Maisema vaihtuu nopeasti. Laura Kokkonen johdattaa minut turistien suosimalta Lordin aukiolta kohti Kemijokea, jonka ylitämme pitkin vilkkaasti liikennöityä Jätkänkynttilä-siltaa. Jatkamme kävelyä vielä muutaman kymmenen metriä ja kas, olemme saapuneet Ounasvaaran talviretkeilypolulle.

Aikaa on kulunut tuskin varttiakaan, mutta kaupunki on vaihtunut metsäksi. Tästä vaellusta voisi halutessaan jatkaa kohti erämaata.

Nyt tarkoituksena on kuitenkin suunnata lyhyelle retkelle Ounasvaaran laelle. Rinnettä kiivetessä liikenteen äänet jäävät nopeasti taakse. Arkisena torstaina muista ihmisistä muistuttavat vain puiden takana vilahtava satunnainen hiihtäjä ja uhkarohkean pulkkailijan jyrkälle polulle jättämät urat.

Kokkonen on tuore lappilainen. Hän muutti Rovaniemelle pysyvästi vasta kaksi vuotta sitten. Siihen asti Kokkonen oli asunut pääkaupunkiseudulla, ensin Espoossa lähellä Nuuksion metsiä ja sitten aikuisena Helsingissä.

Teologian opintojen jälkeen akateemista uraansa aloitellut tutkija oli pitkään kaupunkielämään aivan tyytyväinen. Kunnes ei enää ollut.

Alun perin unelman Lapista herätti Kokkosen retkeilyharrastus, josta muodostui vähitellen yhä tärkeämpi osa elämää. Luonnossa liikkumista elämäntapana ei kuitenkaan ollut Helsingissä aivan helppoa pitää yllä. Päästäkseen Nuuksion tai Sipoonkorven metsiin piti aina ensin matkustaa, ja kaupungin ruuhkissa liikkuminen oli hidasta. Ei sellaiseen ollut arki-iltoina aikaa. Viikonloppuisin metsiin taas halusivat kaikki muutkin. Parkkipaikat olivat täynnä ja polut ruuhkaisia.

Kun Kokkonen huomasi jo maanantaisin pohtivansa, milloin metsään taas pääsisi, alkoi ajatus muutosta itää.

Lopulta unelma toteutui alkuvuodesta 2022. Tuolloin Kokkonen pakkasi puolisonsa kanssa autoon melkein koko elämänsä, toimitti Helsingin kodin avaimet vuokralaiselle ja suuntasi pohjoiseen.

Nykyään kaupunkilaisia on noin 74 prosenttia väestöstä.

TUTKIJOITA ON PITKÄÄN KIINNOSTANUT kaava, joka toistuu käytännössä kaikissa taloudellisesti kehittyneissä maissa. Vaikka materiaalista hyvinvointia on enemmän kaupungeissa, ihmiset ovat tyytyväisempiä elämäänsä maaseudulla. Näin on Pohjois-Amerikassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Japanissa, Etelä-Koreassa sekä Länsi- ja Pohjois-Euroopassa. Myös Suomessa.

Suomalaisten enemmistö on asunut kaupungeissa 1970-luvulta lähtien. Nykyään kaupunkilaisia on noin 74 prosenttia väestöstä.

Kaupungistuminen ei silti välttämättä kerro siitä, missä ihmiset haluaisivat asua.

Suomen Kylät ry:n, MTK:n ja Maaseudun Tulevaisuuden kaksi vuotta sitten teettämä kysely osoitti, että moni suomalainen haaveilee maalla asumisesta. Sen mukaan vajaa viidennes harkitsi maallemuuttoa vakavasti ja lisäksi runsas neljännes kertoi, että haluaisi muuttaa, jos se olisi mahdollista.

Sekin tiedetään, että maaseudulla ihmiset kokevat elämänlaatunsa paremmaksi kuin kaupungeissa. Tämä kävi ilmi viimeksi Siirtolaisuusinstituutin viime syksynä julkaisemasta laajaan kyselyaineistoon pohjautuvasta tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin Suomen sisäisen, maakuntien välisen muuttoliikkeen vaikutusta koettuun elämänlaatuun. Maakuntarajojen yli muuttaneista tyytyväisimpiä olivat ne, jotka olivat muuttaneet maaseudulle.

