LML:n Afrikan aluesihteeri: Kenian kirkon eronsa syyksi ilmoittamat väitteet LML:sta ovat vastuuttomia

Afrikkalainen mies seisoo hymyillen Helsingin Senaatintorilla taustanaan tuomiokirkko.
LML:n Afrikan aluesihteeri, kamerunilainen Samuel Dawai pitää vastuuttomina väitteitä, että LML painostaisi jäsenkirkkojaan hyväksymään naisten pappeuden tai edistäisi jollakin tavalla sateenkaari-ideologiaa. Dawai vieraili kesäkuun alussa Helsingissä. Kuva: Vesa Häkkinen.

Kenian evankelis-luterilaisen kirkon (ELCK) eroilmoitus Luterilaisesta maailmanliitosta (LML) huhtikuussa ei tullut kommuuniolle täytenä yllätyksenä.

Näin kertoo LML:n Afrikan aluesihteeri, kamerunilainen teologian tohtori Samuel Dawai.

— Emme olleet pitäneen kirkon kaksoisjäsenyyttä Luterilaisessa maailmanliitossa ja toisaalta Kansainvälisessä luterilaisessa neuvostossa (ILC) minään riskinä. Eroilmoituksesta emme silti olleet yllättyneitä, koska Kenian kirkko ei ollut enää muutamaan vuoteen ollut mukana LML:n Afrikan-toiminnassa, esimerkiksi alueellisissa kokouksissa, Samuel Dawai kertoo.

Jäsenkirkot ovat Dawain mukaan tietenkin vapaat eroamaan LML:sta, jos ne niin haluavat. Mutta Kenian kirkon tapauksessa Dawai kiinnittää huomiota siihen, että ELCK:n ilmoittamat eron syyt — LML:n harjoittamaksi väitetty painostus naisten papiksi vihkimiseen ja sen väitetty sateenkaari-ideologian edistäminen — eivät Dawain mukaan pidä paikkaansa.

— LML kyllä rohkaisee jäsenkirkkojaan vihkimään naisia papeiksi. Se on hyväksytty periaate, mutta LML ei painosta jäseniään naisten papeiksi vihkimiseen, vaan kunnioittaa jäsenkirkkojensa itsenäistä päätösvaltaa. Ei ole reilua eikä vastuullista sanoa noin, Dawai sanoo.

LML tukee naisten pappeutta, koska siihen on raamatulliset ja teologiset perusteet.

NÄIN MUODOIN LML:ssa ei Dawain mukaan oikein ole ymmärretty ELCK:n lausumia eron perusteita.

— LML, minä toistan, kunnioittaa jäsenkirkkojaan. LML on itsenäisten kirkkojen kommuunio. Kirkot suostuvat kommuuniossa itse siihen, että heillä on saarnastuoli ja ehtoollisyhteys. Ja kommuuniossa jaetaan tämä näkymä ja työ yhteisön hyväksi.

Dawai painottaa, että LML tukee naisten pappeutta, koska siihen on raamatulliset ja teologiset perusteet. Mutta jäsenkirkkoihin ei kohdisteta mitään pakottamista tai painostamista.

— Jumalan armosta naiset voivat olla myös pappeja. Mutta kommuunion toimintaan saa osallistua, vaikka jäsenkirkossa olisi käytössä vain miesten pappeus. Nuo Kenian kirkon eroamisen yhteydessä ilmoitetut argumentit lähtemiseen olivat mielestämme vastuuttomia.

Me ajattelemme, että ELCK on lähtenyt LML:sta Missouri-synodin ja ILC:n vaikutuksen alla.

KENIAN KIRKKO perusteli lähtemistään myös sillä, että sen mukaan Luterilainen maailmanliitto edisti saman sukupuolen suhteita ja avioliittoja.

— Myös tällainen väite on ”fake news”, valeuutisia. Ei ole olemassa mitään dokumenttia tai pidettyä kokousta, jossa LML edistäisi niitä. Siihen vetoaminen on mielestäni myös totaalisesti vastuutonta. Mitään sellaista ei ole kommuuniossa koskaan päätetty.

