Minua on aina kiinnostanut, miksi ihmiset päätyvät mukaan mitä omituisimpiin uskonnollisiin kultteihin ja lahkoihin.
Menin katsomaan korpelalaisuudesta kertovaa Valitut-elokuvaa suurin odotuksin. Parhaimmillaan elokuvat ja romaanit lisäävät syvällä tavalla ymmärrystä siitä, miksi asiat historiassa tapahtuivat niin kuin tapahtuivat ja mikä sai ihmiset toimimaan niin kuin he toimivat.
Olin lukenut korpelalaisuudesta yhtä ja toista. Tiesin, että kyseessä oli vanhoillislestadiolaisuudesta 1930-luvulla irtautunut pieni joukko, joka vaikutti erityisesti Ruotsin puoleisessa Tornionjokilaaksossa ja lahkoutui. Jäsenet odottivat kristalliarkkia, joka noutaisi 666 korpelalaista Palestiinaan.
Liikkeen profeettana ja näkijänä vuodesta 1933 toiminut Sigurd Siikavaara opetti, että uusi Raamatun käännös on Danielin kirjan ennustama hävityksen kauhistus. Hänen johdollaan liikkeen kokoontumisiin alkoi tulla vähitellen juopottelua, kortinpeluuta, tanssia ja kiroilua – asioita, jotka olivat lestadiolaisuudessa ehdottomasti kiellettyjä.
Erityisen omituista oli riettaus. Kokoontumisiin kuului rituaalista häpykarvojen kampaamista, Jumalan ylistämistä sukupuoliyhteyksin milloin kenenkin kanssa ja peräaukon pesurituaaleja.
Elokuvan tapahtumat eivät tuntuneet uskottavilta, vaikka tiesin niiden oikeasti tapahtuneen.
VALITUT-ELOKUVAA mainostettiin tositapahtumien innoittamaksi historialliseksi draamaksi. Toivoin saavani tunnetason selityksiä sille, miksi ihmiset päätyivät mukaan niin pimeään menoon. Jouduin pettymään.
Elokuva toisti yksityiskohtia historiasta ilman psykologisia tai yhteiskunnallisia tulkintoja niiden syistä. Liikkeen taustat ja mukana olevien motiivit liittyä joukkoon jäivät edelleen käsittämättömiksi. Elokuvan tapahtumat eivät tuntuneet uskottavilta, vaikka tiesin niiden oikeasti tapahtuneen.
Meänkielinen vähemmistö alueella oli 1900-luvun alkupuolella köyhää ja syrjittyä. Köyhyys ei silti elokuvassa juurikaan näkynyt. Kieleen liittyvä syrjintä nousi esiin jonkin verran. Jäin miettimään, mitä historiallisia ja psykologisia taustatekijöitä elokuvaan olisi pitänyt ottaa mukaan, jotta ymmärrykseni olisi lisääntynyt.
YKSI RATKAISU olisi ollut, että elokuvassa olisi menty sisälle useamman hahmon mieleen ja sieluun. Nyt ainoastaan Sigurdin (elokuvassa Teodor) vaimon Huldan (elokuvassa Rakel) mielenliikkeitä kuvattiin yksinäisten rukoushetkien kautta. Syvästi mutta terveellä tavalla hengellisen vaimon sisäinen kamppailu mieleltään järkkyneen profeettamiehen rinnalla oli paikoin riipaisevaa ja herätti paljon ajatuksia.
Raikasta elokuvassa oli, että Rakel oli hyvä ja rakastava äitipuoli Teodorin tyttärelle. Pahan äitipuolen myytistä ei ollut jälkeäkään.
Historialliset elokuvat lahkoista puolustavat ehdottomasti paikkaansa, kun ne tulkitsevat tapahtumia ja antavat uusia näkökulmia. Ilman tätä ulottuvuutta ne jättävät ulkokohtaisen ja hämmentyneen olon: kuin repisimme vanhoja haavoja auki pelkästä tirkistelyn halusta.
Lue myös:
Elokuva: Valitut pureutuu yhteen Skandinavian uskontohistorian merkillisimmistä tapauksista
Ilmoita asiavirheestä