Kun tutkijat sitten selvittivät, missä maakunnissa ihmiset ovat kaikkein tyytyväisimpiä elämäänsä, kärjessä olivat Etelä-Karjala, Satakunta, Kanta-Häme, Etelä-Savo ja Lappi. Niitä yhdistää lähinnä se, ettei niiden alueella ole yhtään suurkaupunkia.

Väkisin herää kysymys: tekeekö kaupungistuminen meistä onnettomia?

OUNASVAARAN HUIPULLA HORISONTTI on sankan harmaan sumun peitossa. Lumen ja puiden peittämää rinnettä kauemmas ei näe.

Arktisen pääkaupungin keskusta ei ole kaukana, mutta täällä siitä ei juuri nyt muistuta oikein mikään. On
hiljaista.

Kun Laura Kokkonen ensimmäisen kerran muutti Rovaniemelle, oli kyse puolen vuoden kokeilusta.

Elämä Lapissa tuntuikin tuolloin kuin pitkältä lomalta. Asunnoksi oli löytynyt punainen hirsitalo, joka muistutti Kokkosen mukaan ilmeeltään
pukin pajan lomamökkiä.

Sieltä käsin Kokkonen ja hänen puolisonsa jatkoivat töitään etänä, mutta iltaisin aikaa tuntui olevan enemmän kuin ennen. Tuon ajan he käyttivät liikkumalla lähimetsissä.

Helsingissä Kokkonen huomasi kuormittuvansa monista sellaisista kaupunkielämään kuuluvista asioista, joihin hän ei aiemmin ollut juuri kiinnittänyt huomiota.

Kun pariskunta sitten kesän lopussa palasi Helsinkiin, kävi Kokkoselle nopeasti selväksi, ettei paluusta tulisi pysyvä.

Rovaniemikin on tietysti kaupunki, eikä edes aivan pieni sellainen, mutta se on silti ympäristönä aivan erilainen kuin Helsinki.

Helsingissä Kokkonen huomasi kuormittuvansa monista sellaisista kaupunkielämään kuuluvista asioista, joihin hän ei aiemmin ollut juuri kiinnittänyt huomiota.

Ihmisiä oli paljon, kaikkialla ruuhkia ja liikkuminen hidasta, vaikka etäisyydet olivat kilometreissä mitaten lyhyitä. Aiemmin turvapaikalta tuntunut Helsingin kodin parveke olikin yllättäen ”huumaavan meluisa”.

Oli päästävä pois. Niinpä jo seuraavana keväänä Kokkonen pakkasi jälleen puolisonsa kanssa omaisuutensa autoon ja ajoi Rovaniemelle. Tällä kertaa jäädäkseen.

KAUPUNKIEN KIIRE JA METELI ja toisaalta Lapissa koettu rauha nousivat esiin myös muiden Lappiin muuttaneiden kokemuksista, joita Laura Kokkonen selvitti kirjaansa varten. Kokkosen esikoistietokirja Pohjoisen kutsu (Avain, 2025) kertoo paitsi Kokkosen myös muiden Lappiin muuttaneiden tarinoita. Siinä pohditaan, mistä hyvä elämä lopulta koostuu ja kenellä on mahdollisuus valita kotipaikkansa.

Osin Lapin rauha on klisee, Kokkonen sanoo, ainakin kun sitä katsoo Rovaniemeltä käsin.

– Koskaan ei muisteta mainita, että täällä on hävittäjätukikohta, hän naurahtaa.

Mutta eivät hävittäjät aivan yhtenään lennä. Ja vaikka Kokkonen asuu yhä puolisoineen kaupunkialueella rivitalossa, äänimaisema muutaman kilometrin päässä Rovaniemen keskustasta on aivan toisenlainen kuin Kokkosen entisillä kotipaikoilla. Jopa lapsuudenkotiin Nuuksion laidalla kantautuu kehäteiden humina.

