Lukijablogit

Lukijablogit ovat bloggaajien itse tuottamaa yleisösisältöä. Ne eivät Kotimaan julkaisemaa sisältöä, mutta bloggaajat julkaisevat niitä Kotimaan tarjoamalla alustalla.

Etsi blogistia etu- tai sukunimellä

Käytä vähintään 4 merkkiä pitkää hakutermiä

Kevään Hoosianna!

Suvivirren sunnuntai on kirkolta onnistunut tempaus. Siihen on kaksi syytä. Ensinnäkin Suvivirrestä on yhteislaulutilaisuuksien myötä kehkeytymässä keväinen Hoosianna. Hoosianna-hymnin kaikuessa ollaan joulunodotuksen kynnyksellä, Suvivirsi on herkkä silta...

Kamerunin kirkolliskokous

Kamerunin evankelis-luterilaisen kirkon 29. kirkolliskokous pidettiin Bertouassa 6.-10.5.2015. Kamerunissa päättäjiä on enemmän kuin Suomen vastaavassa. Bertouan kokouksen osallistui noin 2000 edustajaa. Kokouksen puheenjohtajana toimi piispa...

Osallisuus ja nuorennus

Kuluneen talvikauden keskeisimpiä sanoja ainakin minulle on ollut osallisuus. Asia on tullut esille lukuisissa erilaisia yhteyksissä. Yksi niistä oli viime vuoden tilinpäätöksestä käyty keskustelu...

TYÖPAIKKAUSKOLLINEN

Nvt kun vietetään taas erilaisia valmistujaisia, tulee mieleen kysyä, kuinka monta meitä on enää Suomen maassa, jotka olemme tehneet koko työuramme samassa paikassa ja...

Hallitus

Nyt kun yliopiston oppiaineisiin lisättiin tikanheitto vai oliko se sauvakävely, täytyy sanoa, että koulutuksesta voidaan karsia. Seattlesta tuli puolitoista vuotta sitten kravattijamppa ja pani nimensä...

Hyvä antaa omastansa

Näytä minulle evankelis-luterilaisen kirkkomme piispa, joka ei antaisi rahoistaan, niin jaan välittömästi kenkäni köyhille. Jaan niitä toki muutenkin. Aivan kuten monet muutkin Helsingin Kalliossa...

Kaksoispisteestä filosofiaan ja teologiaan

Pisaran piraus kielen kärkeen Filosofiaa ja uskonoppia maiskuteltavaksemme – välimerkit välittävät.   Luinpa kerran ranskankielisen kirjan, noin puolen tuhatta sivua. Se käsitteli välimerkkien käyttöä. Kirjan sanoma oli, että välimerkkejä voi...

Suomalainen auttamisen taso ei saa vaarantua!

Suomi teki kalliin ratkaisun leikkaamalla kehitysyhteistyöstä 200-300 miljoonaa euroa. Äärimmäinen köyhyys tuottaa jatkuvasti yhä pahenevia konflikteja ja ääriliikkeitä Aasiassa ja Afrikassa. On aina halvempi...

Kiitosten aika

Kirkkopäivät Kouvolan osalta ovat nyt onnellisesti takanapäin, toivottavasti kaikki mukana olleet nauttivat olostaan, vaikka välillä hieman hyytävä sää ulkona olikin. Minun piti viime viikolla vielä...

Avioliitto TYÖMATKA???

Päivämies 27.5.2015: s.19:   ”Jumala on elämän antaja   Avioliitto tarjoaa mahdollisuuden puolisoiden yhteiseen, Jumalan siunaamaan matkaan. Tuo matka ei ole pelkästään tavanomainen lomamatka, jolla etsitään virkistystä ja...