Mikä ELCK:n lähtemiseen sitten vaikutti? Dawain mukaan ELCK on ollut suhteessa konservatiiviseen amerikkalaiseen luterilaiseen kirkkoon Missouri-synodiin. Samoin konservatiivisten luterilaisten kirkkojen maailmajärjestö ILC on hänen mukaansa ollut jo muutaman vuoden ajan varsin aktiivinen Afrikassa.

— Se on yrittänyt saada joitakin kirkkoja jättämään LML:n jäsenyyden. Uskomme vahvasti, että ELCK on ollut ILC:n ja Missouri-synodin vaikutuksen alla. Nämä ovat yrittäneet houkutella sitä lähtemään LML:stä, Dawai sanoo.

Dawain mukaan vuonna 2019 Missouri-synodi jopa omaksui päätöslauselman, jossa se rohkaisee partnerikirkkojaan arvioimaan uudelleen jäsenyyttään Luterilaisessa maailmanliitossa.

Tällainen houkuttelu ei Dawain mielestä ole vastuullista toimintaa. Hän korostaa taas LML:n jäsenkirkkojen itsenäisyyttä.

— Afrikassa on monia kirkkoja, jotka vihkivät naisia, eikä niitä ole kukaan siihen pakottanut, vaan päätös asiassa on tehty raamatullisen työskentelyn perusteella. Missouri-synodi taas on kampanjoinut tätä vastaan.

— Me siis ajattelemme, että ELCK on lähtenyt LML:sta Missouri-synodin ja ILC:n vaikutuksen alla. Se on hyvin dokumentoitua, niillä on agenda, jonka mukaan ne tähtäävät tällaisiin päämääriin. Olemme tästä hyvin pahoillamme.

Dawai toteaa, että Afrikassa olisi kyllä myös Missouri-synodille paljon tilaa tehdä lähetystyötä.

— Mutta miksi on mentävä luomaan hankaluuksia olemassaoleville kirkoille?

LML ei ole mikään ylikirkko, se on itsenäisten kirkkojen kommuunio.

ONKO LML:N ja sen jäsenkirkkojen välillä Afrikassa jännitteitä, jotka ehkä näkyisivät jopa eroina järjestöstä? Ollaanko LML:oon mantereen alueella tyytyväisiä?

Dawain mukaan Kenian evankelis-luterilainen kirkko erosi edellä mainituista syistä, eikä joidenkin jännittyneiden suhteiden vuoksi.

— LML:lla ei ole jännitteitä jäseniensä kanssa, en ole kuullut mistään sellaisesta. LML ei ole mikään ylikirkko, se on itsenäisten kirkkojen kommuunio. Me LML:n kommuunion sihteeristössä teemme työtä jäsenkirkkojen kanssa ja niiden puolesta, Dawai linjaa.

Hänen mukaansa LML:n jäsenkirkot Afrikassa ovat tyytyväisiä maailmanliittoon, siis kirkkojen kommuunioon.

— Olisi hullua ajatella, että jäsenkirkot kiistelisivät itsensä kanssa. LML on uniikki kristillinen perhe ja organisaatio. Se tapa, jolla rakennamme kommuuniota, on ainutlaatuista. Siihen kuuluvat esimerkiksi vaikuttamistyö, humanitaarinen työ ja diakonia. Kaikki se on merkittävää jäsenkirkoille, Samuel Dawai sanoo.

Lue myös:

Piispa Juhana Pohjola: ILC ei ole vaikuttanut Kenian kirkon päätöksiin LML-eroasiassa

Lukijoilta: On afrikkalaisen kirkon aliarvioimista ajatella, ettei se ei olisi ilman amerikkalaista vaikutusta päätynyt ratkaisuunsa

LML:n pääsihteeri Anne Burghardt Kenian kirkon erosta: Taustalla on Missouri-synodin toiminta

Näkökulma: Anglikaaninen kirkkoyhteisö repesi — tapahtunut on osa maailmanlaajuista hengellisten mannerlaattojen muutosta

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliAvioliiton esteet voidaan nyt tutkia automaattisesti
Seuraava artikkeliEeva Toivonen huolehtii, että kirkon työntekijöiden eläkevarallisuus on sijoitettu paitsi tuottavasti myös vastuullisesti

Ei näytettäviä viestejä