Rauha on toisaalta muutakin kuin fyysinen tila tai olosuhde. Monilla Lappiin työikäisenä muuttaneilla muuttoon liittyi halua paeta kaupunkien suorituskeskeistä kulttuuria ja downshiftata, siis leppoistaa elämää.

Myös Kokkosen muuttoon liittyi osin halua ottaa etäisyyttä akateemisen maailman kovaan kilpailuun.

Kokkosen kirja ei ole vertaisarvioitu tieteellinen tutkimus, mutta teologian tohtorin koulutuksen saanut Kokkonen on tehnyt sen tutkijan ottein.

Saadakseen tietoa muiden Lappiin lähteneiden kokemuksista hän loi kyselylomakkeen ja jakoi sen Facebook-ryhmässä, jossa keskusteltiin Lapissa asumisesta ja sinne muuttamisesta.

Ihmiset olivat innokkaita kertomaan. Vastauksia tuli vuorokaudessa 52. Lisäksi Kokkonen haastatteli erikseen kuutta Lappiin muuttanutta sosiaalisen median vaikuttajaa.

Lomakkeella vastanneet olivat keskenään monin tavoin erilaisia. He olivat lähteneet eri puolilta, monet tosin kaupungeista, ja erilaisista syistä. Oli nuoria, työikäisiä ja eläkeläisinä muuttaneita.

Jotkut seikat kuitenkin yhdistivät vastaajia. Lapista etsittiin vaihtelua, luonnonläheisyyttä, parempaa elämänlaatua ja arkea, mutta harva oli tehnyt muuttopäätöksen vain sen hyvän perässä, jota Lapin ajateltiin tarjoavan.

Niiden lisäksi monen lähdön taustalla vaikuttivat työntävät tekijät, tarve päästä pois jostakin.

– Vastauksissa voi nähdä myös pakenemisen teemoja. Taustalla oli kuormittavia elämäntilanteita, irtisanomisia ja eroja, Kokkonen kuvaa.

SIIRTOLAISINSTITUUTIN VASTAAVA TUTKIJA, ihmismaantieteilijä Tomas Hanell vastaa puhelimeen kotonaan Länsi-Uudellamaalla. Hän on toinen jutun alussa mainitun tutkimusraportin tekijöistä.

Häneltä haluan kuulla, miksi kaupungeissa elämänlaatu koetaan huonommaksi ja miksi niihin silti muutetaan. Tutkimuksessa tätä asetelmaa kutsutaan kaupunki-maaseutuparadoksiksi. Kaupungit tarjoavat materiaalista hyvinvointia, mutta silti maalla ollaan tyytyväisempiä.

Hanell aloittaa kertomalla, että vastausta kysymykseen on tutkimuskirjallisuudessa etsitty lukuisista suunnista.

Ylivoimaisesti yleisin selitysmalli liittyy väestötiheyden ja koetun elämänlaadun negatiiviseen suhteeseen. Kaupunkielämään liittyy elämänlaatua usein parantavia seikkoja, kuten toimivat työmarkkinat ja laaja kulttuuritarjonta. Pienissä kaupungeissa ihmiset ovatkin usein varsin tyytyväisiä. Mutta kun kaupunki kasvaa, jossain kohdassa vaaka keikahtaa. Silloin kaupunkien huonot puolet, esimerkiksi meteli, ajallisesti pitkät työmatkat ja ahdas asuminen peittoavat alleen hyvät.

– Sitä, mikä se piste tarkkaan ottaen on, ei kukaan tiedä. Mutta länsieurooppalaisissa maissa pääkaupunkiseudut ovat miltei aina maittensa pohjamudissa, olivat ne kooltaan minkälaisia tahansa, Hanell kertoo.

Yksi mahdollinen selitys liittyy myös siihen, mitä elämältä erilaisilla alueilla tavoitellaan. Hanell on selvittänyt aiemmin sitä, minkälainen merkitys rahalla, vallalla ja sosiaalisella arvostuksella ihmisille on, ja toisaalta kuinka paljon he kokevat näitä asioita saavuttaneensa. Ero tavoitteiden ja toteuman välillä oli kaupungeissa suurempi.

