Apostolinen kirkko

Vaimoni Colette Someron kirkossa.

Toisessa kuvassa on kotimme pihalta päin nähtynä.

Kolmannessa kuvassa ryijytaitelija Touko Roton ryijy. Kuvassa mukana Roton sukuseuran sihteeri Markku Roto ja suvun vanhin elossa oleva Aune Roto. Kuva otettu Touko Roton ryijynäyttelyn avajaisissa 25.6.2026.

Nikean tunnustus sanoo:

Uskomme yhden, pyhän, yleisen ja apostolisen kirkon.

Kirkko on Jumalan kansa. Kirkko on yksi. Jos olisi perimmältä olemukseltaan kaksi kirkkoa, niin silloin ollisi myös vallalla kaksijumalaisuus. Aidon kirkollisen yhteyden perusta on se, että Jumala on yksi.

Kirkko on Jumalan pyhittämä. Kirkon pyhyys on Jumalan antamaa pyhyyttä. Mikäli pyhyys olisi meidän ihmisten varassa ikään kuin meidän omaa ansiotamme, niin silloin pyhyys ei olisi enää todellista. Ihminen on jo alusta asti ollut syntiin langennut. Siksi vain Kristuksen armoon perustuva pyhyys kestää Jumalan edessä.

Kirkko on yhteinen. Samaan kristikuntaan kuulumme me kaikki Kristukseen kastetut. Historiallisten tapahtumien vaikutuksesta kirkkojen organisaatiot ovat erillään. Myös ympäröivien kulttuurien takia kirkoissa on ulkonaisia eroja. Nämä erot eivät vaikuta itse uskon ytimeen. Elävän Jumalan edessä koko kristikunta on samaa pyhien yhteyttä. Elämme toisistamme riippuvaisina. Uskomme todellisuus perustuu Jumalan armoon. Verrataksemme yhteyttämme olemme ikään kuin yhden ja yhteisen rakennuksen pystyttämisessä käytettyjä tiiliä. Jokainen tiili on tarpeen rakennuksen terveen kunnon takaamiseksi. Yhdenkin tiilen rikkoontuminen tekee yhteiselle rakennukselle vahinkoa. Meitä jokaista kysytään rakentumaan yhdessä pyhässä ja yhteisessä kristikunnassa.

Uskomme yhden, pyhän, yleisen ja apostolisen kirkon.

Kirkko on apostolinen. Jeesuksen opetus on meille suotu Jeesuksen opetuslasten välityksellä. Apostolit olivat Jeesuksen opetuksessa. He veivät evankeliumia eteenpäin. Jumalan ilmoituksen virta meni yhä uusille ja uusille seuduille, uusien kansanryhmien ja uusien kansojen keskuuteen.

Uskomme yhden, pyhän, yleisen ja apostolisen kirkon.

Työ jatkuu yhä edelleen. Kirkon sanomaa viedään eteenpäin. Yhä uusia ja uusia alueita voitetaan Jumalan sanan voimalla. Yhä edelleen Raamattua käännetään uusille kielille. Yhä enemmän ja yhä monipuolisemmin etsitään evankeliumin menoa eteenpäin.

Kaiken keskus on Vapahtajamme Jeesus. Hän elää kirkkonsa keskellä. Hän vaikuttaa voimallaan ja avaa ovia seuduille, jotka aiemmin ovat olleet sulkeutuneina. Niin aineellisesti, kulttuurisesti kuin muutoinkin yhä uusia tapoja, uusia välineitä ja ennen kaikkea yhä uusia ihmisiä tulee mukaan evankeliumin voittosanoman eteenpäin viemiseksi.

Rakennus on yksi. Me olemme siinä lautoina, tiilinä tai kivinä, mitä ilmausta tai rakennustapaa ajattelemmekaan, mutta itse rakennuksen ydin ja keskeinen ja kaiken kokoava osa on

Vapahtajamme

Jeesuksen Kristuksen

asema kaiken keskuksena

kaiken lähtökohtana

kaiken päämääränä.

Hänessä kootaan koko kristikunta yhteen uskoon, yhteen toivoon ja yhteiseen rakkauteen.

Uskomme yhden, pyhän, yleisen ja apostolisen kirkon.

Sunnuntai 5.7.2026

Apostolien päivä

Herran palveluksessa

Toinen lukukappale eli epistola: Ef. 2:19–22

Kirjeestä efesolaisille, luvusta 2

Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia,

vaan kuulutte Jumalan perheeseen,

samaan kansaan kuin pyhät.

Te olette kiviä siinä rakennuksessa,

jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat

ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus.

Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin

että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi,

ja hän liittää teidätkin Hengellään

rakennuskivinä Jumalan asumukseen.

