Kotimaan uutisessa (29.5.2026) Luterilaisen Maailmanliiton (LML) pääsihteeri Anne Burghardt esittää näkemyksensä siitä, miksi Kenian evankelis-luterilainen kirkko (ELCK) erosi LML:n jäsenyydestä. Hän näkee tapauksen taustalla amerikkalaisen konservatiivisen kirkon Missouri-Synodin (LCMS) tai laajemmin konservatiivisen luterilaisen kirkkoyhteisön International Lutheran Council (ILC) toiminnan. Burghardt on varmasti oikeassa arveluissaan. Tuskin mikään kirkko tekee ratkaisujaan tyhjiössä ilman ulkopuolelta tulevia vaikutteita. Suomen evankelis-luterilaisenkin kirkon moniin päätöksiin ovat vaikuttaneet sisarkirkkojen ratkaisut, joista haetaan mallia, sekä LML:n linjaukset. On kuitenkin afrikkalaisen kirkon itsenäisyyden ja teologisen kompetenssin aliarvioimista, jos ajatellaan, että tuo kirkko ei olisi ilman amerikkalaista vaikutusta voinut päätyä tekemäänsä ratkaisuun. Tunnen ELCK-kirkon ja sen johdon teologiset näkemykset, ja tiedän, että jotkin LML:n linjaukset ovat jo pitkään olleet sille mahdottomia hyväksyä.
Kun kirkko, jolla on jäsenyys sekä ILC:ssä että LML:ssä, kokee jännitteisen tilanteen liian vaikeaksi, on luonnollista, että kirkko jatkaa elämäänsä siinä yhteisössä, jonka teologiaan ja arvoihin se voi paremmin yhtyä. Näin ELCK on nyt tehnyt hyvin tietoisena siitä, että päätös merkitsee sille merkittäviä taloudellisia menetyksiä. Afrikan kirkot eivät ole enää rahalla ostettavissa.
ELCK ilmoitti eron syiksi LML:n virkakäsityksen, LGBTQ-ideologian hyväksymisen sekä liberaalin raamattukäsityksen. LML:n strategisena tavoitteena on naisten pappeuden toteuttaminen kaikissa jäsenkirkoissa. Esimerkiksi dokumentissa Gender Justice Policy tavoite ja saavuttamiseksi tarvittava toimenpide on ilmaistu seuraavasti: ”Motivoi ja edistä naisten pääsyä teologisiin opintoihin varmistaaksesi teologisesti koulutettujen naisten täysipainoinen integroituminen kirkon pappisvirkaan.” Kuvaavaa on, että kyseisessä dokumentissa ainoa graafina esitetty tavoite on, kuinka monessa prosentissa jäsenkirkoista naisia on vihitty papeiksi (77%). On ymmärrettävää, että kirkko, joka pitäytyy perinteisessä virkanäkemyksessä, kokee ongelmalliseksi tilanteen, jossa se ei voi sitoutua yhteisönsä keskeiseen strategiseen tavoitteeseen. Eikä tilannetta varmaan paranna se, että LML:n pääsihteeri ilmaisee ilonsa siitä, että toisessa kenialaisessa kirkossa on vastikään vihitty nainen piispaksi.
Kotimaan uutisessa sekä Burghardt että suomalainen asiantuntija Minna Hietamäki toteavat, että ELCK:n väite LGBTQ-ideologian hyväksymisestä LML:ssä ei pidä paikkaansa. On totta, että LML:n dokumenteissa asiasta ei mainita. Monissa LML:n jäsenkirkoissa samaa sukupuolta olevien avioliitot on kuitenkin hyväksytty ja pappeina ja piispoina toimii avoimesti homoseksuaalisuutta harjoittavia tai sukupuolensa vaihtaneita henkilöitä. Vaikka LML ei virallisesti ota kantaa asiaan, ymmärrän sen, että perinteistä avioliittokantaa edustavan kirkon on vaikea olla LML:n luomassa kommuuniossa sellaisten kirkkojen kanssa. Maailman suurin luterilainen kirkko, Etiopian Mekane Yesus, on katkaissut ekumeeniset suhteensa Ruotsin kirkkoon juuri siitä syystä, vaikka ne molemmat ovat LML:n jäsenkirkkoja. Sitä paitsi, LML:n käytännön toiminta joka tapauksessa osoittaa, että se kirkkoyhteisönä hyväksyy monet LGBTQ-ideologian ajamat asiat, vaikkei niitä dokumenttien tasolla aktiivisesti edistäisikään.
Burghardt moittii ILC:tä siitä, että se pyrkii vaikuttamaan kaksoisjäsenyyden omaaviin kirkkoihin, jotta ne eroaisivat LML:stä. Mutta ei LML:kään kaksoisjäsenyyttä hyvällä katso. Muutama vuosi sitten eräs pieni, aasialainen kirkko, joka on LML:n jäsen, oli liittymässä ILC:n tarkkailijajäseneksi, mutta LML:n taholta annettiin ymmärtää, että se ei käy.
Ville Auvinen
LML:n pääsihteeri Anne Burghardt Kenian kirkon erosta: Taustalla on Missouri-synodin toiminta
Ilmoita asiavirheestä