Saavutettavuuden asiantuntija Riitta Kuusi: Kukaan ei ole vähemmän Jumalan kuva kuin toinen

Olen antanut ruumiini ja sieluni tälle mielenkiintoiselle työlle, sanoo eläkkeelle jäävä Kirkkohallituksen viittomakielen, selkokielen ja saavutettavuuden asiantuntija, rovasti Riitta Kuusi. Hän hymyilee lämpimästi ja katsoo intensiivisesti kohti.

Kaikesta näkee, että hän on säilyttänyt intohimon työhönsä. Eloisat silmät säteilevät ja kädet elehtivät, kun Kuusi kertoo, mistä kaikki alkoi, ja summaa pala palata elämäänsä ja työhistoriaansa.

Hän ei aio jäädä ensin lomalle ja sitten eläkkeelle vaan viettää elokuussa työpaikallaan Kirkkohallituksessa vielä viimeisenkin työpäivänsä, rakkaiden työtovereiden ja yhteistyökumppaneiden keskellä.

– Merkityksellisin työvuosien oivallukseni on, että tämä meidän kirkon evankeliumi on niin tärkeä, että se pitää yhä uudelleen sanoittaa uusilla tavoilla ja yhdessä uusien ihmisten kanssa, Kuusi sanoo.

– Yhdessä syntyy aina jotakin enemmän kuin saman joukon tehdessä yksin töitään työpöytiensä ääressä.

Evankeliumin uudelleen sanoittamista Riitta Kuusi on saanut tehdä niin viittomakielisen kirkkokäsikirjan, selkokielen ja selkokuvien kuin kirkon saavutettavuusohjelmankin parissa.

”Syvin mielenmaisemani on kypsyvä syksyinen viljapelto”

Riitta Kuusi syntyi 1950-luvun alkupuolella kuusilapsisen perheen nuorimmaksi tyttäreksi pohjalaiseen maalaistaloon. Tila sijaitsi Pohjanmaan ja Savon rajamailla Pyhäjärvellä. Kuusi oppi lypsämään lehmät ja ajamaan traktoria. Vapaa-ajan ongelmia ei ollut, ja kesälomilla kotitilalla riitti töitä.

– Yhä vielä syvin mielenmaisemani on kypsyvä syksyinen viljapelto, joka tuoksuu niin hyvältä. Päivällä aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja haihduttaa pellosta aamukasteen.

Riitta Kuusen varhaisimmat musiikilliset muistot liittyvät Siionin virsiin. Herännäiskodissa järjestettiin seuroja ja veisattiin säestyksettömiä virsiä yhteisen hengityksen luonnollisessa rytmissä. Puhujien joukossa kuultiin toisinaan myös kuuluisaa maallikkosaarnaajaa Aku Rätyä.

1950–60-luvuilla seurapuheet eivät olleet vielä ennalta kirjoitettuja. Nuorta Kuusta kiehtoi, kuinka virret ja puheet liittyivät toisiinsa ja syntyi yhtenäinen tarinan kaari. Seuraava puhuja jatkoi aina siitä, mihin edellinen jäi.

Maalaistalossa ei käännytetty ketään ovelta. Kaikki tarvitsevat saivat aina ruokaa tai yösijan. Kun Riitta Kuusi tapasi kylätiellä liftausreissulla olleen yöpaikkaa etsivän japanilaispojan, hän kutsui pojan kotiinsa. Iltapalapöydässä huteralle englannille oli käyttöä. Tulkkaus sujui lopulta hyvin.

– Sisäistin kotona ajatuksen siitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Kaikkien kanssa voi keskustella ja jokaisesta ihmisestä kannattaa olla kiinnostunut.

Pappiskutsumus syntyi jo kauan ennen kuin naisten pappeus oli mahdollista

Oppikoulun Kuusi kävi Kiuruvedellä. Hän asui tätinsä luona ja kävi kotona joka toinen viikonloppu. Kotimaatila oli kaukana kirkolta, mutta Kiuruvesi-viikonloppuina jumalanpalvelukset tulivat tutuiksi.

