Laulaja Saara Aallon menestys brittien X Factorissa, salibandyn maailmanmestaruus (voitto Ruotsista!) ja reformaation merkkivuosi. Suomella on syytä olla ylpeä.
Saara Aalto on epäsuomalaisella esiintymisellään tehnyt suuren palveluksen Suomi-kuvalle. Emme kaikki olekaan sulkeutuneita karaokeen hyräilijöitä. Saara Aalto näyttäytyy myös sisukkaana suomalaisena, joka ei pilkasta ja esteistä piittaa vaan uskoo omaan asiaansa. Kakkossija oli voitto.
Salibandyjoukkue oli perinteisemmin suomalaisilla linjoilla ja esitti samanlaista äijävääntöä kuin Leijonat omissa jääkarkeloissaan. Hien hajun tunsi tv-ruudun lävitse.
Menestykseen tarvitaan uusia tapoja, mutta myös vanhoilla tulee tulosta.
Luterilaisuudestaan suomalaiset eivät vielä ole ottaneet kaikkea irti. Reformaation merkkivuosi juosta hölkyttelee eteenpäin, mutta kadunreunat eivät varsinaisesti täyty kannustajista, mitä nyt joku kirkossa viran puolesta heiluttelee tunnustuskirjoja.
Onko niin, että lähestyvä Suomi 100 on tärkeämpi kuin Reformaatio 500? Tai jotenkin läheisempi ja ymmärrettävämpi juhlan aihe?
Reformaatio on prosessi, joka muokkasi ja muokkaa edelleen suomalaisia. Luterilaisen eetoksen tietoisuus toki hämärtyy kansa syviltä riveiltä – ja hämärtyy edelleen tulevilta polvilta – mutta ei katoa kokonaan.
Eli hieman kärjistäen: reformaation merkkivuoden hahmoiksi sopivat mainiosti myös Saara Aalto ja salibandyjoukkue. Sillä reformaatiota ei ole Suomessa ilman suomalaisia. Oppi ilman ihmisiä on irvikuva.
Sekin pitää suhteellisuudentajun nimissä muistaa, että reformaatiosta ei ole X Factoriksi tai säbäpeliksi, vaikka suomalaisuuden sielukanteleen kieliä siinäkin näppäillään. Suomi on yksi maailman luterilaisimmista maista, halusimme sitä tai emme.
Parhaimmillaan valtion ja kirkkokunnan täyspyöreät tukevat toisiaan, joten saa nähdä, kuinka bileiden käy. Ensi vuoden mittaan se selviää.
P.S. Jos juhlimaan aletaan, niin Nico Rosbergin F1-mestaruudestakin lohkeaa siivu tänne Pohjan perille.
Kuva: Seppo Samuli / Lehtikuva. Saara Aalto esiintymässä Senaatintorilla.