Ihmiset kävelevät kaupungeissa nopeammin. Siellä ollaan jatkuvassa stressitilassa.

Kaupungeissa asuvilla on siis korkeampia tavoitteita, ja toteutumatta jääneet tavoitteet ymmärrettävästi heikentävät tyytyväisyyttä.

Hanell toteaa, että suorituskeskeisyys näkyy kaupungeissa jopa kävelynopeudessa. Sitäkin on tutkittu.

– Ihmiset kävelevät kaupungeissa nopeammin. Siellä ollaan jatkuvassa stressitilassa.

Hanell on itsekin jättänyt elämän suurkaupungeissa paremman arjen toivossa. Düsseldorfissa, Tukholmassa ja Helsingissä vietettyjen vuosien jälkeen hän muutti vaimonsa kanssa Karjaalle kylään, jossa on kahdeksan taloa.

Nykyinen koti on maalla, mutta toisaalta niin Turkuun kuin Helsinkiinkin pääsee helposti.

Mutta jos ihmiset todella eivät viihdy kaupungeissa, miksi niihin yhä muutetaan?

– Maantieteilijät kutsuvat tätä lainatuksi kooksi. Kaupunkien työpaikat, ooppera ja stadion ovat saavutettavissa, mutta kaupunkien haittapuolia ei ole.

Toisaalta ihmiset ovat myös Kainuussa tyytyväisempiä elämäänsä kuin suurkaupungeissa, vaikka isojen kaupunkien palveluja ei ole lähimaillakaan.

Mutta jos ihmiset todella eivät viihdy kaupungeissa, miksi niihin yhä muutetaan?

– Oikein laajassa mittakaavassa jos tätä katsoo, niin kaupungistuminen on kapitalismin vika. Kapitalistinen järjestelmä ei toimi ilman kasvavia kaupunkiseutuja, Hanell sanoo.

Hän muistuttaa, ettei asuinpaikan valinta yleensä ole kiinni vain henkilökohtaisista mieltymyksistä, vaan siihen vaikuttavat yritysten ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden tekemät
valinnat.

– Valtion puolelta kaupungistumista tuetaan, vaikka sitä ei ääneen myönnetä.

PUHE MAASEUDUN ”TEKOHENGITTÄMISESTÄ” ei Hanellin mukaan pidä lainkaan paikkaansa. On totta, että asukasta kohden valtion rahaa menee eniten harvaan asutulle maaseudulle, mutta sen jälkeen eniten rahaa menee pääkaupunkiseudulle.

Ennen kuin lopetamme, Hanell nostaa esiin vielä yhden mahdollisen selityksen maaseudulla koetulle elämänlaadulle.

Kotimaan yhteydenoton jälkeen hän on analysoinut Eurooppalaisen sosiaalitutkimuksen Suomen aineistoa vuodelta 2020 ja huomannut, että uskonnollisuuden vaikutus koettuun elämänlaatuun on voimakas.

Elämäntyytyväisyyden mittarilla nollasta kymmeneen ero ei-uskonnollisten ja uskonnollisten tyytyväisyydessä on 0,8 yksikköä uskonnollisten hyväksi. Se on paljon, sillä elämäntyytyväisyyteen vaikuttaa ”miljoona muuttujaa”, kuten Hanell muotoilee.

Uskonnollisuus taas tunnetusti vaihtelee erilaisten aluetyyppien välillä niin, että maaseudulla ollaan uskonnollisempia kuin kaupungeissa.

– Tämä on uusi selitysmalli, joka olisi syytä ottaa kaupunki-maaseutuparadoksin tutkimuksessa huomioon.

KELOPÖLYLLE ASETETUSSA MUKISSA höyryää kuuma tee. Täällä Ounasvaaran laella sijaitsevan hotellin aulabaariin Kokkonen pysähtyy usein hiihtolenkeillään teelle. Rovaniemeläisten oma kaupunkivaara on kätevä lähikohde silloin, kun kauemmas ei ehdi tai halua lähteä.

