Lukijablogit

Lukijablogit ovat bloggaajien itse tuottamaa yleisösisältöä. Ne eivät Kotimaan julkaisemaa sisältöä, mutta bloggaajat julkaisevat niitä Kotimaan tarjoamalla alustalla.

Etsi blogistia etu- tai sukunimellä

Käytä vähintään 4 merkkiä pitkää hakutermiä

Vietän pyhäinpäivää, en hellowaania

Ilmoitan – enkä nöyrimmästi, vaan reilusti ja avoimesti – että aion viettää pyhäinpäivää enkä mitään halloweenia. Hellowaan, sanon sille. Minusta kuoleman ja kauhun populaari makaberisointi...

Hautaansiunaaminen seurakuntalaisen toimesta?

Seurakunnissa on valtavasti kykyä, intoa ja tahtoa auttaa. On moniammatillista osaamista ja aikaa, jota tahtoisi antaa toisen hyväksi. Moni on valmis ottamaan vastaan vastuullisia...

Tulevaisuus nykyisyyden voimana

Sanaga joki on hyvin leveä. Silta on pidempi kuin Pulkkilanharjun silta Päijänteen yli. Vettä riittää joessa Edean voimalaitoksiin, joista sähköä tulee sekä Yaounden että...

Tänään on näin, huomenna on paremmin

Maroronin yläkoulun alkutaival Tansaniassa oli kivikkoinen. Kun koulun ensimmäinen lukuvuosi vuonna 2005 alkoi, paikalla oli 35 oppilasta ja kolme opettajaa. Koska paikallinen väestö ei...

Mitä tekee sokko Kirjamessuilla?

Esitin rupriikkiin präntätyn kysymyksen itselleni lauantaiaamuna 27.10.2018. klo 10. Jäin pohtimaan asiaa ja jo viisi tuntia myöhemmin olin matkalla kohti Messukeskusta. Järkeilin, että jotta...

Kalmot ja karkit, nielläkö vai ei?

Sanon suoraan, etten pidä halloweenista vuosittaisena juhlana, joka on meille kantautunut USA:sta. Minusta pääsiäisen vastaava noitajuhlinta trollien muodossa on vastenmielistä. Tuorein Kirkko&Kaupunki on ajan...

Siunauksen kolme koria

Olen Antti Raunion (Sateenkaariparien siunaamisessa kyse on siitä, miten ymmärrämme Jumalan rakkauden) kanssa samaa mieltä siitä, että avioliittoasiassa on jolllakin perustavalla tapaa myös kyse...

Kuka Mooses?

Kävin kansakoulua 50-luvulla ja aineistoihin kuului myös Raamatunhistoria. Oppikirja oli muistaakseni saman niminen ja siinä oli helppotajuisesti kerrottu hankilöistä, jotka olivat saaneet merkittäviä tehtäviä....

Katolilaisten kaamea vuosi jakaa piispojakin

  Viime blogissa kerroin, kuinka Saksaan siirretty chileläinen emeritus arkkipiispa Francisco Cox joutui ilmeiseen epäsuosioon. Näin tapahtui pian sen jälkeen: Chilen presidentti Sebastián Piñera tapasi...

Ainakin tätä asiaa voisin ajaa parempaan suuntaan

En ollut ajatellut lainkaan ehdokkaaksi asettumista. Vajaa vuosi tässä vasta on asuttu. Eikä varmaan moni minua vielä edes tunne. Nämä tekstini täällä saivat aikaan...