maanpäälle ja Hän oikeasti vaikuttaa ihmisten elämään Sanansa, Pyhän Henkensä ja sakramenttien kautta. Osalle nämä ovat vain sanahelinää ja kyllä tosiaan teologisessa ohjeistettiin, että jos kieltää Jeesuksen neitsestäsyntymisen, niin sitä ei tule sanoa saarnassa ääneen kirkossa, vaan pitää se kahvipöytäkeskustelun tasolla.
Tuntuu siltä, että konservatiivisimmat veljemme ja sisaremme eivät ole ihan ymmärtäneet sitä, että näissä kahdessa viime vuosikymmeninä kovaa keskustelua ja nyt siis jopa kirkosta eroamisspekulaatioita herättäneessä asiassa on kyse ihan selkeästä ihmisten syrjimisestä. Olkoonkin, että Paavali on lähes 2000 vuotta sitten sanonut muutaman sanan, joista tämä syrjintä kumpuaa. Nämä muutamat Paavalin sanat eivät kuitenkaan ole uskomme perusta eivätkä millään muotoa Raamatun koko sisältö niin, että niiden mukaan voitaisiin ruveta erottelemaan Raamatulle uskollisia ja sen kieltäjiä. Tätä erottelua kuitenkin tehdään. Miksi?
En minäkään tarkoittanut siinä kohdassa teologista kontekstia vaan ihan ihmiselämää täällä tämän päivän Suomessa, jossa yritetään päästä syrjinnästä eroon.
Toivottavasti Leif Nummela saa jatkaa arvokasta työtään kirkolliskokouksessa.
Juha, toteat: ”Blogisti tarjoaa vaihtoehdoksi moniarvoisuuden virallistamista kirkon identiteetiksi, mutta itse olen tällaista vastaan, ”. Ketä nyt oikein tarkoitat blogistilla? Nummelan teksti kai oli pääkirjoitus. Ja itseäsi et ainakaan voi tarkoittaa. Oletan, että puhut Nummelan ehdotuksesta.
Edelleen toteat: ”monet kristitityt toivovat ja rukoilevat kansankirkon jakaantumista liberaaliin ja konservatiiviin tunnustuskuntaan.” Tämä on mielestäni täysin teoreettinen jako, eikä ratkaise vallitsevaa tilannetta. Jäsenistö on paljon kirjavampi.
Itse näen ainakin kolme pääryhmää: 1) konservatiisin siipi, joka ei hyväksy naispappeutta eikä samaa sukupuolta olevien vihkimisiä, 2) liberaali siipi, joka hyväksyy ja haluaa molemmat, 3) keskitien kulkijat, jotka hyväksyvät naispappeuden mutta eivät samaa sukupuolta olevien vihkimisiä.
Nämä kaksi asiaahan tuntuvat olevan pääkriteerit. Lieneekö sitten vielä muitakin kriteereitä, jotka jakavat jäsenistöä, mutta eivät nouse yhtä oleellisina näkyviin.
Teoriassa siis voitaisiin ajatella kirkon jakautuvan kolmeen osaan. Mutta mitä se mahtaisi olla käytännössä. Aika mahdoton ajatus. Pienillä paikkakunnilla, jossa on vain yksi kirkko, voisi periaatteessa olla vuorosunnuntaisin kunkin ryhmän messu/jumalanpalvelus. Mutta pitäisikö sitten tasapuolisesti papistokin valita kussakin seurakunnassa niin, että pappeja olisi näistä kolmesta linjasta yhtä monta? Vähän hassulta tämä kaikki kuulostaa.
Pelkkä teoria ei riitä, on ratkaistava, miten mahdolllinen jako toteutuisi seurakunnissa.
Martti Pentti siis ensin tulee ”rakasta Jumalaa koko sydämestäsi, mielestäsi ja sielustasi”.
Siis kun tämän tekee niin voiko tehdä mitään HänenSanaansa vastoin?
Ajatellaampa nyt esimerkiksi huorin tekoa, mikä on Jumalan tahto siinä, eikö ole että mies makaa vain vaimonsa kanssa, kaikki muu makaaminen on huorin tekoa?
Entäpä tänä päivänä kuinka edellä oleva voidaan yhdistää ”rakkauden” nimissä avioliiton ulkopuolisiin seksuaalisiin suhteisiin?
Juha. Kommentti kommenttiisi 13:33.
Löysit lisää ryhmiä: 4,5 jopa 6. En tiedä, millainen olisi keskitien kulkija, joka hyväksyy sukup.neutr.avioliiton. Minusta kaikki sen hyväksyvät kuuluvat liberaalkiin ryhmään.
Mutta mahdollisesti tuo karismaattisuus jakaa myös kristikuntaa. En lainkaan tiedä, millaista raamattunäkemystä he pääasiassa edustavat.
Mutta kirjavaksi menee. Huh huh! Kuin selvittelisi villalankakoria: kaikki takussa keskenään. En jaksa paljon toivoa enää kirkon yhtenäisyydeltä. Eiköhän siirrytä vapaakirkkoperiaatteeseen. Luterilainen vapaakirkko (tai itse asiassa 2) meillä onkin, mutta kovin vanhoillisia.
Kyllä yhdistäviäkin tekijöitä löytyy, joiden kautta voidaan tehdä hedelmällistä yhteistyötä konservatiivien ja liberaalien kesken.
1. Rippikoululeirit
= Rippikoululeireillä monesti työntekijät edustavat erilaisia painotuksia kirkkopoliittisissa kysymyksissä, mutta oman kokemuksen mukaan monesti pystytään hyvin toimimaan yhdessä.
2. Musiikkitapahtumat
= Tästä mainitsin esimerkkinä aiemmin Gospel Gentlemen.
3. Messut
= Pääosin tämäkin onnistuu paitsi tietyissä tapauksissa, jotka ovat kyllä kaikkien tiedossa
4. Perusseurakuntatyö
= Harvassa jos missään seurakunnassa kaikki painotukset ovat täysin toisessa päässä tai keskellä.
Leif on hienosti koonnut asiat yhteen ja näin tuonut esiin sen miten kirkosta järjestelmällisesti pyritään poistamaan ne, jotka pitäytyvät yhä kirkon alkuperäiseen ja muuttumattomaan perinteeseen. Nämä perinteet olemme perineet kirkkoisiltämme ja niillä on yhä sama arvo, kuin muullakin opillisella sisällöllä, jonka olemme heiltä saaneet.
Ilmoita asiaton kommentti