Arkkipiispa Tapio Luoma oli tänään 22.4. vieraana Radio Dein ja Kotimaan yhteisellä Piispan kyselytunnilla. Suorassa lähetyksessä arkkipiispalle kysymyksiä esittivät Turun Sanomien pääkirjoitustoimittaja Veijo Hyvönen, MTV Uutisten toimittaja Juuso Kääriäinen, Kotimaan päätoimittaja Freija Özcan ja Radio Dein päätoimittaja Kai Kortelainen.

Luomalta kysyttiin, millainen rooli kirkolla pitäisi olla suhteessa politiikkaan. Esimerkiksi mainittiin paavi Leo XIV, joka on vahvasti kantaa rauhan puolesta ja saanut siitä etenkin Yhdysvalloista kipakkaa palautetta.

– Tämä oikeastaan on ihan tuttua myös täällä suomalaisessa ympäristössä. Jos arkkipiispa tai joku muu piispa tai joku muu kirkon näkyvä hahmo ottaa kantaa yhteiskunnan nykyiseen tilanteeseen johonkin sen osa-alueeseen tai päivänpolttavaan kysymykseen, niin kyllä hyvin äkkiä tulee palautetta siitä, että nyt sekaannut asioihin, jotka eivät sinulle kuulu ja josta et mitään tiedä, Luoma totesi.

Arkkipiispa muistutti, että kirkko on ollut olemassa 2000 vuotta ja Suomessakin miltei 1000 vuotta niin lähellä kansaa kuin jokin yhteisö voi olla. Kirkon työntekijät ovat hyvin tietoisia siitä, mikä on suomalaisten ruohonjuuritason kokemus yhteiskunnasta.

–  Kun kirkko ottaa kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin, niin totta kai se omalla tavallaan on poliittista, mutta se ei ole eikä se saa olla puoluepoliittista. Tässä varmaan tulee tämä sekaannus, mikä usein ihmisten mielissä on.

Arkkipiispan edeltäjät olivat vielä 1800-luvulla säätyvaltiopäivien aikana pappissäädyn puheenjohtajia. Silloin pappissääty ei Luoman mukaan muuta tehnytkään kuin otti kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja sen jäsenet olivat kerta kaikkiaan poliittisia.

– Kun tänä päivänä kirkon ihminen, arkkipiispa tai piispa tai kukaan muu näkyvä hahmo tahansa haluaa ottaa kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin, sitä ei ole suunnattu ketään vastaan eikä sitä linjausta muotoiltaessa seurata minkään puolueen puolueohjelmaa, vaan silloin lähdetään liikkeelle kristillisen uskon omasta ytimestä ja siitä, että miten tänä päivänä kristillistä uskoa pitäisi tulkita.

Silloin Luoman mukaan pinnalle nousevat nimenomaan yhteiskunnan heikompiosaisten ja syrjään jääneitten elämäntilanteet ja heidän äänensä esiin tuominen.

ARKKIPIISPA HARJOITTAA kuitenkin harkintaa siinä, mihin hän yhteiskunnallisiin asioihin hän ottaa kantaa.

– Lähtökohta lienee se, mikä pistää omaan silmään. En pidä itseäni mitenkään kauhean aktiivisena kannanottajana. Jotkut minun edeltäjistäni ovat olleet huomattavasti terhakkaampia tässä suhteessa.

Arkkipiispa muisteli kannanottojensa liittyneen köyhyyskysymykseen Suomessa ja nykyisen hallituksen aloittaessa hallitusohjelmaan liittyneisiin ihmiskuvallisiin kysymyksiin.

– Nämä ovat mielestäni sellaisia asioita, joihin kirkolla on aina jotakin sanottavaa.

Tämän hetken kaikkein polttavimpana kysymyksenä arkkipiispa totesi pitävänsä eriarvoisuuden kokemusta, syrjään jäämistä ja hämmennystä muuttuneen maailmantilanteen keskellä.

– Ja tietysti tämä paljon puhuttu polarisaatio on semmoinen, mikä kaiken aikaa askarruttaa monin tavoin. Samaan aikaan kun puhutaan polarisaatiosta, niin pitää kyllä minusta muistaa, että ei tämä ole ensimmäinen vaihe Suomenkaan historiassa, jolloin yhteiskunnallinen keskustelu tuntuu polarisoituneelta.