Täti edusti herännäisyyden tapakulttuurin tiukempaa linjaa. Kirkkoon mennessä yllä ei esimerkiksi sopinut olla mitään punaista.

– Olin kyllä aika katkera, kun hän ei antanut minun pukea siskoni neulomaa kaunista punaista villapipoa päähän kirkkomatkalle. Onneksi opin kotona avarampaan herännäisyyteen.

Päästyään ylioppilaaksi Riitta Kuusi teki muutaman kuukauden töitä ja keräsi matkarahaa. Juuri ennen joulua vuonna 1970 hän lensi Englantiin au pairiksi.

Tuohon aikaan kyse ei ollut joka tytön ratkaisusta. Englannista hän hoiti 4-vuotiasta lasta ja kävi englannintunneilla.

Samalla vahvistui kutsumus papin työhön.

– Siihen aikaan oli aivan hullua haaveilla suomalaisena naisena pappeudesta. Punnitsin hetken, hakeako au pair -vuoden jälkeen opiskelemaan psykologiaa vai teologiaa. Valitsin teologian enkä ole katunut.

Opiskeluaikoina Kuusi ahmi erityisesti eksegetiikkaan, etiikkaan ja sielunhoitoon liittyvää tietoa ja kirjallisuutta. Opinnot eivät haastaneet hänen uskoaan, vaan hän koki ne äärimmäisen mielenkiintoisiksi.

– Oli niin kiinnostavaa kuulla, miten Raamattu on syntynyt. Sain myös syventävää lisäymmärrystä jumalanpalveluskokemuksiini. Minusta piti tulla sairaalateologi ja tein harjoitteluni viisaan Irja Kilpeläisen ohjauksessa.

Riitta Kuusen emäntä Englannista kirjoitti suositukseensa: ”Toivottavasti hänen toiveensa tulla papiksi toteutuisi jonakin päivänä.” Toteutuihan se, tosin vasta vuonna 1998.

”Minä en ole valinnut töitäni, työt ovat valinneet minut”

Ennen pappisvihkimystä ja työuraa Kirkkohallituksessa edessä oli kuitenkin parikymmentä vuotta kanttorin rouvana ja uskonnonopettajana Mikkelissä. Riitta avioitui kanttori Matti-Veikko Kuusen kanssa vuonna 1974.

Pariskunnalla on nyt takana jo yli 40 yhteistä avioliittovuotta. Kolmesta pojasta ensimmäinen syntyi vuonna 1975. Teologiksi Riitta valmistui joulukuussa 1976.

– Mies oli töissä lähes kaikki viikonloput ja usein myös arki-iltaisin. Ymmärsin, että toisella aikuisella perheessämme on pakko olla säännöllinen työ. Silti ajattelen, että minä en ole koskaan valinnut töitäni. Työt ovat valinneet minut.

Uskonnon ja psykologian tuntiopettajan työt yläkoulussa sopivat Kuuselle hyvin.

– Yläkouluikäiset nuoret ovat hyvä peili sille, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Tajusin, miten paljon ja mihin kaikkeen perheiden aikuisten vointi vaikuttaa. Kaikilla perheillä ei todellakaan mene yhtä hyvin. Koin eräänlaisen yhteiskunnallisen heräämisen.

Työttömyys johdatti viittomakielen opintoihin

Vuonna 1996 Riitta Kuusi kohtasi uudenlaisen asian: akateemisen työttömyyden. Oltuaan viisi viikkoa työttömänä hän päätyi työvoimapoliittiseen koulutukseen ja opiskeli viiden kuukauden ajan joka päivä kahdeksasta neljään viittomakieltä.

