Kai Sadinmaa erotettiin pappisvirasta – "Epäselväksi jää, tahtooko hän pysyä kirkon tunnustuksessa"

Kai Sadinmaa Koko-teatterissa hänen teksteihinsä perustuvan monologin ensi-illassa elokuun alussa 2021. Kuva: Olli Seppälä

Helsingin tuomiokapituli on tänään 18.8. pitämässään kokouksessa erottanut pastori Kai Sadinmaa pappisvirasta. Kapituli erotti Sadinmaan jo keväällä kuudeksi kuukaudeksi, jonka aikana se odotti Sadinmaalta vastausta ja puheiden perumista.

Sadinmaan vastaus ei kapitulia tyydyttänyt, joten se tuomitsi hänet menettämään pappisvirkansa.

"Sadinmaa ei osoittanut vastauksessaan, millä tavoin hän on perunut tai korjannut kirkon tunnustuksen vastaista opetusta niissä kolmessa kohdassa, joiden perusteella tuomiokapituli pidätti hänet. Epäselväksi jää myös se, tahtooko hän pysyä kirkon tunnustuksessa", todetaan kapitulin pitkässä ja yksityiskohtaisessa ratkaisussa.

Kolme opetusta, joihin kapituli viittaa ovat Sadinmaan näkemykset pappisviran kumoamisesta ja papiksi vihkimisen tarpeettomuudesta, kehotus viettää ehtoollista ilman pappia ja irtisanoutuminen piispan kaitsennasta.

Ratkaisussaan kapituli muistutti, että Sadinmaalle oli kaikissa prosessin vaiheissa annettu mahdollisuus osoittaa halunsa pysyä kirkon tunnustuksessa. Koska näin ei harkinta-ajan kuluessa tapahtunut eikä Sadinmaa itse luopunut pappisvirasta, kapituli tuomitsi kirkkolakiin vedoten hänet menettämään pappisvirkansa. Päätös oli yksimielinen.

Sadinmaalla on mahdollisuus vielä valittaa tuomiokapitulille sen tekemästä päätöksestä.

Lue kapitulin päätös kokonaisuudessaan täältä

"Olihan se kylmäävää kyytiä"

Kai Sadinmaa oli tukijoukkoineen odottamassa kapitulin päätöstä tuomikapitulin ulkopuolella. Lopulta he menivät sisälle kapituliin ja näkivät kapitulin jäsenten tulevan ulos kokoushuoneesta. Nämä eivät suostuneet kertomaan päätöstä Sadinmaalle ennen kuin pöytäkirja on valmis.

– Olihan se kylmäävää kyytiä, mutta sinänsä linjassa sen kanssa miten koko prosessia on hoidettu. Kohtaamista ei ole syntynyt, ei edes tilanteessa, jossa odotin itseäni koskevaa isoa päätöstä.

Sadinmaa kertoo myös odottaneensa piispa Teemu Laajasalolta jonkinlaista kontaktia, mutta sellaista ei tullut.

– Olen sekä iloinen että surullinen. Ajattelin jossain vaiheessa, että voisin sanoa pysyväni kirkon tunnustuksessa, mutta sisäinen todellisuus vaati katsomaan asian loppuun. Siinä mielessä olen kevyellä mielellä. Suhtaudun tulevaisuuteen valoisasti.

Sadinmaa on parhaillaan kirjoittamassa kirjaa Arnt Pekurisesta, aseistakieltäytyjästä. Kirjassa Sadinmaa käsittelee myös omaa tilannettaan.

– Miten yksi sana voikaan ratkaista ihmisen kohtalon. Jos Pekurinen olisi sanonut kyllä, otan aseen, häntä ei olisi teloitettu.

Lue tuomiokapitulin sivulta piispa Teemu Laajasalon kommentti Sadinmaan erottamisen johdosta

Klo 16.17 lisätty Kai Sadinmaan kommenttiosuus. 20.8. klo 12.06 lisätty linkki Laajasalon kommnettiin.

Lue myös:

Kommentti: Kapituli maalasi itsensä nurkkaan - Kai Sadinmaa erotettiin pappisvirasta, vaikka ison kirkon olisi pitänyt kestää yksi hovinarri

Helsingin tuomiokapituli erotti Kai Sadinmaan pappisvirasta kuudeksi kuukaudeksi

Kai Sadinmaan pappeuden tueksi kerätään adressia – ensimmäisten allekirjoittajien joukossa Pirkko Saisio ja Olli Valtonen

Pappi Kai Sadinmaa pyytää seurakuntalaisia murtamaan pappisvallan ja jakamaan ehtoollista kodeissaan

Kehotus hylätä piispat poiki seurauksia – Kai Sadinmaa ja Árpád Kovács julkaisivat vastauksensa kapituleille

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.