Koti Uutiset Sivu 824

Uutiset

Hurja väite kansalaisaktivistilta: Jopa 70 prosenttia raskauksista keskeytetään Venäjällä

Jopa 70 prosenttia raskauksista keskeytetään Venäjällä abortein. Näin kertoo venäläinen kansalaisaktivisti Natalia Moskvitina uutistoimisto Interfaxin mukaan. Raskaudenkeskeytyksiä on Moskvitinan mukaan niin paljon, että tilastollisesti ”maan...

Turussa perustetaan sururyhmä lemmikkinsä menettäneille

Henrikinseurakunnassa Turussa alkaa syyskuun lopussa sururyhmä lemmikkieläimen menettäneille. Lemmikin menettänyttä saattaa seurata suuri suru, jota lähiympäristö ei aina ymmärrä, todetaan Henrikinseurakunnan tiedotteessa. Lemmikki on kuitenkin...

Pappisliitto jäsenilleen: Jäitä hattuun vihkimiskysymyksessä

Suomen kirkon pappisliitto kehottaa kannanotossaan pappeja malttiin avioliittolain muuttuessa ensi maaliskuun alussa. Pappisliitto katsoo, että papin tulee viranhoidossaan toimia rakentavasti kirkon tehtävän edistämiseksi. Papin tulee välttää...

Kirkon nelivuotiskertomus 2012–2015 julki marraskuussa

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uudistettu nelivuotiskertomus 2012–2015 koostuu kolmesta erillisestä kokonaisuudesta. Ensinnäkin verkossa ilmestyy Erilaistuva kirkko, joka on katsaus kirkon toimintaan kertomuskaudella. Painettu julkaisu on nimeltään...

Arkkipiispa huolissaan kovenevasta pakolaispolitiikasta – ”Se, mitä on hiljaisesti tapahtumassa, pel

Arkkipiispa Kari Mäkinen on huolissaan pakolaisten tilanteesta ja kovenevasta pakolaispolitiikasta Euroopassa. Mäkinen nosti asian esiin avatessaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon EU-neuvottelukunnan kokouksen tänään maanantaina. Kaksi...

Siirtolaisinstituutin johtaja: Ilmaisunvapauden rajat on pidettävä mahdollisimman avoimina

Äärijärjestöjen kriminalisointi voi johtaa hankaluuksiin, koska silloin tietyt keskustelut painuisivat kokonaan piiloon julkisuudesta, arvioi Siirtolaisinstituutin johtaja, uskontotieteilijä Tuomas Martikainen. Hän oli yksi lauantaina Helsingissä päättyneen...

Rovaniemeläislahjoittaja: Ilman koulutietä kambodžalaislasten tulevaisuus on toivoton

Tämän vuoden alussa rovaniemeläinen rakennusneuvos, yrittäjä Seppo Aho kävi Kambodžassa Dountepin kylässä. Lämpötila oli nelissäkymmenissä ja matka oli uuvuttava, mutta samalla palkitseva. Aho on...

Kolumni: Orjuudesta on tullut digitaalista

Tehdäänpä selväksi ensin se, että en kuulu lopunajoilla herkuttelijoihin. En myöskään tiedä, mikä selitys Ilmestyskirjan pedon nimen lukuarvosta olisi se pätevin. Jotkut asiat jäävät salaisuuksiksi...

Onko luterilaisuus kaapannut armon?

Tänä keväänä oululainen kirjailija, puheviestinnän ja vuorovaikutuksen kouluttaja Taru Hallikainen kysyi 31 suomalaiselta, mitä armo merkitsee heidän elämässään. Haastateltavana oli niin katolisia, ortodokseja, luterilaisia,...

Petäjäveden kirkkovaltuutettu: Vapaaehtoisille lisää vastuuta

Petäjäveden seurakunnan 1.-6. -luokkaisille suunnattuun Kids Friday – iltaan osallistuu säännöllisesti kerran kuussa jopa kolmasosa paikkakunnan alakouluikäisistä. Kyseessä on vapaaehtoistyön voimannäyte, kertoo kirkkovaltuustossa toista...