Lukijablogit
Lukijablogit ovat bloggaajien itse tuottamaa yleisösisältöä. Ne eivät Kotimaan julkaisemaa sisältöä, mutta bloggaajat julkaisevat niitä Kotimaan tarjoamalla alustalla.
Etsi blogistia etu- tai sukunimellä
Käytä vähintään 4 merkkiä pitkää hakutermiä
Meeri Koutaniemen vierasblogi: Muisto omasta maasta
Kuvitellaan Suomessa tilanne, jossa poliittiset olosuhteet aiheuttaisivat koko Suomen väestön pakolaisuuden maan rajojen sisäpuolella?
Kolumbiassa maan sisällisotaa on joutunut pakemaan Suomen väestön verran ihmisiä. Harvat...
Piispat 2000 vuodessa kirkkoruhtinaista kaiken maailman sylkykupeiksi ja kynnysmatoiksi
Mitä hyötyä piispoille on apostolisesta suksessiosta, jos ne, joita kaitsemaan heidät on asetettu, eivät välitä pätkääkään näitten ohjeista ja neuvoista? Suksessiossa on kyse apostoleista asti...
Papin vihkivelvollisuus?
Piispainkokous antoi kuluneella viikolla yksimielisen selonteon kirkon avioliittokäsityksestä. Sen mukaan kirkko vihkii edelleenkin vain miehen ja naisen väliseen avioliittoon.
Piispojen mielipiteissä on eroja, mutta selonteon...
Riittääkö maltti vai repeääkö kansankirkko?
Luterilaisen kirkkomme piispat antoivat tällä viikolla selonteon avioliittolain muutoksen johdosta. Asianmukainen kirjoitus ja vastaa sitä mitä kirkolliskokous piispoilta pyysi. Kirkolliskokous päätti 5.11.2015 yleisvaliokunnan mietinnön...
Olisiko limbo saarnattava limboksi?
Piispojen tuore selonteko on hämmentävä asiakirja. Sen rivit mutta erityisesti rivien välit kertovat koruttomasti missä tilassa piispat joukkona ovat ja mihin he joukkona yksimielisinä...
Mitä piispainkokouksessa todella tapahtui?
Keskiviikkona Joensuussa päättyi kaksipäiväinen piispainkokous, jonka jälkeen Suomi jäi hämilleen. Epäselväksi tuntui jäävän, mistä siellä oikein päätettiin. Ohessa rautalangasta väännetty näkemykseni siitä, mitä Joensuussa...
Suhteesta Raamattuun
Kun 16-vuotiaana lähdin lukeman Raamattua läpi , projekti joka kesti vuoden, niin suurelta osalta se oli turhauttavaa. Vasta kun pääsi historian kirjoihin ja varsinkin...
Homoparit eivät saa kirkollista siunausta
Piispat kokoontuivat Joensuussa. Paikallinen maakuntalehti uutisoi kokouksen annin otsikolla: ”Homoparit eivät saa kirkollista siunausta.” Samassa kokouksessa pyrittiin lähettämään myönteinen viesti homoseksuaaleille ihmisille. Lämpö taisi...
Logiikka, hoi!
Piispainkokouksen selonteko: ‘Kirkkojärjestyksessä ja kirkkokäsikirjassa määrätään myös avioliiton siunaamisesta, joka on liturgisesti vaihtoehtoinen toimitus kirkolliselle vihkimiselle. Siinä siunataan sellainen avioliitto, joka ”on solmittu muussa...
Piispainkokous ja keskustelun vaikeus
Piispainkokous julkaisi eilen selvityksensä. Some täyttyi aika välittömästi kannanotoista. Kestän mielestäni aika hyvin jopa henkilökohtaiset loukkaukset, mutta sitä en oikein sulata, että tässä yhteydessä...

