Mainettaan nöyrempi Paavali (osa 7) – Paavali nöyryyden opettajana
”Minä kiitän Jumalaa, että puhun kielillä enemmän kuin teistä kukaan...” (1Kor.14:18)
Minun graduni suurimmaksi kiistakysymykseksi nousi Paavalin väitetty kerskailu. Sen takia loppuarviointi pyöräytettiin tiedekunnan uudelleen arvioitavana. Erään tutkijan mielestä Paavalin piti olla kaikessa paras; edistynein fariseus, kovin kielillä puhuja ja jopa syntisistäkin suurin! - Eikö tämä ole ilmiselvää kerskailua? - Minä olin gradussani toista mieltä, ja olen yhä edelleen...
Meillä suomalaisilla ei ole aina kaikista tervein suhde omaan osaamiseemme. Saatamme leimata jonkin ihmisen kerskailijaksi vain sen tähden, että hän tuo esille osaamiseensa liittyviä tosiasioita. Meidän kulttuurissamme ei ole totuttu siihen, että osaamisesta olisi lupa puhua tai iloita. Kaikki sellainen leimataan varsin yksioikoisesti kerskailemiseksi. Todellisuudessa on kuitenkin olemassa monia täysin hyväksyttäviä syitä ilmaista osaamisensa ilman, että siinä on kyse kerskailemisesta. Näitä hyväksyttäviä vaikuttimia voimme tunnistaa apostoli Paavalin kirjeistä.
Edistynein fariseus
Tutkitaanpa ensin niitä motiiveja, jotka löytyvät tekstistä, jossa Paavali ilmaisee olevansa ikäistensä joukossa edistynein fariseus.
”Olettehan kuulleet minun entisestä vaelluksestani juutalaisuudessa, että minä ylenmäärin vainosin Jumalan seurakuntaa ja sitä hävitin ja että edistyin juutalaisuudessa pitemmälle kuin monet samanikäiset heimossani ja ylen innokkaasti kiivailin isieni perinnäissääntöjen puolesta.” (Gal.1:13-14)
Jo nämä ensimmäiset sanat paljastavat, ettei Paavali todellisuudessa kehu itseään fariseuksena edistymisestä. Tämä käy ilmi siitä, että hän liittää tähän ”kehuun” maininnan seurakunnan vainoamisesta ja hävittämisestä. - Toisaalla hän vielä jatkaa:
”Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.” (Fil.3:7)
Eikä tämänkään vielä riitä, vaan Paavali myös pitää itseään apostoleista vähäisimpänä, ”koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa” (1Kor.15:9).
Kovin kielillä puhuja
Toiseksi Paavalia voidaan väittää kerskailijaksi, koska hän mainitsee olevansa kovin kielillä puhuja (1Kor.14:18). Tämän lauseen retorinen viesti on kuitenkin jotakin aivan muuta kuin pyrkimystä korottaa oma persoona kaikkien aikojen kovimmaksi karismaatikoksi. Heti seuraava jae näet paljastaa Paavalin teologisen tähtäyspisteen:
”...mutta seurakunnassa tahdon mieluummin puhua viisi sanaa ymmärrykselläni, opettaakseni muitakin, kuin kymmenentuhatta sanaa kielillä.” (1Kor.14:19)
Paavalin motiivi on asettaa Pääasia pääasian paikalle! Seurakunnalle on annettu yksinkertainen ja ymmärrettävä ilosanoma julistettavaksi. Se on sanoma Jeesuksen Kristuksen rististä syntiemme sovituksen merkkinä (Gal.6:14). Kaikki muu on tämän rinnalla toisarvoista. - Joskus tämän asian teroittaminen vaatii kuitenkin erikoisia tehokeinoja.