29 KOMMENTIT

  1. Bible.is -sivustolla ei ole maksumuuria ja sivustolta voi löytää monesta maasta monilla kielillä.

    Häkemusto aukeaa itsestään englanniksi ja tähän ESV -käännökseen, kun panee hakuun Efesolaiskirjeen toisen luvun

    https://live.bible.is/bible/ENGESV/EPH/2

    Sivustolla voi myös valita kääännöksiä maittain.
    Panen tähän Suomen.
    Tulos oli suomen ja ruotsin kieli. Suomen kielellä puolestaan on 1992 ja 1933/38 käännökset. Panen viitteen 1938 käännökseen.

    https://live.bible.is/bible/FIN38CB/EPH/2

    Tooisella kotimaisella panen viitteen Swedish Contemporary Bible käännökseen

    https://live.bible.is/bible/SWEBIB/EPH/2

  2. Yhdistyneillä Raamattuseuroilla on toimintaa monissa maissa.

    Panen tähän viitteen miniäni kotimaan Filippiinien Pipliaseuran sivustolle

    https://bible.org.ph/

    Olen kuitenkin halutessani kuunnella jollakin Filippiineillä puhutulla kielellä olevaa Raamatun kohtaa käyttänyt bible.is -sivustoa, koska olen tottunut sen käyttöön.

    Eräälle yksityisoppilaalle pidetyssä rippikoulussa opetuksessa käytin englantia, koska se on maassa yleisesti käytössä oleva kieli. Sen lisäksi luetin Raamattua tagalogiksi, joka myös on virallinen kieli, vain vähän paikallisella kielellä.

    Raamattua tai ainakin jotain sen kirjaa voi lukea tai kuunnella bible.is -sivustolla vähän vaille sadalla Filippiineillä puhuttavalla kielellä.

    Panen viitteen miniäni äidinkielellä cebuanoksi

    https://live.bible.is/bible/CEBRPV/EPH/2?audio_type=audio_drama

  3. Amerikkalaisen Reasoned realityn mukaan Jeesus ei koskaan opettanut ihmisen joutuvan kuoleman jälkeen Taivaaseen tai Helvettiin. Jeesus oli hänen mukaansa apokalyptinen juutalainen profeetta, jonka mukaan kuolleet pysyvät kuolleina haudassa kunnes joskus tulevaisuuden päivänä Jumala tulee herättämään kaikki kuolleet maapallolla ja tuomitsee heidät.

    Onko tällainen käistys kuolemasta ja lopun ajoista edes mahdollinen? Ei ole. Jeesuksen paluuseen mennessä maapallolla on elänyt tuhansia miljardeja ihmisiä eivätkä he kaikki mahdu nykyiselle maapallolle. Tai sitten pitää tapahtua kokonaan uudenlaisen maapallon syntyminen tässä vaihesssa.

    Helpointa on ajatella, että Jeesus erehtyi lopun ajan puheissaan. Maailmanlopun ja paruusian piti tapahtua kuulijakunnan sukupolven aikana, mutta mitään Jumalan valtakuntaa ei tullut maan päälle. Niinpä tältä osin Jeesuksen sanomaa pitää tulkita uudelleen.

    On järkevämpää ajatella, että kuoleman jälkeen tapahtuu heti persoonallinen ylösnousemus ja oikea Jumala päästää uskovat elämään kuoleman jälkeistä elämää Taivaassa. Enää ei tapahfu mitään Jeesuksen paluuta maapallolle. Elämä jatkuu Taivassaa korkeammassa todellisuudessa ja ne, jotka eivät päässeet Taivaaseen, joutuvat eroon Jumalasta eli kadotukseen ja lakkaavat olemasta. Helvetti oli oman aikansa kirkon historiallinen tulkinta eikä oikeasti olemassa minää ikuisena kärsimyksen paikkana. Juutalaisethan eivät tunne mitään helvettiä ikuisena rangaistuspaikkana.

    Lähde: https://www.instagram.com/p/DZ53rYpBV03/

    • Pasi

      Kiitos puheenvuorostasi!

      Vastaan vain sinun tekstiisi. Vastaus laajenisi tarpeettomasti jos menisin kommentoimaan jotain kolmatta osapuolta.

      1)

      Nostat esille presentisen ja futuristisen eskatologian näköalat ja käsittelet niitä vastakohtaisina suureina.

      Painotusten ero tulee esille eri evankeliumien vallitsevana tarkastelukulmana. Sen sijaan niitä ei pidä ajaa kokonaan vastakohdikseen tekemättä vahinkoa tekstien varsinaiselle sisällölle. Ennemminkin niitä on tarkasteltava saman valtaisan näköalan eri tarkastelukulmien painotuksina.
      Käytän vertausta.
      Muinaisten suomalaisten kerrotaan maksaneen joitain ustoksiaan tai hankintojaan oravannahoille. Aikoinaan jossain päin Amerikoissa maksuvälineenä käytettiin tupakkaa.
      Suomessa aiemmin oli käytössä Suomen pankin markkinoille laskemia seteleitä ja lantteja.
      Nykyisin bittiavaruuden tiedonsiirtojen avulla siirretään myös omaisuuksien summia.
      Erilaisten yhteisöjen ja yhtiöitten vuotuisissa tai kvartaalisissa tuloslaskelmissa tehdään näiden yksittäisten siirtojen yhteenvetoja.
      Vaikka nämä eri toiminnot ovat käytännön toiminnan kannalta järjestetty eri tavoin, niin kuitenkin niihin sisältyy periaattellisesti yksi ja sama toiminto: jonkinlainen omistusoikeuden muutos osapuolten välillä.

