Tahto

Mikä vie läpi vaikka harmaan kiven? Kuulemme mielellämme arvioita itsestämme suomalaisina, etenkin kun sen sanoo joku muunmaalainen. Yhdysvaltalaissyntyinen, Suomessa ja Ruotsissa asunut historioitsija Tomas Ries sai paljon huomiota kylmänsodan loppuvuosina kirjoittamallaan kirjalla Cold Will. The Defence of Finland (1988).

Hän kuvaa haltioituneesti suomalaisten puolustuksen pitävyyttä talvisodassa ylivoimaista vihollista vastaan. Kirjoitusajankohtana vastaavia analyysejä ei ollut totuttu itse lausumaan. Siksi Riesin kuvaus Kylmästä tahdosta kiinnitti huomiota maanpuolustustahtoon, joka oli nykyiseen verrattuna alhaisella tasolla.
_ _ _
Kirjan viesti on edelleen tärkeää panna merkille. Tahto puolustaa maata korvaa mahdollisia puutteita esimerkiksi varustuksessa tai koulutuksessa. Suomi oli heikosti varustautunut panssarintorjunnan, tykistön ampumatarvikkeiden, panssareiden ja lentokoneiden osalta - kun vastassa oli tuhansia lentokoneita ja panssareita sekä kymmenkertainen miesylivoima. Suomalaisia auttoivat hyvä paikallistuntemus, kyky liikkua ja selviytyä arktisissa oloissa, tilapäisvälineiden käyttö, henkilökohtainen neuvokkuus ja rohkeus, sekä sodan johdossa häikäilemätön aloitteen riisto esimerkiksi vihollisosastojen saarrostamisessa.

Tärkeintä oli kuitenkin tietoisuus puolustuksen merkityksestä ja mahdollisen tappion seurauksista. Monille merkitsivät paljon vapauden ja demokratian kaltaiset arvot. Mutta kaikille oli selvää, että omaa kotia ja läheisiä oli puolustettava loppuun saakka. Vastuuta ei voinut siirtää muille. Tästä nousi tahto, jonka edessä teräs taipui. Tosin tappiot olivat suuria. Siksi sodan kokeneet sanoivat: "ei koskaan enää huonosti varustettuina puolustukseen!"
_ _ _
Kylmänsodan päätyttyä 1990-luvun alussa Euroopan asevoimissa vallitsi nykytermein disruptio. Kalustoa oli tarjolla romuraudan hinnalla. Köyhän maan kannattaa ostaa silloin kun toiset myyvät hyvää halvalla. Saksasta tuotiin Suomeen entisen DDR:n kalustoa, esimerkiksi taistelupanssareita, telahaupitseja ja raketinheittimiä. T 72-vaunuja oli kilometrien jonoissa. Tavaran katsastajat kulkivat vaunujen kannelta toiselle, laskeutuivat tornista alas, katsoivat käyttötunnit, kilometrit ja laukausten määrät sekä vetivät maalilla rastin vähän käytettyjen panssareiden kylkeen. Isäni oli päämajamestarina mukana eräällä hankintamatkalla yhdessä kenraali Pajusen kanssa.

2010-luvun alkupuolella läntisessä Euroopassa vallitsi ajatus lopullisesta rauhan ajasta. Monet maat myivät kalustoaan ja supistivat asevoimiaan sekä luopuivat yleisestä asevelvollisuudesta. Suomella oli jälleen mahdollisuus edullisiin hankintoihin, Hollannista ostettiin esimerkiksi Leopard-panssareita. Pian tilanne muuttui ja maat havahtuivat Ukrainan sodan sekä Krimin valtauksen myötä kylmään todellisuuteen: rapautumaan päästettyä puolustusta oli rakennettava uudelleen. Mutta Suomessa oli edelleen voimassa yleinen asevelvollisuus, jota oli pidetty monella taholla menneen vuosituhannen jäänteenä.
_ _ _
Nyt asevelvollisuus on malli, johon paluuta harkitaan eräissä maissa uudelleen. Yleinen asevelvollisuus on yhteydessä korkeaan maanpuolustustahtoon. Suomessa jokaisen perheen lähipiirissä on tuttu mies tai nainen, joka on suorittanut asepalveluksen. Puolustus on yhteinen asia ja koskee kaikkia.

Maanpuolustustahto on MTS:n (Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta) vuotuisen kyselyn mukaan edelleen korkealla tasolla. Yli kaksi kolmasosaa suomalaisista suhtautuu maanpuolustukseen myönteisesti. Samalla maanpuolustustahdon lasku viime vuosina on herättänyt huomiota.

