Ensin on hiljaista.

Kaikki odottavat.

Sitten vauva vetää ensimmäisen kerran keuhkonsa täyteen ilmaan ja parkaisee.

Kätilö ja terveydenhoitaja Kaisa Hirvikangas tietää, että hetki on joka kerta yhtä vavahduttava myös kokeneelle ammattilaiselle.

Hänelle se tuo mieleen luomiskertomuksen. Siinäkin kuvataan, kuinka ihminen ensimmäisen kerran vetää henkeä: ”Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento.”

– Olen ajatellut, että siinä hetkessä kun vauva vetää, niin Jumala puhaltaa, Hirvikangas sanoo ja vetää syvään henkeä.

Hetki on ainutlaatuinen ja pyhä. Ihmeellinen. Kiirettä ei silloin pidetä, jos ei ole pakko.

Sitten vauvaan, joka vielä on omassa kuplassaan, aletaan luoda yhteyttä. Kätilö laskee sormet ja kokeilee varpaita.

– Vauva saa tuntea, että tänne sinä kuulut.

JOTAIN TÄLLAISTA tapahtui kaiketi myös tallissa Betlehemissä noin 2025 vuotta sitten. Palataan siihen myöhemmin ja matkustetaan ensin Suomussalmelle ja Saharan laidalle.

Suomussalmella Kaisa Hirvikangas vietti lapsuutensa. Suurperheen toiseksi vanhimmalle lapselle hoitoala tuntui aikanaan luontevalta valinnalta. Hän muistaa esimerkiksi sen, kuinka pyysi kymmenvuotiaana äitiään herättämään itsensä yöllä avuksi perheen pienimmän vaipanvaihtoon.

Vaikutuksen teki myös kotona vastasyntynyttä katsomassa käyneen terveydenhoitajan musta laukku, josta avautui aina vain uusia lokeroita.

Niinpä Hirvikangas opiskeli aikuistuttuaan ensin hammashoitajaksi, sitten sairaanhoitajaksi ja kätilöksi ja lopulta terveydenhoitajaksi.

Tämän vuoden alussa eläkkeelle jäänyt Hirvikangas teki valtaosan kotimaan työurastaan naistentautien poliklinikalla Turussa. Sitä ennen hän vietti kuitenkin vuosia Länsi-Afrikan rannikolla Senegalissa. Siellä hän työskenteli lasten ja äitien parissa lähetystyöntekijänä ulkoministeriön kehitysyhteistyöprojektissa Suomen Lähetysseuran lähettämänä.

Lähetystyö tuntui kotiseurojen, pyhäkoulun ja seurakunnan nuorisotyön parissa kasvaneesta Hirvikankaasta aikanaan yhtä luontevalta valinnalta kuin hoitoala.

– Minulla ei ole ollut mitään suurta ilmestystä, mutta sellainen ajatus on ollut, että tämä kaikkein paras, jonka olen elämässä saanut, eli usko Jeesukseen, on tarkoitettu jaettavaksi.

KUN HIRVIKANGAS nyt jälkikäteen kuvaa aikaa Senegalissa, hän toteaa palapelin palasten loksahdelleen paikoilleen ihmeellisellä tavalla.

– Varmaan jokainen lähetti kokee niin oman matkakertomuksensa taitekohdista.

Oli lähteminen silti myös jännittävää. Ihan ensin oli opeteltava kaksi uutta kieltä: ranska ja heti perään hataran ranskan turvin paikallinen pulaari, joka on Senegalin toiseksi yleisin kieli.

Hirvikankaan ensimmäiseksi asemapaikaksi tuli pieni N’dioumin kaupunki Pohjois-Senegalissa Saharan etelälaidalla. Sieltä käsin hän kulki pienissä kylissä muun muassa rokottamassa lapsia. Pulaaria hän osasi alkuun sen verran, että saattoi pyytää pieniä potilaitaan pysymään aloillaan rokotuksen ajan.

Kotimaan reportaasissa lokakuussa 1990 Lähetysseuran työtä N’dioumin seudulla kuvattiin näin: ”Kirkolla on kaikkea muuta kuin jäseniä. Seurakunnat ovat pieniä. Sitä vastoin se joukko, joka tavoitetaan ei niinkään sanoilla kuin palvelemalla, on monin verroin suurempi.”

Tätä palvelutyötä Hirvikangaskin teki.

– En ole kova julistamaan, mutta toivon, että olisin saanut julistaa käsien evankeliumia, hän sanoo.

Itsellinen nainen herätti Senegalissa myös ihmetystä: Miksei isäsi ole huolehtinut sinua naimisiin? Voisimmeko järjestää sinulle puolison? Oletko nunna?

Kaikkiaan Hirvikangas vietti Senegalissa 12 vuotta. Välillä hän opiskeli Belgiassa kehitysmaalääketiedettä ja palasi sitten terveyskeskustyöhön Senegalin keskiosiin.

Työ oli antoisaa mutta myös raskasta. Aliravittujen lasten keskuksessa potilaita menehtyi, eikä kaikkeen tarpeelliseen ollut resursseja.

Potilaiden hoito oli osin kiinni siitä, keitä sattui olemaan työssä. Jos paikalla oli suomalainen kirurgi, leikkauksia tehtiin hänen osaamisensa mukaan. Joskus oli mahdollisuus sektioihin, toisinaan hoidettiin poliovammoja.

Tilanne on toinen nyt, kun työ on ollut jo pitkään paikallisten käsissä. Tiiviisti Senegaliin edelleen yhteyttä pitävä Hirvikangas tietää, että esimerkiksi sektioita samassa terveyskeskuksessa tehdään nykyään kymmeniä kuukaudessa.

