Vyöt ovat oikein kiinni. Varjo on oikein kiinni. Varjon punokset ja narut ovat suorassa eikä niissä ole roskia. Kypärän leukaremmi on kiinni. Kaikki on valmiina lähtöön! ”Valmis, aja!”, sanoo ääni radiopuhelimeen. Pian peltoaukealla etäämmällä oleva mönkijäkuski kiihdyttää ajonopeuden reiluun viiteenkymmeneen kilometriin tunnissa, ja muutamien askelten ja sekuntien päästä varjoliitäjä on ilmassa.
Vesannon seurakunnan kanttorin Heino Keräsen, 62, nousukiito Vedenpään pellolla onnistui. Hän haaveili lentämisestä jo nuorena lapsuudenkodissaan Kainuun korvessa.
– Istuin vanhan navetan laakealla katolla, paransin maailmaa ja mietin, että kun tuossa olisi kiitorata, voisin laskeutua pellolle, jos vain olisi siivet.
”Olen saanut uusia ystäviä työn ulkopuolelta”
Pari vuotta sitten Heino Keränen päätti toteuttaa nuoruuden unelmansa. Varjoliidossa yläikärajaa ei ole, ja perusterveys riittää. Keränen kävi kuitenkin ilmailulääkärillä varmuuden vuoksi.
Sitten alkoi koulutusvaihe Rautavaaran korpikentällä. Siihen kuului teoriatunteja ja 40 lentoa. Näistä viisi oli matalalentoja, joissa jalat hädin tuskin nousivat ilmasta. Sitten oli teoriakoe. Kun kaikki oli suoritettu, saapui Suomen ilmailuliiton lupa varjoliitämiseen.
– Varjoliitoharrastus kyllä irrottaa ajatukset välillä työasioista aika täydellisesti. Myös työhöni tällä uudella ulottuvuudella on ollut piristävä vaikutus.
– Minulla ei ole aiemmin juuri ollut työn ulkopuolella harrastuksia, jossa olisin tavannut eri ihmisiä normaaleissa arkisissa harrastuksissaan. Tässäkin mielessä tämä on avartanut maailmakuvaani ja tuonut uusia ystäviä, Keränen kertoo.
Samalta kurssilta löytyi vesantolainen varjoliitoharrastaja, jonka kanssa lentäminen on jatkunut yhdessä. Porukkaan löytyi myös kaveri, joka hinailee lentäjiä mönkijällä ilmaan. Vaikka hän ei itse lennäkään, hän näyttää olevan kiinnostunut harrastuksesta.
”Jos olisin katolinen, tekisin ristinmerkin ennen nousua”
Nousukiito onnistui. Ylhäällä päästetään irti vetonarusta, jonka päässä on pieni punainen palautusvarjo. Vetonaru kelautuu mönkijän perässä olevalle kelalle.
Hinauskorkeudeksi tulee yleensä noin 300–350 metriä. Jos hyviä termiikkejä eli ylöspäin nousevia ilmavirtauksia ei lennon aikana löydy, yksi lento kestää noin viidestä kuuteen minuuttia. Jos termiikkejä löytyy, korkeus voisi nousta moneen sataan metriin, jopa pariin kilometriin.
– Koska oma harrastukseni on vielä alkuvaiheessa, ei kovin korkeista termiikkilennoista ole vielä kokemusta, Keränen toteaa.
Samalla hän arvelee, ettei uskaltaisi hypätä laskuvarjolla. Varjoliidossa tilanne on toinen, sillä ilmaan noustaan jo varjo auki. Jos lähdössä ilmenee jotain ongelmaa, niin se voidaan keskeyttää.
Ratkaisevia lennossa ovat tuulen voimakkuus ja suunta. Ukkosella ei voi lentää. Myös pilviin lentämistä täytyy välttää, ja laskeutuminen veteen on vaarallista.
Varjoliitoharrastus on antanut Keräselle uutta aihetta ja syvyyttä rukoukseen.
– Kun kelit sattuvat kohdalleen ja muuten järjestyy mahdollisuus päästä lentämään, tulee jokapäiväisessä aamurukouksessa rukoiltua normaalia hartaammin ja syvemmin. Ja ennen jokaista starttia huokaisen pienen rukouksen hiljaa tai puoliääneen Taivaan Isän puoleen ja pyydän varjelusta. Jos olisin katolinen, tekisin ainakin ristinmerkin, Keränen sanoo.
”Ainoa ääni on hienoinen tuulen suhina”
Varjoliito rantautui Suomeen 1990-luvulla. Se sekoitetaan helposti toisiin ilmailulajeihin kuten purjelentoon, liitovarjoiluun ja riippuliitoon. Varjoliidossa lennetään laskuvarjoa muistuttavan kankaisen siiven eli varjoliitimen avulla. Varjossa on vierekkäisiä tunneleita, jotka täyttyvät ilmalla. Lisäksi varusteisiin kuuluvat valjaat, korkeusmittari eli variometri ja kypärä, jossa on radiopuhelin sekä kamera. Valjaissa lentäjän selän takana ja alla on paksu pehmuste, joka suojaa lentäjää, jos tulee niin sanottu kova lasku.
Varjoliidintä ohjataan käyttämällä jarruja sekä siirtämällä vartalon painoa käännöksen puolelle. Lentäjällä on molemmissa käsissään jarrukahva, joka jarrupunoksen kautta vaikuttaa siiven eri puolien takareunan muotoon. Yksinkertaistettuna oikeaa jarrua vetämällä varjoliidin kääntyy oikealle ja vasenta jarrua vetämällä varjoliidin kääntyy vasemmalle. Laskeuduttaessa vedetään molemmat jarrut alas yhtä aikaa, jolloin varjon vauhti pysähtyy.
Lennossa käytetään hyväksi lämpimiä nousevia ilmavirtauksia tai rinnetuulta. Valjaisiin voidaan kiinnittää myös moottori. Keränen ei ole innostunut moottorilla lentämiseen, jolloin selässä olisi 35 kiloa rautaa mukana. Varsinkin laskeutuessa tämä toisi omat haasteensa. Hän pitää varjoliidon hiljaisuudesta, kun seurana on vain hienoinen ilman suhina.
”Toivon että maailma pysyisi pystyssä eläkeikääni saakka”
Vanhemmalla iällä toteutunut haave on antanut Heino Keräselle puhtia pitää huolta omasta kunnostaan ja terveydestään.
– Käyn nykyään esimerkiksi lenkillä säännöllisemmin.
Eläkeikä häämöttää Keräsellä parin vuoden päästä.
– Toivoisin, että tämä maailma pysyisi vielä ainakin sen aikaa pystyssä ja saisin suorittaa työni opituilla taidoilla ja rutiineilla loppuun saakka. Ja jos vielä kuntoa ja terveyttä riittää, voisin jatkaa alkuun päässyttä lentoharrastustani myös eläkkeellä, kanttori toteaa.
Keränen liitelee ja laskeutuu juuri siihen kohtaan, mistä seuraava lähtö tapahtuu.
Kun liitäjän jalkojen alla maa ottaa vastaan, seuraa pari kävelyaskelta sänkipellolla. Varjo laskeutuu hänen taakseen. Aurinko häikäisee syksyisellä taivaalla.
Katso myös Heino Keräsen ilmassa kuvaama video: Varjoliitoa Vesannolla Vedenpään pellolla!
Kuvat: Anu Hytönen. Kuvia voi selata valkoisista nuolista.