Yksilön, joukon tai kansan hengellinen herätys on läpi vuosituhansien ollut osa juutalais-kristillistä hengellistä traditiota. Merkityksellisin termi on toki kirkkojen historiassa.

Mutta mitä herätyskristillisyys on ollut? Vaikka asian määrittely ja myös tehtävä on aineiston laajuuden vuoksi vaikea, on helluntaipastori, eläkkeellä oleva Ison Kirjan johtaja Tapio Sopanen kuitenkin työhön ryhtynyt. Tuloksena on mittava kolmiosainen herätyskristillisyyden historia Maallikkoliikkeitä, kansanherätyksiä, tulisieluisia pappeja.

Tapio Sopanen: Maallikkoliikkeitä, kansanherätyksiä, tulisieluisia pappeja. Herätyskristillisyyden historiaa. Väyläkirjat 2025. 1. osa 383 s, 2. osa 503 s. ja 3. osa 383 s.

Kirjan ensimmäisen osan esipuheessa Sopanen määrittelee kirkkohistoriallisen tutkimuksensa tehtävää siten, että koska kaikki kristikunnan herätykset eivät ole muodostuneet herätysliikkeiksi, kirjat ovat luontevasti herätyskristillisyyden eli revivalismin historia. Kirja sisältääkin runsaasti hyvinkin erilaisia, tunnettuja ja vähemmän tunnettuja tämän ilmiön esimerkkejä ja vaiheita, sekä herätyksen asialle palaneiden miesten ja naisten ajattelun ja elämän kuvausta John Wycliffestä Paavo Ruotsalaiseen, William Boothista Thomas Barrattiin ja Kathryn Kuhlmanista Henry Hedmaniin.

Aineiston painopiste on Suomessa ja Pohjolassa, joten tutut herätysliikkeemme saavat paljon tilaa. Toki myös eurooppalaisia ja sitä kaukaisempia tapahtumia ja ihmisiä käsitellään. Eniten ovat esillä protestanttisen ja jossain määrin katolisen maailman ilmiöt, mutta ortodoksiset herätykset on rajattu kirjasta pois. Kyseessä on siis lännen herätyksien kertomus.

Ensimmäisessä osassa Sopanen lähtee liikkeelle alkuseurakunnasta ja vie lukijaansa halki vanhan ja keskiajan uudelle ajalle. Painopiste on Suomen, Pohjolan ja Britannian herätyksissä.

Toinen osa keskittyy vahvasti anglosaksiseen maailmaan 1800-luvun puolestavälistä 1900-luvulle, mutta mukana on myös Pohjolan ja Suomen herätysliikkeiden vaiheita tuona aikana. Ison osan tästä niteestä vie helluntailaisuuden syntyminen ja leviäminen maailmalla ja Suomessa.

Kolmas osa on katsausta karkeasti 1900-luvun loppupuoliskon ja nykyhetken herätyksiin, liikkeisiin ja henkilöihin. Evankelikaalisuus ja helluntailaisuus saavat paljon sijaa, mutta onpa mukana myös sellaisia lukuja kuin Katolinen karismaattinen uudistusliike, Evankelis-luterilainen herätyskristillisyys [Suomessa], Perinteiset herätysliikkeet asemoivat paikkaansa kirkossa ja Israel-rakkaus yhdistää herätyskristillisiä piirejä.

Vaikka monilla tämän laajan katsauksen esittelemillä herätyksen henkilöillä olikin myös radikaalisti erilaisia ajatuksia Kristus-tiellä kulkemisesta – minkä Sopanen toki tekstissään tiedostaa – on silti ehkä ekumeenisesti ja yhteiskristillisesti mielenkiintoista pohdiskella tekstin äärellä sitä, mikä kaikki on sittenkin myös yhdistänyt: herätyshän ei ole minkään kristillisen ryhmän monopoli.

Kolmen kirjan sisältämä tietomäärä on valtava ja kirjoittajan aiheenhallinta ihailtavaa. Sopanen ei tutkimuksessaan aivan kautta linjan ole tasaisen kriittinen ja sivuilla on myös eräitä sangen mietityttäviä väitteitä, mutta tällaiset kauneusvirheet kalpenevat mielenkiintoisen ja kattavan kokonaisuuden paisteessa. Kirjan lähde- ja kirjallisuusluettelot ovat runsaat. Tällä kirkkohistoriallisella katsauksella on epäilemättä käyttöä kaikille niille, jotka herätyksen historiaa ja itse monipuolista ilmiötä yrittävät ymmärtää.

Lue myös:

Kirja-arvio: Uutuuskirja pureutuu monituhatvuotiseen Jerikoon arkeologisin menetelmin

Kirja-arvio: Pyhän maan kartat kuuluvat Lähi-idän asioita seuraavan ihmisen käsikirjastoon

Kirja-arvio: Katolisen kirkon vaiheet yleissivistyksen tueksi