SYNNYTYKSISSÄ HIRVIKANGAS ei Senegalissa juuri ollut mukana. Maaseudulla monet naiset synnyttivät yksin tai parhaassa tapauksessa kyläkätilön eli matroonan tuella. Hirvikankaan tehtäväksi jäi varustaa synnyttäjä puhtaalla terällä ja puuvillalangalla.

– Ettei tarvitsisi nirhata napanuoraa poikki ruohonkorrella.

Kaupungeissa tilanne oli toinen jo 1990-luvulla, ja sen jälkeen se on parantunut, Hirvikangas toteaa, mutta matkaa on vielä.

Ero Senegalin ja Suomen välillä tulee näkyviin tilastoissa. Sataatuhatta synnytystä kohden Senegalissa kuolee 153 äitiä ja Suomessa kolme. Tuhatta elävänä syntynyttä kohden Senegalissa kuolee 23 vastasyntynyttä ja Suomessa kolme.

Olosuhteiden lisäksi myös asenteissa on eroja, Hirvikangas sanoo. Senegalilainen äiti ajattelee, että Jumala antaa lapset, kun Suomessa raskaudet suunnitellaan.

– Sitten sitä itua, kahden solun yhdentymistä ja jakautumista, kasvua ja kehittymistä ihmislapseksi, seurataan meillä intensiivisesti.

Tiiviistä seurannasta on tietysti koitunut valtava määrä hyvää, kuten tilastot edellä osoittavat. Silti se ei välttämättä tuota odottaville vanhemmille turvallisuuden tunnetta.

– Varmaan suurin osa odottajista on onnellisia odotuksessaan, mutta ehkä siinä on myös hitunen pelkoa mukana, että miten tässä käy, Hirvikangas pohtii.

Hän löytää odottajille lohdutusta psalmista 139: ”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.”

– Tämähän on mieletön vakuutus. Meidän Luojamme on punonut meidät, ja niinpä hän kantaa myös täyden vastuun luodustaan.

Joulu on sydämen juhla, ja se tulee aina sellaisena kuin se tulee. Mutta se tulee.

LUOTTAMUS JUMALAAN on yksi niistä asioista, joita Kaisa Hirvikangas sanoo oppineensa Senegalissa. Luottamus kasvoi siihenkin, että myös lähetystyöntekijä saa elää armon varassa.

– Tietysti olen sitä miettinyt, minkälaisen todistuksen annoin elämälläni ja työlläni Kristuksesta, mutta sen arvioi joku muu. Pyrin auttamaan tasapuolisesti ja vaivaa säästämättä.

Luottamuksesta Jumalaan Hirvikangas löytää esimerkin jouluevankeliumista, joka lienee myös maailman tunnetuin synnytyskertomus.

Niin Maria kuin Joosef vaikuttavat luottaneen Jumalaan täydellisesti, vaikka tilannehan oli kaikin puolin erikoinen. Evankeliumin mukaan raskaus oli saanut alkunsa ilman sukupuoliyhteyttä, ja lisäksi nuori äiti saattoi aavistaa, mikä kohdussa kasvavaa lasta odotti.

Olosuhteet eivät muutenkaan olleet kovin otolliset. Hirvikangas on miettinyt, paljonko vastasyntynyttä varten oli varusteita mukana, entä kuinka paljon Maria sai apua? Tietenkin kaiken oli sujuttava hyvin, jotta Vapahtaja voisi syntyä.

– Mutta onhan siinä Marialla inhimillisesti ajatellen ollut aikamoista…

JOULUNVIETTÄJÄNÄ HIRVIKANGAS tunnustautuu ”hömpöttäjäksi”. Kun haastattelua tehdään marraskuussa, on hän jo ehtinyt joulukaupoille. Sieltä hän etsi pieniä tähtiä koristeeksi askartelui-
hinsa.

Kaupan valtava valikoima toinen toistaan söpömpiä tavaroita kuitenkin kauhistutti jopa hömpöttäjää.

– Aika paljon me jouluun panostamme, mutta mitä siitä jää jäljelle. Ainakin isot roskapinot. Vähemmälläkin voisi selvitä.

Toisaalta Hirvikangas ajattelee, että valmistautuminen kertoo tarpeesta. Etsimme tunnetta, joka muistuttaisi ehkä lapsuuden jouluista tai Jeesus-vau-
vasta.

– Tuo ihmeellinen pieni vauva herättää meissä monenlaisia tunteita, Hirvikangas sanoo.

Omassa joulunvietossaan Hirvikangas yrittää noudattaa Marian esimerkkiä. Jouluevankeliumissa kerrotaan, kuinka Jeesuksen syntymän jälkeen Maria kätki kaiken sydämeensä ja tutkiskeli sitä.

Toisen esimerkin hän löytää paimenista. He palasivat tallista työhönsä ja alkoivat elää tapahtumia todeksi arjessaan.

Joulua Hirvikangas on viettänyt milloin missäkin. Monta kertaa Senegalissa, usein kotiseudullaan Kainuussa ja toisinaan myös sairaalassa.

– Olen aina solahtanut siihen jouluun, mikä milloinkin on tullut.

Sairaaloiden jouluja hän kuvailee hyviksi. On kiireetöntä ja arkiset roolit ovat poissa. Ei olla potilaita ja hoitajia vaan ihmisiä. Tuleva joulu on kuitenkin ensimmäinen eläkeläisenä. Siitä Hirvikangas ei vielä tiedä muuta, mutta toteaa odottavansa juhlaa ilolla.

– Joulu on sydämen juhla, ja se tulee aina sellaisena kuin se tulee. Mutta se tulee.

Lue myös:

Virolainen teologi ja ikuinen kapinallinen Heino Nurk aina kulkenut omaa tietään

Runoileva perheenisä Tommi Hekanaho löysi Jumalan musiikin avulla

Ilmoita asiavirheestä