Kirkolliskokousviikko on jälleen istuttu Linnasmäen opistolla. Jos viime marraskuussa tunnelma oli leppoisa, nyt käyty keskustelu oli jopa surullista kuultavaa. Kahtiajakautuminen on jyrkkää.

Toukokuun kirkolliskokouksen jälkeen piispat julkaisivat pastoraalisen ohjeen samaa sukupuolta olevien parien kohtaamisesta ja vihkimisestä. Se herätti pahaa mieltä kirkolliskokouksessa selkeään vähemmistöön jääneissä samaa sukupuolta olevien vihkimistä vastustavissa edustajissa. Tunteita tuuletettiin täysistunnoissa nyt oikein olan takaa.

Arkkipiispa puolusti puheissaan pastoraalista ohjetta. Se on piispojen toimivallan puitteissa annettu, sielunhoidollinen, maltillinen eikä oikeastaan sisällä muuta mitä piispat jo aiemmin ovat sanoneet. Vastapuoli näki sen kuitenkin kirkolliskokouksen päätösten yli kävelemisenä ja vallankaappauksena. Tätä suuttumusta siivittivät vielä kirkkohallituksen täysistunnon päätös tiputtaa Sley ja Kansanlähetys virallisten kolehtien saajista sekä Turun ja Lapuan tuomiokapitulien tiukka linja kieltää Sleyn messuyhteisöiltä ehtoollislupa.

Piispa Jari Jolkkonen, joka itse pitää pastoraalista ohjetta kirkko-oikeudellisesti vääränä päätöksenä luki piispoihin pettyneille 1. Korinttilaiskirjeen ohjetta: ”Jo se, että yleensä käräjöitte keskenänne, on teille tappioksi. Miksi ette ennemmin kärsi vääryyttä?” Raamattua tiukasti ohjesääntönään pitäville sen pitäisi tietysti olla mietinnän arvoinen ohje. Toisaalta voi miettiä, että samaa ohjetta olisi ollut kovin mahdotonta lukea kirkolliskokouksen puhujapöntöstä niille, jotka ovat halunneet edistää samaa sukupuolta olevien tasa-arvoa kirkossa.

Mutta kun piispoihin pettyneet sitten esittivät, ettei maailmaan mukautunut kirkko enää ansaitse asemaansa julkisoikeudellisena yhteisönä eikä sen pidä veroakaan saaman, piispa Teemu Laajasalo jyrähti asiaa esittäneille papeille oikein kunnolla. Kun oma linja jää tappiolle, pitää tuhota koko kirkko. Laajasalo totesi pitävänsä tällaista ”valitettavana, vahingollisena, alhaisena, perkeleen työnä”.

POTEROT OVAT siis syvät, ja häviäjien kirkolliset kaunat tapaavat muutenkin olla pitkäaikaisia, koskivat ne sitten päätöksiä, henkilövalintoja tai piispanvaaleja. Tätä kiihdyttänee se, että samaa on meno yhteiskunnallisestikin.

Kompromisseja kirkolliseen jakautumiseen on nyt vaikea löytää, kun kiistan aiheet liittyvät toisaalta omantunnon ja toisaalta tasa-arvon kysymyksiin, joissa on molemmissa kyse ihmisoikeuksista. Keskinäinen käräjöinti on kuitenkin kirkolle tappioksi.

Vaihtoehto voisi olla yhteistä tulevaisuutta rakentava kirkko, jossa on tilaa olla ja keskinäistä kunnioitusta opillisista näkemyksistä huolimatta. Se taitaa olla höperö haave ja vaatisi tavatonta itsetutkistelua, kaunasta ja vallanhalusta luopumista, hyvää tahtoa ja yhteistä yrittämistä. Sanottaisiinko sitä kuitenkin Herran työksi.

Lue myös:

Piispa Teemu Laajasalo nimesi edustaja-aloitteen perkeleen työksi

”Piispat kaappasivat vallan” — Kirkolliskokousedustajat purkivat pahaa mieltään kirkon päätöksenteosta

Pastoraalinen ohje, lähetysjärjestöt, virkakäsitys – Arkkipiispa Luoma linjasi kirkon kipupisteet paneelikeskustelussa