Talvisin hiihtäminen ja kesäisin metsässä samoilu kuuluvat nyt Kokkosen arkeen monena iltana viikossa. Vaikka koti on edelleen kaupungissa, ladut ja metsäpolut alkavat melkein takapihalta.

Luonnon läheisyys käy ilmi myös Kokkosen keräämissä muiden muuttajien kokemuksissa. Moni on saanut muuton myötä entistä enemmän mieluista vapaa-aikaa, sillä työmatkoihin ja kaupassakäyntiin menee vähemmän aikaa kuin ennen.

Kokkonen on huomannut, että aikaa säästyy paitsi nopeampien siirtymien takia myös siksi, ettei oma ulkonäkö enää mietitytä samalla tavalla kuin Helsingissä. Vaellushousut kelpaavat melkein minne vaan ja monoilla voi aivan hyvin tallustella kirjastoon.

– Tavallaan mikään ei ole muuttunut, ja tavallaan kaikki on muuttunut. Täällä arjen rakenteet ovat ihan erilaiset, Kokkonen kuvaa eroa entiseen.

Toisaalta Lappiin muuttoon ei liity vain arkisen elämän kysymyksiä. Kokkonen kiinnitti huomiota siihen, että moni hänen kyselyynsä vastanneista kuvasi kokeneensa palavaa kaipuuta Lappia kohtaan jo ennen muuttoa.

Lisäksi moni vastaaja kuvasi muuttoa Lappiin kotiinpaluuna. Se kiinnitti Kokkosen huomion, sillä yksikään vastaajista ei ollut aiemmin asunut Lapissa eikä heillä ollut siellä sukujuuria. Miten jonnekin voi palata, jos sieltä ei ole koskaan lähtenyt?

Sanavalinta kiinnitti teologin huomion myös siksi, että se rinnastuu joidenkin uskontoperinteiden tapaan kuvata kääntymistä palaamisena. Ajatellaan, että kääntynyt on löytänyt kotiin, palannut sinne minne kuuluu.

Kokkonen ajattelee kokemuksen kertovan siitä, että muutto Lappiin tarkoittaa usein muuttoa lähelle luontoa.

IHMISKUNNAN HISTORIAN MITTAPUULLA olemme asuneet kaupungeissa vasta häviävän lyhyen hetken. Ehkä luonto siksi edustaa koettua kotia tiivistä kaupunkiympäristöä paremmin.

– Ei tarvitse mennä montaa sukupolvea taaksepäin kun luonto on vaikuttanut elämässä kaikkeen. Elämmekö sellaisella tavalla, joka ei oikeasti sovi meille tai on kestämätöntä? Kokkonen kysyy.

Helsingissä vielä asuessaan Kokkonen kävi Lapissa lähinnä lomillaan. Paluumatka Lapin-lomalta tuntui Kokkosen mukaan siltä kuin olisi liukunut suppilon reunaa alaspäin. Mitä alemmas matka eteni, sitä ahtaammalta maisema tuntui. Helsinki oli suppilon keskellä, kaikkein puristuneimmassa kohdassa.

– Onko se enemmän fyysistä vai henkistä, Kokkonen pohtii.

Yhä työ, perhe ja ystävät tuovat Kokkosen Helsinkiin säännöllisesti. Hän ei kuitenkaan mielellään viivy pitkään.

– Siellä käydessä tuntuu lähinnä epätodelliselta, että elämäni oli sellaista vielä pari vuotta sitten.

Lapissa kotipaikkaa on tapana tiedustella hauskan käänteisesti: mistä sie oot pois?

Omaa vastaustaan Kokkonen empii. Espoo tai Helsinki eivät tunnu kodilta, mutta toisaalta tuntuu vaikealta sanoa olevansa Lapista, kun asumista on takana vasta pari vuotta.

Kuten monilla Lappiin muuttavilla myöskään Kokkosella ei ole Lapissa historiaa tai juuria. Voiko silloin kokea olevansa aidosti omalla paikallaan?

Ehkä. Siihen kysymykseen hänellä ei vielä ole varmaa vastausta. Mutta vierautta, sitä Kokkonen ei nykyisessä kodissaan tunne.

Ilmoita asiavirheestä