Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous käsitteli eilen avioliittoa koskevaa kirkkojärjestyksen muutosesitystä. Esityksen mukaan kirkkojärjestykseen lisättäisiin säännös kahdesta avioliittokäsityksistä. Toisessa avioliitto ymmärrettäisiin miehen ja naisen välisenä ja toisessa kahden henkilön välisenä.
Käytännössä papit saisivat oikeuden vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja. Toisaalta papeilla olisi oikeus myös kieltäytyä vihkimisistä. Samaa sukupuolta olevien parien oikeus saada kirkollinen vihkiminen säädettäisiin seurakunnan velvollisuudeksi. Tämän oikeuden toteutumisesta vastaisi kirkkoherra.
Piispainkokous hyväksyi esitysluonnoksen. Seuraavaksi se menee laintarkastustoimikunnan tarkastettavaksi. Varsinaisen esityksen kirkolliskokoukselle piispainkokous tekee huhtikuussa. Kirkolliskokouksessa esityksen hyväksyminen vaatisi, että sitä kannattaisi kolmen neljäsosan määräenemmistön.
Esityksen sisällöstä kerrotaan tarkemmin tässä jutussa.
PIISPAINKOKOUKSEN PÄÄTÖS ei ollut yksimielinen. Lapuan piispa Matti Salomäki jätti pöytäkirjaan eriävän mielipiteen.
Salomäen mukaan aloite muuttaa käytännössä kirkon avioliittokäsitystä ja vaikuttaa myös kirkon opetukseen. Siten siinä ei ole kyse vain teknisestä muutoksesta kirkkojärjestykseen. Salomäen mielestä esityksessä olisi lisäksi syytä käsitellä nykyistä laajemmin sitä, miten kahden avioliittokäsityksen malli mahdollisesti vaikuttaisi ekumeenisiin suhteisiin.
Salomäki nostaa esityksestä esiin myös kohdan, jossa todetaan, että kirkko pysyy Kristuksen kirkkona avioliittokäsityksestään riippumatta: ”Lausuma vaatisi avaamista, mikä itse asiassa on olennaista tai luovuttamatonta Kristuksen kirkon yhtenäisyydelle. Usein on ajateltu, että katekismukseen on koottu keskeisin ja luovuttamattomin opetus”, Salomäki kirjoittaa.
Kuopion piispa Jari Jolkkonen kannatti esitystä, mutta jätti pöytäkirjaan päätöksen perusteita koskevan lausuman. Siinä hän kertoo ajattelevansa, että kristillisen tradition käsitys avioliitosta miehen ja naisen välisenä sopii yhteen länsimaisen perusoikeusjärjestelmän kanssa. Jolkkosen mukaan tähän käsitykseen ei ole helppo yhdistää sukupuolineutraalia avioliittokäsitystä.
Jolkkonen kuitenkin tunnistaa esityksessä myönteisiä tavoitteita, kuten kirkon ykseyden vahvistaminen, seksuaalivähemmistöihin kuuluvien kirkon jäsenten tukeminen ja toisaalta kirkon perinteisen avioliittokäsityksen turvaaminen.
Lue myös:
Noin puolet maallikkoedustajista mahdollistaisi vihkimisen myös samaa sukupuolta oleville pareille
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä

