Jos minulla on halkoja talveksi ja katto pään päällä, selviän, ajattelee Vuotson Purnumukan vanhassa saamelaiskylässä puolisonsa kanssa asuva Kimmo Panula. Oman lapsen kuolema järkytti aikanaan perustuksia. Sittemmin elämä on ottanut mutta myös antanut paljon. Enää Panulalla ei ole tarvetta vahtia omaa tai muiden uskoa. Lohtua hän saa vanhoista kelopuista, luonnon hiljaisuudesta ja tulilla istumisesta.
Sosiaalikasvattaja, kullankaivaja, posetiivinsoittaja, seksuaaliterapeutti ja matkailualan jokapaikanhöylä Kimmo Panula syntyi Laukaassa 62 vuotta sitten mielenkiintoiseen ympäristöön. Vanhemmat olivat töissä Pernasaaren koulukodissa, jonne tuotiin vaikeimmat tapaukset myös valtakunnan muista laitoksista.
Panula kasvoi kaksoisveljensä kanssa työntekijöiden perheiden muodostamassa yhteisössä. Isä oli suosittu, lempeä ja taiteellinen, mutta alkoholisti. Työnsä hän hoiti. Eläkkeelle pääsyn jälkeen alkoholi kuitenkin vei täysipäiväisesti.
Isän suku oli esikoislestadiolainen. Hän oli itse eronnut liikkeestä, mutta veljistä löytyi puhuja ja Kimmon isoisä käänsi Laestadiuksen postilloja.
Äiti vastasi poikien kasvatuksesta, kantoi vastuun ja piti perhettä koossa. Äiti ja mummo olivat Karjalan evakoita. Iltarukoukset luettiin ja turvallinen hengellisyys kannatteli.
– En kuitenkaan halunnut kertoa äidille omia huoliani, etten kuormittaisi häntä lisää. Hänellä oli riittävän vaikeaa isäni kanssa, Panula kertoo.
Kimmo tuli uskoon 12-vuotiaana luterilaisen seurakunnan kesäleirillä. Rippikouluikäisenä tanssit ja alkoholi alkoivat kuitenkin kiinnostaa uskonasioita enemmän. Hengellisyyden kipinä ei silti kokonaan sammunut.
Kuva: Emilia Karhu
Lapset Leppäniemen vankilassa
Panula lähti opiskelemaan vanhempiensa jalanjäljissä sosiaalikasvattajaksi. Hän työskenteli Pernasaaren koulukodissa Leppäniemen suljetulla osastolla, joka oli kuin vankila.
Sinne tuotiin muun muassa alle 15-vuotiaita lapsia, jotka olivat tehneet henkirikoksen, sekä muista koulukodeista nuoria, jotka olivat hatkanneet eli karanneet laitoksesta.
Suljetun osaston viiden neliön huoneiden ovet lukittiin yöksi ja sähköt kytkettiin pois päältä. Aluetta ympäröivät muurit.
– Toimin yövalvojana ja kohtasin monenlaisia väkivaltaisia selkkauksia. Oli henkisesti kuluttavaa raahata 12-vuotiaita putkaan. Nuoret olivat jengiytyneet, eivätkä he saaneet sellaista hoitoa ja kasvatusta, jota olisivat tarvinneet. Suuri osa päätyi vankilaan koulukodista päästyään, Panula muistelee.
Monia lapsuuden ongelmat seuraavat läpi elämän. Toisaalta Panula on nähnyt myös, että ylisukupolviset traumat voidaan katkaista. Suuri mahdollisuus tähän on erityisesti silloin, jos myös oireilevan lapsen vanhemmat pääsevät avun piiriin.
Kuva: Emilia Karhu
Kaikkea voi tapahtua kaikille
Nuorelle Kimmolle alkoholi maistui, vähän kuin isälleen. Noin kolmekymppisenä hän sai tarpeekseen bilettämisestä ja usko muuttui jälleen omakohtaiseksi. Hän tapasi ensimmäisen vaimonsa Opiskelija- ja koululaislähetyksen riennoissa 1980–90-lukujen taitteessa.
