Kun Tuomo Nikkola muutama vuosi sitten sai kutsun uusien virrentekijöiden palaveriin, meinasi hän ensin jäädä kotiin. Eläkkeellä oleva kanttori ja kirkkomusiikin opettaja sai kuitenkin lähdetyksi. Kotiin tuomisina oli nippu uusia virsitekstejä vailla sävellyksiä.
– Työhön annetun ajan jo lähetessä loppuaan värkkäsin useampaankin tekstiin sävelmän säestyksineen.
Nikkola toteaa, että virren sävelmä ei ole merkityksetön.
– Virsi on virsi. Se on koko seurakunnan laulu. Siis mahdollisimman monen on pystyttävä siihen osallistumaan. Siksi sävelmä ei voi olla melodisesti eikä rytmisesti liian konstikas. Sopivan koruton, laulullinen, linjakas, pelkistetympänäkin ilmaisuvoimainen, tekstin sisältöä palveleva, Nikkola luettelee periaatteitaan.
– Virren sävelmän ja varsinkin tekstin luonne on siis ikään kuin terveellä tavalla objektiivinen, hän lisää.
Nikkolan sävellyksistä kaksi jäi lisävihkotyöryhmän haaviin. Leena Ravantin runo Talven valon saamme lumen myötä valikoitui Nikkolan säveltämänä virreksi 911.
Nykyään riihimäkeläinen, mutta suurimman osan elämästään pohjoisen seudulla asunut Nikkola koki Ravantin ”talvivirren” rikkaana tekstinä.
– Se pursuaa kiitollisuutta Luojan luomistyöstä. Siinä havahdutaan näkemään aivan kuin uusin silmin ja sydämin talvi Jumalan lahjana, sen merkitys ja mahdollisuudet. Sävelmän tekijänä toivon, että veisaaja voisi kokea sävelmäni olevan paitsi luontevan laulettavaksi myös tekstin luonteen ja sisällön kanssa sopusoinnussa.
Toinen Nikkolaa inspiroinut teksti oli Anna-Mari Kaskisen suomentama pieni botswanalainen Rauhantoivotuslaulu.
– Tekstin nähdessäni tuli heti mieleeni, että tästä voisi tulla käyttökelpoinen Taizé-tyyppinen laulu, joka sopisi monenlaisiin tilanteisiin.
– Näin laulussa myös mahdollisuuden messun rauhantervehdyksen jälkeiseksi rauhantoivotukseksi. Siksi kirjoitin laulun samaan sävellajiin, joka on rauhantervehdyksen ympäristössä useimmissa messun sävelmäsarjoissa.
Työryhmän ehdottamana virsi 955 Rauhaa, ystäväni on lisävihkossa sekakuoroversiona.
– Sellaisena, nopeasti ulkoakin opittavana, laulun on mahdollista olla vielä käyttökelpoisempi, Nikkola kiittää.
Säveltäjä kertoo ilahtuvansa aina saadessaan lukea tai kuulla ihmisten kertomuksia siitä, miten paljon virret, yhteinen veisuu ja jumalanpalvelus ovat alkaneet heille merkitä.
– Tulee mieleen Dietrich Bonhoefferin sanat Kristuksen kirkon laulusta, uudesta virrestä: ”Täällä lauletaan sydämestä, täällä veisataan Herralle, täällä lauletaan sanaa, täällä lauletaan sovinnossa.”
Kuva: Philippe Gueissaz
Lue myös:
Tytti Issakainen: Virret ovat superfoodia
Jyrki Linjama: Virren ei pidä olla väistelevä
Pekka Kosonen: Virsi on suomalaisen bluesia
Pirjo Vahtola: Virret ovat uskon kieltä
Olli Kortekangas: Ehtoollisvirsi ilman tunnevetoista mollia
Virrentekijä Jukka Salminen: Lepään vanhoissa virsissä
Joonatan Rautio: Virsi ei ole kertakäyttötavaraa
Sirkku Rintamäki: Virsi humahduttaa toiseen todellisuuteen
Mari Torri-Tuominen: Virsi eletään kaikilla aisteilla
Säde Bartling: Virret ovat kirkon suurinta pääomaa
Timo Alakotila: Virren säveltäminen oli kuin sudokun tekoa
Sheldon Ylioja: Virttä ei saa tappaa huonolla säestyksellä
Vuokko Kortekangas ja aran ehtoollisvieraan virsi: ”Ehtoollinen on herkkä ja vaikea asia”