Therionin luku

PEDON LUKU

Kuuluisa luku 666 lienee Raamatun eniten spekuloitu luku, onhan se “petoa” (therion) edustaessaan kelvannut hyväksi lyömäkirveeksi taisteluissa kulloisenkin ainoan ja oikean taivaaseen vievän opin puolesta. Niinpä luterilaiset ovat löytäneet luvusta paavin ja paavilliset tietysti Lutherin, maltillisemmat vannovat keisari Neron ja monet keisari Diocletianuksen nimeen. Kun luku 666 tulee kolmesta gematrian kielestä (heprea, kreikka, latina) tietysti lukemattomin yhdistelmin, on spekulaatioille tilaa. Loogisimman ratkaisun lienee esittänyt astro-arkeologi John Michell, mutta ennen kuin menemme hänen nerokkaaseen ratkaisuunsa katsokaamme myös 666´n erityisiä ominaisuuksia, joihin välillisesti sisältyy yhdessä muodossaan myös geometrinen pii 3,1415.
Ensiksi on kuitenkin korostettava ettei pedon luvussa kuten ei muussakaan raamattugematriassa ole kyse mistään lukumystiikasta. Mystiikka-sanaa käytetään näissä yhteyksissä usein raskaasti ns pieleen. Kyse on lukusymboliikasta ja kirjain/numeroja käyttävästä koodikielestä eikä koodikieli ei ole an sich mitenkään mystistä’.
Mutta asiaan eli lukuihin 666 ja 616. Eksegetiikassa on tiedetty muutaman sata vuotta, että on käsikirjoitus, jossa esiintyy myös luku 616. Lukuja 616 ja 666 on käytetty rinnakkain.
On siis monia käsikirjoituksia, useimmissa on luku 666. Mutta 616 on sekin käytettyja
kun siihen lisätään eli heprean kirjain NUN (’kala’) lukuarvoltaan50 saadaan 666. Kala symboloi Kristusta, jonka esikuva oli mm. kuningas Salomo, joka sai temppeliinsä KULTAA yhden AURINKOVUODEN aikana juuri 666 talenttia. Myös YLÖSNOUSSEEN HERRANI eli ADONIQAMIN mukana Baabelin vankeudesta palasi 666 vankia. Kaikki nämä Kristus, Salomo, kulta, kuningas, ylösnoussut, ovat kevään herätessä ylösnousevan Auringon symboleja, joita hepreassa edustaa vielä sana SORAT, senkin arvo 666, joka on
merkitykseltään AURINKOVOIMA.
Lukuja 616 ja 666 käytettiin molempia edustamaan siis samaa auringon ja maan liikkeiden
ideaa. Ha-torah’ n eli rotaation luku on 616 samoin kuin godaali-gematrian mukaisen sanan Yom eli päivä. Päivä nousee ja laskee rotaation mukaisesti. Kun tähän sanaan päivä tai rotaatio lisätään maan kiertorataa symboloivan soikion ’kalan’ eli vesica-pisciksen
>>luku 50 saadaan siis 666 merkitykseltään aurinkovoima. Eli auringon voima vaikuttaa maan joka osaan sen pyörähtäessä kerran vuorokaudessa täyden ympyrän
>>(Tora’n, Rota’n) auringon edessä
Therionin (’pedon’ oik. elikon) luvun myöhemmät ja todellista merkitystä tuntemattomat kääntäjät ja tulkitsijat ovat ’pahentaneet’ 666:n, joka on Kristus-Aurinko-symboli. Ko ’peto’ on Juudaan Jalopeura eli Jeesus, sillä 6 risti 6 risti 6=216 ja 216 tarkoittaa Arieh’a eli juuri Jalopeuraa, leijonaa, joka kultaharjaisena ja täydellisenä eläimenä, eläinten kuninkaana, oli myös aurinkoprekession symboli. Aurinko ’täydellistyi’ aikanaan Leijonan tähtimerkkiin kevätpäivän tasauksina. Nyt se oli siirtymässä kalohin ja siksikin 616:ta lisättiin kala-symboli 5o ja saatiin 666.
Ilmestyskirjan kaikki tulkitsijat eivät ole huomanneet, että Ilmestyksen kuvaamasta kahdesta ’pedosta’ eli oikeammin ’elikosta’ (therion kr.) toinen karistaa Babylonin porton selästään, Tämä toinen kuvaa juuri Jeesus-Kristus-Leijona-Aurinko-Salomoa (sol-mah=suuri aurinko) ja tähän ’petoon’ viittaa 666.
Aritmeettisesti tarkasteltuna luku 666 on ensinnäkin kolmioluku 36 Se on 8:n 1. ”taikaluvun” summa: 1 + 5 + 15 + 34 + 65 + 111+175+260 = 666
(Edellinen toteutuu kaavasta n3+n/ 2 = magos arithmos)

