Amerikan Yhdysvalloissa on tällä hetkellä arviolta noin kuusi miljoonaa kirkkoihin kuuluvaa luterilaista. He ovat kuitenkin jo vanhastaan jakautuneet lukuisiin eri luterilaisiin kirkkoihin, joita erottavat 2000-luvulla etenkin opilliset ja eettiset kysymykset.
Keskiössä ovat viimeksi kuluneiden vuosikymmenien aikana olleet kysymykset naisten vihkimisestä papeiksi ja nyttemmin varsinkin se, onko avioliitto vain miehen ja naisen välinen, vai sukupuolineutraali, ja voidaanko avoimesti homoseksuaalinen henkilö vihkiä papiksi.
Luterilaisuus Pohjois-Amerikassa ei siis enää ole opillisesti yhtenäistä, vaikka kaikissa luterilaisissa kirkoissa luetaan samaa Raamattua ja suunnilleen samoja Tunnustuskirjoja. Ovatko luterilaiset traditiot jo toistensa vastaisia?
Minnesotan St. Paulissa sijaitsevan Luther seminaryn kirkkohistorian professori, amerikansuomalainen
Luterilaiset ovat varsinkin aikaisemmin olleet myös etnisesti ja kielellisesti hyvin jakautuneita: luterilaisia maahanmuuttajia tuli Yhdysvaltoihin eniten Saksasta.
SUURIMMAT LUTERILAISET kirkot 250 vuotta täyttävässä Yhdysvalloissa Yhdysvaltojen evankelis-luterilainen kirkko (Evangelical Lutheran Church in America, ELCA) 2,7 miljoonaa ja Missouri-synodi (Lutheran Church Missouri Synod, LCMS) 1,8 miljoonaa.
Molemmat luterilaiset kirkot ovat Yhdysvaltojen mittapuulla keskisuuria. Ne toimivat kaikkialla Yhdysvalloissa, mutta seurakunnat ovat eniten keskittyneet Minnesotan, Michiganin, molempien Dakotojen, Montanan, Wisconsinin, Iowan, Missourin ja Pennsylvanian alueelle, siis eniten pohjoiseen Keskilänteen.
Varhaisimmat luterilaiset maahanmuuttajat Amerikassa olivat jo 1600-luvulla Delawareen saapuneet suomalaiset ja ruotsalaiset. Pennsylvanian saksalaisperäinen luterilaisuus muodostui 1700-luvulla. Suurimmat luterilaiset muuttoaallot ajoittuivat kuitenkin 1800-luvulle.
Erityisesti paljon saksalaista ja pohjoismaista maahanmuuttoa aikoinaan saanutta Minnesotan osavaltiota on pidetty eräänlaisena Yhdysvaltojen luterilaisuuden päätihentymänä. Luterilaiset ovatkin siellä suurin protestanttien ryhmä ja katolilaisten jälkeen osavaltion suurin kirkkokunta.
Pohjoismaisissa yhteiskunnissa luterilaisuuden vaikutusta tietyntyyppisten yhteiskunnallisten rakenteiden luomisessa, poliittisessa kulttuurissa ja hyvinvointivaltion hyvän elämän tavoitteiden hahmottamisessa on pidetty merkittävänä. Näkyykö luterilaisuuden vaikutus myös Yhdysvalloissa niillä alueilla, joissa luterilaisia on paljon?
Granquist on arvioissaan varovainen.
— On olemassa ihmisiä, jotka olettavat näin olevan, mutta asiaa on vaikea osoittaa kovin varmasti. Luterilaiset tuppaavat olemaan aliedustettuina politiikassa, jopa pohjoisen Keskilännen osavaltioissa.
Seuraavaksi suurimpia luterilaisia kirkkoja ovat Luterilaiset seurakunnat Kristuksen tehtävässä (Lutheran Congregations in Ministry for Christ, LCMC) 400 000, Wisconsinin evankelis-luterilainen synodi (Wisconsin Evangelical Lutheran Synod, WELS) 350 000 sekä Pohjois-Amerikan luterilainen kirkko (Lutheran Church in North America, NALC) 180 000.
Lisäksi on myös monia muita, enimmäkseen kuitenkin varsin pieniä luterilaisia kirkkokuntia.
Mark Granquist on tutkimuksissaan huomauttanut, että suurten luterilaisista maista tulleiden siirtolaisvuosikymmenien 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa luterilaiset muodostivat Yhdysvalloissa metodistien ja baptistien jälkeen kolmanneksi suurimman protestanttisen tunnustuskunnan.