1990-luvun lopulla pariskunta perusti ammatillisen perhekodin Taipalsaarelle. Perheessä oli myös kaksi omaa lasta.
He olivat aktiivisesti mukana Vapaaseurakunnassa. Kimmo nimettiin vanhimmiston jäseneksi, ja hän oli usein jakamassa ehtoollista.
”Jos juutalaiselle kansalle, Jumalan silmäterille, kävi niin, miksei minun kohdalleni voisi osua lapsen kuolema.”
Perheen kolmas biologinen lapsi menehtyi tapaturmaisesti vain kahdeksan kuukauden ikäisenä. Tapahtuma vaikutti vahvasti elämään ja myös Kimmon jumalasuhteeseen. Hän luki paljon Vanhaa testamenttia.
– Mietin, mitä juutalaiselle kansalle oli tapahtunut, pakkosiirtolaisuudet ja Hitlerin kauhut. Jos Jumalan silmäterille kävi niin, miksei minun kohdalleni voisi osua lapsen kuolema. Tajusin, että kaikkea voi tapahtua kaikille.
Äkillinen ja yllättävä kuolema oli järkyttänyt Kimmo Panulaa jo hiukan aiemminkin, kun hänen äitinsä menehtyi aivoinfarktiin vuonna 1999 vain 68-vuotiaana.
Panula oli haaveillut pitkään katusoittajaksi ryhtymisestä, muttei osannut soittaa mitään soitinta. Äidiltä saamansa pienen perinnön turvin hän osti Saksasta pienen posetiivin 24 000 markalla.
Katusoitto toi vastapainoa työlle perhekodissa ja johdatti Panulan kohtaamaan mitä mielenkiintoisempia ihmisiä. Hän tutustui eri puolilla Suomea ja Eurooppaa myös muihin katutaiteilijoihin.
– Erämaavaelluksella israelilaiset saivat mannaa vain yhden päivän tarpeiksi kerrallaan. Katusoittajana olen koittanut soveltaa samaa ajatusta ja elää aina sillä, mitä yhden päivän aikana tienaan.
Kuva: Emilia Karhu
Koulutus laajensi ymmärrystä seksuaalisuudesta
Perhekotia pitäessään Kimmo Panula alkoi kaivata katusoiton lisäksi uusia älyllisiä haasteita. Hän päätti opiskella työn ohessa seksuaalineuvojaksi. Sexpo-säätiön koulutus pisti hänet pohtimaan syvällisesti seksuaalisuutta ja sukupuolta.
– Vapaakirkon kanta homoseksuaalisuuteen oli kielteinen. Aloin miettiä, mitä se tarkoittaa näiden ihmisten itsensä kannalta. Ymmärsin vähitellen, että seksuaalisuuden ja sukupuolten moninaisuus on luonnollinen asia niin ihmisten kesken kuin koko luomakunnassa.
Panula ryhtyi tekemään seksuaalineuvojan töitä. Hän ohjasi eturauhassyöpään ja rintasyöpään sairastuneiden ryhmiä ja teki myös yksilötyötä.
Hänelle tuli tarve saada aikaan keskustelua homoseksuaalisuudesta myös vapaaseurakunnassa. Keskustelunavaukset kuitenkin tyrmättiin.
– Olen sovitteleva luonne enkä halunnut konfliktia. Niinpä päätin väistyä seurakuntahommista.
– En halua antaa muiden määräillä, jos itselläni on vahva ajatus siitä, mikä on oikein. Aloin etääntyä myös vapaakirkon hengellisyydestä.
Kuva: Emilia Karhu
Sattuma ja seikkailunhalu toivat kullankaivajaksi Tankavaaraan
Kimmo Panulalle ja hänen vaimolleen tuli avioero. Elämän suunta tuntui kadonneen.
– Lopulta ex-vaimo sanoi minulle, että lähde vaikka Lappiin kullankaivajaksi. Olin käynyt jo aiemmin veljen kanssa päähänpistosta kaivamassa kultaa ja hommannut omat huuhdontarännit ja pumput.