Taikaneliö 6:n(6×111) sivujen summa on 666, huomaa lisäksi, että 6+6+6=18
18 x 3 7 = 666 6x6x6=216
Luvun raamatullisen tarkoituksen tarkaksi tarvitsemme kuitenkin myös luvun sekä piilotekstiset, että avoimet ja raamatulliset esiintymät, jotka eivät nouse sattumasta.
Piilotekstisiä gematrisia 666´n tuottavia sanoja ja sanontoja on ensinnäkin Vt:ssa 72, joista useimmat ovat toistuvia sanoja kuten sana ”hyöty” nvrty. Kaikkien 72:n esiintymän kokonaissumma on 47952 eli 222 x 3 x 72! Kun esiintymisiin liittyy lähes aina sanat valo tai aurinko, on selvää, että myös luku 72 palvelee astronomisia laskelmia ja 72 onkin lähin täysi vuosimäärä, jonka prekessio tarvitsee liikahtaakseen taivaalla yhden asteen.
Ja vielä 666´n merkityksiä ovat sanat taikakeino, lumous, taikavoima ja edelleen demooni, riisuutua, itkeä, ja mittanuora.
Erikoisuutena muoto Ja Sumerista rinys mv on 666. Vihjanneeko edellinen raamatullisen tietämyksen alkukotiin?
Myös verbistä myydä esiintyy muoto, joka on 666. Myös paha ja paholaiset tuottavat saman lukuarvon. Nimen Hiram yhteydessä muoto kolmeksi vuodeksi antaa arvon 666: svlsl, Myös verbi aiheuttaa, olla syynä johonkin antaa arvon 666. Jobin kirjan verbi kätkeä, salata, peittää muodossa rtsy on myös 666. Mielenkiintoisesti verbi nähdä havaita on myös 666 kuten verbi hajoittaakin suffiksin kanssa.
Avoimesti luku 666 esiintyy Ilmestyskirja 13.18 lisäksi vain kerran, luku ilmoittaa Kuningasten kirjassa talentteina sen kullan painon, mikä kuningas Salomolle yhden aurinkovuoden aikana tuotiin. Pröystäilevä kuningas käytti valtaosan kullasta – varsin moderniin tyyliin – sotilasmenoihin ja mitä jäi hän käytti – ei köyhien hyväksi – vaan valtaistuimensa ja linnansa koristeluihin:
Kuningas teetti myös suuren norsunluisen valtaistuimen, joka päällystettiin puhtaalla kullalla. Valtaistuimessa oli kuusi porrasta ja sen selustassa oli häränpää. Istuimessa oli käsinojat ja kummankin käsinojan vieressä seisoi leijona. Myös jokaisen portaan kummallakin puolella oli leijona 12 kaikkiaan…
Selvempää aurinkoallegoriaa saa Raamatusta hakea.
Kun jopa nimi Salomo viittaa aurinkoon (xm ls = Sol mach: Suuri aurinko), on kertomus ilmiselvä metafora auringosta eläinradan Härän merkissä. Härällä on hepreassa mm. vastineet aleph pla ja torin ]yrvt (nuori uhrattava härkä), edellisen lukuarvo 111 ja jälkimmäisen 666, joka luettuna 6 x 6 x 6 on 216 ja kun sana leijona hyra saa myös lukuarvon 216 ja leijonia 6:lla portaalla on yhteensä 12, viittaa kertomus ilmiselvästi myös puoleen ja täyteen aurinkoprekessioon, joka on 6 tai 12 x 216o eli 1296o tai 2592o vuotta!
Härkää merkitsee myös sana Shur rvs , josta johtuu myös sana Sorat trvc joka tarkoittaa aurinkovoimaa ja jonka luku on myös 666! Kertomuksen käsitteet kulta, härkä, leijona ,666 aurinko ja Salomo ovat kukin edustamansa käsitemaailman täydellistymisien symboleja.
Raamatun piit ja 666