Viittomakielisten maailma ei ollut Kuuselle tyystin vieras, sillä hänen siskonsa oli ollut töissä Suomen kuurosokeat ry:ssä. Riittakin oli tehnyt yhdistykselle hiukan vapaaehtoistyötä. Viittomakielen opettelu oli hänelle silti uusi aluevaltaus.

Koulutuksen jälkeen Kuusi työskenteli vuoden opettajana, kunnes Mikkelin silloinen piispa Voitto Huotari jätti hänelle koululle soittopyynnön. Hän kysyi, ottaisiko Kuusi kesäksi kuuden viikon papinsijaisuuden Kuusankoskelta. Kuusi vastasi myöntävästi ja sai kauan haaveilemansa pappisvihkimyksen.

– Koin että piispa Voitto Huotari halusi näin osoittaa luottamustaan minuun.

Ennen kuin kuuden viikon pesti päättyi, Kuusi sai puhelun Kirkkohallituksen kuurojen papilta Eeva Ylöseltä. Tämä etsi itselleen sairaslomasijaista.

– Kävin tutustumassa Kirkkohallitukseen ja yksikönjohtaja Juhani Veikkolaan. Päätin ottaa tehtävän vastaan ja sille tielle jäin.

Miten viittoa vanhurskas?

Syyskuussa 1998 Riitta Kuusi aloitti työt Kirkkohallituksessa. Samana syksynä alkoi kirkon viittomakielinen käännöstyö. Silloin luotiin viralliset viittomakieliset käännökset keskeisille teksteille kuten Isä meidän -rukoukselle, uskontunnustukselle, Herran siunaukselle, kymmenelle käskylle ja ehtoollisen asetussanoille.

– Siihen saakka jokaisella työntekijällä oli ollut pikkuisen oma tapansa viittoa niitä.

Uusista käännöksistä muodostui viittomakielisen kirkkokäsikirjan ensimmäinen osa. Kaikkiaan työ jatkui 14 vuotta.

Riitta Kuusi kokosi yhdessä Irma Frondeliuksen ja Kai Vahtolan kanssa työryhmän, jonka työn ensimmäiset valmiit hedelmät kirkolliskokous hyväksyi vuonna 2003.

Sana tulee näkyväksi piti sisällään videoidut viittomakieliset käännökset ja kirjasen, jossa kerrottiin käännöstyöstä. Kun kirkolliskokous oli hyväksynyt sen, rekrytoitiin uusia viittomakielisiä kääntäjiä ja työ jatkui. Pureuduttiin uskon ydinkysymyksiin.

– Kirkossa on paljon kieltä, jota ei käytetä missään muualla. Pohdimme käännöstyössä paljon esimerkiksi sitä, mitä vanhurskas perimmältään tarkoittaa ja miten sen voisi parhaiten ilmaista viittomalla, Riitta Kuusi muistelee.

Liturgisen, erittäin tiivistyneen kielen merkitysten avaaminen ja kääntäminen viittomakielelle herätti projektissa mukana olleissa paljon ajatuksia. Tuttuihin lauseisiin avautui täysin uusia näkökulmia.

– Esimerkiksi lyhyt lause ’Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden’ pitää sisällään aivan valtavasti. Siinä kiteytyy Jeesuksen elämä, sanoma, kuolema ja ylösnousemus. Kun mietimme sopivia viittomia, koimme olevamme kohtuullisen paljon vartijoina.

Riitta Kuusi on tehnyt paljon töitä myös opiskelijoiden kanssa. Hän on kouluttanut viittomakielen tulkkiopiskelijoita ja ollut tilaajana ja työelämän ohjaajana monissa opinnäytetöissä.

Opiskelijat ovat tehneet keskeisten kristinuskon tekstien käännöksiä viitotulle puheelle ja tukiviittomille.

– Käännökset on kuvattu Kirkkohallituksessa ja laitettu Sakastin sivuille. Saimme näin kirkon työhön uutta materiaalia ja opiskelijat saivat mielekkäitä tehtäviä.

