Katsomusaloite tuskin etenee eduskuntaan

Kansalaisaloite kaikille yhteisestä katsomusaineesta etenee tuskin eduskuntaan. Aloite on kerännyt tähän mennessä hieman yli 12 000 nimeä, ja puolen vuoden aika nimien keräämiseen päättyy 13. helmikuuta. Päästäkseen eduskuntaan aloite tarvitsisi vähintään 50 000 nimeä

Vaikka aloite tuskin etenee, yli 12 000 allekirjoittajaa kertoo muutospaineesta, jota uskonnonopetuksen järjestämiseen kohdistuu, sanoo Helsingin yliopiston uskonnon didaktiikan professori Arto Kallioniemi.

– Onhan meillä valtava muutospaine. Pakolaistilanne herättää kysymyksiä siitä, miten oma uskonnonopetus järjestetään. Monilla pienillä paikkakunnilla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia järjestää asianmukaista islaminopetusta, Kallioniemi sanoo.

Arto Kallioniemi on tullut tunnetuksi niin sanotun Kulosaaren mallin puolestapuhujana. Uskontojen ja elämänkatsomustiedon osittaista yhteisopetusta kokeiltiin ensin lukuvuonna 2013–2014 Helsingin Kulosaaressa, minkä jälkeen yhteisopetusta on kokeiltu ainakin Espoossa, Joensuussa, Lahdessa ja Turussa.

Etelä-Pohjanmaalla peruskoulujen uskonnonopetuksessa siirrytään ensi syksystä lähtien yhteisopetukseen, jota toteutetaan osin yhdessä ja osin erikseen. Siirtyminen yhteisopetukseen etenee siis ruohonjuuritasolla, vaikka virallisesti siitä ei ole tehty päätöksiä.

Yhteisestä katsomusopetuksesta on vireillä myös lakialoite. Kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannan (sd) aloitteessa kaikille yhteisen oppaineen nimeksi ehdotetaan uskomus- ja katsomustietoa. Kallioniemi pitää nimeä parempana kuin Katsomusaloitteessa ehdotettua katsomustietoa.

– Pelkkä katsomusopetus on nimenä sekulaari. Epäilen, että uskonnosta kiinnostuneet ja innostuneet ihmiset eivät oikein syty asialle. Se saattaa olla myös yksi syy, miksi aloite ei kerännyt nimiä. Uskonnon rooli olisi saanut olla siinä otsikkotasolla isompi, hän sanoo.

Kallioniemi on huolissaan siitä, että uskonnonopetus marginalisoituu, jos sitä ei kehitetä. Hän toivoo, että uskonnolliset yhdyskunnat ottaisivat aktiivisemman roolin opetuksen kehittämisessä.

– Nyt ne lähinnä jarruttavat kehitystä.

Kuva: Johannes Tervo. Kirja-Matin koulun kolmasluokkalaiset tutustuivat viime keväänä uskonnontunnilla Ylistaron kirkkoon.

Uutista korjattu 23.2.2016 kello 9.32: Seinäjoella ei siirrytty yhteisopetukseen viime syksynä vaan siihen siirrytään syksyllä 2016. Yhteisopetukseen siirrytään myös muissa Etelä-Pohjanmaan kunnissa.

Lue myös:

Kirkon selvitys: Valtaosa kannattaa yhteistä katsomusainetta

Professori kaipaa uskonnonopetukseen lisää dialogia

Arto Kallioniemi: "Uskonnonopetus marginalisoituu"

Kansalaisaloite ehdottaa uutta katsomusainetta