Suuresta määrästään huolimatta Amerikan luterilaiset ovat kuitenkin olleet myös etnisesti ja kielellisesti hyvin jakautuneita: luterilaisia maahanmuuttajia tuli Yhdysvaltoihin eniten Saksasta, mutta runsaasti myös Ruotsista ja Norjasta. Tanskalaisia, suomalaisia, latvialaisia, virolaisia ja itäeurooppalaisia luterilaisia tuli myös Yhdysvaltoihin.
Maahanmuutosta johtuen Yhdysvaltoihin rantautui Euroopasta myös varsin erilaisia tulkintoja luterilaisesta perinteestä.
Oma lukunsa ovat monet pienet suomalaistaustaiset lestadiolaiset kirkkokunnat, joiden opillinen yhteys amerikkalaisiin luterilaisen valtavirran kirkkoihin on teologisesti hyvin ohut tai olematon. Monilla niistä on yhteys vastaavaan sisarliikkeeseen Suomessa ja Pohjoismaissa. Tällöin tarkoitetaan lähinnä vanhoillislestadiolaisuutta, rauhansanalaisuutta ja esikoislestadiolaisuutta. Monilla niistä on Yhdysvalloissa tiukahko seurakuntaoppi, jolla vedetään rajaa muuhun kristillisyyteen.
Suurimpana Amerikan lestadiolaisista kirkoista pidetään esikoislestadiolaisten Old Apostolic Lutheran Church -kirkkoa, OALC:tä. Sillä arvioidaan olevan noin 15 000 jäsentä. Kirkkokunta kasvaa erityisesti Yhdysvaltojen länsirannikolla, jonne rakennetaan uusia suuria kirkkoja.
Suomalaisuus ja suomalainen luterilaisuus ovat Yhdysvalloissa muuten jo pitkälti amerikkalaiseen valtavirran elämäntapaan sulautuneita. Granquistin mukaan suomalaisten eniten aikoinaan asuttamilla alueilla eli pohjoisessa Keskilännessä on edelleen pistemäisiä alueita, ”taskuja”, joissa suomen kieli elää vanhempien ihmisten keskuudessa.
— On myös eri puolille hajaantuneita suomalaisten lestadiolaisten ryhmiä, joista osassa käytetään jonkin verran suomen kieltä.
SUURIMMAT LUTERILAISISTA kirkoista, ELCA ja Missouri-synodi (LCMS), ovat jo pitkään olleet teologisesti hyvin eri linjoilla. Vuonna 1988 eräiden suurehkojen luterilaisten kirkkojen (mm. American Lutheran Church, ALC ja Lutheran Church in America, LCA) yhteenliittymisentuloksena syntynyt ELCA on perustamisestaan lähtien kuulunut ns. valtavirran melko liberaaleihin ja avoimiin kirkkokuntiin. Sen järjestys on piispallinen.
ELCA on kuitenkin perustamisestaan lähtien ollut altis jakautumisille ja kirkosta eroamisille. Se on vajaassa 40 vuodessa pienentynyt 5,2 miljoonasta jäsenestä nykyiseen 2,7 miljoonaan, eli se on menettänyt miltei puolet jäsenistään. Harva yhdysvaltalaiskirkko on kutistunut yhtä nopeasti.
Mark Granquistin mukaan ELCA:n jakautumiset ovat johtuneet samoista syistä kuin muidenkin valtavirran protestanttisten kirkkojen jakautumiset Yhdysvalloissa. Taustalla on siis ollut eniten erilaisesta raamatuntulkinnasta johtuneita johtopäätöksiä varsinkin naispappeudessa ja avioliittokysymyksessä. Lisäksi ELCA kuuluu niihin teologisesti liberaaleihin valtavirran kirkkoihin, jotka menettävät nopeasti jäseniään muille kirkoille.
Jo vuonna 1847 perustettu, aikoinaan hyvin saksalaistaustainen Missouri-synodi taas on teologisesti konservatiivinen ja eettisissä kysymyksissä yleensä varsin tiukka. Kirkko ei hyväksy naisten pappeutta eikä saman sukupuolen avioliittoja. Vaikka konservatiiviset kirkot yleensä ovat kyenneet säilyttämään jäsenkuntansa paremmin kuin liberaalit kirkot, ei konservatiivisuus sinänsä ole ollut Missouri-synodille mikään ihmelääke: kirkko on 1980-luvun lukemista (2,7 miljoonaa jäsentä) pienentynyt nykyiseen 1,8 miljoonaan.
