Tässä talossa vieras ymmärtää olevansa körttiläisyyden ytimessä viimeistään käsiä pestessään.

Katse kiinnittyy vessan tapettiin, joka muodostuu sikin sokin asetelluista vanhojen kirjojen sivuista. Niiden joukosta voi löytää Siionin virsiä ja katkelmia Heränneen kansan vaelluksesta.

Pohjalaisen perinnetalon vessa on muutenkin kiinnostava paikka. Se ei nimittäin ole mikään tavanomainen vesiklosetti vaan erotteleva kuivakäymälä. Lisäksi viisihenkisen perheen käytössä on ulkohuussi.

Niiden avulla taloa ympäröivään puutarhaan saadaan mullat ja lannoitteet. Aivan itsestään tämä ei tosin tapahdu.

– Ihan hirveä työleirihän tämä on, talon isäntä Kalle Hiltunen sanoo ja purskahtaa nauruun.

– Nämä on näitä valintoja.

PUNAMULLALLA MAALATTU talo seisoo kivenheiton päässä Nurmon kirkosta. Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtajan Kalle Hiltusen koti se on ollut vuodesta 2015.

Talon hän osti puolisonsa Karoliina Virkamäen kanssa aikanaan hetken mielijohteesta. Virkamäki erehtyi katsomaan taloa ja ihastui sen tupaa hallitsevaan uuniin.

– Karo soitti, että täällä on tällainen vanha talo ja tosi hieno uuni, Hiltunen muistelee ratkaisevia hetkiä.

Uuni ei tosin ollut käyttökunnossa, ja kaikki muukin oli enemmän tai vähemmän rempallaan. Edellinen remontti oli tehty 1950-luvulla. Taloa myytin purkukuntoisena.

Rakentamisvuotta myyjä ei osannut kertoa, mutta nykyiselle paikalleen talo oli siirretty 1905.

– Meidän vanhemmat ja muutkin läheiset pitivät meitä ihan hulluina. Emme me ole mitään puuseppäihmisiä, Hiltunen kertoo.

Silti kaupat päätettiin tehdä. Niitä tekemään pariskunta lähti sorkkaraudat mukanaan. Kun nimet oli saatu papereihin, alkoivat uudet omistajat repiä pinnoista irti muovimattoa ja puukuitulevyjä. Alta paljastui lankkulattia ja kirveellä veistetyt hirret. Talon päädystä löytyi myös rakentamisvuosi: 1877.

Talon tarina kuvaa hyvin omistajiensa elämänasennetta. Kun kyse on isoista asioista, ei niitä parane jäädä liian pitkäksi aikaa fundeeraamaan.

– Pienempiä voi sitten vatuloida enemmän, Hiltunen naurahtaa.

Kun talo oli hankittu, innostuivat uudet omistajat perinnerakentamisesta. Parissa vuodessa se saatiin asumiskuntoon, vaikka kummallakaan ei ollut kokemusta remontoinnista tapetointia enempää.

Apuna oli toki ammattilaisia, mutta työläs urakka oli silti. Jälkikäteen Hiltusen mielessä on joskus käynyt, olisivatko he ryhtyneet työhön, jos olisivat etukäteen ymmärtäneet sen määrän.

– Mutta onhan tämä ollut valtavan antoista matka.

Yhä kunnostusta kaipaisi pitkään varastona palvellut sauna sekä valtavan kompostin virkaa toimittava navetta, Hiltunen valittelee.

Vieras ei kuitenkaan näe puutteita vaan idyllin: puutarhassa kasvaa sipulia ja valkosipulia, monenlaisia juureksia, marjoja ja hedelmiä. Jo parina kesänä pihassa on laiduntanut myös lampaita.

Ja onhan se viehättävä ajatus, että tässä samassa tuvassa on istuttu jo 150 vuotta sitten.

PERINTEIKKÄÄSSÄ POHJALAISTALOSSA körttejä on tainnut asua ennenkin. Niin voisi ainakin päätellä siitä, mitä talon seinistä remontoidessa löytyi.