Niin Panula saapui noin 10 vuotta sitten Tankavaaran kultakylään, joka sijaitsee Urho Kekkosen kansallispuiston kupeessa vajaat 100 kilometriä Sodankylästä pohjoiseen.
– Kerroin avoimesti, että elämäni oli kriisissä. Taisin olla aikamoisessa krapulassakin. Minulle sanottiin silti heti, että sinähän olet juuri oikea henkilö meille töihin.
Panula ryhtyi kullanhuuhdontaoppaaksi ja alkoi ansaita toimeentuloaan peltivaskoolilla. Aluksi hän teki etätöinä myös seksuaalineuvontaa puhelimitse, mutta vähitellen työt matkailun parissa lisääntyivät.
”Tässä työssä tajuaa, että meillä ei ole maan päällä pysyväistä kotia. Tai ehkä matkalla olo on koti.”
Panulalla oli monta roolia. Talvisin hän ohjasi sisäkullanhuuhdontaa, toimi lumikenkäoppaana, ajoi revontulibussia ja teki saamelaisten kanssa rekiretkiä tunturiin sekä työskenteli porosafareilla. Toisinaan hän pukeutui shamaaniksi ja kertoi kodassa vanhoja tarinoita.
– Koskaan en kuitenkaan ole väittänyt olevani oikea shamaani. Kerron olevani kristitty.
Sesonkityössä koolla on reppureissaajien seurakunta. Moni kokee, ettei enää sopeudu perinteiseen työnteon rytmiin. Sesonkiaikoina hommia painetaan hullun lailla ja jossain kohtaa sitten aina helpottaa.
– Tässä työssä tajuaa, että meillä ei ole maan päällä pysyväistä kotia. Tai ehkä matkalla olo on koti. Yritän lopettaa sen kyselemisen, missä paikkani on.
Jeesus on kuin punkkari tai anarkisti
Pohjoiseen muuttaessaan Kimmo Panula koki hengellistä vapautumista.
– Iltaa istuessa saatoin sanoa, että uskon Jeesukseen, mutta minulla ei ollut enää painetta valvoa sen enempää omaa kuin muidenkaan uskoa.
– Seurakunnassa minut vapautettiin olemaan tietynlainen, tietyn kulttuurin rajoissa. Täällä vapaus on todellista. Työtoverini voi olla vaikka hindu. Keskustelut ovat avoimia.
Panula myöntää, että hänestä on tullut kyynisempi Jumalan suhteen. Jumala ei hänen mukaansa juuri tee ihmeitä ihmisten elämässä. Niistä vastaa pikemminkin lääketiede.
Panulaa vaivaa myös se, että osalle kristityistä Donald Trumpista on tullut eräänlainen Jeesus.
– Oman edun ja menestyksen tavoittelu uskon nimissä on vastenmielistä. Minulle Jeesus on ollut aina enemmänkin punkkari ja anarkisti.
Maailma, jossa ääriliikkeet nousevat, mielipuolisilla johtajilla ei ole mitään rajoja ja kummalliset karismaattiset teoriat valtaavat alaa, on Panulan mielestä pelottava. On raskasta, kun niin suuri osa ihmiskunnan varallisuudesta ja osaamisesta käytetään sodankäyntiin.
– Papeillakaan ei usein ole vastauksia ihmisten todellisiin ongelmiin. Vapaissa suunnissa opetetaan, että kun otat Jeesuksen vastaan, kaikki on hyvin. Ei välttämättä ole. Papit voivat antaa myös vääriä ja haitallisia vastauksia.
Tällä hetkellä Panula ei kuulu mihinkään seurakuntaan, mutta kokee luterilaisen kirkon läheiseksi. Helsingin Kallion kirkossa hän soitti Beatles-messun jälkeen posetiivia paikalta poistuvalle kirkkokansalle.
Nykyisen puolisonsa kanssa Kimmo Panula on ostanut talon Sodankylän Vuotson Purnumukan pienestä kylästä, joka sijaitsee vain viiden kilometrin päässä Tankavaarasta.
