Rion olympialaiset toivottavat tervetulleiksi kaikki uskonnot
Rion olympialaisten ja paraolympialaisten kisakylässä palvelee erityinen keskus kaikkien uskontojen edustajia.
– Tehtävämme on tarjota urheilijoille heidän uskonnostaan riippumatta mukava ja hengellistä rauhaa henkivä paikka....
Eero Junkkaala: Jumala on lähettänyt muslimipakolaiset tänne
Suomen Lähetysseuran eläkkeellä oleva raamattuopettaja, teologian tohtori Eero Junkkaala on liikkunut pitkään teologina myös Raamatun, arkeologian ja Lähi-idän kysymyksen problematiikassa.
Hänen teologian väitöskirjansa (Three Conquests...
Kirkosta erottiin tasaisesti alkuvuonna
Ensimmäisellä vuosipuoliskolla eli tammi-kesäkuun aikana kirkosta erosi noin 15 000 suomalaista. Se on hieman enemmän kuin viime vuonna.
Määrä vastaa eroakirkosta.fi-sivuston tiedotteen mukaan edellisen kymmenen...
ES: Seurakunta nosti kädet pystyyn ilkivallan edessä
Lappeenrannan seurakuntien omistama ja tyhjillään oleva Kaislarannan leirikeskus on aktiivisen ilkivallan kohde, kertoo Etelä-Saimaa.
Lehden mukaan seurakuntayhtymä on nostanut kätensä pystyyn ilkivallan edessä. Leirikeskus puretaan...
Ylivieskan kirkon polttamisesta epäiltyä syytetään törkeästä vahingonteosta
Ylivieskan kirkon polttamisesta epäiltyä vastaan on nostettu syyte, tiedottaa Oulun syyttäjänvirasto. Vuonna 1989 syntynyttä miestä syytetään törkeästä vahingonteosta.
Poliisi vangitsi miehen maaliskuussa pian tulipalon...
Antti Berg Kotimaan toimittajaksi
Kotimaan toimittajaksi on valittu filosofian kandidaatti Antti Berg, 28. Hän on työskennellyt muun muassa toimittajana Helsingin Sanomissa eri...
Kansainvälinen uskontososiologian konferenssi koolla Helsingissä
Uskontososiologit kokoontuvat Helsingissä elokuun puolivälissä. Kansainvälisen konferenssin aiheina ovat muun muassa uskonnollinen radikalismi, maahanmuuttajanuorten uskonnollisuus, nuorten uskonnolliset identiteetit sekä uskonto ja uskonnottomuus eri sukupolvien...
Muslimit osallistuivat ranskalaisen papin muistoksi pidettyihin messuihin
Katolisen papin Jacques Hamelin muistoksi eri puolilla Ranskaa järjestettyihin messuihin osallistui eilen sunnuntaina runsaasti myös muslimeja.
Isä Jacques Hamel kuoli viime viikon tiistaina kahden...
Kaupan liitto: Aukiolojen vapautuminen vauhditti päivittäistavara- ja tavaratalokaupan myyntiä.
Kaupan vapaat aukiolot ovat piristäneet vähittäiskaupan kasvua, todetaan Kaupan liiton selvityksessä.
Vielä viime vuoden tammi-toukokuussa liikevaihdon arvo päivittäistavarakaupassa kutistui yli kaksi prosenttia ja tavaratalokaupassa...
Kirkkosegmentoinnista kasvanut uusi yritys aloitti toimintansa
Kotimaa Oy:n kokonaan omistama tytäryhtiö Insight360 Oy aloitti toimintansa 1.8. Uusi yritys tarjoaa eri toimialoille samanlaista ihmisymmärrystä kuin seurakuntien Jäsen360°-segmentointityökalu.
Kirkon tarpeisiin räätälöity Jäsen360° on...