Jossain vaiheessa eristeenä oli käytetty Hengellisiä Kuukauslehtiä (nyk. Henki-lehti). Se perustettiin 11 vuotta talon rakentamisen jälkeen eli vuonna 1888. Nykyään Hiltunen toimii sen päätoimittajana.

Onhan Etelä-Pohjanmaa sitä paitsi perinteistä herännäisaluetta.

Niin on toki myös Pohjois-Savo, josta Hiltunen on kotoisin. Nilsiän Hiltulanmäellä lypsykarjatilalla kasvanut Hiltunen kertookin, että hänellä on körttiläisyydestä ”sukurasitetta”.

Isoukki oli aikanaan tunnettu maallikkosaarnaaja ja Hiltusen lapsuudenkodissa pidettiin vuosittain seuroja. Perhe ei silti tavannut käydä herättäjäjuhlilla eikä Hiltusta lähetetty Aholansaareen lasten leireille tai edes riparille.

Kotiseurakunnassaan Nilsiässä hän innostui kirkon työstä ja päätti hakea opiskelemaan teologiaa Helsingin yliopistoon.

Se oli pettymys lukion matematiikanopettajalle. Hiltusen mukaan tämä oli suojattinsa valinnasta kuultuaan puuskahtanut: Siinä menee hyvä matemaatikko hukkaan.

KÖRTTILÄISYYDEN HILTUNEN löysi läheisemmäksi, kun tuli opiskelijana hakeneeksi asuntolapaikkaa ”Körttikseltä” eli Heränneiden ylioppilaskodilta.

Kun lähes koko kaveripiiri muodostui körteistä, oli luontevaa hakeutua kesätöihin Aholansaareen ja lähteä mukaan Herättäjä-Yhdistyksen vapaaehtoiseksi.

Kaverit eivät kuitenkaan olleet ainoa asia, joka Hiltusta körttiläisyydessä kiehtoi.

Muutaman ”nörttihenkisen” ystävänsä kanssa hän perusti lukupiirin, jossa tutustuttiin Paavo Ruotsalaisen ajatteluun. Ensin he kävivät läpi herätysjohtajan kirjeitä ja sitten hartauskirjoja, joita tämä oli itse lukenut.

Hiltuselle lukupiiri oli avartava. Hän havahtui huomaamaan, ettei heränneiden historiankirjoituksessa Paavo Ruotsalaisesta annettu kuva ollut kaikilta osin ihan totuudenmukainen.

Siinä missä Ruotsalaista on joskus kuvattu kuin hän olisi saanut opetuksensa lähes profeetallisena lahjana suoraan taivaasta, lukupiirissä Hiltunen huomasi, että hyvin monet herätysjohtajan ajatuksista pohjautuivat jollain tapaa tämän lukemiin kirjoihin.

Niistä löytyi ajatuksia, joita Ruotsalainen oli poiminut, yhdistellyt ja tulkinnut luovasti – aivan kuten kirkon historiassa on aina tehty.

– Omassa ajattelussani se liitti Paavon osaksi kirkon traditiota.

Samaan aikaan Hiltunen viehättyi systemaattisen teologian opinnoissaan Ristin Johanneksen ajattelusta. Hän huomasi, että espanjalaisen mystikon ja savolaisen talonpojan ajattelussa oli paljon samaa.

Molemmat esimerkiksi kuvaavat kokemusta Jumalan poissaolosta niin, että silloin Jumala ei ole kaukana vaan päinvastoin hyvin lähellä.

Ruotsalainen opetti, ettei uskoa pidä silloin alkaa väkisin tuottaa, vaan Jumalaa tulee jäädä odottamaan, ikävöimään ja kaipaamaan.

– Se on kristityn perustila. Koen sen armollisena ja rehellisenä julistuksena, että ei vaadita suurta uskon hekumaa.

HERÄTTÄJÄ-YHDISTYKSEN PALVELUKSEEN Hiltunen päätyi aikanaan suurin piirtein yhtä pitkän harkinnan jälkeen kuin talokaupoille vähän myöhemmin.

2010-luvun alussa Herättäjä-Yhdistys etsi Etelä-Pohjanmaalle aluesihteeriä. Hiltunen etsi puolestaan rahoitusta keskeneräiselle dogmatiikan väitöskirjalleen Ristin Johanneksen teologiasta.