Elämää luovan aurinkovoiman näkyviä ja tuntuvia ilmentymiä ovat tietysti lämpö ja siitä emanoituva valo ja niinpä Raamatun luomiskertomuksessa Genesiksessä on valon elementti voimakkaasti sekä näkyvästi että näkymättömästi läsnä: Genesiksen 7 ensimmäistä sanaa sisältävät kuusi pla-aurinko-härkä-111-kirjainta, joiden yhteinen arvo on 666 ja kertomuksen 31. sana (31 = voima, jumala) onkin rvah eli tuo valo, jonka lukuarvo on 212. (212 vastaa myös erittäin merkittävästi käsitettä ‘ympärileikkausveitsi’) Kun valo-sanan sijaintiluku 31 vihjaa piihin onkin mielenkiintoista katsoa, mitä tapahtuu kun tehdään asetelma 666:212 ja kas kummaa, tuloksi tulee tuo Valoa Ristiltä lehden tarjoama arvo 3.141509434, jonka viidestä ensimmäisestä numerosta voi vaivattomasti saada heprean jumalia tai oikeammin eläviä voimia tarkoittava kuuluisan sanan elohjim myhla. Pii onkin elohjimin kätketty merkitys, sillä luetaan elohimien avatusta muodosta hym al 514 13 oikealta vasemmalle. Itse asiassa esim. pyramidi pitää itsessään kaikki nämä ideat, pisteen, janan kolmion, pohjaneliön, ja viisi pintaa eli Platonin solidien ideat.
Valoa Ristiltä-lehti johtaa tamperelaisen Pekka Lahtisen artikkelissa piinsä heprean mittanuora-sanan muodostavista kirjaimista K koof ja V vav , jotka sivumennen sanoen liittyvät juuri siihen Raamatun paikkaan, josta esim. uskovainen matemaatikko Osmo Pekonen opettaa, että tuskin se mitään matematiikkaa opettaa, ja joihin kirjaimiin mystisesti liittyi ylimääräinen kirjain hee, jolloin sanan h vk arvoksi tulee 106 + 5 eli 111. Näistä aineksista heprealainen matemaatikko S. E. G. Belaga on saanut kaavan 3 x (111:106) = 3,141509434, siis saman kuin allekirjoittaneen löydös 666:212. Jälkimmäinen tapa johdettuna luomiskertomuksen valoa ja aurinkovoimaa tarkoittavista sanoista lienee tarkoituksellisempi, sillä suhde toistuu vielä Saarnaajan kirjassa vierekkäisissä sanoissa voittoisa tuo valo: rvah nvrty: näiden sanojen lukuarvot ovat 212 ja 666, tässä on toistamiseen tuo Pekosen kaipaama suhde 3,1415o9434. On huomattava, että sana voittoisa eli jtron esiintyy vain Raamatun 33. (3+3=6) kirjassa ja sana esiintyy 6 kertaa, jolloin esiintymien kokonaissumma on 3996 eli 6 x 666!. Edelleen liittyy esiintymisiin lähes aina käsitteet valo tai aurinko. Alamme ymmärtää, miksi kristinusko niin helposti Konstantinus Suuren aikana sulautui tuolloiseen sol invictus (voittoisa aurinko) kulttiin.
Muita kiinnostavia 212 käsitteitä ovat kätkeä, sanoa, halkaista, ympärileikkausveitsi, monistua bry, moninkertaistaa, katsoa, nähdä, (sanasta rako, halkeama) puhua, laakso, mielenkiintoisesti kuuluisassa Joosuan kirjan kohdassa, missä aurinko seisahtuu ja puhutaan myös kuusta joka seisoo laaksossa, laaksossa arvo on 212. On myös huomattava, että aiheemme kannalta mielenkiintoinen sana on miekka jonka muoto myös vastaa kiilamaista vuorta tai terävästi leikkaavaa loistoa eli valoa, sana on inessiivissä brxb. Kaikki käsitteet sopivat siis myös ajatukseen ympyrän kahtia leikkaavasta halkaisijasta.
Mikäli jotakuta närästää nyt se, että po. Raamatun piin viimeiset desimaalit ovat ‘väärin’, hän huomatkoon, että heprean matemaattiset käsitteet ovat samalla usein myös mielekkäitä sanoja, joiden kirjaimet ovat kokonaislukuja ja kaikilla ao. kontekstiin nähden järkevillä sanoilla ei näin ollen voida tietenkään aina ilmaista aivan tarkkoja arvoja, mutta jo mainittuja tarkempiakin piin desimaalijonoja Genesiksestä on toki johdettavissa. Kun otetaan esim. elohjim p eli 3.1415 ja jaetaan sillä heprean sanojen mrbad dabarim numeromerkinnän 41224 puolikas (Nämä dabarimit jaetaan kahtia, koska Mooses kirjoitti ne kahteen tauluun), niin saadaan kehälle 20612 halkaisija 6561,19688. Kun asia ilmaistaan toisinpäin eli haetaan näistä piille arvo kokonaislukuina saadaan 3.1415942269 eli jo melkoisen tarkka arvo!.
