Ylivieskan herättäjäjuhlien päiväseuroissa toivosta puhunut Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Kalle Hiltunen tarkasteli puheessaan myös toivoa eri näkökulmista.
— Toivopuheessa toivon ylläpitämistä työnnetään yksilön toimien harteille. Toivo syntyy teoista, kulutusvalinnoista, vaikuttamisesta yhteiskunnassa. Toivo on hyvien ihmisten hyvä ominaisuus, Hiltunen luetteli aikamme usein mainittuja totuuksia.
Hän kuitenkin myös kysyi, missä määrin ajatuksemme siitä, että toivo syntyy yksilön teoista, on totta?
— Suurin osa maailman ihmisistä elää jollakin tavalla autoritatiivisissa maissa. Samaan aikaan diktatuurisesti johdetut teknologiajätit hallitsevat algoritmeillaan ja tekoälyillään ihmisten mielipiteenmuodostusta, kulutusvalintojamme ja jopa äänestyskäyttäytymistämme.
Ajatus siitä, että yksilön teot ja valinnat ovat toivon syntymisen kannalta keskeisiä, on Hiltusen mukaan kätevä tapa hajauttaa vastuu miljardeille ihmisille sieltä, missä valta oikeasti on.
Hän muistutti puheessaan myös siitä, että samaan aikaan, kun toivon ylläpitämistä siirretään yksilön vastuulle, joka sekunti joidenkin yksilöiden elämässä toivo sammuu.
— Jossain lakataan tälläkin hetkellä toivomasta. Jossain jonkun viimeiseen asti parantumisen toivoa yllä pitäneen aivan liian nuorena sairastuneen pienen lapsen vanhemman hengitys lakkaa, Hiltunen mainitsi elämän toivottomuuden hetkistä.
Mahtuuko itseään uhraava, kuoleva ja toivonsa menettänyt Kristus tälle kentälle?
EDELLEEN HILTUNEN muistutti, miten jossain riippuvuutensa kanssa pitkään taistellut toteaa, että nyt minä luovutan, henki saa mennä, korkki saa aueta tai piikki painua suoneen. Jossain pelastustyöntekijät lopettavat raivaamisen, koska talon raunioista on enää mahdoton löytää eloonjääneitä. Joka hetki jossain pitkään tekohengitetty toivon liekki sammuu, viimeinen oljenkorsi vajoaa veden alle.
— Kirkon julistama toivo ei voi olla vain tämänpuoleista, että emme hylkäisi niitä vähäosaisia, joille ei pelastusta tai toivoa enää täällä tule.
Hiltunen mainitsi puheessaan myös, että tämän vuoden herättäjäjuhlien tunnus ”En lakkaa toivomasta” on uhmakas.
— Kaikki toivo alkaa olla mennyttä häneltä, joka lausuu nuo kolme sanaa, mutta silti tosiasioita uhmaten on päätetty pitää toivoa yllä, olla lakkaamatta toivomasta. Siinä on uhmaa.
Kun tuota tunnuslausetta katsoo sen alkuperäisessä kontekstissaan, Jouko Mäki-Lohiluoman Siionin virressä, Hiltunen ei kertonut tunnistavansa samaa uhmakkuutta. Virsi kertoo pikemminkin uskon ja rakkauden katoamisesta, siitä kuinka kristilliset hyveet loistavat poissaolollaan, vain toivon rippeet jäävät.
— Mutta erilleen nostettuna nuo kolme sanaa, en lakkaa toivomasta, ovat hiukan uhmakkaat.
Sellaisena lause sinällään sopii Hiltusen mukaan Kristuksen kirkolle.
— Kristillinen usko on kautta historian julistanut täydellisempää ja pysyvämpää, siis Jumalan valtakuntaa, joka murtautuu esille siellä, missä nähtävissä olevat tosiasiat eivät viesti parempaa, vaan ennemmin tuhoa ja kuolemaa.
Hiltunen viittasi myös Kristuksen huutoon ristillä: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?”
— Tuo on toivonsa menettäneen huudahdus. Erilainen kuin juhliemme tunnus. Kristuksen huudahduksesta puuttuu uhma. Tilalla on pettymys. Tuossa hetkessä lakattiin toivomasta.
— Kun olemme tänne herättäjäjuhlille kokoontuneet jopa vähän uhmakasta toivon ylläpitämistä viestivän tunnuksen alle, mahtuuko itseään uhraava, kuoleva ja toivonsa menettänyt Kristus tälle kentälle? Hiltunen kyseli.
MAAILMA KAIPAA Hiltusen mukaan toivoa.