Paavalin aikana Korinton seurakunnassa ilmeni ylikuumentunutta uskonnollisuutta, joka asetti opettajia paremmuusjärjestykseen erilaisten uskonnollisten näyttöjen ja demonstraatioiden perusteella. Tällaisessa ilmapiirissä tavallisen kristinuskon opettajan on usein vaikeaa saada äänensä kuuluville, vaikka hänen viestinsä olisi aivan terve ja oikea. - Ehkä sinäkin olet huomannut, että näyttäviä hengellisiä lahjoja omaavilla karismaatikoilla on joskus tapana kuunnella vain toista karismaatikkoa, mutta tavalliset raamatunopettajat ovat heistä liian kuivia ja kuolleita. - Tällaisessa ilmapiirissä Paavali puhuu karismaatikoille heidän omaa kieltään. Hän ilmaisee puhuvansa todella paljon kielillä (ja kertoo myöhemmin omaavansa myös huikeita taivaskokemuksia / 2Kor.12). - Kaiken tämän pinnallisesti katsoen itsetehostukselta vaikuttavan ”kerskailun” tähtäyspiste on kuitenkin yksin Kristuksen armon alleviivaaminen, joka tiivistyy näihin kuolemattomiin Kristuksen sanoihin:
"Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Ja Paavalin omaan tunnustukseen: ”Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.”
Suurin syntinen
Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpäni otan tarkasteltavaksemme vielä Paavalin maininnan omasta kaikista suurimmasta syntisyydestä (1Tim.1:15). Suomalaisessa alatien kristillisyydessä tämä sana on nähdäkseni usein ymmärretty melko lailla väärin. - Se on (erityisesti tiettyjen körttien piirissä?) tulkittu lähestulkoon syntisyyden ylistykseksi, jonka kakkossijasta sitten ”nöyrästi” kilpaillaan! - Jos näin ajatellaan, kadotetaan jälleen varsinainen alkuperäisajatus.
Paavalin ajan juutalaisuudessa syntisyys ei ollut mikään kerskailemisen aihe. Se oli kauhistus ja pyhäinhäväistys, joka herättää Jumalan vihan ja kiivauden. Tätä taustaa vasten Paavalin itseanalyysi suurimpana syntisenä on skandaali. Se ei ole kerskailemista, vaan äärimmäistä shokeraamista. Kun olemme ymmärtäneet tämän, meidän on olennaista löytää tämänkaltaisen shokeraamisen syy. - Paavalin motiivi kuvata itsensä tällä tavalla shokeraavasti ei ole salatiedettä. Jälleen hänellä on vain yksi pääviesti kerrottavana. Tuo viesti on Kristuksen armon ainutlaatuinen luonne:
”Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.” (1Tim.1:15)
Paavali haluaa julistaa, että tässä maailmassa on vain yksi varma asia, joka ylittää jopa syntiemme suuruuden. Tuo asia on Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa. Tämä on Paavalin julistama ilosanoma, jonka hän toivoo kaikkien vastaanottavan. Se ei ole mitään halpaa armoa, jonka äärellä olisi mahdollisuus väheksyä synnin kauhistavuutta tai tehdä siitä lapsellinen kilpailu. - Paavali on täysin tietoinen siitä, että tuo armo voi myös jäädä kohdallamme turhaksi, jos kuljemme sen ohi. Siksi hän toisaalla julistaa:
”Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä. Me emme missään kohden anna aihetta pahennukseen, ettei virkaamme moitittaisi, vaan kaikessa me osoittaudumme Jumalan palvelijoiksi: suuressa kärsivällisyydessä, vaivoissa, hädissä, ahdistuksissa, ruoskittaessa, vankeudessa, meteleissä, vaivannäöissä, valvomisissa, paastoissa; puhtaudessa, tiedossa, pitkämielisyydessä, ystävällisyydessä, Pyhässä Hengessä, vilpittömässä rakkaudessa, totuuden sanassa, Jumalan voimassa, vanhurskauden sota-aseet oikeassa kädessä ja vasemmassa; kunniassa ja häpeässä, pahassa maineessa ja hyvässä, villitsijöinä ja kuitenkin totta puhuvina, tuntemattomina ja kuitenkin hyvin tunnettuina; kuolemaisillamme, ja katso, me elämme, kuritettuina emmekä kuitenkaan tapettuina, murheellisina, mutta aina iloisina, köyhinä, mutta kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä, mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken.” (2Kor.6:1-10)
Näin Paavali kutsuu jokaista ihmistä ottamaan vastaan Jumalan armon Kristus-uskossa, avaten samalla koko palvelustyönsä seurakuntansa arvioitavaksi. Hän ei ole pappi, joka asuu seurakuntansa ulkopuolella ja käy vain työpäivinään pitämässä tyylikkäitä esitelmiä pysyen muuten yksityisyytensä suojissa. - Paavalin elämä ja kilvoitus on seurakunnan nähtävissä. Hän pyytää seurakuntaa olemaan hänen seuraajansa niinkuin hän on Kristuksen seuraaja (1Kor.11:1).
