Lukijablogit

Lukijablogit ovat bloggaajien itse tuottamaa yleisösisältöä. Ne eivät Kotimaan julkaisemaa sisältöä, mutta bloggaajat julkaisevat niitä Kotimaan tarjoamalla alustalla.

Etsi blogistia etu- tai sukunimellä

Käytä vähintään 4 merkkiä pitkää hakutermiä

Etiopian vainotut lapset: lahjaksi turvallinen lapsuus

Katso video Etiopiassa uskonnollinen vaino kohdistuu erityisesti kristinuskoon kääntyneisiin. Perheiden arjessa tämä ilmenee mm. lapsiin kohdistuvana syrjintänä kouluarvosanoja jaettaessa. Erityisesti vähävaraisten kristittyjen perheiden lasten koulunkäynnin turvaamiseksi...

Rippi-siunattu sielunhoito

Milloin olet viimeksi ripittäytynyt? Monet ajattelevat ripin kuuluvan ennen kaikkea katolisuuden piiriin. Kuitenkin esim. luterilaisen kirkon tunnustuskirjoissa opetetaan yllättävän paljon ripistä. Mutta varsinkin Raamatussa...

On iloittava pienistäkin askelista

Kun päätän nyt kolme kautta eli 12 vuottani kirkolliskokouksen maallikkoedustajana, on aihetta tehdä jonkinlainen yhteenveto. Kun tulin muiden uusien ja uudistusmielisten edustajien kanssa kirkolliskokoukseen, tultiin...

Ville Kormilainen: Teologiharjoittelu on jäänyt kirkon puolelta kehityksen jalkoihin

Seurakuntaharjoittelun hakuprosessi ei valmista opiskelijoita työelämään. Myös palkattomuus monissa seurakunnissa on ongelmallista. Niin sanotulla pappislinjalla opiskelevana teologiopiskelijana olen kiinnittänyt huomiota muutamaan erikoisuuteen, jotka ovat jääneet...

Entä jos kirkkoa ei olisi?

Yleistämisen ongelma Kirkko ja kristityt ovat helppo kritiikin kohde etenkin yleistämisen kautta. Kirkon olemassaoloa kritisoidaan usein menneinä vuosisatoina tapahtuneilla kauheuksilla tai yksittäisillä epämiellyttävillä kohtaamisilla kristittyjen...

Mikä nyt estää?

Apostolien teot kertovat asioita alkuseurakunnan toiminnasta. Yhden näkökulman haluan nostaa Raamatusta esille, asia jonka kanssa ole askarrellut ja se liittyy tapahtumaan Korneliuksen kodissa Kopsaan...

Raamatullista ajanlaskua

Vanhan testamentin käännöshankkeemme VT2028 on tiukasti aikataulutettu: kunkin kirjan kääntämisajankohta oli tiedossa suhteellisen tarkasti jo ennen hankkeen alkua. Käännettävää on paljon ja kääntämisessä on mukana...

Jumalan hyvyys vetää meitä parannukseen

Kuvassa prinsessa Alice. Hän järjesti luterilaisen  seurakunnan omalle kotiseudulleen. Evankeliumi menee eteenpäin.   SUNNUNTAI 12.11.2023 24. sunnuntai helluntaista Kahden valtakunnan kansalaisena   Suuri Jumalamme Koko maailman on Jumalan edessä kuin kedon...

1 ”Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi: sinulla...

Anteeksianto, Gaza, Israel ja Ukraina

Maailmassa on aina ollut väkivaltaa ja sotia. Ihmisen pahuus on ilmennyt liiankin monin tavoin. Tunnettu kirjailija arvioi kriittisesti, että ihmiset ovat unohtamassa 1900-luvun tragediat...