Sopivalla hetkellä Herättäjä-Yhdistyksen tuolloinen toiminnanjohtaja Simo Juntunen soitti ja ehdotti, että Hiltunen hakisi avoinna olevaa paikkaa.

Pari päivää pohdittuaan Hiltunen ja Virkamäki päättivät pakata elämänsä Helsingissä ja muuttaa Nurmoon. Paikkakunta oli heille entuudestaan tuttu, sillä Karoliina Virkamäki on sieltä kotoisin.

Väitöskirjansa Hiltunen suunnitteli viimeistelevänsä työn ohessa. Talon hankinta kuitenkin muutti suunnitelmat.

– Väitöskirja on pöytälaatikossa ja laatikon avain kateissa, Hiltunen muotoilee nyt.

Herättäjä-Yhdistyksen palveluksessa työ on jatkunut katkeamatta eri tehtävissä. Nykyisessä pestissään toiminnanjohtajana Hiltunen aloitti syksyllä 2021.

POHJALAISTALON SEINISTÄ löytyi aikanaan monenlaisia ”ajan virtauksia”, kuten isäntäpari muotoilee. Hengellisten Kuukauslehtien lisäksi siellä oli myös muun muassa äärioikeistolaista materiaalia.

Oli aika, jolloin samat ihmiset lukivat molempia.

Nykyään körtit tunnetaan kirkkopoliittisesti pikemmin liberaalin laidan edustajina.

Hiltusen mieleen on jäänyt kirkolliskokouksen historiaa tutkineen Jaakko Antilan kuvaus körteistä kirkolliskokouksessa. Antilan mukaan körtit ovat usein eettisissä kysymyksissä kannattaneet uudistuksia ja liturgiaan liittyvissä kysymyksissä pitäytymistä vanhassa.

– Körttiläisyys on hirveän liberaali mutta hyvin konservatiivinen liike, Hiltunen sanoo.

Jotakuinkin näin Hiltunen asemoi myös itsensä. Erityisesti jumalanpalvelusten osalta hän arvostaa perinteitä.

– Minua puhuttelevat vanhat kristilliset rukoukset ja sanamuodot. Aina vähän arveluttaa, kun lähdetään liturgiaa uudistamaan.

Hänestä uudistuksissa riskinä on, että samalla kadotetaan jotain Jumalan mysteeriluonteesta.

– Jumala ei ole vain käsitettävää todellisuuttamme. Hän ei ole äärellinen vaan ääretön ja käsittämätön. Kun tätä äärettömyyttä pyritään liturgiassa lähestymään, kielikin saa olla mystistä.

KIRKKOPOLIITTISISSA KYSYMYKSISSÄ Hiltunen tunnistaa olevansa liberaali. Tämän päivän kirkossa kysymys on kulminoitunut jo pitkään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin. Niiden edistämistä Hiltunen kannattaa.

Tässäkin asiassa hän kuitenkin vetoaa perinteisiin.

– Se nousee meidän traditiosta ja on perusteltavissa meidän traditiolla, Hiltunen sanoo.

Kyse ei ole vain Hiltusen yksityisajattelusta. Sateenkaarikysymyksistä Herättäjä-Yhdistyksellä on Hiltusen mukaan yhtenäinen ääneen lausuttu linja.

Kovin monesta muusta yhteiskunnallisesta kysymyksestä vastaavia linjanvetoja ei ole tehty. Hiltunen sanoo vierastavansa ajatusta, että liikkeen johto yrittäisi kertoa jäsenille, mitä mistäkin tulisi ajatella.

Ensinnäkään körtit tuskin tottelisivat. Toiseksi häntä vähän ahdistaa nykyinen keskusteluilmapiiri, jossa esitetään paljon vahvoja ja varmoja kantoja.

– Jotkut saattavat toivoa, että Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtajana julistaisin hirveän vahvoja mielipiteitä, mutta olen aika arka siinä.