Meidän suomalaisten mielestä on ehkä nöyrää sanoa: ”älkää tehkö niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä sanon”. Paavalin logiikka on kuitenkin toinen. Hän asuu seurakuntansa keskellä ja avaa koko kilvoituksensa seurakuntansa eteen. He saavat kuulla hänen epäonnistumisestaan tekopyhänä fariseuksena, kokemuksestaan syntisistä suurimpana (1Tim.1:15), ja synnin kanssa (yhä uskovanakin) kamppailevana (Room.7:14-25). Tässä kaikessa Paavalin kuulijat saavat myös kuulla kutsun liittyä Kristuksen seuraajien joukkoon pyhyydessä ja puhtaudessa, Pyhän Hengen avulla.
Meidän on hyvä miettiä kumpi on aidompaa nöyryyttä Paavalin avoimuus vai meidän tapamme (varjella yksityisyyttämme, tai ”körttiläiset” kilpailumme suurimman syntisen paikasta auringossa, tai toisaalla ”karismaattiset” kilpajuoksumme armolahjoista...)?
Elämme nyt adventin aikaa, jolloin meitä kutsutaan valmistamaan sydämemme Kristuksen saapumiselle. Voisivatko nämä apostoli Paavaliin liittyvät asiat näyttää valoa sydämemme hämäriin sopukoihin?
30 kommenttia
Siis mikä tulee tuomitsemaan jokaisen ihmisen viimeisenä päivänä?
Joh. 12:48 Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
Siis kun JEESUS evankeliumissa julistaa “tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi” niin kuka sen ottaa vastaan ja tekee niin on vasta alussa eli senjälkeen on kaikki muut Jeesuksen Sanat, mutta jios kuvittelee pääsevänsä jotain muuta tietä Jumalan valtakuntaan niin tuo Sana tulee sen viimeisenä päivänä näyttämään kuinka kävi.
Manu Ryösö meillä taitaa olla eri armo, siis kun liki 40 kymppisenä tulin uskoon niin silloin tajusin etten koskaan ollut kuullut Jeesuksen ääntä (taustani on täysin luterilainen) ja tunnustin syntini. sain armon ENNEN tehdyistä synneistäni. Jumala armahtaa nöyriä jotka ovat eläneen tietämättömyydessä eli pimeydessä.
Kun sitten sain Pyhän Hengen kasteelle menon jälkeen, niin kun kuulin Jeesuksen äänen ja sain Pyhän hengen voiman niin enää en voikkaan elää samoin kuin ennen, tiedän että tietyt teot merkitsevät eroa Jumalasta, siis nimeni pyyhittäisiin pois elämänkirjasta. Näin alkaa pyhitys ja kilvoitus elämä joka jatkuu loppuun asti.
Manu Ryösö kiitos selkeästä viestistä, kuitenkin korjaan etten koko aikana ole pitänyt luterilaista pappia veljenä, siis koko luterilaisuus pohjautuu väärälle evankeliumille (lapsikaste) eikä siis Jeesuksen Sanoille ja kutsulle “tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi”.
Miksi olen “keskustellut” täällä ja blogissasi on että ehkäpä joku saisi piston sydämeensä ja huutaisi Jumalan puoleen “mitä minun pitäisi tehdä ?”
Vastaus on Pietarin sanoissa:
38 Niin Pietari sanoi heille: “Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. 39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”(Ap.t.2)
Paavalin ja hänen Raamattuun kirjoittamansa auktoriteetistä tulee mieleeni kokemus työpaikaltani, joskus pari vuosikymmentä sitten. Siteerasin keskustelussamme ulkomuistista jaetta Paavalin kirjeestä ja kuvittelin sen antavan yksiselitteisen vastauksen käsiteltävään probleemaan. Eräs vanhempi työtoveri ampui yhdellä laukauksella alas argumenttini: ”Mikä se on se Paavali?” Ja kyseessä oli uskonnollisen väestömme vakaumuksellisimpaan osaan luokittelemani ihminen.
