Kotimaa selvitti, millaisia ovat evankelis-luterilaisen kirkon piispat. Kustakin hiippakunnasta haastateltiin lukuisia kirkollisia vaikuttajia, seurakuntien työntekijöitä, kirkon yhteistyökumppaneita sekä yhteiskunnallisia vaikuttajia ja median edustajia.

Kotimaa toteutti vastaavan jutun vuonna 2016. Paljon on kymmenen vuoden aikana muuttunut. Seitsemän piispaa on vaihtunut. Kahtiajakautuminen on syventynyt entisestään niin kirkossa kuin yhteiskunnassa, vaikka keskustelunaiheet ovat pysyneet pitkälti samoina. Piispantarkastuksesta avautuu kokonaiskuva piispoista sekä yksittäisinä persoonina että osana kirkon tämänhetkistä tilannetta.

Tarkat kuvaukset piispoista voi lukea 6.5. ilmestyvästä Kotimaasta. Netissä julkaisemme yhden kuvauksen päivässä. Aloitamme arkkipiispasta ja sen jälkeen etenemme aakkosjärjestyksessä. Kenttäpiispa Pekka Asikainen rajattiin jutun ulkopuolelle, sillä kenttäpiispan työ eroaa merkittävästi alueellisen hiippakunnan johtamisesta.

Hyvä sanoittamaan toivoa

Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo on parhaimmillaan saarnastuolissa sekä ihmisten kohtaamisessa. Hän on karismaattinen, helposti lähestyttävä ja antaa vaikutelman läsnäolosta. Hänellä on kyky kohdata ihmisiä eri elämäntilanteissa, myös surussa, sekä luoda yhteyksiä heihin, jotka eivät ole kirkon ytimessä.

Luottamushenkilöille, etenkin maallikoille, saattaa piispantarkastuksessa kuitenkin syntyä vaikutelma, että piispa kuuntelee, mutta ei kuule. Silloin hän kertoo, miten asia on ja ottaa kantaa asioihin, jotka eivät hänelle kuulu.

Piispa jakaa papiston mielipiteitä: osan mielestä Laajasalo painottaa liikaa piispuutta ja kaitsentaa, osan mielestä hän kannustaa ja tukee. Kai Sadinmaan pappisoikeuksien palautusta pidetään iloisena asiana.

Piispan ja tuomiokapitulin tapa toimia tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherranvaalissa repi seurakunnan sisäisiä välejä. Vaikka Laajasalo tahtoo hyvää Suomen kirkolle ja kristikansalle, hän on osin taitamaton omassa roolissaan.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa etenkin myönteisiä Israel-kannanottoja on ollut vaikea ymmärtää.

Laajasalo viihtyy julkisuudessa, hänellä on jopa pyrkyä siihen. Se on hyvä asia, sillä kirkolle on parempi, että on julkisuudessa viihtyviä piispoja kuin sitä kaihtavia. Samoin myönteistä on se, että piispa vastaa kun media kysyy. Reippaalla esiintymisellä hän on tuonut raikkautta piispuuteen.

Podcasteissaan ja tilaisuuksissa Laajasalo nauttii selvästi haastattelijan roolista, mutta ei tee esimerkiksi poliitikoille vaikeita kysymyksiä. Haastateltavat ovat aina julkisuuden henkilöitä tai valtaa pitäviä.

Laajasalon teologinen linja jää epäselväksi ja näyttää kumartavan vähän joka suuntaan. Teologina häntä ei lainata satojen vuosien päästä, mutta Laajasalo pystyy puhuttelemaan ihmisiä tässä ajassa muun muassa saarnoissaan. Hän puhuu kaihtelematta Jeesuksesta, osaa puhua sekä kirkkoa että suomea. Hän on hyvä sanoittamaan toivoa.

Teemu Laajasalo

s. 1974
Pappisvihkimys 1997
Helsingin hiippakunnan piispa vuodesta 2017 lähtien
Piispasta sanottua: ”Erinomainen puhuja ja puhuttelija, mutta ei se teologinen ajattelija, jota lainataan satojen vuosien päästä.”

Työryhmä: Kaj Aalto, Vesa Keinonen, Seppo Kemppainen, Tuija Pyhäranta, Jussi Rytkönen, Olli Seppälä, Mari Teinilä, Noora Wikman ja Freija Özcan. Kuvitus: Matteus Pentti.

Lue myös:

Piispat syynissä: Arkkipiispa on täysjärkinen käytännön johtaja

Piispat syynissä: Kaisamari Hintikka on keskitien sosiaalinen verkostoituja

Piispat syynissä: Jukka Keskitalo on ahkera ja kuunteleva, mutta vaativa

Piispat syynissä: Jari Jolkkonen on mielipiteitä jakava tahtoihminen

Ilmoita asiavirheestä