”Uskontunnustuksen funktio ei ole tiedollinen”

Viittomakielen käännöksistä tuttu syvällinen pohdinta uskon ytimistä jatkui, kun kirkko uudisti selkosivunsa ja teki messun ja kirkollisten toimitusten selkomukautuksia. Oma haasteensa on ollut evankeliumitekstien selkomukauttamisessa niin, että tekstin merkitys säilyisi.

– Herran Siunaus, Isä meidän ja uskontunnustus jäivät ennalleen. Niiden funktio ei ole tiedollinen, joten niihin ei tehty selkomuutoksia. Niiden muuttumattomuus tuo turvallisuutta ja liturgista jatkuvuutta, Kuusi kertoo.

Loppuvuodesta 2016 julkistettiin jumalanpalvelukseen liittyvien selkokuvien sarja, jonka piirsi graafikko Teemu Junkkaala. Kuvien avulla kristinuskon keskeisistä elementeistä voidaan kertoa niille, joilla on vaikeuksia ymmärtää puhuttua tai kirjoitettua kieltä.

Aiemmin kirkossa käytettiin kansainvälisistä kuvapankeista hankittuja kuvia. Uudet kuvat suunniteltiin suomalaiseen luterilaiseen kulttuuriin sopiviksi.

– Kuvaprojektin aikana pohdimme esimerkiksi sitä, voiko Jumalan kolmelle persoonalle luoda uusia symboleja, jotka eivät ole perinteestä tuttuja.

Kirkon vammaistyön, sittemmin saavutettavuustyön raamit rakentuivat pitkälti Riitta Kuusen työuran aikana. Toki viittomakielistä työtä on tehty kirkossa jo yli sata vuotta.

”Jokaisella on oikeus kuulla ilosanoma itselleen ymmärrettävällä tavalla”

Ensimmäiset kuurojenpapit aloittivat työnsä vuonna 1908. Saavutettavuustyön rakenteita on kuitenkin kehitetty ja perusteita kirjattu ylös määrätietoisesti vasta 1980-luvulta alkaen.

Vammaisten oikeuksia on edistetty kirkossa pitkälti yhtä aikaa ja rinnan muun yhteiskunnan kanssa. 1980-luku oli YK:n vammaisten vuosikymmen. Kirkko järjesti 1980-luvulla kolme Kirkko ja vammaiset -symposiumia. Esiin nousi yhä vahvemmin ajatus siitä, että vain kaikille avoin ja saavutettava kirkko on uskottava Kristuksen kirkko. Se ei voi sulkea ketään ulkopuolelle.

Sosiaali- ja terveysministeriön vammaispoliittista ohjelmaa Kohti yhteiskuntaa kaikille seurasi kirkon vammaispoliittinen ohjelma Kirkko kaikille.

– Vammaisuuden käsite on ollut murroksessa ja se on haastanut kirkkoa sanoittamaan vammaisuutta uudella tavalla, myös teologisesti, Riitta Kuusi sanoo.

– Vammaisten oikeuksia ei perustella kirkossa enää vain ihmisoikeuksilla ja täysivaltaisella kansalaisuudella. Kyse on myös siitä, miten jokainen voisi osallistua seurakunnan elämään juuri sellaisena, millaiseksi Jumala on hänet luonut. Jokaisella on luovuttamaton oikeus olla osa Kristuksen ruumista ja kuulla ilosanoma itselleen ymmärrettävällä tavalla.

”Kirkolla ei ole muuta mahdollisuutta kuin poistaa kaikki osallisuuden esteet”

Vaikka vammaisuuden teologia lähtee luomisen teologiasta, Riitta Kuusi pitää tärkeänä Kirkon saavutettavuuden ja vammaisuuden neuvottelukunnan puheenjohtajan Jukka Sariolan ajatusta siitä, että vammaiset ovat luotuja, langenneita ja lunastettuja aivan kuten kaikki muutkin ihmiset.

