Kirkolliskokous hyväksyi muutoksia talousarvioon: Nuorille rukouskirja ja Mikkelin piispalle asunto

Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka (vas.) ja Mikkelin hiippakunnan piispa Mari Parkkinen tervehtivät toisiaan kirkolliskokouksessa. Kuva: Jukka Granström

Kirkolliskokous hyväksyi tänään torstaina talousvaliokunnan mietinnön Kirkon keskusrahaston talousarvion ensimmäisestä muutoksesta. Sen seurauksena Kirkon keskusrahaston tämän tilikauden ylijäämäksi jää 578 003 euroa, kun sen alun perin arvioitiin olevan 2,2 miljoonaa ylijäämäinen. Samalla kirkon kassavarat vähenevät tänä vuonna noin -749 000 euroa.

Kirkkohallitus esitti tämän vuoden talousarvioon suurempaa muutosta, jonka tuloksena ylijäämäksi oli jäänyt vain 379 003 euroa. Talousvaliokunta oli kuitenkin Kirkkohallituksen kanssa toista mieltä Rautjärven kirkon oheiskuluihin annettavasta avustuksesta ja päätyi puolittamaan avustuksen.

Rautjärven kirkko tuhoutui tuhopoltossa jouluaamuna 2022. Tuhoutuneen kirkon tilalle on nyt rakennettu uutta kirkkoa. Vakuutuskorvaukset kattavat kirkon rakentamisen. Ruokolahden seurakunta on kuitenkin anonut avustusta oheiskuluihin eli uuden varastorakennuksen rakentamiseen, vanhan kirkkopihan toimivuuden parantamiseen sekä hautausmaan liikennejärjestelyiden muutoksesta johtuvaan kiinteistöhuollon kaluston hankintaan.

Kirkkohallitus esitti kirkolliskokoukselle, että se myöntäisi yhteensä 180 000 euron avustuksen Rautjärven kirkon kuluihin. Talousvaliokunta päätyi esittämään avustukseksi 90 000 euroa, minkä kirkolliskokous hyväksyi.

TALOUSVALIOKUNNAN MIETINNÖN mukaisesti kirkolliskokous päätti hyväksyä kirkollisten toimitusten kirjan uudistamiseen 109 000 euroa tänä vuonna. Kokonaisuutena uudistustyöhön arvioidaan tarvittavan 657 000 euroa 3–4 vuoden aikana.

– Itse arvioin miljoonaksi, talousvaliokunnan puheenjohtaja Tapio Tähtinen muisteli todenneensa viime marraskuun kirkolliskokouksessa, jossa toimitusten kirjan uudistamisesta tehtiin päätös.

Tähtinen totesi talousvaliokunnan puoltavan toimitusten kirjan uudistamista. Tarvittavat rahat maksetaan tekijänoikeusrahastosta, jossa Tähtisen mukaan on varoja noin 940 000 euroa.

Tekijänoikeusrahastosta päätettiin käyttää myös 70 000 euroa Pieni rukouskirja nuorelle -julkaisun toteuttamiseen. 15–20-vuotiaille tarkoitettu kirja johdattelee henkilökohtaiseen rukouselämään, ja siinä on lähinnä klassisia kristikunnan yhteisiä rukouksia ja lyhyitä hengellisiä tekstejä. Kirjasta löytyy rippikoulun avaintekstit sekä rukouksia esimerkiksi luomakunnan, rauhan ja toivon teemoista. Mukana on myös keskeisiä Raamatun rukoustekstejä ja pienen rukoushetken kaava. Kirjaan liittyy verkkoon tuotettavaa materiaalia.

Talousvaliokunta arvioi nuorten rukouskirjaa kriittisesti ja totesi mietinnössään, että se ei ole luonteeltaan talousarviomuutoksella rahoitettava projekti eli äkillinen ja välttämätön. Talousvaliokunta piti kuitenkin projektia kannatettavana ja näki siinä liittymäpintaa ensi vuonna vietettävään Sydämen sivistystä 750-juhlavuoteen.

Kirkkohallituksen talousosaston tietohallintoyksikölle kirkolliskokous päätti myöntää 582 000 euroa henkilötietojärjestelmän ja käyttöoikeusjärjestelmän käyttöönoton valmisteluun.

– Nämä on suunniteltu jo viime tilikaudelle. Kyse on vain siirtämisestä, Tähtinen totesi.

TALOUSARVION RAHOITUSOSAAN kirkolliskokous hyväksyi lisättäväksi 272 000 euroa, joilla hankitaan virka-asunto Mikkelin hiippakunnan piispalle Mari Parkkiselle. Kyseessä on asunto-osake, jonka velaton myyntihinta on 269 000 euroa. Lisäksi on hankittava autopaikka, jonka hinta on 3 000 euroa.

Kirkkohallituksen esityksen mukaan piispa tarvitsee virka-asunnon työhönsä kuuluvaa edustus- ja sidosryhmätyötä varten. Mikkelistä on etsitty piispalle sopivaa vuokra-asuntoa, mutta kun sopivaa ei löytynyt, päätettiin ostaa asunto.

Talousvaliokunta piti virka-asuntoa keskeisenä piispan viranhoidon kannalta ja katsoi sen edistävän yhteiskuntasuhteiden hoitoa.

Vuoden 2025 talousarviossa kirkon keskusrahastomaksun tuoton on arvioitu olevan 48,9 miljoonaa euroa. Se pienenee kuitenkin arvioidusta 960 000 eurolla. Tämä johtuu siitä, että verottaja teki viime marraskuussa verottaja verovuodelle 2023 kirkollisverotuloja vähentävän oikaisun, joka oli evankelis-luterilaisen kirkon osalta yhteensä -17,8 miljoonaa euroa.

Lue myös:

Esitys kahden avioliittokäsityksen mallista palautuu lakivaliokunnan käsittelyyn

Opetusministeri Anders Adlercreutz sivusi hautaustoimen rahoitusta puheessaan kirkolliskokoukselle

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKolumni: Hyvä historiallinen elokuva lisää psykologista ymmärrystä
Seuraava artikkeliPiispojen esitys kahden avioliittokäsityksen mallista hylättiin kirkolliskokouksessa

Ei näytettäviä viestejä