Paavalin Raamatussa kirjoittamien lauseiden mitätöiminen ei onnistu nykyään sillä tavoin, että ne voitaisiin jollakin perustelulla ottaa Raamatusta pois. Mutta ihmisille on viimeisten vuosikymmenien aikana opetettu, että Paavali ei tiennyt seksulaalisuudesta, perhe-elämästä tai esimerkiksi seurakunnan johtamisesta aikalaisiaan enempää. Tällä tavoin Paavalin opetukselle on asetettu parasta-ennen päivämäärät. Ja tuo opetus totisesti on mennyt perille, kun se riittävällä arvovallalla on esitettty.
Olen saanut asiaan oikaisemiseksi mielestäni hyvän vinkin. Niinpä lukiessani Paavalin kirjaamaa henkeytettyä ajatusta Raamatusta en useinkaan totea, että ”näin sanoo Paavali”. Kun mainitsee, että ”näin opettaa Jumalan sana, Raamattu”, harvoin kohtaa Jumalaan uskovalta repliikkiä ”Mikä se on se Raamattu?”
Paavalin ja Lutherin teologia on siinä määrin samasta lähteestä, että voi hyvällä omalla tunnolla sanoa, että Paavali Julisti Kristuksen oppia ja Luther oli Paavalin seuraaja. Tärkeä kysymys onkin, mihin Paavalin ja Lutherin teologia on hävinnyt nykyisen Lutherilaisen kirkon julistuksesta? Onko se hävinnyt vai onko näiden oppi-isien teologian ymmärrys jo hävinnyt seurakuntalaisten mielistä lähes kokonaan?
Jo vuosikymmeniä sitten havaitsin, että kristityt lukivat laajasti kristillistä kirjallisuutta, joka oli lähinnä Amerikkalaisesta hengellisyydestä käännettyä materiaalia. Vapaiden suuntien edustama opetus on nykyisin täyttänyt monin paikoin Suomalaisen kristitillisen kentän ja heidän oppiensa hämmennys on syvästi edennyt jo Kirkon penkeissä istuvien ihmisten mieliin. (Ari on tästä oiva esimerkki, Arin intoa mitenkään väheksymättä)
Onko niin, ettei Kirkko ole osannut varautua monien kristilliseksi julistautuneen järkeisoppien tulvaan ja niiden vaikutukseen? Yhdessä yksilökeskeisen ihmiskäsityksen kanssa kättälyövä hengellisyys uppoaa nykyiseen maaperään ja Paavalin koruton itsensä kieltävä ja yksin Jumalan Voimaa korostava opetus ei näytä kelpaavan, kuin niille köyhille sieluille, jotka ovat omat voimansa köykäiseksi havainneet.
Näitä vain heräsin pohtimaan blogia lukiessa. Manu on selkeästi löytänyt Aarteen Paavalia tutkiessa ja näin kävi aikanaan myös Lutherille.
Kiitän kaikkia kanssakeskustelijoita ja toivotan jokaiselle blogieni lukijalle Hyvää ja Siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa!
Uusi vuosi on meille vielä arvoitus. Sleyn työntekijänä minua ja puolisoani odottavat pian yt-neuvottelut. Varasuunnitelma on omalla kohdallani jo tehty. Olen valmistautunut aktivoimaan kuljetusalan ammattipätevyyteni ja tarttumaan uusiin arkipäivät työllistäviin haasteisiin. Viikonloppuisin pyrin jatkamaan edelleen sananpalvelijana. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että blogikeskustelut lienevät nyt omalta osaltani harvenemaan päin.