– Kukaan ei ole vähemmän Jumalan kuva kuin toinen. Heijastamme eri puolia Jumalasta. Jumalan kuvana oleminen ei kuitenkaan yksin riitä. Olemme kaikki myös langenneita.

– Lankeemuksessa ei ole kyse älyllisestä asiasta vaan jostakin kokonaisvaltaisesta. Jokainen tarvitsee omalla kielellään myös viestin lunastuksesta. Jos ihminen ei ymmärrä puhuttua, kirjoitettua tai viitottua kieltä, hänelle pitää viestiä lunastuksesta kosketuksen ja hoivan kielellä eli niin kutsutulla olemuskielellä.

Riitta Kuusi toteaa, että ihmisten on vaikea nähdä Jumalassa tarvitsevuutta tai epätäydellisyyttä. Jeesuksesta kuitenkin puhutaan paitsi tosi Jumalana myös tosi ihmisenä.

– Jos otamme tämän ihan todesta, kaikenlaiset ihmiset on nähtävä Jumalan kuvina, myös kaikki epätäydelliset, haavoittuvat ja epäilevät. Kirkolla ei ole muuta mahdollisuutta kuin poistaa kaikki osallisuuden esteet.

”Asiantuntijanakin olen ollut pappi”

Papin töitä Riitta Kuusi on saanut tehdä koko ajan Kirkkohallituksessa työskennellessään, niin viittomakielellä kuin suomen kielelläkin. Hänelle on myönnetty myös rovastin arvonimi.

– Pappina olen voinut käyttää osaamistani parhaalla mahdollisella tavalla. Asiantuntijanakin olen ollut koko ajan pappi.

Kuusen hienoimpiin muistoihin uran varrelta kuuluvat hetket, joissa hän on saanut vihkiä entisen riparilaisensa tai kastaa tämän lapsen.

– Myös ne jumalanpalvelukset, joissa koolla on ollut hyvin moninainen seurakunta, ovat jääneet lähtemättömästi mieleen.

Miten käy selkokielen kirkossa? – ”Pelkkä into ei riitä”

Kuusen jäädessä eläkkeelle Kirkkohallituksen viittomakielistä työtä jatkaa ruotsinkielinen kuurojenpappi Maria Lindberg. Saavutettavuuden asiantuntijaksi palaa hoitovapaalta Katri Suhonen. Mutta miten käy selkokielen?

Riitta Kuusi on perustanut Kirkkohallitukseen selkokielitiimin, johon kuuluu henkilöitä Kirkkohallituksen eri osastoilta. Tavoitteena on, että selkokieli tulisi osaksi kaikkia eri kirkon työaloja. Esimerkiksi siitä Kuusi iloitsee, että vastuu netin selkosivuista on siirtynyt kirkon viestinnälle.

Häntä kuitenkin huolettaa, että selkoasiat eivät ole enää jatkossa kenenkään yksittäisen henkilön vastuulla. Saman huolen Kirkkohallitukselle on esittänyt myös selkokielen neuvottelukunta, joka myönsi kirkolle viime vuonna Vuoden selväsanainen -palkinnon.

– Selkokielitiimi tarvitsee koulutusta selkokielen osaamiseen. Pelkkä into ei riitä, Kuusi toteaa.

”Suurin haaste kirkossa ovat asenteet”

Kuusen mukaan on tärkeää, että kirkossa edelleen puhutaan osallisuuden esteistä, niin fyysisistä, asenteellisista kuin taloudellisistakin.

– Suurin haaste kirkossa ovat asenteet. Meillä on yhä kirkossa ihmisryhmiä, jotka jäävät helposti katveeseen. Lokeroimme ihmisiä heidän vammojensa mukaan ja näemme heidät ryhmiensä edustajina.

