Laskiaisena koittanut paastonaika kutsuu valmistautumaan kristikunnan suurimpaan juhlaan. Valmistautumiseen on muinaisista ajoista alkaen kuulunut sisäisen muutoksen lisäksi myös näkyviä tapoja, kuten lihansyönnin lopettaminen. Joitakin muuhunkin tapakulttuuriin liittyneitä rajoitteita on ollut. Paastonaikana eletään normaalia hillitympää elämää, itseä tutkiskellen ja omaa lihaa kurittaen.

Luterilaisuuteen paastoaminen ei ikävä kyllä ole enää pitkiin aikoihin kuulunut, vaikka se olisi ihmiselle varmasti hyväksi. Mutta paastonaikaa me onneksi silti vietämme, paastosimme tai emme.

Muinaisina aikoina liha oli paljon nykyistä harvinaisempaa syötävää. Nykyisin olemme Suomessa maailmanmitassa jo kovia lihansyöjiä, vaikka vielä kaukana jäljessä Argentiinan, Espanjan, Samoan tai Yhdysvaltojen lihankulutuksesta.

Olisi meillä varmaankin varaa lihansyöntiä vähentää ja siirtyä enemmän kasvisproteiiniin. Joku ehkä osaisi tätä muutosta terveellä tavalla myös hengellistää. Edelleenkin liian iso osa maailmaa näkee nälkää toisten saadessa lautaselleen usein myös sikaa, nautaa, lammasta, riistaa tai siipikarjaa. Tuon epäsuhdan korjaaminenkin voisi myös olla sitä oikeaa paastoa.

Mitä Jumala meiltä paastonaikana kysyy? Pääasia nyt, kuten muulloinkin, on tehdä parannusta, hylätä synti, rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseämme. Mutta nyt muistetaan ja eletään omalla kohdalla todeksi erityisesti sitä Jumalan työtä, missä hän teki ihmiseksi tulemisellaan sen, mihin syntinen ihminen ei itse kyennyt: Jumalan Pojan kärsimys ja ristinkuolema ihmisten syntien vuoksi toi rauhan Jumalan kanssa.

Myös paastoamisen taidon unohtanut ihminen on monista puutteistaan huolimatta osana kristikuntaa osa pelastushistorian suurta virtaa. Taivaan portit avaa meille Kristus, ei kukaan toinen. Tänäkin paastonaikana Lunastajamme ja Pelastajamme kysyy sinulta, elämäsi tiellä liukastelevalta ja Jumalan liian usein unohtaneelta vaeltajalta: Simon Johanneksen poika, rakastatko minua?