– Se on jotenkin absurdi ajatus, että johtaisin uskonnollisesta näkökulmasta mielipiteet kaikenlaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, jotka ovat hirvittävän monimutkaisia ja joissa voi perustellusti päätyä erilaisiin lopputuloksiin. Tässä liikkeessä on perinteisesti arvostettu sitä, että ihminen voi ajatella omilla aivoillaan.

Omilla aivoillaan ajattelua Hiltunen haluaisi nähdä muuallakin nykyistä enemmän. Viime vuosina suunta on kuitenkin ollut pikemmin päinvastainen. Uskonnosta on tullut yhä näkyvämpi populistisen politiikan teon väline.

Esimerkkejä Hiltusen on helppo löytää: Trumpin MAGA-liike hyödyntää evankelikaalista kristillisyyttä omiin tarkoituksiinsa ja Putin Venäjän ortodoksista kirkkoa omiinsa. Toisaalta Hiltunen toteaa ärsyyntyvänsä myös vasemmistolaisesta tavasta etsiä Raamatusta perusteita tietynlaiselle verotukselle tai sosiaalipolitiikalle.

– Historia osoittaa, että usein jäljet ovat olleet rumia, kun uskolla on lähdetty ratkomaan poliittisia kysymyksiä.

Tällä Hiltunen ei tarkoita, että kristittyjen pitäisi olla hiljaa ja seurata asioita sivusta. Sen sijaan hän haluaisi palauttaa nykykeskusteluun periluterilaisen ajatuksen luonnollisesta moraalilaista.

– Kristityt voisivat osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun käyttäen järkeä ennemmin kuin Raamattua. Pitäisi tunnistaa, että ei meillä uskonnosta käsin ole ratkaisuja näihin kysymyksiin.

Mahtaako tällaiselle yhtäältä–toisaalta-pohdiskelulle olla polarisoituneessa yhteiskunnassa tilaa?

Se on hyvä kysymys, Hiltunen sanoo ja myöntää, että ehkä tilausta ei juuri nyt ole.

JUURI EPÄVARMUUS on kuitenkin yksi Hiltusta körttiläisyydessä viehättävistä piirteitä. Se ulottuu myös hengellisyyden alueelle. Siionin virsissäkin sanoitetaan oman uskon heikkoutta.

– Se tuntuu rehelliseltä, siihen on helppo samaistua. Väillä on myös ihanaa, että ei tarvitse mihinkään samaistua vaan voi vaan olla.

Säestyksettä veisattavien virsien hidas poljento saa viedä mukanaan.

Hiltusen mukaan käsitys oman uskon mitättömyydestä on sisäistetty liikkeessä niin hyvin, ettei siitä oikein tohdita edes kertoa muille.

Silloin sana ei oikein leviä. Ulkopuoliselle körttiläisyys on kuin salaseura, jonka luokse pitäisi itse jotenkin löytää.

Hiltunen kertoo, että körttinuoret ovat joskus vitsailleet ryhtymisestä feissareiksi.

– Että pitäisikö mennä Helsingin kaduille kyselemään, oletko kuullut Paavo Ruotsalaisesta.

Vitsi on hauska, koska ajatus körttifeissarista on niin kummallinen. Ei sellainen julistus mitenkään sovi herännäisyyteen.

Hiltusen mielestä on valtava vahvuus, ettei liikkeessä aseteta vaatimuksia. Siitä hän ei halua antaa periksi.

Heikon uskon korostukseen saattavat toisaalta liittyä Herättäjä-Yhdistyksen talousvaikeudet. Toiminnanjohtajan pöydällä on jatkuvasti kysymys siitä, miten työ rahoitetaan. Seurakolehdeista ja tuotemyynnistä saatavat tulot ovat pienentyneet.

Vielä 2010-luvun lopulla työtekijöitä oli parikymmentä, nyt yksitoista ja puoli. Tulojen ja kulujen epäsuhtaa on korjattu, mutta viime vuonnakin tilinpäätös jäi vielä miinukselle.

Tätä yhtälöä toiminnanjohtaja on yrittänyt ratkoa pitkään. Matemaatikon lahjat eivät ehkä sittenkään mene hukkaan.

Ilmoita asiavirheestä