– Jeesus näki aina ihmisen. Hän otti huomioon sen mitä piti, jotta kohtaaminen onnistui. Mutta olennaisinta oli, että hän näki ihmisen. Tähän meillä on vielä kirkossa ja yhteiskunnassa matkaa. Ihminen ensin!

”Minä en ole saanut aikaan, me olemme”

Kun kysyn Riitta Kuuselta, mitä ovat hänen uransa merkittävimmät aikaansaannokset, hän toteaa pontevasti: minä en ole saanut aikaan, me olemme. Yhteistyö on ollut hänelle aina olennainen osa työelämää.

Kuusi haluaa nostaa esiin kolme yhteistä aikaansaannosta. Niistä ensimmäinen on vammaisten ihmisoikeuksien uudelleen sanoittaminen kirkossa. Kirkon saavutettavuusohjelma julkistettiin syksyllä 2012 kirkon diakoniapäivillä Kuopiossa. Siihen on kirjattu kirkon vammaistyön päivitetyt perusteet ja kirkon ihmiskäsitys.

Toinen yhteinen saavutus on monenlaisten materiaalien tuottaminen, jotta sanoma saavuttaisi esteettömästi jokaisen.

– Osin olemme rakentaneet vanhalle pohjalle, mutta osin teimme myös Agricolan työtä. Esimerkiksi selkokuvien tai Raamatun paikkoja, henkilöitä ja ydinkäsitteitä koskevien viittomien parissa kuljimme ennen tutkimattomaan maastoon.

Kolmantena saavutuksena Riitta Kuusi iloitsee siitä, että verkkosivujen kautta kirkon saavutettavuustyö on tullut näkyväksi.

– On huikeaa, että viestinnän ammattilaiset, it-ihmiset ja asiantuntijat miettivät yhdessä näiden asioiden dokumentointia ja näkyvyyttä.

”Ehkä kirjoitan vielä artikkelin saavutettavuuden teologiasta”

Eläkkeellä Riitta Kuusi aikoo lukea lukematta jääneitä kirjoja ja opetella elämään kahden kesken miehensä kanssa. Etätyöt Helsingissä päättyvät, ja pariskunta on jatkossa huomattavasti enemmän saman katon alla Mikkelissä.

– Jatkossa tapaan varmasti lastenlasten perheitä useammin. Lauluharrastuksen elvyttäminen ja erilaiset kulttuuririennotkin houkuttelevat. Haluan käydä oopperassa, teatterissa, konserteissa ja hoitaa puutarhaa.

Ammatillisten asioiden seuraaminen ei tunnu Kuusesta vastenmieliseltä ajatukselta eläkkeelläkään.

– Ehkä kirjoitan vielä jonkun artikkelin saavutettavuuden teologiasta, se kiinnostaa minua valtavasti, hän kertoo.

– Aion käydä myös ihania teologisia keskusteluja 95-vuotiaan anoppini kanssa, jonka ajatus on yhä kirkas.

Kuva: Jani Laukkanen

Kuka?

Riita Kuusi, 66.

Ammatti: Kirkkohallituksen viittomakielen, selkokielen ja saavutettavuuden asiantuntija, rovasti

Asuinpaikka: Mikkeli

Perhe: Aviomies ja kolme aikuista poikaa perheineen, neljä lastenlasta

Lempikirja: Raamattu

Lempisäveltäjä: J. S. Bach

Motto: ”Tie valitsi sinut – ja sinun osasi on kiittää.” (Dag Hammarskjöld)

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeli”Lohtajalaiset eivät kavahda uutta musiikkia” – Kirkkomusiikkijuhlilla navetta täyttyi sadoista ihmisistä
Seuraava artikkeliProfessoriliiton varapuheenjohtaja Jaana Hallamaa kommentoi Puolimatka-kohua: Professori ei ole yksityishenkilö

Ei näytettäviä viestejä