Yhä useampi haluaa itselleen hautapaikan merestä tai mökkimetsästä – Kolille puuhataan modernia luonnonkalmistoa
Tuhkahautausten suosio on lisääntynyt 2000-luvulla voimakkaasti. Samalla on kasvanut niiden joukko, jotka haluavat tulla haudatuksi muualle kuin seurakunnan hautausmaalle.
Viime vuonna haudatuista noin 57 000 suomalaisesta kuutisen prosenttia eli noin 3 600 henkeä haudattiin evankelis-luterilaisten seurakuntien ylläpitämien hautausmaiden ulkopuolelle. Tuhkatuista vainajista viimeisen leposijan sai muualta noin kymmenen prosenttia.
Luvut perustuvat krematorioiden ja Kirkkohallituksen tilastoihin. Lukuihin sisältyy epävarmuutta, sillä Kirkkohallituksen kokoamat tilastot eivät ole täysin kattavat. Lisäksi loppuvuodesta kuolleista monet haudataan vasta seuraavan vuoden puolella.
Luotettavat jutut eivät synny ilmaiseksi. Tilaamalla viikon lukuoikeuden Kotimaan tähtijuttuihin hintaan 1,95 euroa tuet laadukasta ja merkityksellistä journalismia.