(Abramin luomisluku on myös edellä mainittu 41224 ja tulee nimimuodosta mabram mrbam eli Abramista.)
John Parker ja on todennut piin erään raamatullisen ihmisen pojasta ja ihmisestä johdetun piin asetelman 355:113 olevan myös monien tähtitieteellisten laskelmien pohjana. Tarkkaavainen lukija huomannee, että 355 vastaa heprealaisen kuuvuoden päiviä ja että osapuolet saavat 113 peilikuvanaan summan 666, siis jälleen aurinkovoiman. Tämän asetelman pii on myös – heprean sanojen gematriasta tullakseen – hämmästyttävän tarkka, sillä siinä 355 vastaa paitsi kuuvuoden päiviä myös sanontaa ihmisen poika bar anash sna rb ja 113 ajsh sya ihmisen peilikuva ja sanat antavat piin arvoksi 3,14159292, ensimmäiset 6 desimaalia oikein.
Luvun 666 petomaisuutta ainakin sen aritmeettisista sisällöistä on vaikea havaita, mutta joka Uudessa testamentissa - piilomerkitystensä kautta varsinkin - muuttuu pedosta lähes enkeliksi.
Luku 666 esiintyy Ut:n gematriassa ensinnäkin sanassa qhrion, joka merkitsee peto, siis pedon luku on peto sanan lukuarvo! Tämä sana esiintyy Ut: sssa 37 kertaa ja 37 x 18 (6+6+6) = 666. Sitten arvon saavat ainakin sanat traditio paradosij, Jumalan viha orgh qeou, me hukumme apollumeqa hajallaan diasporas ja vielä sanonta alfa + w (1332:2), sana kylki pleuran (Jeesuksen) ja Kristusmonogrammi cxj.
Erityisen kiinnostavia arvoja ovat tietysti Kristukseen liittyvät sanat kylki pleuran, mainittu kristusmonogrammi ja sanonta alfa ja omega. Mielenkiintoa lisännee, että perimätiedon mukaan Loginus työnsi lävistävän keihään Jeesuksen kylkeen ja Jeesus kutsui itseään alfaksi ja omegaksi ja että luvun 666 avoimen esiintymän Joh. Ilm. 13.18(!) ja päättyy lauseeseen
”Ja se luku on 666
Kai o ariqmos auton cxj”,
Viimeisen virkkeen kaikkien kirjainten gematrinen summa on 2368, eli sama kuin nimen Jeesus Kristus arvo! Tämäkin ja aiemmin mainitun John Michell´n löydös tukee olettamusta, että pääsisäiskertomuksessa on paljolti käytetty myös ns. pyhän geometrian terminologiaa, missä Kristus vastaa pinta-alaltaan 12 -yksikköistä suorakaidetta, jonka diagonaalikeihäs lävistää kahteen suorakulmaiseen kolmioon, jonka sivut ja hypotenuusa antavat tällöin luvut 345 ja 543, yhteensä 888 eli nimen Iesous arvon. Lisäksi koko arvo 888+1480 (Ieosus +Kristhos) ja summa 2368 muodostavat keskenään suhteen 3:5:8, joka lähenee kultaisen leikkauksen arvoa 1, 616. Mainittu suorakaide (korkeus 888) muuttuu helposti myös säännölliseksi 12 -kulmaiseksi ristiksi, jonka ‘kylki’ ‘käsivarsiin’ asti on 666 ja joka voidaan muuttaa edelleen kuutioksi, jonka kulmien asteluku on tällöin useasti mainittu luku 2160, joka on myös niiden kuukausien määrä, jonka tarvitaan tarkan ja pyöristetyn prekession sovittamiseen.
Mutta eihän Raamattu opeta matematiikkaa, joten kaiken edellä esitetyn täytyy johtua sattumasta tai kirjoittajan mielivaltaisesta innosta pyöritellä lukuja haluamallaan tavalla. Tällä tavalla lukujaan kaiketi pyöritteli aikanaan myös professori Ivan Panin, joka toistaiseksi kumoamattomasti todisti, että mikäli hänen löytämänsä Raamatun monet seitsenjärjestelmän variaatiot johtuisivat sattumasta, olisi tuo mahdollisuus vain yksi tuhannesta miljoonasta miljoonasta. (1:1ooo ooo ooo ooo ooo)