Missouri-synodissa ei ole piispoja, vaan kirkkopiirin (Distric) johtavia pappeja kutsutaan presidenteiksi. Joskus heidän kunnianimityksenään voi kuitenkin olla ”piispa” (Bishop).
Lutheran Congregations in Ministry for Christ (LCMC) -kirkkokunta syntyi vuonna 2001, kun joukko seurakuntia ja kirkon jäseniä jätti ELCA:n sen teologisen liberaalisuuden, seksuaalisuuteen liittyvien kantojen ja aborttikysymyksien vuoksi. LCMC-kirkko luonnehtii itseään jälkitunnustukselliseksi (post-denominational) ja on organisaatioltaan varsin löyhä. Se korostaa seurakuntien suurta itsenäisyyttä eikä yleensä anna lausuntoja kokonaiskirkkona seurakuntiensa puolesta. Kirkko koostuu enimmäkseen entisistä ELCA:n jäsenistä.
Wisconsin-synodi on siinä mielessä poikkeuksellinen, että seurakunnallisessa hallinnossa ja vaaleissa vain miehillä on äänioikeus.
Teologisesti hyvin konservatiivista WELS-kirkkoa pidetään Missouri-synodiakin konservatiivisempana. Esimerkiksi virkateologiassa näiden vain miesten pappeuden hyväksyvien kirkkojen ero on siinä, että Missouri-synodissa ajatellaan kirkon viran olevan Jumalan asettama. Tuolle viralle kuuluvat sitten sekä sanan saarnaaminen että sakramenttien toimittaminen. Wisconsin-synodissa taas ajatellaan, että seurakunta voi jakaa näitä sinänsä Jumalan asettamia tehtäviä oikeaksi arvioimallaan tavalla.
Wisconsin-synodi on myös siinä mielessä poikkeuksellinen, että seurakunnallisessa hallinnossa ja vaaleissa vain miehillä on äänioikeus ja vaalikelpoisuus.
Amerikan luterilaisen tähtitaivaan uusin piste on vuonna 2010 muodostettu Pohjois-Amerikan luterilainen kirkko (North American Lutheran Church, NALC). Myös tämä kirkko koostuu Mark Granquistin arvion mukaan enimmäkseen entisistä ELCA:n jäsenistä. NALC:in Pennsylvaniassa sijaitsevan Teologisen seminaarin (NALS) rehtorina toimii suomalainen teologian tohtori Jukka Kääriäinen.
Granquistin mukaan Amerikan luterilaisia jakavat ennen kaikkea teologiset ja sosiaaliset kysymyksenasettelut. Mitä erityisesti luterilaisuuden konservatiiviseen laitaan tulee, Granquist tiivistää Missouri-synodin ja Wisconsin-synodin eroavaisuuksia:
— Lyhyesti sanottuna WELS ajattelee, että LCMS ei ole tarpeeksi luterilainen, Granquist toteaa.
YHDYSVALTOJEN LUTERILAISET ovat varsin mielenkiintoisesti jakautuneet myös suhteessaan ekumeniaan. Ainoastaan suurin niistä, ELCA, on pitkäaikainen Luterilaisen maailmanliiton ja Kirkkojen maailmanneuvoston jäsen. ELCA:lla on myös täysi kirkollinen yhteys (Full communion) Yhdysvaltojen episkopaalisen kirkon kanssa: kirkot tunnustavat toistensa viran ja kasteen.
Missouri-synodilla puolestaan on oma ekumeeninen maailmanjärjestönsä, Kansainvälinen luterilainen neuvosto (International Lutheran Council, ILC), jonka puheenjohtajana on viime vuosina toiminut Suomen Lähetyshiippakunnan piispa Juhana Pohjola.
Wisconsin-synodin ympärille on muodostunut kansainvälinen Tunnustuksellinen evankelis-luterilainen konferenssi (Confessional Evangelical Lutheran Conference, CELC). NALC on useiden vuosien ajan pyrkinyt liittymään Luterilaiseen maailmanliittoon, mutta prosessi ei erinäisistä syistä ole edennyt. Sillä on myös oma globaali verkostonsa, Globaali tunnustuksellinen & missionaalinen luterilainen foorumi (Global Confessional & Missional Lutheran Forum, Global Forum).
