Suomen evankelis-luterilaisen kirkon työntekijöiden työorientaatioissa on vaihtelua. Tästä seuraa eroavaisuuksia siinä, mitä työssä pidetään tärkeänä.
Uutta tietoa aihepiiristä esitteli viime viikolla Unkarissa pidetyssä Suomalais-ugrilaisessa pappeinkokouksessa Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön johtaja Hanna Salomäki.
Suomalaisten uskonnollisuutta 2020-luvulla käsitelleessä luennossaan Salomäki totesi, että kirkon työntekijöille osoitetussa kyselyssä tärkeänä pitämät tehtävät voitiin jakaa neljään luokkaan: ne olivat julistusorientaatio (43 prosenttia), yhteiskunnallinen orientaatio (41 prosenttia), yhteisöorientaatio (30 prosenttia) ja dialogiorientaatio (15 prosenttia).
Julistusorientaatio merkitsi perinteisen opetuksen ja julistuksen (evankeliumin julistaminen, lähetystyö ja raamattuopetus) tärkeänä pitämistä. Yhteiskunnallinen orientaatio taas tarkoitti yhteiskunnan päättäjiin vaikuttamista sekä vastuun ottamista kestävän elämäntavan edistämisessä.
Yhteisöorientaatio merkitsi yhteisöjen rakentamista ja dialogiorientaatio vuorovaikutusta kristillisten kirkkojen ja eri uskontojen kanssa.
Vähiten tärkeinä papit taas pitivät dialogia muiden uskontojen kanssa.
AIEMMASSA TUTKIMUKSESSA työntekijöiden yhteiskunnallisen orientaation on Salomäen mukaan havaittu vahvistuneen, kun taas esimerkiksi jumalanpalveluksen rooli on kirkon työntekijöillä heikentynyt.
— Kun tarkasteltiin lähemmin pappeja, he korostivat erityisesti julistamista sekä kirkollisten toimitusten merkitystä. Vähemmän tärkeänä pidettiin sen sijaan esimerkiksi dialogia muiden uskonnollisten toimijoiden kanssa, Salomäki sanoi.
Tehtävalueet, joita papit useimmin pitivät ”erittäin tärkeinä”, olivat Salomäen esittämien tuloksien mukaan kirkollisiin toimituksiin panostaminen (77 prosenttia), heikompiosaisten auttaminen (76 prosenttia) ja evankeliumin levittäminen (66 prosenttia).
Vähiten tärkeinä papit taas pitivät dialogia muiden uskontojen kanssa (16 prosenttia), vuorovaikutusta muiden kristillisten kirkkojen kanssa (28 prosenttia) ja globaalin oikeudenmukaisuuden edistäminen (34 prosenttia).
Kirkon eri tehtäväkenttien painotuksessa on Salomäen mukaan kuitenkin myös paljon hajontaa kirkon sisällä, riippuen esimerkiksi työntekijöiden iästä, sukupuolesta, poliittisesta ja arvo-orientaatiosta.
— Myös uskonnollisiin liikkeisiin kuuluminen vaikuttaa selvästi siihen, missä määrin kirkon eri tehtäväalueita pidetään tärkeänä. Lisäksi merkitystä on asuinpaikalla. Esimerkiksi julistusorientaatio korostuu eniten Pohjois-Suomessa, kun taas yhteiskunnallista vaikuttamista korostavat eniten pääkaupunkiseudun työntekijät.
SALOMÄKI KIINNITTI esityksessään työorientaation ohessa huomiota kolmeen muuhun asiaan: suomalainen uskonnollisuus monimuotoistuu, uskonnollinen sitoutuminen ja perinteen siirto sekä uusi kiinnostus kristinuskoa kohtaan.
Eräitä mainittuja muutoksen piirteitä ovat esimerkiksi evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuulumisen suuri vähentyminen vuosien 2000 (84 prosenttia) ja 2024 (63 prosenttia) välillä, kastettujen osuuden pienentyminen syntyneistä lapsista samoina vertailuvuosina (89 prosentista 60 prosenttiin) sekä itsenäisten uskonnollisten yhdistyksien kasvu vuoden 2000 luvusta (51) vuoden 2023 lukuun (171).
Vieraskielisten määrä Suomessa on samana aikana noussut 432 847:stä 610 148:aan. Hieman yli 10 prosenttia väestöstä puhuu äidinkielenään muuta kuin kotimaisia kieliä. Tällä on vaikutuksensa myös Suomen uskonnolliseen kirjoon.
Suomalaisten usko kristinuskon oppeihin on myös vähentynyt jyrkästi. Vuonna 2000 ylösnousemukseen uskoi 60 prosenttia suomalaisista, vuonna 2024 luku oli enää 27 prosenttia. Myös päivittäin rukoileminen on vähentynyt. Niiden ihmisten määrä, jotka eivät koskaan osallistu sunnuntain jumalanpalveluksiin on noussut 28 prosentista 50 prosenttiin.
Kristittynä itseään pitävien osuus on laskenut vuoden 2000 prosenttiluvusta 73 prosenttia: vuonna 2024 lukema oli 57 prosenttia. Samoina vuosina ateistiksi identifioituvien määrä oli noussut 12 prosentista 22 prosenttiin.
Uskonnollisen perinteen siirrossa on eri ikäluokkien välillä suuria eroja. Vanhimmissa ikäluokissa esimerkiksi iltarukous opetettiin lapsille huomattavasti useammin kuin nuoremmissa ikäluokissa.
ERITYISEN MIELENKIINTOISELTA ja osin yllättävältä on Salomäen mukaan tuntunut muutos, joka on tapahtunut nuoren sukupolven suhteessa uskontoon. Suomessa varsinkin nuoret miehet ovat aiemmassa tutkimuksessa olleet ryhmä, jonka suhde uskontoon on ollut etäinen. Nyt kuitenkin nuoret miehet ovat ohittaneet naiset uskonnollisuudessa.
— Tämä on vastoin ennakko-oletuksia, sillä naiset näyttäytyvät tavallisesti miehiä uskonnollisempia monissa eri uskonnollisuuden ulottuvuuksissa. Tutkimushavainnot Suomesta osoittavat myös, että nuorten suhde uskonnosta puhumiseen on muuttunut.
Nuorille uskonto ei Salomäen ole tabu, vaan arkinen asia.
— Nuoret ovat ylipäänsäkin myös avoimempia uskonnolliseen monimuotoisuuteen ja erilaisten katsomusten läsnäoloon.
Suomalaista uskonnollista maisemaa kuvaa Salomäen mukaan kaiken kaikkiaan lisääntyvä monimuotoisuus, vahvistuva oletettu uskonnottomuus, mutta mielenkiintoisesti myös erityisesti nuorten lisääntyvä uskonnollinen kiinnostus.
Työntekijöiden näkemyksissä korostuvat edelleen perinteisesti painotukset, auttaminen sekä kirkolliset toimitukset. Näin on Salomäen mukaan siitä huolimatta, että yhä pienempi osa suomalaisista niihin osallistuu.
Ajankohtaiseksi kysymykseksi Salomäen mukaan nousee, miten tuore kiinnostus kristinuskoa kohtaan kanavoituu. Löytävätkö uudet tulijat tiensä seurakuntiin? Millaisia uusia avauksia seurakunnat voivat tehdä, jotta nuoren sukupolven uskonnolliselle pohdinnalle löytyy paikka?
Lue lisää suomalais-ugrilaisesta pappeinkokouksesta:
Inkerin kirkon kysymys muille: ”Miten johdatte kirkkoa, jos vainot alkavat?”