Lukijablogit

Lukijablogit ovat bloggaajien itse tuottamaa yleisösisältöä. Ne eivät Kotimaan julkaisemaa sisältöä, mutta bloggaajat julkaisevat niitä Kotimaan tarjoamalla alustalla.

Etsi blogistia etu- tai sukunimellä

Käytä vähintään 4 merkkiä pitkää hakutermiä

(Hetero)seksi ja synti. Luterilainen teologia kulttuurillisessa murroksessa.

Timo Pöyhönen kiinnittää blogissaan tarkkanäköisesti huomiota siihen, että kirkollinen keskustelu seksuaalisuudesta pyörii melkein yksinomaan homoseksuaalisuuden ympärillä. Seksuaalisuus on kuitenkin merkittävä ulottuvuus ihmisenä olemista. Pöyhösen...

Vihapuhe ja provokaatio

Kansalainen Kuusinen kirjoitti aikanaan kirjan: Jumala syöksee enkelinsä. Se on melko paksu kirja, mutta siitä harvinainen, että luin sen ihan loppuun asti eli läpi....

Kristityn vastuu sanoistaan

Pohdin työssä kerran sitä, voisinkohan erään vitsin kertoa. Vitsissä kuitenkin melko hienovaraisesti viitattiin parisuhteeseen. Joten arvelin sen sopivan tilanteeseen. Hiukan myöhemmin paikalla...

Ristillä paljastunut Jumala

Ortodoksinen kirkko viettää syyskuussa suurta ristin juhlaa. Sitä on juhlittu jo 300-luvulta. Tavallisessa kalenterissa se näkyi 1800-luvulle asti ristinpäivänä. Juhlinnan alussa eräs Paavalin lause tarjoaa näyn...

Tositapaus urheilumaailmasta

Aikoinaan Suomessa oli hyvä keskimatkojen juoksija Denis Johansson. Tiedettiin, että hän poltti myös jonkin verran tupakkaa. Kerran olivat kilpailut käynnissä. Katsomosta joku huusi: ”Denis,...

Jehovan todistajien salainen ohjekirja

Suljetuilla uskonnollisilla yhteisöillä ja kulteilla on sääntöjä ja näkemyksiä, joita ei mielellään levitellä turuilla ja toreilla kaikkien tietoisuuteen. Jehovan todistajat esimerkiksi mielellään kiistävät oman...

Synti ja sen olemus.

Uutisten puolella 30.8 Olli Seppälä kritisoi syntikäsitettä. Tuo Essee ei ole jättänyt minua rauhaan. Tuo sisäinen kutina pakottaa blogistiksi taas kerran. Olli Seppälä...

Rakkaus järjestyksessä

Mikä on sinulle rakkain – uskollinen lemmikki, isovanhempien antama perintökalleus vai se tietty ihminen, jonka ajatuksia on hankala sietää?   Kirkkoisä Augustinuksen mukaan edellisenkaltaisiin kysymyksiin on...

Puhutaan oikeasta ongelmasta: heteroseksistä

Olen ymmärtänyt, että kristityille homoseksuaaleille on ollut raskasta, että heidän asioistaan puhutaan ”mielipiteinä”, että heistä on tullut kirkkopoliittinen pelinappula ja että heidät koetaan ”ongelmaksi”....

Piispaa valitsemassa

On hauskaa hetken kuvitella olevansa jotain muuta. Jos olisin asemassa, jossa tehtäviin kuuluu osallistua piispanvaaliin, joutuisin miettimään moniakin asioita. Olipa kerran aika jolloin valtionpäämies...