  1. ”Luterilaisen kirkon perustoiminnassa ei tapahdu tämäntyyppistä valvontaa.”

    Ei tapahdu ja sen vuoksi hyvin herkät hengellisen työn tekijät saattavat jäädä raaistuvan ja kovenevan poliittisen retoriikan jalkoihin. Mielestäni on harhaanjohtavaa puhua vain uskonnollisesta henkisestä väkivallasta, kun esim. työpaikkakiusaaminen on tietojeni mukaan valtion ja kuntien ei-uskonnollisissa ja monta kertaa poliittisin perustein nimitetyissä organisaatioissa yleisempää kuin esim. yksityisen sektorin työpaikoissa.

  2. Kiitos Sepolle mielenkiintoisesta pohdinnasta.

    ”Kala symboloi Kristusta, jonka esikuva oli mm. kuningas Salomo,”

    Minä olen Raamatun henkilöistä nähnyt Salomon kaikkein selvimpänä antikristuksen esikuvana. Salomo teki loistokkaan palatsin itselleen, mutta Herran palatsiin hän ei käyttänyt omaisuuttaan, vaan rakensi sen isänsä Daavidin elinaikanaan keräämistä temppelivaroista. Daavid ei saanut itse tehdä Herran temppeliä, koska hänen käsissään oli verta. Tässä on esikuvia sisäkkäin niin paljon, että se on hämmästyttävää ja varmaan tärkein sanoma on edelleen ihmisiltä salattu.

    Miksi viisain koskaan elänyt ihminen lankesi epäjumalan palvelijaksi ja vielä keskeltä satumaista rikkautta? Salomoa sitoi yksi ainoa käsky ja sen hän rikkoi. Turha siis osoitella sormella Aadamia, joka ei myöskään pystynyt pitämään yhtä ainoaa käskyä.

    Mikä on se, jonka esikuva Salomo on? Jotain käsittämättömän suurta ja jumalalliselta vaikuttavaa, jolla on karitsan sarvet, mutta ääni lohikäärmeen, vanhan käärmeen, tulipunaisen, polttavan käärmeen, serafin?

  3. Sepon blogi on mitä parhain näyttö ihmisen kyvystä tehdä äärettömästä äärellinen ja fyysisin aistein havaittavasta ”realistinen uskonto”, jossa taivaalla kiitävistä taivaankappaleista tehtiin jumalia, joita palvottiin niille omistettujen kulttien mukaisesti.

    Sitä perinnettä jatkaa ”oikealla ja vasemmalla” maailmantalouden dialektinen materialismi, jonka ”tulos” tasavallan presidentin sanoja mukaillen ”perustuu teknorahaan, hienoihin finanssi-instrumentteihin, jotka vievät luvut nousuun, mutta todellisuus sen takaa puuttuu.” – ja jonka ”normaali elämä” ei ole sitä elämää, jota me ”kerettiläiset” olemme ”arvoinemme” tällä maanpäällisellä polulla kykyjemme mukaan pyrkineet elämään.

