Hiljaisuuden ystävät ry. täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Juhlamessua vietettiin pari viikkoa sitten sunnuntaina Helsingin Tuomasmessun yhteydessä. Mukana messua toimittamassa olivat myös Porin Laviasta Seppo ja Elina Laakso.
Miten tulitte mukaan hiljaisuuden liikkeeseen?
Seppo: – Ensimmäiseen retriittiin lähdin arkana, erilaisten elämänkuormien väsyttämänä, mutta jonkin, itselleni vielä salatun kaipauksen lähettämänä vuonna 1986. Se oli kohtalokasta, koska koin siellä hiljaisuuden herätyksen. Samana vuonna perustettiin Hiljaisuuden Ystävät ry., joka sai minusta heti jäsenen. Retriitinohjaajakoulutuksen kävin vuosina 1990–1991.
Elina: – Muistan, miten muuttunut mies Seppo oli tultuaan ensimmäisestä retriitistään. Hän oli aurinkoinen, hyväntuulinen ja levännyt. Minä kiinnostuin saman tien. Lähdin ensi kerran retriittiin reilun vuoden päästä ja jäin koukkuun heti. Retriitin ohjaajaksi kouluttauduin vuonna 1997. Samana vuonna Helsingin Diakonissalaitos kutsui minut käynnistämään Heponiemen hiljaisuuden keskusta, jonka ensimmäisenä johtajana toimin noin kahdeksan vuoden ajan.
Teillä on tällä hetkellä yritys, joka järjestää retriittejä. Riittääkö kävijöitä?
Elina: – Ajattelin Heponiemen jälkeen, että hiljaisuuden talot voisivat jäädä minun puolestani, mutta toisin kävi. Perin isäni rakentaman rintamamiestalon ja monien vaiheiden jälkeen saatoimme aloittaa siellä retriitti- ja parisuhdekurssitoiminnan vuonna 2010. Vierashuoneita meillä on viisi, joten sen suurempaa rukous- tai kurssiyhteisöä meidän lisäksemme taloon ei mahdu kerrallaan.
– Nyt on seitsemäs toimintavuosi menossa ja kävijöitä on ollut tänä aikana noin 800. Koska kummallakin on leipätyö muualla, järjestämme retriittejä yhden tai kaksi kuukaudessa.
Usein kysytään, miksi pitää maksaa siitä, että saa olla hiljaa. Miten vastaatte?
Seppo: – Onneksi meillä on edelleen runsaasti ilmaisia hiljaisia paikkoja, jonne jokamiehen oikeudella saa vetäytyä. Olla yksin luonnon hiljaisuudessa on kuitenkin kokonaan toinen asia kuin viikonvaihteen mittaiseen hiljaisuuden retriittiin osallistuminen.
– Retriitti ei synny tyhjästä, vaan se vaatii monenlaista työtä jo ennen ja retriitin aikana. Työ maksaa aina, tekee sen kuka tahansa ja missä tahansa. Viikonloppu kotonakin maksaa. Miksi toisten huolella järjestämä retriitti pitäisi olla ilmaiseksi tai lähes ilmaiseksi saatavilla?
Mikä on hiljaisuuden liikkeen tulevaisuus?
Seppo: – Se on vakaassa ja hiljaisessa kasvussa, mutta tuskin koskaan siitä tulee valtaliikettä, enkä usko mihinkään äkilliseen retriittiherätykseen. Elämäntapamme – tehokkuuden, suorittamisen, melun ja kiireen lisääntyminen – pitää huolen, että hiljaisuuden liikettä tarvitaan tulevaisuudessa entistä enemmän. Se tulee olemaan pienenä ja hiljaisenakin huutavan ääni korvessa, eräänlaista vastakulttuuria hektiselle ajallemme.
Kuva: Olli Seppälä