Uunon harvinainen sairaus mursi Satu Kreivi-Palosaaren, kunnes poika opetti äidilleen, että elämää ei hallita vaan eletään
Pitkäperjantaina Satu Kreivi-Palosaari kumartuu ristin juurelle. Oulujoen mustiin puetussa kirkossa vietetään jumalanpalvelusta. Kreivi-Palosaari on sen pappi. Hän polvistuu ja rukoilee sanoilla, joilla muissakin kirkoissa...
Arvio: Feministinen Maria Magdaleena on tunteikas elokuva Jeesuksen suhteesta lähimpään opetuslapseensa
Maria Magdaleena on kiehtova nainen. Evankeliumeissa kerrotaan Jeesuksen ajaneen hänestä seitsemän riivaajaa.
Perimätieto tunnistaa hänet myös syntisenä naisena, joka voiteli Jeesuksen jalat fariseuksen kodissa....
Milloin on sukkasunnuntai? – Pääsiäisen tienoon päivät tutuiksi
Pääsiäisaikaan mahtuu monta päivää ja nimeä. Tuttua ja tuntematonta. Tässä pieni kertaus pääsiäisajan päiväkohtaiseen nimistöön. Tiesitkö esimerkiksi sen, että kiirastorstain nimi tulee kansanperinteen kiirasta...
Monissa Euroopan maissa vain pieni osa nuorista pitää itseään kristittynä – joukossa Viro ja Ruotsi
Huomattavan pieni osa eurooppalaisista nuorista pitää nykyään itseään kristittynä, uutisoi brittilehti The Guardian. Lehti viittaa kyselyyn, jossa tiedusteltiin 16–29-vuotiailta eurooppalaisilta, mihin he uskovat.
Eniten uskonnottomana...
Fyysikko Stephen Hawking haudataan Lontoon Westminster Abbeyyn
Englannin kirkkoon kuuluva pyhäkkö Westminster Abbey on ilmoittanut, että 14. maaliskuuta 76-vuotiaana kuollut fyysikko Stephen Hawking haudataan sen tiloihin. Asiasta kertoo Westminster Abbey tiedotteessaan.
Hawkingin...
Yllätyskäänne: Kirkkohallitus on torjumassa kokonaan Turussa vuosia kiistellyt seurakuntaliitokset
Kirkkohallitus esittää Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä pitkään suunniteltujen seurakuntaliitosten hylkäämistä. Kirkkohallituksen päätösesityksessä todetaan, ettei seurakuntarakenteen muuttamiselle ole osoitettu selviä toiminnallisia, hallinnollisia tai taloudellisia perusteita.
Kirkkohallituksen...
Jaana Hallamaa Teinos-seminaarissa: Nykyään suurinta oikeaoppisuutta on välttää naispappien messuja
Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa hätkähdytti kuulijakuntaansa voimakkailla sanakäänteillään maanantaina Helsingissä pidetyssä Seppo A. Teinosen elämäkerran Mystinen maestro julkistamisseminaarissa.
Hallamaata oli pyydetty puhumaan aiheesta...
Muuttajan äänioikeus jää vanhan seurakunnan alueelle, jos hän muuttaa elokuun puolivälin jälkeen
Jos muuttaa tänä vuonna ja haluaa äänestää seurakuntavaaleissa uudella paikkakunnalla, on muuton tapahduttava elokuun puoleenväliin mennessä.
Kirkkolain mukaan äänioikeus seurakunnassa määräytyy kirkon jäsenten kohdalla sen...
Miikka Ruokanen: ”Seppo A. Teinosen mukaan luterilaisuus on häviävä uskonto – ja hän oli oikeassa”
Maanantaina julkistettiin Helsingin yliopistossa vietetyssä tilaisuudessa Raine Haikaraisen kirjoittama professori Seppo A. Teinosen elämäkerta Mystinen maestro.
Tilaisuus oli samalla seminaari-iltapäivä, jossa Teinosta muisteltiin eri näkökulmista...
Professori Miikka Ruokanen mielipidekirjoituksessa: Vallanhimo on saatanasta
Emilia Karhun juttu Kotimaassa (22.2.) raportoi Itä-Suomen yliopistossa pidetystä Valta-symposiumista. Siellä todettiin jälleen kerran, kuinka Paavalin opetusta (Room....