KANSANEDUSTAJA PÄIVI Räsäsen saama sakkotuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan herätti myös kysymyksiä arkkipiispalle. Luoma totesi pitäneensä tuomiota yllättävänä, koska alemmat tuomioistuomet olivat antaneet vapauttavan tuomion.

– Toisaalta ymmärrän, että se on kyllä hyvin harkittu ja ainakin perustelujen mukaan – sen mitä niihin olen ehtinyt tutustua – hyvin monipuolisesti ajateltu päätös, Luoma kommentoi.

Arkkipiispa ei kuitenkaan näe, että Räsäsen tuomio millään tavalla rajoittaisi suomalaista uskonnonvapautta.

– Ei missään nimessä. Tämän pitkän oikeusprosessin aikana, joka on täytynyt hyvin raskas kaikille osapuolille, on tullut vastaan sellaisia seikkoja, jotka minusta kyllä ovat vahvistaneet sitä kuvaa, että kyllä Suomessa on täysi uskonnonvapaus.

Räsäsen tuomiosta toimittajat siirtyivätkin luontevasti kysymään, miten kirkossa Raamattua pitäisi tulkita.

– Raamatun tulkinta on keskeinen tekijä ja elementti meidän kirkkomme elämässä. Onhan kumminkin kyse meidän kirkkomme ja kaikkein kristillisten kirkkojen perustavasta kirjasta. Tässä suhteessa tietysti täytyy muistaa myös se, että ei ole sellaista Raamatun lukemista, jossa ei olisi mukana aina myös tulkintaa, Luoma totesi.

Arkkipiispan mielestä on tärkeä ymmärtää Raamatun merkitys ei niinkään dokumenttina tai ohjekirjana tämän päivän elämää varten vaan todistuksena siitä, miten Jumala on toiminut historian saatossa ja millä tavalla Jumala voi ihmistä puhutella. Sekin täytyy hänestä hyväksyä, että kirkossa on erilaisia tapoja tulkita Raamattua.

– Se on väistämätöntä, sille ei mahda mitään. Ei ole semmoisia keinoja millä voitaisiin kahlita ihmisten tapaa tulkita Raamattua.

MUTTA MITEN arkkipiispa neuvoisi niitä seurakuntalaisia, jotka eivät hyväksy kirkon vallitsevaa raamatuntulkintaa, joka ei pidä homoseksuaalisuutta syntinä, hyväksyy sateenkaariavioliitot eikä rankaise pappeja sateenkaariparien vihkimisestä?

– Tärkeää on kuitenkin aina muistaa se, että meitä yhdistää kristittyinä Kristus, ei käsitys avioliitosta. Valitettavasti tämän keskustelun kuumimpien tuoksinoiden keskellä se on tuntunut unohtuvan ja on painottunut semmoinen mielikuva, että avioliittokäsitys meitä yhdistää.

Luoma painotti, että kirkossa edelleenkin saarnataan Jumalan sanaa ja kysytään Jumalan tahtoa sekä luetaan uskontunnustus niin kuin se 2000 vuotta on luettu ja Isä meidän -rukous niin kuin Jeesus sen opetti.

– 2000 vuotta kirkko on kysynyt, mitä tarkoittaa olla tässä maailmassa, mutta ei tästä maailmasta niin kuin Jeesus sanoo. Minä näen, että meillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin olla tässä maailmassa. Emme ole vielä taivaassa, totta vieköön, ja tässä maailmassa eläessämme olemme kaiken aikaa vuorovaikutuksessa sen eri virtausten kanssa.

Luoma piti oleellisena sitä, mitä kirkossa ajatellaan ihmisestä, mitä ajellaan Jumalan luomakunnasta ja miten niitä kohdellaan ja nähdäänkö jokainen ihminen hänen taustastaan sukupuolestaan suuntautumisestaan, rodustaan, ihonväristään riippumatta Jumalan kuvana.

– Vai onko niin, että me kaipaamme niin paljon samanmielisten seuraan, että emme enää halua olla mukana siellä missä on vähänkään toisenlaista ajattelua, hän tivaa.

Luoma huomautti, että kirkolta kysytään usein, miksi se pitää jäseninään ihmisiä, jotka eivät allekirjoita sitä, mitä kirkko tekee tai edustaa.