    • ”Sepon blogi on mitä parhain näyttö ihmisen kyvystä tehdä äärettömästä äärellinen ja fyysisin aistein havaittavasta ”realistinen uskonto”, jossa taivaalla kiitävistä taivaankappaleista tehtiin jumalia, joita palvottiin niille omistettujen kulttien mukaisesti.

      Näinhän siinä on tapahtunut kun kristinuskokin lainasi viimneistään Paavalin aikana lähes kaiken tarpeistonsa antiikin mysteeriuskonnoista. Suosittelen mm erinomaista kirjaa ”Alkukirkko ja juutalaisuus” (Suomen eksegeetinen seura 1991) sivua 43, missä tämä laaja analoagisuus rehellisesti noteerataan.
      Heprelaisilla kabbalisteilla oli toki näiden taivaankappale-jumalien takana Korkein Henki,jonka nimi oli ’LaUSUMATON’. Tähän Korkeimpaan,joka ei kutistu ahtaan dogmatiikan mukaiseksi , minäkin uskon.
      Loppuosa viestistäsi ei taaskan kuulu aiheeseen mitenkään.

  4. Olennaisempaa, kuin tuo luku itse, on se, mitä tuosta pedosta sanotaan. Se liitty myös selkeästi ostamiseen ja myymiseen.

    ”Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
    Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi. Ilm.13:16-18

    • Kyllä se luku jasen luvun sisällöt ovat aivan olennaiset. Tiedätkö Ismo mikä on muuten tuo therionin merkki,jota ilman ei voi ostaa eikä myydä. No se on ristinmerkki kahdessa muodossaan, sillä ilman + merkkiä ja x merkkiä ei voi ostaa eikä myydä. Kaupanteossa kun tarvitaan näillä merkeillä tehtyjä laskutomituksia.

      Katsopa Ismo uudestaan tämä 6+6+6=18 ja 18 on ELÄMÄ ja 6x6x6=216 ja 216 on JALOPEURA! Kuka saanoikaan olevansa Elämä ja ketä sanottiin Juudan Jalopeuraksi?

      Ristinmerkikin Tav kirjaimen muodossa ottivat heprealaiset ymlipapit todellakin otsaansa.

  5. Isaac Newton käytti matemaattisia lahjojaan ratkaistakseen pedon luvun. Väitetään, että hän hän käytti tähän enemmän aikaa kuin tieteelliseen työhönsä.

    Wikipedia: ”Newton oli uskonnolliselta suuntaumukseltaan areiolainen, eli hän ei uskonut Jumalan kolminaisuuteen. Vakaumuksensa hän piti salassa, sillä tuohon aikaan kolminaisuusoppia vastustaneita vainottiin. Koska Newtonin lähtökohtana olivat alkukristilliset periaatteet, hän piti katolista kirkkoa Ilmestyskirjan petona.”

    Alkukristillisistä lähtökohdista tarkasteltuna katolinen kirkko on Ilmestyskirjan peto ja paavi antikristus. Taisi Luther jakaa saman ajatuksen.

    • Huomaathan Tapio että petoja oli Ilmestyskirjassa kaksi petoa , joista toinen karisti Babylonin porton selästään ja toinen jonka kuolinhaava parani…

  6. Olen joskus miettinyt, että 6+6+6 on epäpyhä kolminaisuus, kun taas Jumalan kolminaisuus on 7+7+7 6 on ihmisen luku, 7 on Jumalan. Jumalan kolminaisuus ei ole muuten Juutalaisuudessa mikään ongelma. Ainakaan se ei ollut ensimäisten Kristttyjen keskuudessa, jotka olivat siis Juutalaisia. Eräässä vanhalta kirkolta perimässämme uskontunnustuksessa tämä tiivistetään: ”Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala” (Athanasioksen tunnustus).

    • ”Olen joskus miettinyt, että 6+6+6 on epäpyhä kolminaisuus.”

      Mites tuon epäpyhän kominaisuuden summa 18 voi sitten vastata heprean sanaa ELÄMÄ eli haj? Jeesus sanoi: jolla ei ole elämää itsessään.. ja minä’ olen tie totuus ja elämä…

Kirjoittaja