– Kun Vuotson majalle tulee joskus pappi Inarista, osallistun puolisoni kanssa tilaisuuteen.
Tuli pitää yllä elämää
Eläkeiän lähestyessä Kimmo Panulalle on tärkeintä olla aidosti oma itsensä ja etsiä tyytyväisyyttä. Onnellisuus on hiukan liian voimakas sana.
– Vuodenaikojen vaihtelu vaikuttaa minuun vahvasti. Viihdyn ulkona ja istun nuotiolla melkein päivittäin. Tekeminen auttaa masennukseen.
Panulan kodin digitaalinen ulkolämpömittari mittaa pakkasta vain 40 asteeseen saakka. Viime talvena mittari meni usein jumiin, koska pakkasta oli enemmän.
– Pakkasen kanssa tulen kyllä toimeen, mutta siitä en tykkää, kun otsalampun kanssa pitää kulkea puolet vuodesta. Pimeällä on silti erityisen tärkeää lähteä liikkeelle.
Pienet arkiset asiat antavat toivoa ja hengähdystauon murheista. Toisinaan on hyvä miettiä vain, mitä söisi tänään tai minne lähtisi lenkille.
– Jos minulla on halkoja talveksi ja katto pään päällä, selviän.
”Kun on odottanut loputtomiin lumen sulamista ja roudan poistumista, tulee kesä lopulta väkevänä ja voimallisena.”
Panula kokee voimauttaviksi hetket, jolloin hän saa olla yksin luonnossa keskellä hiljaisuutta. Putsatessaan kotaa lumesta ja viritellessään tulta hän tuntee olevansa elossa. Tuli pitää yllä elämää, erityisesti talvella.
Kun Lapissa viettää koko vuoden, katsoo kesää uusin silmin.
– Kun on odottanut loputtomiin lumen sulamista ja roudan poistumista, tulee kesä lopulta väkevänä ja voimallisena. Lehdet puhkeavat räjähtäen ja hyttyset saapuvat.
Vanhat kelot ovat Panulan luontosuhteen peruspaaluja. Hänestä on kiehtovaa miettiä, mitä kaikkea ne ovat nähneet ja kokeneet.
Jeesus ohjaa rakkaudella eikä pelolla
Ikä on voimistanut Kimmo Panulan ymmärrystä siitä, että kaikki on rajallista. Kuolema kohtaa lopulta jokaisen ja se on tuntematon.
– Joskus omakin toimintakykyni hiipuu. Niinpä haluan tehdä asioita nyt, jottei tarvitse kuolinvuoteella katua sitä, mitä ei ole uskaltanut yrittää.
Panula ei usko, että vanhuus sen enempää kuin kärsimyskään automaattisesti jalostavat ihmistä. Oman lapsen menetys ei tehnyt hänestä kestävämpää kärsimyksen edessä.
Toisaalta myös ihmisen kyky selviytyä vaikeuksista antaa toivoa.
– Minäkin olen päässyt eteenpäin.
Helvetillä pelottelu on Panulan mielestä väärää vallankäyttöä.
– Jeesus haluaa ohjailla meitä enemmänkin rakkauden eikä pelon kautta.
Panula pohtii tilannetta, jossa häntä alkaisi ottaa sydämestä eikä sydäniskuria ole lähimaillakaan.
– Sanoisin varmaan Jeesukselle, että jos olet siellä, ota minut vastaan. Kyllä se on turvani kuoleman hetkellä, vaikka uskoni onkin heikko.
Juttu on julkaistu Askel-lehdessä 11/2026.
Lue myös muita juttuja, jotka käsittelevät elämää Pohjois-Suomessa:
Laura Kokkonen jätti etelän kiireen – hän tietää, miksi moni kokee muuton Lappiin kotiinpaluuna
Katja Kettu empi pitkään ennen kuin uskalsi tarttua Laestadiuksen vaimon tarinaan
Taivaalliselta laelta näkee kauas pohjoiseen
Ilmoita asiavirheestä