– Mutta eihän kirkolla ole minkäänlaisia perusteita erottaa ketään. Tämä ei ole yhdistys. Yhdistyksestä voidaan ymmärtääkseni jollakin perusteella joku erottaa, mutta että tästä ei vaan voi.

ARKKIPIISPA OTTI jokin aikaa sitten kantaa jälleen kerran naisten pappeuteen ja naispappeuskriittisten herätysliikkeiden entisestään kiristyneeseen virkakäsitykseen. Piispan kyselytunnilla häneltä tiedusteltiin, mikä ajoi häntä kommentoimaan ja mihin hän perustaa käsityksensä kiristyneestä virkakäsityksestä. Vai onko sittenkin kyse herätysliikkeiden elintilasta?

– Vuonna 1986 tehtiin kirkolliskokouksessa päätös pappisviran avaamisesta naiselle. Niitä asiakirjoja selatessani tuli vastaan sellaisia näkökulmia, joista ajattelen, että ne on hyvä jälleen kerran tuoda keskusteluun mukaan, että ei unohdettaisi mistä on lähdetty liikkeelle ja millaisella argumenteilla silloin kirkolliskokous teki päätöksen pappisvirran avaamisesta naiselle

Luoma totesi paljon kuulleensa kysymystä, miksi kirkko ei voisi toimia kuten ennenkin ja miksi joku piispa nyt vaan ei voisi vihkiä papiksi naispappeutta vastustavia teologeja.

– Minusta tällä hetkellä ei ole oikein mitään muuta mahdollisuutta kuin tehdä sellaisia päätöksiä, jotka selvästi alleviivaavat sitä, että papiksi vihitty nainen on oikea pappi. Kun kirkko on ottanut tämän kannan jo vuonna -86, niin minusta hyvin selkeästi pitää niin kuin tuoda ilmi se, että kyllä papiksi vihitty nainen on oikea pappi.

Luoman mielestä herätysliikkeiden kiristyneessä virkakäsityksessä ei ole kyse elintilasta vaan selkeästä muutoksesta. Hän muisteli kirkkoherravuosinaan Etelä-Pohjanmaalla, miten seurakunnan ja sen keskellä toimivien herätysliikkeiden kesken yhteistyö oli hyvää.

– Silloin monet herätysliikkeistä olivat nimenomaan seuraliikkeitä. Oli joitakin viritelmiä oman messutoiminnan järjestämisestä, mutta lähtökohta oli se, että järjestöjen vapaaehtoinen väki kanavoi oman aktiivisuutensa ei ainoastaan oman liikkeensä seuratoimintaan vaan koko seurakunnan hyväksi. Tämä on muuttunut ja se on minusta valitettavaa.

Luoman mukaan herätysliikkeillä ja niiden korostuksilla on paljon hyvää ja positiivista annettavaa kirkolle.

– Olen vähän surullinen siitä, ettei se enää kanavoidu paikallisseurakuntien elämään samalla tavalla kuin aikaisemmin, hän sanoi.

Luomalta kysyttiin myös, miten sitten seurakunta voisi kantaa vastuuta siitä, että ne seurakuntalaiset, jotka eivät virkakäsityksensä vuoksi voi käydä messussa ehtoollisella, voisivat kuitenkin saada ehtoollista seurakunnan piirissä.

– Mikä olisi meidän kirkon taholta sellainen keino, joka palvelisi tätä toivetta ja samaan aikaan ei tinkisi yhtään siitä, että papiksi vihitty nainen on oikea pappi? Kernaasti otan vastaan vinkkejä tästä, mutta myönnän oman neuvottomuuteni, Luoma vastasi ja korosti, että mikään sellainen ratkaisu, joka jollain tavalla kyseenalaistaisi papiksi vihittyjen naisten pappeutta, ei käy päinsä.

– En mitenkään sulje pois mitään rakentavia vaihtoehtoja ja ehkä on niin, että sellainen on olemassa, mutta emme vain vielä sitä huomaa.

Lue myös:

Piispa Mari Parkkinen: ”Totta kai minä lähden etsimään niitä kadonneita lampaita, jotka ovat meidän…

Espoon piispa: kirkon kuminauha on katkeamispisteessä herätysliikkeiden kanssa

Jari Jolkkonen varoitti Piispan kyselytunnilla nitistämästä naispappeuskriittisiä herätysliikkeitä

Ilmoita asiavirheestä