Koti Uutiset Sivu 914

Uutiset

Virsisäveltäjä Pekka Kosonen: Virsi on suomalaisen bluesia

Pieksämäen Seurakuntaopistolla nuorisotyön opettajana työskentelevä muusikko Pekka Kosonen kertoo kasvaneensa 1980-luvun suomirockin sävelin. – Myös gospelin isot nimet kuten Jaakko Löytty, Pekka Simojoki ja Jukka...

Symboli: Ankkuri kiinnittää ja irrottaa

Ankkuri on vanha kristillinen vertauskuva yhdessä ristin ja sydämen kanssa: usko, toivo, rakkaus. Kolmikko esiintyy muun maussa kaulakoruissa ja joulukorteissa sekä hautakivissä. Ankkuri yksin symbolina...

Kirkastusjuhlien pitkäaikainen talkoolainen: ”Rukoilen, 
että ruoka riittäisi”

Heinävedellä vietetään tänä viikonloppuna Kansan Raamattuseuran ja Heinäveden seurakunnan järjestämiä Kirkastusjuhlia. Heinävetinen emäntä Terttu Räisänen, 79, osallistui juhlille talkoolaisena jo 1950-luvulla. Räisänen kertoi talkootyöstä...

Entiset ja nykyiset vangit puhuvat evankelioimistapahtumassa

Ex-Criminal Day kutsuu väkeä Helsingin Vaasanaukiolle kesän ”vankeinpaan” festivaaliin, johon kannattaa järjestäjien mielestä osallistua, vaikka ei olisi masentunut. Citymissionin evankelista Ali Niemelä kertoo, että suuri...

Syntisten yhteislaulutilaisuuksien suosio jatkuu Tampereella

Suositut Syntisten veisut -tilaisuudet saavat jatkoa Tampereella kesäisen pikniktilaisuuden muodossa. Tampereen seurakunnat ja kulttuuripalvelut järjestävät 8.8. yhteislaulutilaisuuden Laikunlavalla. Jaakko...

Vivamossa vietetään 100-vuotisjuhlia

Kansan Raamattuseuran omistama Vivamo juhlii tulevana viikonloppuna satavuotista historiaansa. Juhlavuoden teemana on Kädet, ja pääjuhlaa vietetään tänään Lohjan järven rannalla. Vivamon juuret ulottuvat vuoteen 1916,...

Pappeja kannustetaan pukeutumaan virkapaitaan isä Jacques Hamelin muistoksi

Pappeja kannustetaan pukeutumaan virkapaitaan sunnuntaina 31. heinäkuuta isä Jacques Hamelin muistoksi. Hamel kuoli tiistaina toimittaessaan messua Saint-Etienne-du-Rouvrayn kirkossa Ranskassa kahden aseistautuneen miehen hyökättyä kirkkoon. Kampanjan...

Ehdokkuutensa hyväksynyt Clinton lainasi puheessaan metodistikirkon perustajaa

Hillary Clinton hyväksyi eilen virallisesti demokraattisen puolueen presidenttiehdokkuuden Yhdysvaltojen presidenttikilvassa. Metodistiksi tunnustautuva Clinton kertoi puheessaan oppineensa äidiltään, ettei kukaan selviä elämästä ilman toisten apua...

Ulkoministeriö kampanjoi somessa ihmissalakuljetusta vastaan

Ulkoministeriön viestintäkampanjalla pyritään hillitsemään ihmissalakuljetusta ja -kauppaa. Kampanjan ensisijaisena kohderyhmänä ovat järjestäytyneen ihmissalakuljetuksen potentiaaliset uhrit. Ulkoministeriö kampanjoi teemaa sosiaalisessa mediassa lyhyillä videoilla ja tietoiskuilla. Kampanjaa...

Arvostaako kirkko diankoniatyöntekijöitään, kysyy Riitta Hiedanpää

Työ on ilomme, palkka surumme, Riitta Hiedanpää siteeraa Lastentarhanopettajaliiton vanhaa iskulausetta. – Jotkut muut kirkossa näyttävät aina tietävän alan ammattilaisia paremmin, minkälaista diakoniatyön kulloinkin tulisi...