Mark Granquistin mukaan ELCA on tosiaankin ollut hyvin aktiivinen Luterilaisessa maailmanliitossa.
— Joka tapauksessa ELCA:n omasta heikkoudesta sekä Luterilaisen maailmanliiton ja Kirkkojen maailmanneuvoston lisääntyvästä heikkoudesta johtuen ekumeeniset järjestöt eivät ole nykyisin mitään kovin keskeisiä vaikutteiden tai impulssien antajia.
Yhdysvaltojen kaikki luterilaiset kirkot ovat kauan olleet aktiivisia lähetystyössä eri mantereilla. Kotikentällä niiden jäsenistö on kuitenkin korostuneen valkoista ja eurooppalaisperäistä. Etnisiä rajoja esimerkiksi afrikkalais- ja latinalaisamerikkalaiseen väestöön ei ole erityisen hyvin pystytty ylittämään. ELCA:aa ja Missouri-synodia onkin joskus luonnehdittu USA:n etnisesti vähiten monimuotoisiksi kirkoiksi: vuonna 2015 julkaistun Pew-tutkimusinstituutin selvityksen mukaan molempien jäsenistä n. 95 % oli valkoisia amerikkalaisia.
Luterilaisten määrä Yhdysvalloissa oli suurimmillaan 1980-luvulla, jolloin kaikkien luterilaisten kirkkojen jäsenmäärä liikkui 8—9 miljoonan välillä. Koko maan väestöstä luterilaisia ei koskaan ole suhteellisesti ollut kovin paljon.
Tunnettuja luterilaisia teologia tiedekuntia ja pappisseminaareja Yhdysvalloissa ovat ELCA:n Lutheran School of Theology at Chicago (Illinois), St. Paulin Luther Seminary (Minnesota), United Luther Seminary Philadelphiassa ja Gettysburgissa (Pennsylvania) ja Wartburg Theological Seminary Dubuquessa (Iowa) sekä Missouri-synodin Concordia Theological Seminary Fort Waynessa (Indiana). Viimeksi mainitun kunniatohtoreihin kuuluvat myös Kotimaan edesmennyt päätoimittaja (1969—1977) ja sittemmin Inkerin kirkon piispa Leino Hassinen, (1996), Juhana Pohjola (2022) sekä kansanedustaja ja entinen sisäministeri (2011—2015) Päivi Räsänen (2026).
Teologisten oppilaitoksien lisäksi varsinkin ELCA:lla, mutta myös Missouri-synodilla ja Wisconsin-synodilla on useita monialaisia luterilaisia yliopistoja ja collegeja. Niillä on myös peruskoulujen ja lukioiden verkosto, joissa suuri osa kuuluu Missouri-synodin piiriin.
YHDYSVALLOISSA ON ollut kymmenkunta episkopaaliseen kirkkoon kuulunutta Yhdysvaltain presidenttiä. Monet muut heistä ovat olleet reformoituja, metodisteja, kongregationalisteja tai baptisteja. Mutta 47 presidentin joukkoon ei mahdu yhtäkään luterilaista, vaikka luterilaisia on ollut lukumääräisesti enemmän kuin esimerkiksi episkopaaleja tai kongregationalisteja.
Granquist ei osaa mainita asiaan varsinaista syytä.
— Luterilaiset dominoivat eräissä Yhdysvaltojen osissa, mutta toisissa osissa he ovat melko tuntemattomia. Luterilaisia edustajainhuoneen ja senaatin jäseniä on ollut, mutta heitä ei ole ollut presidentinvaalien kandidaatteina.
Toisten lähteiden mukaan luterilaisen presidentin puutetta Yhdysvalloissa voisivat selittää luterilaisten hieman brittiläisperäisiä englanninkielisiä maahanmuuttajia myöhäisempi maahantulo, jakautuminen moniin eri eurooppalaisperäisiin kieliryhmiin sekä asuminen alkuvaiheissa tyypillisesti maaseudulla. Kaikki tällainen voisi selittää sitä, että luterilaistaustaisen väestön siirtyminen maan sivistyksellisesti, poliittisesti ja taloudellisesti johtavaan eliittiin olisi tapahtunut verkkaisesti, jolloin toiselta taustalta tulleet amerikkalaiset ovat usein olleet jo englanninkieliseen valtavirtaan etabloituneita.
Yhdysvaltojen luterilaisista enemmistö äänestää republikaaneja.
