Lukijablogit
Lukijablogit ovat bloggaajien itse tuottamaa yleisösisältöä. Ne eivät Kotimaan julkaisemaa sisältöä, mutta bloggaajat julkaisevat niitä Kotimaan tarjoamalla alustalla.
Etsi blogistia etu- tai sukunimellä
Käytä vähintään 4 merkkiä pitkää hakutermiä
Seurakuntavaalien alla: Kirkon luottamushenkilön tehtävästä
Näin seurakuntavaalien alla minua pyydettiin pitämään alustus seurakunnan luottamushenkilön tehtävästä omalle valitsijayhdistykselle. Moni veteraanikin sanoi saaneensa siitä uutta tietoa. Luottamushenkilön tehtävän tarkastelu kirkkolain kokonaisuuden...
Uudistus armeijassa
Elisabeth Rehn oli puolustusministerinä kahdessa hallituksessa vuosina 1990-1991 ja 1991-1995. Hän sai aikaan armeijassa ainakin yhden uudistuksen eli vessoihin saatiin ovet. Näin on kerrottu....
Seurakuntarakenneuudistuksen uusi tuleminen
Seurakuntarakenteen uudistaminen on palannut agendalle muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Aihe on nostettu lukkojen takaa esiin. Se oli kirkolliskokouksen iltakoulun aiheena keskiviikkona.
Uudistus tiedetään välttämättömäksi, mutta...
Mahdollisuus kristilliseen avioliittoon
Vuonna 2017 astui voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki. Kysymys avioliitosta on esillä myös tämän syksyn seurakuntavaaleissa, sillä kansallinen Tulkaa kaikki-liike pitää tavoitteenaan samaa sukupuolta olevien oikeutta...
Seurakuntatyöntekijän päiväuni – kirkko, joka pursuaa elämää
Astu portista kirkon pihaan Alexandriassa, Egyptissä. Odotat näkeväsi kirkkorakennuksen, ehkä pienen istumapaikan ja puistopläntin sen edessä. Sen sijaan pihalta löytyy ruokakauppa, pieni jalkapallokenttä, vanhainkoti,...
Hyvinvointi ja kehitys tappavat uskon ja mahdollisuuden pelastukseen
Kuten useasti todettua, uskonnollisuus pitää sisällään monia mielenkiintoisia ilmiöitä. Tänään ihmettelen sitä, miksi se resonoi eniten silloin, kun ajat ovat huonot. Sitten kun ajat...
Armon Henki
Kristinusko on perusolemukseltaan armouskonto. Juuri tämä ominaisuus erottaa kristinuskon selkeimmin kaikista muista maailmassa esiintyvistä uskonnoista. Armo on ihmisiä rakastavan Jumalan vapaa, ilmainen suosionosoitus ja...
Agnesin sieppaus Nigeriassa
Katso video
Nigerian koillisosissa vuosia nuorten tyttöjen uhkana ollut sieppaus ääri-islamistien orjaksi muuttui todeksi Agnesin kohdalla vuonna 2019, kun Boko Haram hyökkäsi hänen kyläänsä. Hänen...
Kansliapäällikkö sensuroi tulevaisuusselontekoa
Maanantaina 7.11.2022 alkaneessa kirkolliskokouksessa käsitellään Siunauksen signaalit tulevaisuusselontekoa. Selonteon valmistelussa on haluttu kuulla erilaisten ihmisten kokemuksia, mielipiteitä ja odotuksia kirkosta. Selonteko myös korostaa, että...
Veljeydestä ja sisaruudesta
Veljeys ja sisaruus on käytetty kuva yhteydestä ja samanmielisyydestä. Samankaltaiset ajatukset yhdistävät eri lähtökohdista tulevia ihmisiä ja antavat syyn ponnistella yhdessä samaan suuntaan. Juuret...