Kaikella on tarkoituksensa, vaikka emme aina ymmärrä elämämme polkujen alkua emmekä loppua. Niillä, jotka kulkevat uskossa Jeesukseen Kristukseen ei ole kuitenkaan syytä hätään ja huoleen, sanoohan Pyhä Raamattu:
”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil.4:6-7)
1. Ihmetellen aina katso / rakkautta Jumalan, / lahjaksi hän maailmalle / antoi Pojan ainoan. / Enkelitkin hämmästyy, / se on heille riemun syy. 2. Ihmetellen aina katso / paatumusta maailman, / kun se ehdoin tahdoin tallaa / auttajansa ainoan. / Riemuun joulukiitoksen / tuo se murhesävelen. 3. Ihmetellen aina katso / rakkautta Jeesuksen, / kun hän Isän luota lähtee / luokse kurjain syntisten, / tallin seimeen laskeutuu, / edessään on ristinpuu. 4. Ihmetellen aina katso / taivaan suurta ihmettä: / seimen lapsen kirkas silmä / sammui kerran ristillä. / Silloin synnit ihmisten / vaipui vereen Jeesuksen. (Siionin kannel 17, K.V. Tamminen)
Kirjoittaja
Manu Ryösö
Olen Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen pastori. Työskentelen myös Inkerin kirkossa. Lue lisää: https://www.taivaallinenlahja.fi/manu-ryoso
Paavali kehotti seurakuntalaisiaan olemaan hänen seuraajansa niinkuin hän itse on Kristuksen seuraaja. – Tämän kehotuksen syvyys voi jäädä meiltä helposti huomaamatta. – Ehkä eräs pieni kysymyspähkinä auttaa pääsemään sisälle tämän Paavalin oivalluksen ytimeen…
Missä asiassa Paavali voi näyttää paremmin suuntaa ja esimerkkiä kuin itse Jeesus Kristus? Mikä on oikeastaan Paavalille mahdollista, mutta Jeesukselle mahdotonta?
Vastaus on esimerkin näyttäminen synnintunnustuksessa!
Jeesus ei voi koskaan näyttää mallia, miten ihminen tunnustaa syntinsä Jeesuksen esimerkin mukaan. – Se on mahdotonta, koska Jeesus on itse synnitön.
Paavali on puolestaan UT:n apostoleista ensimmäinen/merkittävin, joka tuo uskoon tultuaan oman harhautumisensa, vihansa, ylpeytensä, väkivaltaisuutensa yms. koko seurakunnan tietoon, ja näyttää sittemmin mallia oman elämän kriittisestä tarkastelusta. Lisäksi Paavali asettuu myös esimerkiksi siitä, miten syvä on sisäinen kamppailu vanhan ja uuden ihmisen välillä (Room.7:14-25). Tämä on Paavalin nöyrä malli Jeesuksen seuraamisen luonteesta. Tämä nöyryydessä esikuvallinen viesti kiteytyy myös hänen sanoihinsa: ”Kuka on heikko, etten minäkin olisi heikko? Kuka lankeaa, ettei se minua polttaisi?” (2Kor.11:29)
Paavali ei julista itseään, tai hengellisyyttään, vaan Kristusta!
Näin toimien Paavali näyttää esimerkkiä Kristuksen seuraamisesta ja todellisesta evankeliumin julistamisesta. Omaan itseensä kohdistuvan itsekriittisyyden kautta Paaavali korostaa ja korottaa Jeesuksen Kristuksen merkitystä syntiemme sovittajana ja lunastajanamme.
Paikoitellen Paavali tosin hieman väläyttää hengellisiä lahjojaan, mutta ei koskaan julista Kristusta tälläisella tavalla. Tämä on vain keino, jolla ylpeiden vastustajien suu tukitaan. – Toki Paavali olisi voinut tulla ihmisten keskelle ja julistaa, että koska minulla on Pyhä Henki ja olen uudestisyntynyt ylhäältä, ja vain minä ymmärrän sanaa oikein ja te olette paatuneita jne. – Mutta olisiko tämä ollut kovin kutsuvaa julistusta? Ei olisi!
Paavalilla on kokonaan toinen tapa olla esimerkkinä. Hän näyttää esimerkikkiä siitä, miten ja mistä syntinen ihminen löytää avun. Omalla itsekriittisyydellään Paavali näyttää esimerkkiä siitä, miten armon saanut syntinen ihminen voi koskettaa myös muiden syntisten ihmisten sydämiä hyvällä sanomalla kaikkia eksyneitä rakastavasta Jeesuksesta. Siinä on läsnä myös vahva vertaistuen luonne; veljeys ihmisyydessä… – Olisipa hienoa oppia itsekin seuraamaan tällaista esimerkkiä! – Paavalin nöyryys ei tarkoita oman osaamisen vähättelemistä, mutta jonkinlaista harvinaislaatuista sydämen rehellisyyttä ja alttiutta itsetutkiskeluun se toki tarkoittaa… eikö vain?
Ilmoita asiaton kommentti