Kalustoon ja koulutukseen on panostettu ja panostetaan paljon. Samalla tahto on jäänyt vähemmälle. Se on kuitenkin välttämätön perusta. Tahtoa ei rakenneta viholliskuvien varaan. Tahto syntyy myönteisestä oman maan arvostuksesta, joka on eri asia kuin ahdas kansallismielisyys.

Jokainen kansalainen on arvokas ja hänen osuuttaan tarvitaan maan ylläpitämiseen sekä uuden rakentamiseen. Omanarvon tunto ja tulevaisuuden toivo sammuvat heiltä, jotka kokevat itsensä tarpeettomiksi. Maanpuolustustahto edellyttää osallisuuden kokemusta. Siksi kukaan ei saisi jäädä syrjään. Uutiset koulupudokkaista, syrjäytymisestä, työttömyydestä, huumeiden käytön kasvusta sekä nuorten väkivallan teoista ovat huolestuttavia. Näin ei saa olla hyvinvointivaltiossa.
_ _ _
Mikä on Tomas Riesin kirjan viesti sovellettuna edessä olevaa yhteiskunnan jälleenrakennusta varten pandemian jälkeen? Tarvitaan koulutusta. Pienen maan tärkein voimavara ovat ihmiset. Koulutus tuo välttämätöntä osaamista. Toiseksi rajalliset varat on keskitettävä tärkeimpiin kohteisiin, joilla rakennetaan tulevaisuuden selviämistä. Kolmanneksi jokaista tarvitaan. Vastuuta ei voi siirtää muille.

Kaiken perusta on kuitenkin tahto. Ensin mieliin syntyy yhteinen tilannekuva, mikä on tavoite ja mikä oma osuuteni siinä? Toiseksi hahmottuvat vaihtoehdot: miten käy, jos emme yhdessä onnistu tavoitteen saavuttamisessa? Tästä nousee päättäväinen tahto toimintaan.

Puuttuvaa tahtoa on ollut tähän mennessä helpointa korvata rahalla. Vaikeita päätöksiä on voitu väistellä. Se on onnistunut talouskasvun ja yleisen hyvinvoinnin aikana tai nykyisin negatiivisen koron oloissa. Jatkuva velkaantuminen ei ole kuitenkaan mahdollista, eikä ole oikein, että Suomi tekee syömävelkaa tuleville polville. Mahdollista ei ole myöskään hyvinvoinnin ylläpitäminen jatkamalla luonnon tuhoamista. Ratkaisut ja keinot ovat olemassa, mutta ne vaativat tahtoa. Tahtoa, joka vie läpi harmaan kiven ja tuhon uhkan.

Tahdon osuutta tulee lisätä, mutta samalla on otettava huomioon heidät, jotka eivät itse selviä - tahdostaan huolimatta. Siksi tarvitaan myös hyvää tahtoa.

8 kommenttia

  • Werner Janhonen sanoo:

    “TAHTO ON VOITON AVAIN.” Erään suomalaisen judon Euroopanmestarin motto

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Puhutaan nyt sitten sotimisesta kirkollisessa lehdessä, sehän on han hyvien perinteiden vaalimista :

    Jos kova paikka uhkaa ,niin tahdon lisäksi olisi hyvä jos mobilisointi tapahtuisi pari, kolme viikkoa ennen kun jotain tapahtuu. Vaaditaan sellainen aika jotta ryhmille syntyisi koheesio. Sitten soditaan niin että kavereita ei petetä vaan tehdään asiat ryhmän edun ja henkiinjäämismahdollisuuden lisäämistä.

    Sota kenraalienkin taholla on sotimista toinen toistensa kanssa , jos ollaan kavereita niin autetaan , jos ollaan kipailijoita niin vaikeutetaan naapurin tilannetta ( Tämä oli yksi opetus viime sodasta ja kaikista muista sodista). Harvoin ylätasolla taistellaan puhtain asein puhtaan asian puolesta, mutta rintamalla taistellaan elämästä ja kuolemasta. Onneksi ei ole Mannerheimia jonka suosiosta voisi kilpailla kaverienkin kustannuksella.

    Ryhmä tai joukkue ja kompaniatasolla tapahtuu se varsinainen sotimisen tehokkuus. Hyvät esimiehet joihin voi luottaa ja kaverit jota pitävät yhtä . Siinä syntyy taistelutahtokin eikä kauniissa korulauseissa.

    On muuten hyvä että on kunnon välineitäkin . Ilman niitä ei tahto riitä. Välineet ja sotilasmäärä luovat kynnyksen joka panee naapurin harkitsemaan että kannattaako tuohon suuntaan lähteä.

