Safa-tyttö syntyy ikivanhassa kaupungissa ja näyttää tanssivan heti syntyessään. Kasvaessaan Safa oppii ensin tanssimaan ja laulamaan, sitten kävelemään ja puhumaan. Hän rakastaa pukeutua kauniisiin hameisiin ja tanssia puutarhassa, kuten äitikin. Torilla vieras nainen kehottaa Safaa peittämään hiuksensa huivilla. Kotona Safa liikkuu tanssien, ja puutarhan muurien suojissa järjestetään juhlia, joissa Safa pyörii kunnes kaatuu kameliapuun alle kikattamaan.

Eräänä päivänä oveen koputtavat univormupukuiset miehet, jotka sanovat, että musiikki, juhlat ja tanssi on kielletty. Nyt Safankin on suojeltava itseään huivilla. Äiti kertoo, että jossain kaukana on maita, joissa saa tanssia, ja Safa lähtee matkaan.

Sanna Pelliccionin ja Safa Solatin kaunis kuvakirja kertoo suufitanssista. Solati on iranilaislähtöinen suufitanssija, jonka tarina inspiroi Pelliccionia.

Pelliccionin utuisen kauniit kuvitukset tukevat haikeaa, mutta lohdullista tarinaa. Luin kirjaa neljä- ja seitsemänvuotiaiden lasten kanssa, ja molemmat kuuntelivat kiinnostuneina. Kirja herätti keskustelua huivin käytöstä ja suufitanssista, johon tutustuimme lisää netissä.

Sanna Pelliccioni ja Safa Solati: Tyttö joka tahtoi tanssia. Teos 2026. 26 sivua.

Lue myös:

Kirja-arvio: Jännitystarina miehitetyssä Suomessa

Kirja-arvio: Uskonnon merkitysten jäljillä

Kirja-arvio: Etelästä tuulee − avaammeko kirkon ovet vai laitammeko ne säppiin?

Kirja-arvio: Richard Powers osoittaa, miten ihmiset uhkaavat maapallon elämää