— Ilmastonmuutos etenee. Emme ole ihmiskuntana pystyneet tekemään riittävästi. Paitsi että aina muodissa oleva sotiminen on jälleen muodissa, myös sotien ja vihamielisyyksien lietsonta on suosittua. Ihmisiä tai ihmisryhmiä vihataan ja leimataan myös poliittisen vallan huipulla, jopa maailman vaikutusvaltaisimman johtajan suulla. Demokratian peruspilareita horjutetaan monissa maissa, Hiltunen totesi.
Näiden maisemien keskellä kirkolta ja kristinuskolta odotetaan Hiltusen mukaan kannanottoja, toivon valamista ja ylläpitämistä. Tässä yhteydessä hän mainitsi myös niitä uhkia, jotka kirkkoja nykymaailmassa uhkaavat.
— Kirkon odotetaan olevan muutosvoima, joka toisi toivoa jo tähän aikaan. Kirkon julistama toivo ei voi olla vain tuonpuoleista, jotta emme hylkäisi niitä vähäosaisia, jotka odottavat pelastusta jo täällä.
Toivoa kirkolta tosin odotetaan Hiltusen mukaan monista eri suunnista.
— Kristinuskolta tukea taistelulleen ei odoteta vain esimerkiksi demokratiaa, ympäristönsuojelua ja ihmisten laajaa yhdenvertaisuutta kannattavien keskuudesta. Myös esimerkiksi Vladimir Putin ja Donald Trump odottavat ja ovat saaneetkin merkittävää tukea omalle politiikalleen kirkoista.
Vaarana Hiltusen mukaan on, että kun monet eri tahot haikailevat kristinuskoa toivon tuojaksi ja juuri itse kannattamansa yhteiskunnallisen muutoksen tueksi, kristinuskosta on alkanut tulla käsikassara, väline yhteiskunnallisen keskustelun käsissä.
— Kirkolla tai kirkoilla ei polarisoituneessa keskustelussa näytä olevan enää mitään itsenäistä sanottavaa, vaan ainoastaan suhteessa yhteiskunnalliseen identiteettipoliittiseen kädenvääntöön.
Samalla kristinuskosta uhkaa Hiltusen mukaan tulla lakihenkinen.
— ”Jos et jaa juuri näitä mielipiteitä tämän ajan puhuttavista asioista ja jos et toimi juuri näiden arvojen mukaan, et ole oikea kristitty.” Missä on näiden äänien pauhatessa armo, vapautus, lupa vain olla Kristuksen rintaa vasten?
Kirkossa tulisi Hiltusen mukaan etsiä toisenlaista tietä olla mukana maailmassa.
— Esimerkiksi minä en kannata teokratiaa Iranissa. Enkä kannata sitä, että Yhdysvalloissa uskonnollisten konservatiivien tiedevastaiset näkemykset ohjaavat politiikkaa. Enkä kannata sitä, että Suomessakaan politiikassa käytetään raamatunlauseita ja omia uskonnollisia mielipiteitä esimerkiksi joidenkin vähemmistöjen oikeuksien polkemiseen.
Ehkä me kristityt näyttäisimme vähän tolkullisemmilta, jos yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuessamme kädessämme olisi Raamatun sijasta järki.
YHTEISKUNTAA EI tulisi Hiltusen mukaan missään rakentaa yhden porukan uskonnollisten mielipiteiden varaan.
— On valheellista väittää, että Raamatusta olisi johdettavissa vain yhdet ohjeet tämän ajan kaikkiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, jotka edes Raamatun lukeneet ja vilpittömästi sitä elämänsä ohjenuorana pitävät voivat jakaa. Koska näin ajattelen, miksi antaisin itselleni luvan käyttää voimallisesti uskonnollisia argumentteja niiden yhteiskunnallisten asioiden puolesta, joita minä kannatan?
Luterilaisessa perinteessä on Hiltusen mukaan ollut käsitys luonnollisesta moraalilaista. On opetettu, että Jumala on luonut ihmiselle järjen ja sen avulla me voimme ja meidän tulee päätellä, millainen elämä ja yhteiskunnallinen järjestys on tässä ajassa paras mahdollinen. Uskolla ei ole tähän paljoa lisää sanottavaa.
— Tämä ajattelutapa on jäänyt viime aikoina vähän unholaan. Se ehkä kannattaisi kaivaa naftaliinista. Ehkä me kristityt näyttäisimme vähän tolkullisemmilta, jos yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuessamme kädessämme olisi Raamatun sijasta järki. Ja ehkä silloin kristinusko voisi löytää myös itseisarvoaan tässä ajassa, jossa polarisaatio ja identiteettipolitiikka on rajua, Kalle Hiltunen sanoi.
Lue myös:
Ilmoita asiavirheestä