    Kalustosta puheenollen. Miksi noita kalliita laivoja ja hävittäjiä hankitaan? Laivat upotetaan ja ohjuksilla tuhotaan maassa olevat lentokoneet jo ennen ilmaan nousua .Sateliittitiedustelulla on joka ikisen lentokoneen ja laivan paikat millilleen tiedossa ja risteilyohjukset eivät mene harhaan. Sellaisia muutama tuhatta Suomellekin samoilla rahoilla niin pelotuskynnys on luotu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Ilmestyskirjan yhdeksännen luvun heinäsirkoista tulee mieleen droneparvet, joita Azerien ja Armenian sodassa jo käytettiin menestyksekkäästi. Heinäsirkat kun lentävät valtavissa parvissa, eikä niille voi mitään pelloillakaan. Vastaava parvi pieniä ja edullisia härveleitä, kun on käytössä, niin vastapuolen massiivisetkaan asejärjestelmät ei niiden edessä auta mitään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Werner Janhonen sanoo:

    SUURI VOITTO

    Emme yleensä ole hitaat omaa etuamme katsomaan. Sitä mielellämme harrastamme mikä meille voittoa tuottaa. Maalliset edut ja ajallinen voitto eivät kuitenkaan pitkälle auta. Senkaltaista hyvää meidän päinvastoin olisi jo nuoruuden päivistä etsiminen kuin tuottaa meille voittoa ikiajoiksi.

    Apostoli sanoo: Se on suuri voitto olla jumalinen ja tyytyä onneensa. 1 Tim. 6:6. Näin hän todisti omasta kokemuksestaan, pitäen voittona sitä kuin hän omisti Jeesuksessa. Sillä kylläpä oli apostoli Paavali ennen uskoon tuloansa erinäisiä ulkonaisia etuja pitänyt voittonaan ja kerskauksen esineenä. Jumalisuutta hän tosin silloinkin oli harrastanut, mutta vasta evankeliumin kautta hän tuli tuntemaan oikean jumalisuuden. Sentähden hän voi tunnustaa: Ne kuin minulla olivat voittona olen minä Kristuksen tähden vahingoksi lukenut. Sillä minä luen kaikki vahingoksi sen ylönpalttisen Kristuksen Jeesuksen minun Herrani tuntemisen suhteen —– —— että minä Kristuksen voittaisin. FILIPP. 3:7,8

    Siinä oli siis apostolin jumaliauus, että hän omisti Kristuksen. Sen jumalisuuden hän piti v o i t t o n a. Oi, että niin olisi kaikkien meidän kanssamme! Usein ajattelemme: Jos tulisin oikein jumaliseksi, niin saisin minäkin Kristukseen uskoa. Ja niin ihminen hakee itsestään jumalisuutta, jonka perustuksella hän muka tulisi Kristukselle otolliseksi, mutta järjestys onkin se, että saamme uskoa suorastaan häneen, joka j u m a l a t t o m a n v a n h u r s k a a k si tekee. Ja niin on meillä oikea jumalisuus, jonka perustuksena on Jeesus itse, uskossa omistettuna. Siitä uskosta kasvaa hedelmänä jumalinen vaellus, kun olemme Jeesuksen veressä puhtaat, hänen haavoihinsa ja armoonsa kätketyt.

    Tämä usko opettaa meitä myöskin onneemme tyytymään. Tiedämme nimittäin olevamme Isän käsissä ja armohelmassa. Jos tulee koetuksiakin, olemme vakuutetut siitä, että kaikki tapahtuu parhaaksemme. Liha tosin pyrkii n a p i s e m a a n, kun on jotakin kärsimystä, mutta usko pitäytyy sanaan ja katsoo Jeesukseen, joka sanoo: TYYDY MINUN ARMOONI !

    Mikä sanomaton voitto onkaan siinä, että jo nuorina saamme levätä Isän sylissä ja olla a r m o s t a autuaat sekä ottaa kaikki vastaan hänen hyvyydestänsä! Herra kiinnittäköön meitä yhä lujemmin armoonsa ja totuuteensa!

    ————————————

    Herran pelko on kuritus viisauteen, ja kunnian edellä käy nöyryys. Sananl. 15:33

    ————————————–

    Helsinkiläisen seurakunnan opetusta Rippikoulunuorisollensa muutama vuosikymmen sitten

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Werner Janhonen sanoo:

    Immanuel-jouludraaman musiikki ja laulut Nurmes

    https://youtu.be/L1D7krmdwh4

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö
    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.