      Samalla tavalla puheet yksittäisten ihmisten nykyisestä tulevaan siirtymisen ja koko maailmanlaajuisen luomakunnan radikaali muuttuminen Jumalan edessä ovat yhden ja saman todellisuuden erillisiä kuvauksia. Näköala vain vaihtuu, mutta suuren ja valtaisan todellisuuden keskeisenä tapahtumana on se, että Jumala ja hänen työnsä ja tekonsa eli hänen valtakuntansa saa ratkaisevan voiton kaikesta mikä on turmellut, nyt turmelee tai tulee tulevaisuudessa turmelemaan hänen luomaansa maailmankaikkeutta olipa sitten kyse näkyvästä tai näkymärrömästä luomakunnasta.

    • Pasi

      2)

      Puhe helvetistä eli ikuisesta tulesta on nähtävä Jumalan kaikkivaltiuden ja Jumalaa vastustavien valtojen eli Saatanan ja sen enkelien välisestä vastakohdasta käsin.

      Saatana langenneena enkelinä on kaiken pahan perimmäinen lähtökohta ja taustalla oleva syy. Kun viimeisellä tuomiolla Perkele enkeleineen heitetään ikuiseen tuleen, niin siinä kuvataan Jumalan rakkauden täydellistä voittoa kaikesta pahasta.
      – Kun pahan varsinainen ”sylttytehdas” saa loppunsa, niin silloin myös paha saa loppunsa.
      Niin kuin keväisessä puutarhassa roskat kerätään ja poltetaan, niin myös Saatana eli kaikki paha alkusyineen hävitetään Jumalan luomakunnan ja Jumalan ihmisten eli kaiken Jumalan ylläpitämän elämän turmelemisesta.
      – Se että helvetin tulen sanotaan olevan ikuisen, kertoo siitä, että Jumalan voitto Saatanasta on ikuinen. Ei vain hetken voitto jossakin yksittäistapauksessa vaan täydellinen, kokonaisvaltainen ja ikuinen voitto.
      – Kun sitten paha on poistettu niin koko Jumalan luomakunta on onnellinen. Ei enää ole itkua, ei surua, ei vaivoja, ei vihaa eikä kateutta, ei kerrassaan mitä, mikä sotkisi Jumalan hyväksi luomaa työtä tai Hänen luomiaan ja lunastamisaan ihmisiä. Silloin lammas ja leijona liikkuvat yhdessä ja lapsi leikkii kyykäärmeen kololla, kuten Pyhässä kirjassa kuvataan tämän uuden todellisuuden luonnetta.

    • Pasi

      3)

      Ilmaus uusien taivaiden ja uuden maan luomisesta on teologian historian aikana ymmärretty eri tavoin painottaen.

      – Toiset ovat korostaneet tämän nykyisen maailmankaikkeuden radikaalia muutosta ja puhuneet sen uudistumisesta Jumalan antaman uuden luomisen mukana.

      Toiset puolestaan ovat korostaneet sitä, että koko nykyinen luomakunta häviää ja tilalle tulee kokonaan uudet taivaan ja kokonaan uusi maa.

      Näiden perusteluksi esitetään eräiden Raamatun kohtien erilaisia tulkintoja. Useinkin näyttää siltä että ensiksi on muodostettu mielikuva tulevaisuuden muotoutumisesta ja vasta sitten eräiden raamatunkohtien tulkinta on seurannut näiden ennakko-oletusten pohjalta.

      Esimerkkinä siitä, miten joku aate voi vaikuttaa yksityisen ihmisen elämään ja miten asenne voi muuttua elämän kypsymisen mukana, otan Hegelin, joka oli saanut teologin koulutuksen, mutta historiassa tunnetaan filosofina.
      Hegel oli aluksi innostunut Ranskan vallankumouksen ideologiasta vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus,
      mutta huomattuaan vallankumouksen seuraukset hän totesi, ettei 16 giljotiinilla voi luoda taivasten valtakuntaa maan päälle.

  4. Onhan Kristus armoistuin uskon kautta, niinkuin Paavali sanoo. (Room. 3:25) Kun hätääntyneet omattunnot uskossa rohkaistuessaan samalla käsittävät, että syntimme ovat Kristuksen kuolemalla pois pyyhityt, ja että Jumala Kristuksen kärsimyksen tähden on kanssamme sovitettu, silloin Kristuksen kuolema meitä todella hyödyttää.

    Tunnustuskirjat, s. 124, SLEY, 1948.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25