Mitä politiikkaan muuten tulee, Yhdysvaltojen luterilaiset äänestävät Granquistin mukaan melko tasavahvasti molempia valtapuolueita.
— Itse asiassa ELCA:n jäsenet jakautuvat kansallisissa vaaleissa melko tarkasti 50 % — 50 % republikaanien ja demokraattien äänestäjiksi. Sen sijaan ELCA:n papistosta noin 85 % on demokraatteja, mikä aiheuttaa seurakunnissa ongelmia.
Toiseksi suurimmassa luterilaisessa kirkossa Missouri-synodissa tilanne on Granquistin mukaan hieman toisenlainen.
— Missouri-synodin papit ja seurakuntalaiset ovat molemmat enimmäkseen republikaaneja, joten kaiken kaikkiaan enemmistö Yhdysvaltojen luterilaisista äänestää republikaaneja.
Luterilaiset ovat siis monessa mielessä hajallaan, mutta yhdistääkö heitä kuitenkin myös jokin muu kuin nimi? Minkälaista keskustelua luterilaisten kirkkojen kesken käydään?
Granquistin mukaan asiassa ei ole selkeää yhtä vastausta. Kirkot elävät omaa elämäänsä omissa konteksteissaan.
— Amerikkalaisen evankelikaalisuuden elementtejä tihkuu luterilaisiin kirkkoihin. Ne asiat eivät kuitenkaan ole niinkään teologisia, vaan koskevat kirkkojen erilaisia rakenteita, jumalanpalveluksen tapaa ja miten saadaan uusia ihmisiä kiinnostumaan seurakunnan jäsenyydestä. On olemassa joukko hyvin menestyksekkäitä luterilaisia ”megakirkkoja”.
Yhdysvaltojen kirkollinen kenttä muuttuu nopeasti koko suuren kansakunnan muutoksen myötä. Luterilaisten suurten maahanmuuttojen ajat päättyivät Granquistin mukaan jo ensimmäiseen maailmansotaan mennessä. Miltä tämän eurooppalaistaustaisen, mutta Yhdysvaltoihin hyvin etabloituneen kirkkokunnan tulevaisuus tutkijan mielestä näyttää?
— Luterilaisuus tulee jatkumaan monestakin syystä johtuen, erityisesti siellä, missä luterilainen tapa ymmärtää evankeliumi säilyy. Mitä taas tämänhetkisten luterilaisten kirkkokuntien säilymiseen tulee, on vaikeampaa sanoa, Mark A. Granquist sanoo.
MARK A. GRANQUIST on taustaltaan jo varsin monennen polven amerikansuomalainen. Hän kertoo isänpuoleisten suomalaisten sukujuuriensa tulevan Länsi-Suomen ruotsinkieliseltä rannikolta, missä eräs hänen esi-isänsä toimi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappina joskus vuoden 1860 tienoilla.
Granquist on vuodesta 2007 lähtien toiminut Lloyd and Annelotte Svendsbye Professor -virassa kirkkohistorian professorina Minnesotan St. Paulissa sijaitsevassa Luther-seminaarissa, joka on kytköksissä ELCA:aan. Hän on opiskellut teologiaa Connecticutin kuuluisassa Yalen yliopistossa ja väitellyt tohtoriksi Chicagon yliopiston teologisessa tiedekunnassa vuonna 1992.
Granquist on eräiden teologisten aikakauskirjojen toimittaja. Hän on julkaissut useita kirjoja, artikkeleita ja tutkimuksia Yhdysvaltojen kristinuskon ja erityisesti sen luterilaisuuden historiasta.
Mark A. Granquistin haastattelun ohella lähteinä jutussa on käytetty hänen uutta tutkimustaan ”A History of Christianity in America” – (Baker Academic, 2025) sekä eri verkkolähteitä.
Lue myös:
God’s peace! – Tervetuloa tutkimusmatkalle Amerikan lestadiolaisalueille
Näkökulma: Tähtilipun uskoa jo 250 vuotta
Lukijoilta: Amerikan siirtolaisten suomalaistyössä oli muitakin luterilaisia
Päivi Räsäsestä tänään kunniatohtori Missourin-synodin teologiseen seminaarin
Amerikan evankelisluterilaisen kirkon johtavaksi piispaksi Yehiel Curry
Yhdysvaltojen suurimman luterilaisen kirkon ELCA:n jäsenmäärä sukelsi alle kolmen miljoonan
Ilmoita asiavirheestä